Mammal @ Lahden kaupunginteatteri

 mainos/kriitikkolippu saatu Lahden kaupunginteatterilta

kuvat © Antti Sepponen

Näin Mammal-näytelmän 29.1.

Äiti (Laura Huhtamaa) lähettää teini-ikäisen Pojan (Nenna Tyni) viettämään kesää Mamman (Kati Outinen) luo. Pari vuosikymmentä myöhemmin Aikuinen poika (Tomi Enbuska) palaa tyhjillään olevaan mammalaan. Läsnä ovat muistot yhteisestä kesästä, omasta nuoruudesta, Mamman kanssa luetuista kuolinilmoituksista ja teini-iän kipuiluista keskellä ei mitään. Mamman tekemät perunapiirakat, sohvalla katsotut saippuaoopperat, sukupolvien yli löytyvä yhteys, nauru ja lämpö. Ne viimeiset yhdessä vietetyt ajat.

Veikko Nuutisen kirjoittama Pasi Was Here on yksi niitä näytelmiä, jotka ovat jääneet minulle ikuisesti mieleen ja joista pidän todella paljon. Niinpä tämä hänen kirjoittamansa Mammal kiinnosti kovasti, ja myös teemojensa ja hahmojensa puolesta jo ennen kuin tiesin esityksestä paria mainoslausetta enempää. Teini-ikäinen ja isovanhempi, olemisen tuska ja kuoleman läheisyys, kesä ja mammala kaukana kaikesta. Kaikki lupaavia aineksia näytelmälle. Ja kannatti odottaa, sillä olipa tämä jotenkin ihanan rauhallinen, lämmin ja vilpitön näytelmä. Surumielinen ja painavia muistoja täynnä myös, mutta päällimmäisenä jäi tästä lempeä tunne ja toivo. Elämä, kuolema ja oman paikkansa löytäminen maailmassa, nuoren ja vanhan suhde, sukupolvien ketjut, kipu ja sen hellittäminen, hukassa oleminen ja paikkaan juurtuminen, levottomuuden laantuminen ja turva rähjätä kun siltä tuntuu, tila vain olla ja hengittää ja vähitellen tulla sinuiksi itsensä kanssa. Näitä kaikkia teemoja poimin näyttämöltä ja moni puhutteli kovasti. Teksti on arkista ja hyvällä tavalla "pientä", siis sellaista, ettei se kurottele moneen suuntaan ja suuriin teemoihin ja tapahtumiin, vaan keskittyy hahmoihinsa ja heidän elämänpiiriinsä. Ja tavoittaa toki sitä kautta myös laajempia teemoja, mutta pakottamatta ja luontevasti. Nuutisen tekstin on suurelle näyttämölle ja neljälle näyttelijälle ohjannut Minna Harjuniemi, jonka ohjauksessa kokonaisuus onnistuu olemaan intiimi ja henkilökohtainen, läsnä hahmoissaan ja tarinassaan täyttäen koko ison tilan mammalan tunnelmalla ja nostalgialla. Onpa muuten hienoa, että tällaista ns. pienemmän skaalan näytelmää tehdään isolla näyttämöllä! Ei nimittäin ole jutun kokoluokasta kiinni se, täyttääkö se suuren salin, ja sen Mammal osoittaa. Lämpö, lempeys, kipeät hetket ja herkkävireinen tunnelma leijuvat salin perälle saakka, ja kokonaisuus kantaa. Harjuniemen ohjaus on viipyilevää ja verkkaista, tunnelmiin uppoutuvaa ja aikaa ottavaa. Ajoittain kerronnan hitaus muuttuu paikallaan junnaamiseksi, eikä ihan kaikkiin teemoihin mennä niin syvälle kuin toivoin, mutta se ei kokemusta haitannut. Tässä ei ole mitään turhaa, ei kikkailua tai alleviivattua kerrontaa, vaan tarina, näyttelijät ja teos, joka luottaa kaikkiin osa-alueisiinsa ja uskaltaa tuoda isolle näyttämölle pienesti tekemistä, yksityiskohtiin keskittymistä, verkkaista kerrontaa ja mummolanostalgian voimaa. Pidin kovasti myös aikakausien limittymisen sujuvuudesta ja selittelemättömyydestä. Kaikki ennen tätä hetkeä on aina läsnä, niin ikävässä kuin tosi hyvässä.

Lavastus ja pukusuunnittelu ovat Minna Välimäen käsialaa, ja molemmat juuri tarinan tyyliin ja kerrontatapaan sopivia. Visuaalisia yksityiskohtia ja merkityksiä riittää, ja kaikki lattiaa vasten napsuvista, jotenkuten jalkaan tungetuista kengistä lattialla nököttävään Karjala-sarjaan, retroista kodinkoneista renkipoika-nukkeen ja kalliomaalauksista kulleroon ovat tarinaa syventäviä ja kasvattavia asioita, jotka löytävät lavalla paikkansa ja painotuksensa sujuvasti. Puvustuksessa hahmojen elämäntilanne ja persoona ovat mainiosti läsnä, ja aika- ja ikäkausien kuvaaminen vaatteiden kautta on onnistunutta. Lavastuksessa ihastuttivat toisaalta jylhyys isojen kallioseinien ja korkeiden puunrunkojen kohdalla, ja sitten henkilökohtaisuus ja kotoisuus pirtinpöydän ja päiväpeittojen äärellä. Isot raamit isoja tunteita ja teemoja sisältävälle tarinalle, mutta kuitenkin niin, että fokus säilyy ja ollaan mammalassa lähellä muistoja. Eija Nurmisen naamiointisuunnittelu on tarinaan sopivasti arkista ja tavallista, hienovaraisesti hahmojen persoonaa syventävää ja tarinaan kerroksia lisäävää. Harri Peltosen valo- ja Antti Rautavan videosuunnittelu ovat tärkeässä osassa tarinankerrontaa ja tunnelman luomista, ja molemmat saavat lavalla myös hetkensä pääroolissa. Valoista jäi mieleen etenkin "ufovalot", kun valot laskeutuvat alas ja ympäröivät Pojan. Vau! Nopeatempoinen ufo-ohjelma jäi sekin mieleen, mutta vielä enemmän Čomat da Julgiet! Olisin katsonut tätä suhdedraamaa pidempäänkin. Ei ihme että meni Pojalla ja Mammalla tunteisiin. Tatu Virtamon äänisuunnittelusta nousi siitäkin esiin ufo-tunnelmat, mutta myös kaikki luontoäänet.

Lavalla nähtävät neljä näyttelijää tekevät hienoa roolityötä jokainen. Nenna Tyni, Kati Outinen ja Tomi Enbuska pysyttelevät yhdessä roolissa esityksen läpi, Laura Huhtamaa taas ahkeroi kokonaiset kahdeksan hahmoa. Lisäksi Aarre Reijula piipahtaa alussa ja lopussa pienissä rooleissa mukana menossa. Nenna Tyni tavoittaa onnistuneesti elämäänkyllästyneen, itsessään kipuilevan ja rajojaan ja paikkaansa etsivän teinin olemuksen, ja rakentaa hahmonsa tarinakaaren lempeydellä ja tarkkuudella. Poika puskee vastaan, rähjää ja kapinoi, mutta käpertyy sitten turvalliseen mammalaan ja Mamman luo sydän auki, ihan vähitellen rauhaa ja varmuutta löytäen. Tynin näyttelijäntyö on hienosti tarkkaa ja oivaltavaa, ja hän tekee Pojasta hyvin inhimillisen ja monitasoisen tyypin. Kati Outinen on Mamman roolissa valloittava ja niin tunnistettava, hänessä on sellaista yleismaailmallista isoäitienergiaa joka heti lämmittää sydäntä. Outinen näyttelee hurmaavalla energialla ja oivalla tarkkanäköisyydellä, ja antaa hahmonsa vanhuudelle ja tämän mielen hajanaisuudelle koskettavasti tilaa. Tomi Enbuska on Aikuisen pojan roolissa tunnistettavasti sama hahmo kuin Tynin näyttelemä teini, mutta ei liian osoittelevasti tai korostetusti. Ihmiset muuttuvat, mutta ydin säilyy, ja se Enbuskan roolityössä hyvin näkyy. Enbuska tekee onnistuneen roolin, ja erityisesti hänen taitonsa olla läsnä kohtauksissa ja välittää tunnetta ilman suurta ilmaisua tai vahvoja eleitä on tosi vaikuttava. Myös se rauha olla itsessä, jota Tynin näyttelemä teini vielä opettelee, mutta jonka aikuinen jo paremmin osaa, on Enbuskan näyttelijäntyössä ihanasti mukana. Laura Huhtamaa näyttelee kaikki roolihahmonsa onnistunein ottein, tuoden heihin jokaiseen jonkin kiinnekohdan ja merkityksen, oli hahmo lavalla sitten aivan pienen hetken tai muutaman kohtauksen ajan. Etenkin Äiti, enon rakastajatar, radiojuontaja ja talon ostajaehdokas jäivät mieleen. Kaikki näyttelijät ovat rooleissaan todella kauniisti ja helposti läsnä, he antavat näiden tunteille ja ajatuksille tilaa ja tulkitsevat niitä vilpittömällä tavalla.

