sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Viikonloppu

Helou kaikki!

Viikonloppu sujui hyvin ja bensankatkuisesti. Lauantaihin mahtui rallia, hevosia, kuvailua ja Ylvistä. Sunnuntaina ei paljoa, olin muutaman tunnin isoskoulutuksessa ja sen jälkeen rippikoulusunnuntaissa jossa lauloi Pekka Laukkarinen trio (tänään duona tosin). Sunnuntaista ei tähän väliin mitään sen enempää, tein läksyjä ja olin tallissa, ei normaalista poikkeavaa.






Lauantaina tosiaan ajettiin Ramirent Mäntsälä Ralli, joka kulki myös meidän ohitse. Koko päivän, ennen rallia ja sen jälkeen, tiellä ramppasi ties minkälaista autoa katselemassa reittiä. Yhden aikoihin tiesulut alkoivat ja rallikansaa alkoi kerääntymään meidän pellolle ja tien varteen. Ensimmäinen auto meni kahden aukoihin ja itse katselin koko rallin. Istuskelin suurimman osan ajasta meidän kellarin katolla, mutta kiertelin vähän juttelemassa naapurien kanssa. Yksi ralliauto jäi meidän postilaatikolle bensan loppuessa ja lähti siitä sitten kun muut olivat menneet.

Minä ja Keksiponi
Lauantaina aikani kului myös erään tv-sarjan parissa. Se on keskusteluohjelma, norjalainen ja yhdistelee sketsejä, musiikkia, tanssia, vieraiden haastatteluja sekä tietysti ohjelman hurmaavien isäntien keskinäistä juttelua. Ohjelmahan on tietysti I kveld med Ylvis ja sen isäntinä veljekset Vegard ja Bård Ylvisåker sekä heidän kanssaan Calle Hellevang Larsen. Vaikka osa ohjelmasta menee ohi huonojen norjantaitojeni sekä nopeasti vaihtuvien englanninkielisten tekstien takia, on IKMY hauskaa katsottavaa. Lisäksi fanaattinen Ylvis-rakkauteni, fanitukseni ja ihailuni on nyt huipussaan ja Ylvismusiikki pauhaa taukoamatta. No mutta... Ylvis ♥


Vegard Ylvisåker ♥

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Geek Girl (Holly Smale)

Sain mummilta joululahjaksi Holly Smalen esikoiskirjan Geek Girl ja nyt sitten löysin aikaa lukaista se.


"Minä olen Harriet Manners", myönnän lopulta ja ojennan hänelle käteni, mutta tajuankin heti, että se on hermostumisesta hikinen, ja vedän sen takaisin ja olen raapivinani polvea.
"Päivää, Harriet Manners", Leijonapoika sanoo, ja minun päässäni pyörii vain ajatus: Tiedän että pöydän ulkopuolella on jotain, mitä minun piti paeta, mutta en ihan muista mitä.
"Öö..." Mieti, Harriet. Yritä keksiä jotain normaalia sanottavaa. "Oletko ollut täällä kauan?"
"Puolisen tuntia."
"Miksi?"
"Piileskelen Wilburia. Se käyttää minua syöttinä. Se heittää minut väkijoukkoon ja odottaa, kuinka monta nättiä tyttöä saan vedettyä mukaani."
"Ai niin kuin onkimato vai?"
Hän nauraa. "Niin. Todellakin niin kuin onkimato."
"Entä... onko napannut?"

Kirjassa pidin ylipäätään aikalailla kaikesta, varsinkin sen hyväntuulisen kepeästä tyylistä.
Kirjassa en pitänyt tasan yhdestä hahmosta, tästä puskajussi-hiippari-varjostaja Tobystä. Jotenkin ei vain mennyt perille että miksi tällainen hahmo oli tungettu mukaan. Enkä pitänyt siitä, että Harriet sanoo aina välillä "voi persikka!" Se kuulostaa oudolta.
Kirjan kansi ei houkutellut lukemaan, mutta kirjan luettuani totean, että sopii hyvin tarinaan.
Kirja on sellainen, jonka luettuaan tuntee itsensä iloiseksi ja jää malttamattomana odottamaan seuraavaa osaa. Tämä on kolmiosaisen sarjan aloitus, kaksi seuraavaa osaa eivät ilmeisesti ole vielä Suomessa ilmestyneet, siis suomeksi.