Näytelmässä kuullaan kolme laulua, Reppurin laulu, Jos mie saisin jouten olla ja My My Hey Hey (Out of the Blue), ja jokainen sopii tarinaan ja kohtaukseensa mainiosti. Erityisesti Reppurin laulu liikutti, kauniisti sovitettuna ja taustalle heijastettuine muinaisine kulkijoineen. Tämä oli ehdottomasti odotuksen arvoinen esitys, ihanan tunnelmallinen ja lämmin juttu, ja kuitenkin myös kipeisiin kohtiinsa kiertelemättä katsova. Läsnäolevasti ja tarkasti näytelty, tosi toimivalla verkkaisuudella ohjattu ja kerrottu, ja monia samaistuttavia ja tunnistettavia teemoja käsittelevä. Tällaisiin esityksiin on ihan parasta vain uppoutua, olla hetki sisällä tarinan maailmassa ja mukana hahmojen tekemisissä. Ja Mammal suorastaan kutsuu luokseen, voisin melkein sanoa, että esityksessä on kodikkuutta, joka on sekä lempeää että rosoista. Ja rosoissaankin sellaista, että jättää toiveikkaaksi ja hyvälle mielelle. Hieno näytelmä, kaunis tunnelma ja vahva tarina.

Idän pikajunan arvoitus @ Hämeenlinnan Teatteri

 mainos/kutsuvieraslippu saatu Hämeenlinnan Teatterilta

kuvat © Tapio Aulu / Mainostoimisto Precis

Näin Idän pikajunan arvoituksen ensi-illassa 28.1.

Belgialainen yksityisetsivä Hercule Poirot (Kristo Salminen) päätyy matkaamaan Idän pikajunan kyydissä, kun junayhtiön johtaja monsieur Bouc (Mika Piispa) saa ystävänsä mahdutettua loppuunmyytyyn ykkösluokkaan. Arvata saattaa, ettei Poirot kauaa ehdi huvimatkailla, sillä pian junassa tapahtuu murha. Ja sitten juututaan vielä lumikinokseen keskelle ei mitään! Jokaisella matkustajallakin vaikuttaisi olevan alibi, mutta muuta vaihtoehtoa ei ole kuin se, että murhaaja on yhä junassa. Kuka siis valehtelee, miksi rikos on tehty, ja minkä vuoksi yhteen murhaan liittyy niin paljon johtolankoja?

Agatha Christien klassikkodekkaria tarjoillaan Hämeenlinnan Teatterissa Pekka Laasosen ohjauksena, jossa on yllättävänkin paljon huumoria (onhan tämä murhamysteeri) ja taitavasti rakennettua jännitettä. Näytelmä käynnistyy turhan hitaasti, mutta kun päästään Orient Expressin kyytiin ja murhaa selvittelemään, alkaa tunnelma vähitellen tiivistyä ja jännitys kasvaa. Olen nähnyt tarinan näyttämöllä kerran aiemmin, mutta loppuratkaisu oli jo täysin haihtunut päästäni. Jotain muistui mieleen esityksen edetessä, mutta sain silti tarinan päätöshetkillä yllättyä. Mutta ennen kuin Poirot pääsee esittämään selvittelevää yhteenvetoa siitä, kuka teki mitä ja miksi, ehtii junamatkalla sattua kaikenlaista. Ja varsin miellyttävää on lavan tapahtumia myös seurata, Hämeenlinnassa nähdään tyylipuhdas, viihdyttävä ja otteessaan pitävä dekkarinäytelmä, joka kunnioittaa klassikkoa ja löytää siitä myös omia ilmaisutapoja. Värikäs hahmogalleria, selvittämistään odottava murha ja tietenkin itse Idän pikajuna, siinähän sitä on kylliksi sisältöä yhteen esitykseen, ja siitä ohjaaja Laasonen myös ottaa paljon irti. Herkullinen ristiriita komedian ja naurun ja toisaalta murhamysteerin ja murhan motiivien taustalla toi tähän Pikajuna-versiointiin oman mausteensa, ja varsin onnistuneesti on komediallinen ja dekkarillinen jännite lavalle tuotu yksittäin ja yhdessä. Sujuvasti käsittelee Laasonen myös jokaisen hahmon omia syitä olla matkalla mukana, ja punoo ne kiinnostavaksi ja toimivasti esitetyksi kokonaisuudeksi.

Oskari Löytösen lavastussuunnittelua hallitsee junavaunu, joka pyörii näyttämöllä tapahtumien keskipisteenä. Tyylikäs, yksityiskohtien täyttämä Idän pikajuna näyttää upealta, ja on sekä paikoillaan pysyessään että hitaasti pyöriessään kerronnallisesti tärkeä osa tarinaa. Aina vilaukselta näkee jonkun liikkuvan välikössä, kenties jonkin johtolangan, pienen viittauksen tulevaan... Ja sitten vaunu kääntyy ja ollaan jo seuraavassa tilanteessa ja toisten hahmojen luona. Marjo Haapasalon pukusuunnittelussa ollaan niin viimeisen päälle fiinejä että! On kimallusta ja kalliin näköisiä asukokonaisuuksia, tyylikkäitä materiaaleja ja hienostunutta henkeä päästä varpaisiin. Liisa Sormusen suunnittelemat kampaukset ja maskit viimeistelevät hahmojen lookit, ja kiharretut kutrit, vahatut viikset ja punatut huulet ovat kaikki aivan tiptop. Veikko Pullin valosuunnittelu vakuuttaa jo ensihetkillä, kun junan valot loistavat katsomoon ja paljastavat legendaarisen yksityisetsivän siluetin. Valot elävät vuorokaudenajan ja tunnelman mukaan sujuvasti, ja tihentävät jännityst aina kun sopiva tilaisuus tulee. Myös Pullin suunnittelemat projisoinnit ovat onnistuneita. Olli Lintuniemen äänisuunnitteluun pääsee heti alussa keskittymään, kun tarina pienestä Daisy Armstrongista täyttää teatterisalin. Esityksen edetessä äänet säestävät niin junamatkan vaiheita kuin tuovat kylmiä väreitä yleisön käsivarsille painostavan murhamysteerin etenemistä korostaessaan.

Kristo Salminen onnistuu Poirot'n roolissa tulkitsemaan hahmoa tavalla, joka ei ärsytä minua. Ja se on paljon se! Poirot on minulle vähän samanlainen turhauttava hahmo kuin Mikki Hiiri, eli siis sellainen, jolle kaikki on helppoa, joka on aina se joka hoksaa asiat ja pystyy selvittämään monimutkaisimmatkin tapaukset, ja joka myös itseensä tyytyväisenä huokuu sellaista "katsokaa kuinka etevä ja nokkela olen"-energiaa. Vaan ei tämä Salmisen Poirot! Vaikka hänessäkin on toki Poirot'n hahmoon kuuluvaa itsevarmuutta ja terävät havaintojentekokyvyt, sekä charmia ja sanavalmiutta, ei se tunnu ärsyttävältä vaan enemmänkin valloittavalta. Salmisella on oivallinen ote hahmonsa kaikkiin puoliin, ja hän on taitava käyttämään näyttelijäntyöllisesti laajaa skaalaa komediasta draamaan ja romanttisesta tunnelmasta murhamysteerin ominaisuuksiin. Mika Piispa monsieur Boucin roolissa tekee varmaa työtä ja näyttelee onnistuneesti etenkin junayhtiön johtajan hermostuksen ja epäuskon murhatilanteen edessä. Ei ole koskaan ennen tällaista tapahtunut! Oivallista on myös ylpeys Orient Expressistä, ja ylpeä Boucin sietääkin olla, onhan juna komea ilmestys! Lasse Sandberg tekee konduktööri Michelinä roolityön, jossa on sekä ammattiinsa pieteetillä suhtautuvan työmyyrän vakautta että monenlaista kokeneen miehen eri kerroksia. Tarjotin kädessä töpöttävänä hovimestarina Sandberg on erinomainen myös.