Lukukokemus oli kepeä ja hauska, erittäin miellyttävä.
Kirja opetti että erilaisuus on rikkautta ja itseensä pitää luottaa. Niin, eikä valehtelu kannata.
Päähenkilö elikkä Harriet Manners on nörtti. Hän on tarkistanut sen sanakirjasta. Harrietilla on punaiset hiukset, isä ja äitipuoli Annabel, reppu jossa lukee "nörtti", paras ystävä Nat sekä varjostaja Toby. Harriet on kiva tyyppi, hänellä pysyvät jalat maassa ja maalaisjärki sekä kirjaviisaus päässä mallimaailman kiemuroissa. Harriet oli juuri sopiva päähenkilö tähän kirjaan.
Juoni kirjassa oli nopeasti etenevä ja selkeä. Alussa Harriet ja Nat suuntaavat muotimessuille jossa mallinurasta haaveileva Nat jääkin kakkoseksi kun Harriet tempaistaan maailmankuulun suunnittelijan leiviin. Hän aikoo vastustella, mutta lopulta ei Harriet voi vastata kieltävästi mahdollisuudelle muuttua nörtistä joksikin muuksi. Kirjassa seurataan Harrietin tutustumista mallimaailmaan ja sen henkilöihin. Salailu ja väärinkäsitykset uhkaavat pilata Harrietin elämän mutta kaikesta selviää puhumalla. Omaa jännitystään mukaan tuo myös hurmaavan komea Leijonapoika Nick.
Suosittelen Geek Girl'iä melkeinpä kaikille; se on hyväntuulinen ja nopea lukea, joten miksipä sitä ei lukisi. Tietenkin jos "teinityyli" ärsyttää tai tällaisista kirjoista ei pidä niin tuskin tämäkään on mieleinen. Itse en tosin olisi varmaan ikinä edes ajatellut lukevani koko kirjaa, ellei se olisi jouluna löytynyt paketista. Muutenkaan en ikinä ole lukenut tämän tyylisiä kirjoja joten en edes tiennyt tästä. Positiivinen yllätys siis!
Erityismaininta kirjan henkilölle, Wilburille. Voi että sentään mikä hahmo, naureskelin hänen sanahduksilleen ääneen monta kertaa. Hurmaava mies!


perjantai 16. tammikuuta 2015

Huvikummun hurmaa ja nostalgiaa.


Maija Koivisto, Petrus Kähkönen & Raili Raitala © Tommi Saviranta.

Peppi Pitkätossu sai eilen 15.1 ensi-iltansa Helsingin kaupunginteatterin suurella näyttämöllä ja esitykset jatkuvat 29.3 saakka. Itse pääsin katsomaan Pepin pääharjoituksia maanantaina 12.1 jolloin Peppinä nähtiin Maija Koivisto (roolissa vuorottelee myös Anna-Riikka Rajanen). Muissa rooleissa mm. Petrus Kähkönen Tommina, Raili Raitala Annikana, Ursula Salo rouva Ryöppyvaarana ja Kaisa Torkkel opettajattarena.Lisäksi näyttämöllä nähtiin Unto Nuora, Tuukka Leppänen, Panu Vauhkonen, Inka Tiitinen, Sauli Suonpää, Iikka Forss, Kirsi Karlenius, Sari Haapamäki, Ilkka Kokkonen, Juha Jokela ja Helena Haaranen. Lavastuksesta vastaa Markus Tsokkinen, puvustuksesta Riitta Röpelinen ja koreografiasta Jyrki Karttunen. Kapellimestarina toimii Markku Luuppala.

Peppi Pitkätossun tarina lyhykäisyydessään on, että Peppi muuttaa asumaan autiotaloon hevosensa Pikku-Ukon ja apinansa Herra Tossavaisen kanssa, mutta ilman vanhempiaan. Hänen äitinsä on enkelinä taivaassa ja isä (Panu Vauhkonen) merillä rosvoamassa. Pepin uudet ystävät Tommi ja Annika ovat ihmeissään; Peppi elää itsenäistä, vauhdikasta ja hauskaa elämää ilman aikuisten määräysvaltaa. Sosiaaliviranomaiset tai poliisivoimat eivät pidä siitä että pikkutyttö asuu yksin. Pepin kultarahat kiinnostavat rosvoja jotka hiipivät taloon illalla. Mutta tuleeko Pepin isä hakemaan häntä?