Junassa matkustavaa joukkoa tulkitsee hersyvästi ja herkästi mainio näyttelijäryhmä. Henna-Maija Alitalo prinsessa Dragomirovana ja Liisa Peltonen tämän seuralaisena Gretana ovat melkoinen kaksikko, ensinmainittu vahvasti mielipiteensä ja tunteensa ilmaiseva ja jälkimmäinen uskossaan ja aatteessaan vahva, hiljainen ja enemmän sivustaseuraaja. Alitalo tuhahtelee ja puhahtelee prinsessan roolissa erinomaisesti tämän kyllästymistä ja tyytymättömyyttä ilmituodessaan, ja on roolissaan mainiosti läsnä. Peltonen tuo roolityöhönsä hyvin yksityiskohtia ja ilmaisee sujuvasti paljon myös silloin, kun Greta ei ole huomion keskipisteenä. Sinikka Salminen ottaa lavan haltuun Helen Hubbardin roolissa, hän tavoittaa Helenin mielenliikkeet ja dramaattisen luonteen oivasti. Myös herkkyyttä on roolityöhön löytynyt. Jyri Ojansivu ahkeroi kaksi roolia Samuel Rachettina ja eversti Arbuthnotina, ja vaihtaa näiden kahden välillä niin sujuvasti, että minulla meni hetki hahmottaa Ojansivun olevan tosiaan molempien roolissa. Rachettin roolissa Ojansivu tuo hahmoonsa mainiosti vähän päällekäyvää ja hektistä energiaa, ja everstin rooliin taas armeijataustan tuomaa pidättyväisyyttä mutta myös vilpittömyyttä. Jutta Järvinen tulkitsee Mary Debenhamin roolin onnistunein ottein ja tekee hahmostaan kiinnostavan, hieman salaperäisen naisen. Natalil Lintala on kreivitär Andrenyin roolissa käytännönläheinen ja sujuvakäytöksinen, Lintala poimii roolityöhönsä näppärästi kohtausten tunnelmia ja hahmojen välisiä dynamiikkoja. Janne Kataja tekee Hector MacQueenin roolin hyvällä otteella, hän tuo hahmoonsa lämmintä läsnäoloa ja pientä epävarmuutta, jotka sopivat tälle oivasti.

Tämä oli oikein ilahduttava teatteri-ilta! Suurta jännitystä Idän pikajunan arvoitus ei ehkä Hämeenlinnan Teatterissa tarjoile, mutta tiheää tunnelmaa, herkullista huumoria ja monia tilaisuuksia arvailla syyllistä esitys antaa. Kristo Salmisen Poirot'n charmi puree ja tulkinta hahmosta valloittaa, ja muu näyttelijäjoukko tuo Idän pikajunan kyytiin monta mielenkiintoista, epäilyksiä herättävää ja viattomalta vaikuttavaa raidematkailijaa. Visuaalisesti erittäin tyylikäs ja vakuuttava esitys pitää otteessaan, ja saa haaveilemaan entisajan junamatkailun tunnelmasta. Jospa vain ei sattuisi yhtään murhanhimoista matkaajaa samaan reissuun...

Kaunotar ja Hirviö @ Tampereen Työväen Teatteri

 mainos/pressilippu saatu Tampereen Työväen Teatterilta

kuvat © Kari Sunnari / Tampereen Työväen Teatteri

Näin Kaunotar ja Hirviö-musikaalin 22.1.

Bellen (Yasmine Yamajako) isä Maurice (Mika Honkanen) eksyy metsään ja päätyy jylhän linnan ovelle koputtelemaan. Pahaksi onneksi se on juuri kirotun prinssin asumus, jonne Maurice tupsahtaa, eikä linnan isännän tointa toimittava Hirviö (Matti Leino) ole tunkeilijasta lainkaan innoissaan. Kun Belle lähtee etsimään isäänsä, löytyy tämä karusta tyrmästä. Rohkeasti tytär tarjoaa itsensä tilalle, ja jää linnaan, kun isä viskataan sieltä pihalle. Uuteen kotiinsa tutustuessaan Belle tapaa esineiksi loihditun palveluskunnan, muun muassa kynttelikkö-Lumièren (Antti LJ Pääkkönen), kaappikello-Könnin (Hiski Vihertörmä) ja teetä tarjoilevan rouva Pannun (Petra Karjalainen) Kippo-poikineen (Iivari Luomala). Vähitellen myös jurottava ja äkkipikainen Hirviö alkaa vaikuttaa lähestyttävämmältä, ja tytön ja prinssin välien lämpenemistä koko linnan väki odottaakin. Jos ei nimittäin kirottu prinssi opi rakastamaan ja saa vastarakkautta ennen kuin lumottu ruusu kuihtuu, jäävät kaikki nykyisiin olomuotoihinsa. Samaan aikaan toisalla paikallinen lihaskimppu Gaston (Jonas Saari) on päättänyt ottaa Bellen vaimokseen tämän mielipiteestä varsinaisesti välittämättä. Mutta kun Gaston saa tietää Hirviöstä, alkaa miehen päässä liikkua muutakin kuin kosinta. Pian on koko kylän väki lietsottu melkoiseen murhavimmaan... Omko edessä onnellinen loppu, vai kuinka tässä oikein käykään?

Vihdoin ehdin minäkin katsomaan ensi-illastaan (21.10.2025) saakka katsomoja täyteen vetäneen Kaunottaren ja Hirviön. Samuel Harjanteen ohjaama Disney-satu säteilee jokaisella osa-alueella maagista tunnelmaa, ja rullaa varmasti alusta loppuun. En usko koskaan (tai ainakaan pariinkymmeneen vuoteen) nähneeni tätä elokuvana kokonaan, en alkuperäistä piirrettyä enkä myöskään tuoreempaa live actionia, tai ainakaan tarina ei ollut mitenkään vahvasti muistissa. Prinsessasadut ovat muutenkin minulle vähän hankalia kaavamaisen tarinansa ja juurikin sen sadunomaisuutensa vuoksi, ja varsinkin nämä disneyfikaation läpikäyneet versiot, mutta sen tiesin etukäteen ja pystyin säätämään vähän omia odotuksiani ja katsomiskulmaani. Tarinallisesti en kuitenkaan saanut tästä irti mitään valtavia oivalluksia tai syviä viisauksia, vaikkakin moni ehkä enemmän aikuisyleisölle suunnatumpi repliikki, teema ja aihe osuivat ja upposivat. Miten mainiota sanailua, huumoria ja sopivasti osoittelevia muttei liian korostettuja huomioita ovat suomennokseen taituroineet Reita Lounatvuori (teksti) ja Hanna Kaila (laulut)! Harjanteen ohjaus Linda Woolvertonin kirjoittamasta musikaalista on täynnä huumoria, lumoavaa taianomaisuutta, hetki hetkeltä varmemmaksi kasvavaa romantiikkaa ja hengästyttäviä isoja musiikkinumeroita. Myös erilaisuuden, ulkopuolisuuden, rakkauden, luottamuksen ja epävarmuuden teemat on poimittu taitavasti osaksi kerrontaa. Harjanteen taidot ison musikaaliproduktion ohjaksissa on moneen kertaan todettu ja hyviksi havaittu, ja varmalla otteella on hän luotsannut maaliin myös tämän teoksen. Erityisesti taito pitää yhtä aikaa kiinni niin yksittäisten hahmojen tarinoiden kuin koko musikaalin tarinan kaaren punaisista langoista tekee joka kerta vaikutuksen Harjanteen ohjauksia katsoessa.

Visuaalisesti Kaunotar ja Hirviö tarjoilee varsinaista ilotulitusta, kyllä riittää ihasteltavaa ja ihmeteltävää aina pienten yksityiskohtien tasolta kokonaisiin näyttämökuviin. Peter Ahlqvistin lavastus, Eero Auvisen valot, Toni Haarasen videot, Joni Pakasen illuusiot, Pirjo Liiri-Majavan puku- ja hahmosuunnittelu sekä Emmi Puukan naamiointi näyttävät kaikki upeilta. Ainoastaan pimeässä/hämärässä vilkkuvia valoja käytettiin turhan paljon, ja varsinkin prinssin muodonmuutos takaisin ihmiseksi kärsi näistä, muuten visuaalinen suunnittelu osuu kyllä aivan nappiin. Rakastin lavasteiden tunnelmaa, pikkukylän kaikkia mökkejä, tavernaa ja Bellen ja Mauricen ihanaa kotia, linnan jylhiä maisemia ja huikeita yksityiskohtia. Puvustuksessa ovat mukana kaikki tutut ja rakastetut asiat, kuten Bellen keltainen iltapuku, ja jokaisen hahmon vaateparsi on juuri tälle sopiva. Erityisesti palveluskunnan asujen koristelut ja yksityiskohdat jäivät mieleen, mitä ihanaa kimallusta ja kekseliäisyyttä. Valo- ja videosuunnittelu sekä visuaaliset illuusiot upottavat satumaailmaan, ja erinomainen naamiointi viimeistelee hahmojen lookit ja koko musikaalin maailman. Ai että kuinka monta ihanaa kiharaista peruukkia! Tämän musikaalin voisi katsoa varmaan aika monta kertaa ennen kuin olisi jokaista yksityiskohtaa, ilahduttavaa juttua ja hämmästyttävää taianomaisuutta ehtinyt kunnolla ihailla.