Raili Raitala, Maija Koivisto ja Petrus Kähkönen. © Mirka Kleemola.
 Peppi Pitkätossuun suhtaudun eri tavalla kuin muihin tähän mennessä näkemiini esityksiin, olen nimittäin seurannut sen valmistumista teatterin sisältä käsin. Olin tetissä kaupunginteatterilla ja pääsin silloin katsomaan vähän harjoituksia ja lavasteiden valmistumista, niimpä olen nähnyt miltä kaikki on näyttänyt silloin kun esitys on ollut harjoitusvaiheessa ja lavasteet kesken. Nyt valmiina kaikki oli niin hienoa kuin uumoilinkin. Lavastus on upean värikäs ja pirteä, ja toimii hyvin. Näyttelijät ovat taitavia ja koko show vedetään läpi kunnon energialla. Maija Koiviston Peppi oli pirteä ja hauska hahmo, herkkääkin puolta erottui. Ilmeet ja eleet sopivat maailman vahvimmalle tytölle ja sopivan avoin maailmankuva ja Pepin luonne tulivat esille. Annika ja Tommi oli erotettu omiksi hahmoikseen ja Pepin rinnalle, eivätkä he jääneet Pepin varjoon. Annikan kengät olivat myös supersiistit! Molemmat olivat hauskoja hahmoja ja samaistuttavia piirteitäkin löytyi. Yksi minun mielestäni parhaimmista hahmoista oli Tuukka Leppäsen näyttelemä venäläinen sirkustirehtööri. Myös rosvot Kukkanen (Iikka Forss) ja Jymy-Juntunen (Sauli Suonpää) olivat hauskat ja hyvät puhetyylit myöskin heillä.

Pepin parhaita puolia olivat vauhdikkuus ja värikkyys, mieliala piristyi eikä hymy lähtenyt naamalta millään. Musiikki ja biisit olivat tuttuja ja aina havahtui että "hei, ton mä tunnistan siltä ajalta kun oon ollut pieni!". Nostalgiaa tässä varmasti riittää vähän vanhemmille, joille Peppi on tuttu jo pitkän ajan takaa. Minusta Peppi Pitkätossu onkin esitys, jossa viihtyy koko perhe. Nuoretkin lapset varmaan viihtyvät, jos jaksaa katsella sen kaksi tuntia ja viisitoista minuuttia jonka esitys kestää. Aikuisetkin saavat varmasti irti eri teemoja ja ajatuksia. Itse nautin tarinasta ja Peppi onkin ilahduttavan itsenäinen ja mieleenpainuva hahmo ja hänen tarinansa on inspiroiva. Kukapa ei haluaisi olla Peppi tai ainakin hänen kaverinsa, varsinkin kun suuren näyttämön meininki houkuttelee lavalle pitämään hauskaa. 

sirkustirehtööri Tuukka Leppänen. © Mirka Kleemola.
Todellista koko perheen teatteria. Esitys huokuu iloa ja vauhtia, eikä katsettaan tahdo irrottaa näyttämöltä. Katsomossa nauravat ensin lapset, seuraavalle vuorosanalle taas aikuiset. Vaikka Pepissä yhdistyvät leikkisyys ja ilo, löytyy esityksestä myös ajateltavaa, tämänkin päivän maailmaan. Se onkin esityksen valttikortteja; jo seitsemänkymmentä vuotta maailman vahvin tyttö, Peppi Pitkätossu on saanut ihmiset nauramaan ja ajattelemaan. Peppi on tärkeä hahmo, hän on itsenäisyyden kuva ja oiva esikuva pienille tytöille sekä pojille. Pepiltä voivat oppia myös aikuiset.

Peppi Pitkätossu on esitys, josta pitävät ihmiset vauvasta vaariin. Koko perheen kanssa vain katsomaan, Peppi ihastuttaa ja piristää kun talven kylmyys, räntäsade ja pimeys tuntuvat ylivoimaisilta.