Disneyn luottoherrat ovat myös tämän musikaalin musiikin takana, ja Alan Menkenin säveltämät, Howard Ashmanin ja Tim Ricen sanoittamat kappaleet ovatkin taattua laatua. Kyllä Disney-biiseissä on taikaa! Kapellimestari Marko Hilpon johtama orkesteri soittaa tosi kauniisti ja sujuvasti, ja kappaleita oli ilo kuunnella. Itselleni biiseistä tutuin on Gaston, ja se oli myös suosikkini tässä. Reipasta meininkiä ja herkullista komiikkaa, ja riemukkaasti ja taidolla esitettynä, mikäs sen parempaa. Lisäksi pidin etenkin Vaik' mikä ois, Koti, Ihmismuodossa taas, Tunnen muutoksen ja Väkijoukko-kappaleista. Iso osa montaa kappaletta ovat koreografiat, ja Jari Saarelaisen koreografia onkin valloittavaa ja näyttävää, huh sentään miten paljon kaikkea ja missä rytmissä mahtuu joukkokoreografioihin! Etenkin Gaston- ja Vieraamme-koreot ovat upeita. Myös pienemmät koreografiat, kuten Bellen ja Hirviön tanssi, tekivät vaikutuksen, ja Saarelaisen koreoissa onnistuu hyvin varsinkin draamallisen kerronnan ja vau-efektin yhdistäminen. Suloista muuten se, miten näissä satumusikaaleissa ihastutaan ja rakastutaan tanssin keinoin, sekä tässä Kaunottaressa ja Hirviössä että ainakin Pienessä merenneidossa. Ah, sydän sulaa!

Itseäni esityksessä ilahduttivat erityisesti roolityöt, joissa on sopivasti sadunomaisuutta ja särmää. Yasmine Yamajako on hurmaava ja nokkela Belle, ja roolityössä on mainiota jämäkkyyttä ja päättäväisyyttä, ja paljon herkkyyttä. Yamajakon laulu soi kauniina ja sävykkäänä, taisi olla Tunnen muutoksen-biisi, jossa meni oikein kunnon kylmät väreet. Matti Leino tekee hienon tulkinnan ulkopuolisuuden ja varovaisen rakkauden tunteita kokevana prinssinä, jossa on taitavasti sekä epävarmuutta ja sulkeutuneisuutta että huumoria ja lämpöä. Suosikikseni muodostui Antti LJ Pääkkösen näyttelemä Lumière, ai että mitä sanailua, ranskalaista korostusta ja charmia! Ja mitä komediallista tykittelyä! Itseään täynnä oleva lihaskimppu, naisten- ja miestenmies Gaston on Jonas Saaren tulkitsemana herkullisen suoraviivainen ja tärkeilevä, ah mitä pullistelua ja vahvimman varmuudella tilan ottamista! Petra Karjalaisen roolityö rouva Pannuna on ihanan lempeä ja täynnä lämpöä ja hyvää mieltä. Hiski Vihertörmä on Könnin roolissa lakonisen hauska ja osuu riemastuttavasti komediaiskuihin, ja onnistuu sen lisäksi tuomaan roolityöhönsä tosi toimivaa tarkkanäköisyyttä. Antti Langin roolityöstä Töppönä pidin kovasti, vastustamatonta komiikkaa ja hyväntuulista tulkintaa. Minuun iski tietenkin myös se, miten Töppö alkaa kyseenalaistaa Gastonin verrattomuutta, kun miekkonen lietsoo kaupunkia murhanhimoon. Heidi Kiviharju on madame de la Grande Bouchen roolissa valloittava ja ottaa tilan haltuun, ja Pihla Pohjolaisen Babette on valtavan valovoimainen, mikä energia! Mika Honkasen Maurice on hyväsydäminen ja idearikas isähahmo, jossa on lämpöä ja huumorintajua. Koko ensemble loistaa varsinkin isoissa tanssinumeroissa, ja säteilee lavalla. Moni tekee aivan ihania roolitöitä kyläläisinä ja linnan väkenä, huomasin bongailevani moneen otteeseen lavalta ainakin Miko Helppiä, Esme Kaislakaria, Julius Suomista, Viola Kausea ja Oskari Jauhiaista.

Olihan tämä nyt huikaiseva! Vaikka lämpenen prinsessasaduille kovin hitaasti (tosin onko tämä edes prinsessasatu kun Belle ei ole prinsessa..?), satumaisen sujuvasti ja lumoavan visuaalisesti lavalle tuotu musikaali vei mukanaan ja valloitti. Hämmästyttävän upeaa työtä kaikilla osa-alueilla, tässä riittää ihasteltavaa aina visuaalisuudesta roolitöihin ja koreografioista orkesterin työhön. Myös upeimpia isoja tanssikohtauksia joita olen koskaan lavalla nähnyt! Herkullisia roolitöitä muistelen varmasti pitkään, en jostain syystä ajatellut, että tässä on näin paljon komediaa ja huumoria, vaan sepä pääsi yllättämään ja ihastutti kovin. Niin valloittavaa sanailua, kaksoismerkityksiä, nykyaikaan osuvia piikkejä ja oivaltavia suomennoksia! Ja onhan Kaunottaren ja Hirviön rakkaustarinassa myös paljon valloittavaa. Pidän molempien hahmojen ulkopuolisuudesta omassa merkityksessään, Hirviöllä ulkoisesti ja kirouksen vuoksi muista eroten, ja Bellen kohdalla taas kyläläisten tottumusten ja asenteiden vuoksi oudoksuttuna. Nämä kaksi ovat myös päättäväisiä, ja itsepäisiäkin osaavat olla, mutta ah kun he oppivat tuntemaan toisiaan ja laskevat muurejaan. Niin söpöä!

Teatterinna-palkinto 2026 – Voittajat

 

Teatterinna-palkinto tarkoittaa palkintoa, joka jaetaan teattereille, näyttelijöille ja esityksille. Palkinnon saajan päättävät katsojat. Teatterinna-palkintoprosessi etenee seuraavanlaisesti: ensin yleisö saa ehdottaa jokaiseen kategoriaan mieleistään ehdokasta, sitten kolme eniten ääniä saanutta ehdotusta siirtyvät seuraavalle kierrokselle, jossa niiden joukosta äänestetään voittaja.

Historian viidennet Teatterinna-palkinnot on nyt jaettu, ja tästä postauksesta löytyvät kaikki voittajat perusteluineen. Teatterinna-palkinnon ehdokkaat ja voittajat valitaan yleisöäänestyksen kautta, eli tämä on täysin yleisöpalkinto. Äänestäjiä oli tänä vuonna 1410 kappaletta, ja eniten ääniä annettiin jälleen Vuoden teatteri-kategoriassa (1050 kpl). Suuri kiitos kaikille palkinnon saajia ehdottaneille ja äänestäneille. Ja suuret onnittelut kaikille finalisteille ja voittajille!

Teatterilippuarvonnan voittajille lähtee tänään (26.1.) sähköposti, tarkkailkaahan arvontaan osallistuneet siis postilaatikkojanne.

Ja nyt rumpujen pärinää, kiitos, sillä tässä ovat Teatterinna-palkintovoittajat vuosimallia 2026!

Vuoden teatteri

Tampereen Työväen Teatteri (51% äänistä)

Sanonta ei kahta ilman kolmatta pätee ainakin Tampereen Työväen Teatteriin, joka on jo kahdesti (2023 ja 2024) napannut Vuoden teatterin Teatterinna-palkinnon, ja lisää tililleen tämän tittelin nyt siis kolmannen kerran. Monipuolisesta esitystarjonnastaan, mukavasta henkilökunnastaan ja sujuvista teatterikokemuksista kiitelty teatteri tarjoilee Tampereella katsojille monenlaista ohjelmistoa musikaaleista kantaesityksiin, komediasta draamaan ja koko perheen elämyksistä kokeilevampiin teoksiin.

Äänestäjien perusteluja:

"Vain priimaa tarjolla tällä näytöskaudella."

"Upeat esitykset, ihan henkilökunta ja timanttiset näyttelijät!"

"Ikinä en ole pettynyt näytökseen. Monesti isotkin odotukseni on jopa ylitetty. Rakastan!"

"Lämminhenkinen, ihana henkilökunta, kaunis rakennus. Teatterinäytökset hyviä, konserttien akustiikka hyvä, monipuoliset esiintymislavat (3). Ravintolapalvelut toimii ja lippujen varaus onnistuu hyvin."

"Vuodesta toiseen maan parhaimpiin kuuluvaa, upeaa ja monipuolista tarjontaa!"

"Suomen mielenkiintoisin."

Kuopion kaupunginteatteri 36% äänistä

"Yleisönsä rakastama kutsuva, tunnelmallinen ja ajankohtaisesti valpas teatteri… Juuri sopivan kokoinen, ei liian suuri, eikä liian pieni…Taitava ja monipuolinen ensemble! Itä-Suomen tärkeä taidekeskus! Teatteritalo erityisen kaunista, tasapainoista designiä!"

Helsingin Kaupunginteatteri 13% äänistä

"Monipuolinen ohjelmisto on vahvasti kiinni tässä ajassa, ja ohjelmistosta löytyy jokaiselle jotakin."

Vuoden harrastajateatteri

Teatteri Vieremä (49,7% äänistä)

Vuonna 2023 perustettu Teatteri Vieremä saa kunnian voittaa historian ensimmäisen Vuoden harrastajateatterin Teatterinna-palkinnon, ja teatteri nappaakin sen komealla äänisaalilla. Tunteita herättävistä, raikkaista esityksistä ja innolla teatteria tekevistä ihmisistä kehuttu teatterikentän tuore tulokas on ehtinyt esittää jo monia produktioita niin kesänäyttämöllään Kyrönniemessä kuin talvikaudella eri paikoissa. 

Äänestäjien perusteluja:

"Huippua työtä, aktiivinen toimija, joka elävöittää koko kylää ja yhteisöä. Laadukasta työtä!"

"Raikasta ja oivaltavaa, laadukasta kesäteatteria upeassa miljöössä. Nuori, pienen paikkakunnan teatteri ja silti kaikki toimii – upeaa."

"Että harrastajat osaavatkin, ei häpeä ammattilaisille."

"Teatteri Vieremä esitykset ovat sykähdyttäviä, ikimuistoisia, tunteita herättäviä ja aitoja. Teatteria tehdään siellä ilolla ja suurella sydämellä."

"Monipuolinen, hyvät näyttelijät, hyvä miljöö. Kaikin puolin 10+++."

"Tekee laadukasta harrastajateatteria osallistaen vuodesta toiseen suuren joukon tekijöitä lavalla ja taustajoukoissa."

Järvenpään teatteri 26,9% äänistä

"Erittäin monipuolinen, rohkea ohjelmistovalinta, laaja aktiivinen toiminta ajatuksella kehittää niin näyttelijöitä kuin kaikkia muitakin teatterissa tarvittavia henkilöitä. Jäsenten kouluttaminen näkyy esitysten toteutumisessa, roolisuoritukset ovat hyvin tasavertaisia taidoiltaan."

Ohkolan teatteri 23,4% äänistä

"Alati uudistuva, korkeatasoinen, silti perinteitä ja suomalaista kesäteatteriperinnettä kunnioittava teatteri, joka ei koskaan jätä yleisöä kylmäksi. Sinnikästä ja tavoitteellista työtä vuosikymmenien ajan!"

Vuoden musikaali

Kaunotar ja Hirviö (65.9% äänistä)
Tampereen Työväen Teatteri

Syksyllä 2025 ensi-iltansa saanut Kaunotar ja Hirviö on ehtinyt hurmata täysiä katsomoita jo useamman kuukauden, ja hurmaantuneita katsojat tosiaan ovat – sen osoittaa jo musikaalin saama valtava äänivyöry! Hienoista lavasteista ja taitavista roolitöistä kiitelty musikaali on Samuel Harjanteen ohjaama, ja rooleissa ovat muun muassa Yasmine Yamajako, Matti Leino, Antti LJ Pääkkönen ja Petra Karjalainen. Kaunotar ja Hirviö pyörii vielä kevätkauden 2026, joten jos lipun onnistuu nappaamaan, on vielä mahdollisuus sukeltaa itsekin sadun maailmaan.

Äänestäjien perusteluja:

"Niin täydellinen. Näyttelijät, lavastus, puvustus. Kaikki täyttä priimaa. Jätti sydämeen jäljen."

"Kansainvälistä tasoa oleva aivan huikean hyvä musikaali."

"Upea lavastus ja loistavat roolitukset. Aikuisetkin pääsevät hetkeksi sadun ihmeelliseen maailmaan."

"Täydellinen musikaali! Hivelee kaikkia aisteja."

"Ihan huikeat näyttelijäsuoritukset! Maailmanluokan musikaali! Lavasteet, valot, näyttelijät, lauluäänet. Kaikki täyttä kymppiä!"

"Aivan älytön esitys ja efektit teki esityksestä parhaan. Lauluosuuden todistivat orkesterin ja näyttelijöiden soinnun."

Täydellinen resepti 25,9% äänistä (Kuopion kaupunginteatteri)

"Elämänmakuinen musikaali ja huippunäyttelijät."

Rakkauden viisi vuotta 8,2% äänistä (Jyväskylän kaupunginteatteri)

"Upea musiikki, taitavat esiintyjät, tarina, huumori, visuaalisuus. Musikaali, jonka haluaisin nähdä uudestaan."

Vuoden puhenäytelmä

Jenny Hill (41,4% äänistä)
IN-teatteri

Keski-ikäisen naisen kasvutarinan kertova Jenny Hill perustuu Minna Rytisalon romaaniin, ja sen on IN-teatteriin ohjannut Satu Hukkanen. Tunteikkaasta ja taitavasta toteutuksesta kehuja saaneen näytelmän nimiroolissa nähdään Johanna Loimalahti. Hauskaa, koskettavaa ja samaistuttavaa näytelmää esitetään myös kevätkaudella 2026, eli Jennyn tarinan pääsee yhä näkemään lavalla aina maaliskuuhun saakka.

Äänestäjien perusteluja:

"Upea ohjaus ja näyttelijät. Lavastus ja puvustus tukivat hienosti ja kekseliäästi näytelmän toteutusta."

"Aivan käsittämättömän taitavasti rakennettu juonen toteutus. Kaiken lisäksi naisen itsetuntoa voimaannuttava. Yksinkertaiset lavasteet ja huippu toteutus. Taisin katsoa koko näytelmän silmääkään räpäyttämättä."

"Meni tunteisiin."

"Todellinen elämänmakuinen matka Naisen elämään. Tunnetyöskentelyä ja tunteiden näyttäminen kehollisesti huippuluokkaa."

"Huikean yllätyksellinen ja monisäikeinen naisen kasvutarina, jossa oivaltava toteutus. Taitava ihastusta herättävä näyttelijäkaarti, livemusiikki ja värikäs puvustus ja lavastus yhdistettynä vinkejään juoneen pitää katsojan tiukasti otteessaan koko esityksen ajan. Esitys ei jätä ketään kylmäksi."

"Kaikki näyttelijäsuoritukset upeita, ei uskoisi harrastajateatteriksi. Livemusiikki hyvä, uudenlainen lisä kokonaisuuteen."

Kärpästen herra 41,2% äänistä (Keltainen Teatteri)

"Uskomattoman hieno ja koskettava tulkinta. Saumatonta näyttelijäntyötä ja intohimoa."

Keuhkot 17,4% äänistä (Teatteri Sujo)

"Mielettömän upea esitys!"

Vuoden ooppera

Tosca (41,5% äänistä)
Suomen kansallisooppera

Historian ensimmäinen Vuoden ooppera-kategorian Teatterinna-palkinnon saaja on Tosca! Kansallisoopperan versio Giacomo Puccinin klassikko-oopperasta ihastutti katsojansa, ja dramaattinen tarina ja taitavat esiintyjät tekivät yleisöön vaikutuksen. Vuonna 2025 uusintaensi-iltaan tuotu Christof Loyn ohjaus (uusintaohjaus Riikka Räsänen) nähtiin Kansallisoopperassa viimeksi vuonna 2021. Tammikuussa viimeisen kerran esitetyn oopperan nimiroolissa Toscana nähtiin Elisabet Strid ja Magdalena Hinterdobler.

Äänestäjien perusteluja:

"Vaikuttava kokonaisuus."

"Se esitys rikkoi jotain mun sisällä hyvällä tavalla."

"Upeat laulajat."

"Vahva toteutus ja hienot lavasteet."

"Pidin kovasti!"

Isoviha 1713-1721 32,6% äänistä (Ilmajoen Musiikkijuhlat)

"Todella iso panostus, hienot näyttelijäsuoritukset sekä upea miljöö!"

Turandot 25,6% äänistä (Savonlinnan Oopperajuhlat)

"Maailman hienoin versio."

Vuoden tanssiteatteriesitys/baletti

Giselle (43,6% äänistä)
Suomen kansallisbaletti

Jo 1841 ensiesitetyn klassikkobaletin tarina on Kansallisbaletissa tuotu 1950-luvun Italiaan Javier Torresin koreografiassa. Esityksessä tanssivat muun muassa Gisellen roolissa Zhiyao Chen ja Yuka Masumoto sekä Alberton roolissa Florian Modan ja Thomas Brun. Kauniista ja vaikuttavasta esityksestä ja upeista tanssijoista ihailtu esitys on nähtävissä vielä helmikuun alkuun saakka, eli pian katsomoon, jos tämä klassikkobaletti kiinnostaa!

Äänestäjien perusteluja:

"Klassikot on mulle tosi lähellä sydäntä."

"Kaunista tanssia ja taitavia esiintyjiä."

"Laadukasta balettia."

"Oli hieno esitys."

"Vau!"

Blind Eyes Sea 41,6% äänistä (Tanssiteatteri Minimi)

"Joka osa-alueltaan oivalta, taidokas ja monisävyinen teos, joka yllätti, vaikutti, kosketti sekä nauratti. Teoksen kokonaissuunnittelu oli upea, sillä se onnistui luomaan saumattoman ja kekseliään teoksen maailman, joka rakentui lavastuksellisesti hiekan varaan, mutta ammensi onnistuneesti siitä toiminnallisena dramaturgisena rankana yhdessä eheän valo-, puku-, ja äänisuunnittelun kanssa. Esiintyjät olivat suvereeneja, lämpimän inhimillisiä ja virtuoosisia yhtäaikaa."

COW 14,8% äänistä (Suomen kansallisbaletti)

"Kylläpä tykkäsimme!"

Vuoden kesäteatteriesitys

Tuntematon sotilas (52,4% äänistä)
Pyynikin kesäteatteri

70 vuotta täyttänyt Pyynikin kesäteatteri juhlisti taivaltaan todellisella suomalaisella klassikolla, Väinö Linnan romaaniin perustuvalla Tuntemattomalla sotilaalla, ja monista kehuvista, vaikuttuneista ja liikuttuneista kommenteista päätellen onnistui ohjelmistovalinnassaan aivan nappiin. Siitä kertoo myös yli puolet tämän kategorian napatuista äänistä. Antti Mikkolan ohjaamassa esityksessä näyttelivät muun muassa Jussi-Pekka Parviainen, Aimo Räsänen, Tommi Raitolehto ja Antti Tiensuu. Kertojaäänenä kuultiin sotaveteraani Aimo Reinikaisen ääni nauhoitteelta.

Äänestäjien perusteluja:

"Kävin katsomassa kolme kertaa. Mieletön."

"Kävin katsomassa tämän 3x, joka kerta ITKIN, tunnemyrsky oli hurja läpi esityksen, näyttelijät oli mielettömän hyviä. Eikä ampumisella mässäilty."

"Vaikuttava."

"Tunteita herättävä, taidokkaasti toteutettu ja näyttelijät huippuja."

"Koskettava. Taitavasti rakennettu kokonaisuus. Pysäyttää ajattelemaan myös tämän hetkistä yhteiskunnallista tilannetta. Eläköön Antti Mikkola!"

"Kävin katsomassa esityksen kolmesti. Se oli koskettava ja hieno versiointi ja parin tunnin junamatkojen arvoinen, joka kerta. Kokemus, jonka haluaisin elää vielä uudestaan. Ajaton teema, huippunäyttelijät, miljöö, minimalistisen kekseliäs lavastus sekä näkemyksellinen sovitus. Bravo."

Hurmaava joukkoitsemurha 27,9% äänistä (Ohkolan teatteri)

"Hurmaava itsemurha oli yksinkertaisesti sanottuna LOISTAVA: ohjaus, näyttelijäntyöt, lavastus, rohkea valinta kesäteatterille kannatti."

Seitsemän ihmeellistä tarinaa 19,7% äänistä (Teatteri Sujo)

"Näyttelijäsuoritukset käsittämättömän hyviä, niistä huokui taiteellisuus ja luovuus. Koko näytelmä ideoitu ja käsikirjoitettu työryhmän kanssa. Esityspaikka ainutlaatuinen (entinen lantala) ja sitä hyödynnetty luovasti tarinan kulussa. Uudenlaisia esitystapoja tarinan kerrontaan, esim. live-videokuvaa."

Vuoden kotimainen kantaesitys

Kärpäset (56% äänistä)
Tampereen Työväen Teatteri

Loppuunmyydyistä näytöksistä koko ajan nauttinut Kärpäset on Sirkku Peltolan kirjoittama ja ohjaama, ja sitä tähdittävät Martti Suosalo, Aimo Räsänen ja Petra Ahola. Kärpäsen veljeksistä kertovaa näytelmää on kiitelty niin näyttelijäntyöstä kuin tekstistäkin, ja sen lämmin huumori, koskettavuus ja teemat ovat tehneet katsojiin vaikutuksen. Ja sen huomaa – melkoinen äänisaalis! Esityksiä on luvassa ainakin kevät- ja syyskaudella 2026. Niistä kaikki ovat loppuunmyytyjä, mutta mikäli peruutusliput onnistuu nappaamaan, on tämä kehuttu esitys mahdollista vielä nähdä.

Äänestäjien perusteluja:

"Kolme kovaa näyttelijä hienossa Sirkku Peltolan tekstissä."

"Kerrassaan mahtava kokonaisuus, elämys!"

"Sirkku Peltolaa parhaimmillaan!"

"Seuraava "Kiviä taskussa". Parasta teatteria pitkään aikaan."

"Ihana loppu ja erittäin muovaantuvat näyttelijät jotka ottivat monta roolia haltuun."

"Näyttelijäntyön juhlaa!

Seitsemän ihmeellistä tarinaa 26% äänistä (Teatteri Sujo)

"Tällaista esitystä ja näytelmää ei ole koskaan nähty muualla. Täysin uniikki, näyttelijöiden itsensä kirjoittama ja ohjaama spektaakkeli, joka ei jättänyt yhtäkään katsojaa kylmäksi."

Uusi Eden 18% äänistä (Helsingin Kaupunginteatteri & Q-teatteri)

"Esitys, joka iski ensitahdeistaan lähtien! Lyysaaren upeat musat, Mantereen kekseliäs teksti ja ohjaus sekä äärimmäisen taitava näyttelijäporukka ansaitsevat kiitoksensa – jos ensimmäisellä kerralla houkuttimena toimivat ennestään tutut näyttelijät, toisella kerralla ihailin lisäksi aivan kaikkea muuta."

Vuoden näyttelijä, musikaali

Antti LJ Pääkkönen (49,5% äänistä)
roolistaan musikaalissa Kaunotar ja Hirviö

Kyntteliköksi muuttuneen Lumièren roolin tulkitseva Antti LJ Pääkkönen on monen äänestäjän perusteluissa julistettu parhaaksi mahdolliseksi tekijäksi tähän rooliin, eikä ihme. Itsekin roolityön nähneenä voin sanoa, että Pääkkönen suorastaan varasti shown sutkautuksillaan ja läsnäolollaan. Antti LJ Pääkkönen on tehnyt monipuolisesti mm. näyttelijäntöitä, elokuva- ja tv-dubbauksia ja äänikirjanlukijan hommia, ja Kaunottaren ja Hirviön lisäksi hänen työtään on teatterissa päässyt viime vuonna ihailemaan esimerkiksi Törnävän kesäteatterissa Vaimoni on toista maata-farssissa. Kehuttua ja kiitettyä roolityötä Lumièrena pääsee näkemään vielä kevätkauden 2026 – jos onnistuu nappaamaan lipun!

Äänestäjien perusteluja:

"Lumièren roolissa niin huippu! Ei ketään muuta olis voinu tilalle laittaa. Paras ikinä!!"

"Mieletön sanailija, upea karisma."

"Oli niin loistava, että voisin mennä katsomaan tuon uudestaankin vaikka kaikki elokuvatkin katson aina vain kerran."

"Tämä roolisuoritus on huikea. Täydellinen!"

"Bravo! Ilmeet, eleet, äänenkäyttö. Pelkkää priimaa!"

"Antti on upee!"

"Antin roolisuoritus nousi heti yhdeksi ehdottomista suosikeistani. Antti oli uskollinen hahmolle, mutta onnistui säväyttämään elekielellään, aksentillaan ja artikulaatiollaan. Koko ajan teki mieli seurata, että mitä juuri hän puuhasi lavalla."

Yasmine Yamajako 35,1% äänistä (musikaalista Kaunotar ja Hirviö)

"Upea! Lahjakas ja täydellinen! Mikä ääni & äänenkäyttö!"

Joel Mäkinen 15,4% äänistä (musikaalista The Addams Family)

"Esitystä katsellessa näkee, että Joel on mielestäni upeasti sisäistänyt Gomezin olemuksen. Luontevaa ja vaivatonta roolityötä sekä uskottavan intohimoista tangoa illasta toiseen – täydellinen roolimatch."

Vuoden näyttelijä, puhenäytelmä

Aimo Räsänen (43,6% äänistä)
roolistaan näytelmässä Kärpäset

Juuri 60v synttäreitään ja 30v taiteilijajuhlaansa viettänyt Aimo Räsänen tekee Kärpäset-näytelmässä roolityön, josta katsojat häntä kehuvat aidoksi, taitavaksi komedianäyttelijäksi ja roolin kuin roolin hienosti tulkitsevaksi. Pitkän uran tehnyt Räsänen on nähny niin valkokankaalla, television ruudussa kuin tietenkin teatterilavoilla, ja Kärpästen lisäksi viime aikojen roolitöitä ovat muun muassa roolit Pyynikin kesäteatterin Tuntemattomassa sotilaassa ja TTT:n Mummun saappaassa soi fox-näytelmässä. Kärpästen lisäksi Räsäsen näkee kevätkaudella 2026 lavalla myös Tampereen Komediateatterissa Yllätysvieras-komediassa.

Äänestäjien perusteluja:

"Aimo on niin ammattilainen, ihan mitä tahansa tekeekin."

"Aimo on aito. Tulkintaa ja osaamista."

"Aimo ja komedia sopii niin hyvin yhteen, eikä hauskan näytteleminen todellakaan ole helppoa."

"Ainoa oikea. Kuka muu muka??"

"Aimo on niin ihana, oli hän missä tahansa näytelmässä."

"Aimo Räsänen on Tampereen ja samalla Suomen kirkkaimpia teatteritähtiä, joka loistaa tässäkin mestariteoksessa!"

Johanna Loimalahti 34,3% äänistä (näytelmästä Jenny Hill)

"Johanna on lavalla huikea. Hän heittäytyy ja uppoaa rooliinsa niin vahvasti, että katsoja uskoo kaiken mitä hän sanoo ja tekee. Johannan ilmeet, eleet ja tunteet lavalla ovat syviä, koskettavia ja aitoja."

Saska Pulkkinen 22,1% äänistä (näytelmästä Kissani Jugoslavia)

"Huiman monipuolinen, koskettava ja taitava taiteilija!"

Teatterinnan erityismaininnat

Tuttuun tapaan jaan jälleen tietysti myös Teatterinnan erityismaininnat! En itse ehdota tai äänestä voittajia, vaan haluan sen sijaan jakaa maininnat niille teattereille, esityksille ja näyttelijöille, jotka ovat tehneet minuun isoimman vaikutuksen, tuoneet eniten iloa, saaneet ajatukset hyrräämään, tai muuten vain olleet niin hyviä, että tahdon ne nostaa esille. Mennäänpä siis niihin!

Vuoden teatteri

Musiikkiteatteri Kapsäkki

Kapsäkki on monipuolinen, katsojansa lämpimästi tervetulleeksi toivottava teatteri, jossa esityksiä, tapahtumia ja kokemuksia tarjoillaan kaikille vauvasta vaariin. Laadukasta, yllättävää ja ilahduttavaa musiikkiteatteria on aina kiva käydä katsomassa, ja Kapsäkissä sekä kotimaisten kantaesitysten että muiden teosten aiheet, tyylit ja toteutukset oikein houkuttelevat katsomoon. Oman ohjelmistonsa lisäksi Kapsäkki tarjoaa vierailupaikan isolle joukolle erilaista taidetta ja tapahtumia, ja teatterissa tuntuukin tapahtuvan vaikka ja mitä kiinnostavaa ihan joka viikko.

Vuoden harrastajateatteri

Teatteriyhdistys Kulissi

Kulissilla tehdään teatteria kunnianhimoisesti, hyvällä meiningillä ja rohkeilla ohjelmistovalinnoilla, ja se myös näkyy. Vahva yhteishenki tuntuu, ja taitava ensemble tarjoilee korkeatasoista teatteria ja isoja elämyksiä. Teatteri on vuosien aikana tehnyt myös useita Broadway-musikaalien Suomen kantaesityksiä, ja teosten tuominen kotimaan kamaralle on ammattimaista ja näkemyksellistä. Teatteria pääsevät harrastamaan lapset, nuoret ja aikuiset, ja esitysten lisäksi Kulissi tarjoaa paljon oheisjuttuja, esimerkiksi kursseja, workshoppeja, teemailtoja, luentoja ja teemapukeutumispäiviä, joista moniin on vapaa pääsy.

Vuoden musikaali 

Spring Awakening (Korsholms Teater)

Nuoruuden myllerrystä vakuuttavalla, puhuttelevalla ja syvälle menevällä tavalla kuvaava musikaali (ohjaus Isa Lindgren-Backman) juhlisti Korsholms Teaterin 50v-taivalta, ja oli minulle ensimmäinen näkemäni Spring Awakening. Eikä paremmin olisi voinut tähän musikaaliin tutustua, sillä tämä versio vei täysin mukanaan, vaikka katsoin sen ruotsiksi ja kolmenkymmenen asteen helteessä. Jos siitä huolimatta menee kylmät väreet ja kaikki yksityiskohdat iskevät, niin eipä voisi esitykseltä muuta toivoa. Kauniissa esityspaikassa toteutettu, visuaaliselta, musiikilliselta ja taiteelliselta suunnittelultaan erinomaisen toimiva, ja näyttelijäjoukon energisten, herkkien ja tarkkojen roolitöiden ansiosta todella vakuuttava musikaali jätti pysyvän jäljen.

Vuoden puhenäytelmä

Onnekkaat (Lahden kaupunginteatteri)

Tuomo Rämön kirjoittama ja ohjaama Onnekkaat yhdisti hienon tekstin ja hienon näyttelijäntyön parhaalla mahdollisella tavalla, ja tämä kipeä, kaunis, raastava, hauska ja lämmin tarina perheestä, sisaruudesta, kasvamisesta ja anteeksiannosta oli juuri kuin minulle tehtyä teatteria. Upeita vahvoja kohtauksia, hienoa monitasoista jännitettä, hahmoja joissa on paljon kerroksia ja sävyjä, ja tarkkanäköisesti kirjoitettu ja ohjattu kokonaisuus. Ikävää tunnelmaa, joka on tunnelmista parhain, ja sitten kuitenkin lempeyttä, lämpöä, ymmärrystä ja iloa. Tämän näytelmän olisin voinut katsoa monta kertaa, ja edelleen harmittaa että katsomiskerrat jäivät vain kahteen. Syvälle sydämeen kuitenkin meni jo kahdesti katsomalla, rakastin tätä esitystä.

Romeo och Julia (Åbo Svenska Teater)

ÅST:n versio Shakespearen klassikosta (ohjaus David Sandqvist) tavoittaa loistavasti näytelmän traagiset ja koomiset sävyt, ja mikä tärkeintä, sen kiivauden, intohimon, vimman ja herkkyyden, joka nuorten hahmojen koko olemuksessa sykkii. Suurten tunteiden, palavan ensirakkauden, syvälle juurtuneen vihan ja lämpimän ystävyyden sävyt ovat lavalla uskottavia, luontevia ja iskeviä, ja moderni, raikas ja visiossaan vahva toteutus loistaa jokaisella osa-alueella. Onneksi näen tämän vielä kaksi kertaa, ja aion todellakin nauttia täysillä. Näin Romeota ja Juliaa tehdään – rakastan!

Vuoden ooppera

Tosca (Suomen kansallisooppera)

Tosca oli ainoa ooppera, jonka viime vuonna näin, ja ilmiselvä valinta tähän kohtaan siis. Vaan mielellään nostan sen myös esiin, sillä tämä Puccinin ooppera säväytti erityisesti musiikillaan, joka myös komeasti esitettiin. Christof Loyn ohjaama, Riikka Räsäsen uusintaohjaama Tosca tarjoili suurta dramatiikkaa ja räiskyviä tunteita, ja monta mainiota kohtaa tässä olikin, joissa isosti ilmaistiin ja tunteisiin pakahduttiin. Visuaalisesti ja musiikillisesti sain tästä eniten juttuja irti, mutta kyllä tarinallisestikin oli käänteitä, jotka iskivät. Klassikko-ooppera ja varmasti ansaitusti sellainen.

Vuoden kesäteatteriesitys

Tuntematon sotilas (Pyynikin kesäteatteri)

Tämä oli upea! Kaikki kohdillaan, aina ohjauksesta (Antti Mikkola) huimiin roolitöihin, vahvasta visuaalisuudesta ja pyörivän näyttämön sekä ympäristön hyödyntämisestä hienoon äänisuunnitteluun, sekä kokonaisuuden hahmottamisesta kaikkiin pieniin yksityiskohtiin. Vaikuttavaa, puhuttelevaa, liikuttavaa, hauskaa, pelottavaa ja käsinkosketeltavaa kerrontaa, Väinö Linnan tuttu klassikko, ja tällainen työryhmä – ai että. Teatteria parhaimmillaan. Ja loppukuva, huh. Olen onnellinen, että koin tämän kaksi kertaa.

The Full Monty – Tappiin asti (Orimattilan Teatteri)

1990-luvun laman aikana strippareiksi ryhtyvistä sheffieldiläisistä työttömistä kertova näytelmä oli minulle yksi kesän 2025 hiteistä. Miten lämminhenkinen, hauska, aito ja valloittava esitys! Lassi Puodinkedon ohjauksessa tarinan ydin oli tavoitettu tosi kauniisti, ja niin komediassa kuin hienoissa herkissä hetkissä tuntuivat onnistuneesti näytelmän teemat. Onpa hieno juttu, että tämä näytelmäversiokin saatiin vihdoin Suomeen, samaan elokuvaan perustuvaa musikaalia meillä onkin jo esitetty. Ehdin kahdesti katsomoon, ja molemmilla kerroilla nautin, ilahduin ja ihastelin esitystä ihan fiiliksissä.

Vuoden tanssiteatteriesitys/baletti

TRUST (Tanssiteatteri Tsuumi & Teatteri Metamorfoosi)

Jos näin viime vuonna vain yhden oopperan, niin tanssiteosten kohdalla ei ihan hirveän paljon paremmin mennyt – tosin näin sentään useamman kuin yhden. Niistä nostan esiin tämän kahden teatterin yhteistyönä toteutetun TRUSTin. Yllättävä, puhutteleva ja hienosti eri tunnelmilla ladattu esitys liikkui sujuvasti tanssin, tekstin ja äänisuunnittelun välillä ja myös yhdisti näitä, sekä mainiota visuaalista suunnittelua. Tällaista juttua en koskaan ollut nähnyt, ja vaikka vähän oltiin tutun teatterinkatsomismukavuusalueeni ulkopuolella, niin TRUSTissa oli monta sellaista kohtaa, joista nautin tosi paljon. Ja miten taitavat esiintyjät!

Vuoden kotimainen kantaesitys

Sininen uni (Teatteri Vanha Juko)

Miika Karvasen ohjaama ja kirjoittama Sininen uni oli minulle aika arvoitus ennen kuin istuin katsomoon – Huippuvuoret, salaperäistä teknologiaa, lukiolaisia, mysteereitä, jääkarhuja ainakin luvassa, mutta miten kaikki liittyy toisiinsa ja mistä onkaan kyse? Sininen uni osoittautuikin sitten täysin valloittavaksi, riemukkaaksi, raikkaaksi, lämpimäksi, yllättäväksi, tarkkanäköiseksi ja jännittäväksi näytelmäksi, jossa minuun puri etenkin ystävuuskuvaus ja se, miten taitavasti ja toimivasti juttu yhdistää ties mitä genrejä, teemoja ja aiheita erinomaiseksi kokonaisuudeksi. Road trip, toimintakohtaukset, ihmissuhderaama, kasvutarina, mysteeriseikkailu, yhteiskunnallinen tutkailu, komediallinen taiteilu ja filosofinen pohdinta yhdistyivät kaikki saumattomasti, ja esityksen energia, tunnelma ja tyyli veivät täysin mukanaan. Tämänkin kohdalla harmittaa todella kovasti, että ehdin katsomoon vain kahdesti. Mitä tykittelyä!

Vuoden näyttelijä, musikaali

Sanni Lehto roolistaan musikaalissa Titanique 

Lehto onnistuu roolityönsä kaikilla osa-alueilla suvereenisti. Hän tavoittaa Celine Dionin hahmossa niin diivan elkeet, huimat nuotit kuin räväkän komedian, ja ottaa yleisön hyppysiinsä heti lavalle astuessaan. Lehto on hurmaava ja valovoimainen esiintyjä, joka osaa ottaa lavan juuri oikealla tavalla haltuun, taitaa kaikki komedialliset iskut ja ajoitukset, ja revittelee supertähden roolissa herkullisesti. Esityskauden aikana rooliin on tullut ihanasti vaikka ja mitä yksityiskohtia, ja Lehto taituroi yleisöä lukien ja tilaisuuden tullen improvisoiden vaivattomasti ja valloittavalla huumorintajulla.

Petja Pulkkinen roolistaan musikaalissa Next to Normal 

Pulkkinen teki Goodmanin perheen poikana Gabena monitasoisen, hienovireisen ja taitavasti rakennetun roolityön, jossa tämän erityinen asema muihin roolihahmoihin nähden kasvoi sävykkääksi ja koskettavaksi. Äitinsä kuvitelmaa, perheen ympärillä häilyvää haamua, koskaan toteutunutta tulevaisuutta ja sitkeästi elämästä kiinni pitävää aavetta tulkitessaan Pulkkinen antoi Gabelle persoonan, tarinan ja tarkoituksen. Hänen käsissään Gabe oli niin paljon enemmän kuin vain kauan sitten kuolleen pienen pojan heijastus, ja roolityön syvyys ja energia tekivät vaikutuksen.

Vuoden näyttelijä, puhenäytelmä

Ronja Keiramo, Akseli Ilvesniemi & Samuel Onatsu rooleistaan näytelmässä Sininen uni

Keiramo, Ilvesniemi ja Onatsu saavat tämän erityismaininnan nimenomaan kolmikkona, sillä heidän monitasoinen, tarkka, vilpitön ja luonteva tapansa näytellä kolmen lukiolaisen ystävyyttä oli yksi aidoimmista ja uskottavimmista ystävyyskuvauksista, jonka olen lavalla nähnyt. Tuulin, Pleksin ja Nippelin seikkailut vauhdikkaassa, yllättävässä, monitasoisessa näytelmässä rakentuivat paitsi oman elämänsä toimintasankarien kertomukseksi, myös taitavaksi, kauniiksi ja hauskaksi tarinaksi ystävyydestä eri sävyineen. Erityisen onnistunutta kolmikon roolitöissä oli sekä oman hahmon persoonan ja tarinan kaaren vahva tulkinta että se, miten kolmen nuoren väliseen suhteeseen kasvoi vaivatta ja syvästi nyansseja, yhteistä historiaa, lämpöä ja jännitteitä. Kolmikko käy tarinan aikana läpi paljon, ja Keiramo, Ilvesniemi ja Onatsu näyttelivät sekä isot tunteet, humoristiset hetket, keskinäiset jännitteet että juurtuneen ystävyyden kestävyyden vakuuttavasti.

Patrik Kumpulainen ja Andreas Kvisgaard rooleistaan näytelmässä Våldets historia

Saman hahmon kahta eri elämänvaihetta näyttelevät Kumpulainen ja Kvisgaard tekevät molemmat roolityöt, jotka menevät syvälle. Heidän taitonsa käsitellä tunnetta, esityksen teemoja, oman hahmon kaikkia sävyjä, ja sitä, miten monitasoinen tarina on, on hämmästyttävän hienoa. Erityisen vaikuttavaa sekä Kumpulaisen että Kvisgaardin näyttelijäntyössä on myös se, miten muuntautumiskykyisiä ja -taitoisia molemmat näyttelijät ovat. Kumpulainen jättää taakseen näyttelemänsä nuoren, paikkaansa etsivän ja omaa tietään yrityksen ja erehdyksen kautta raivaavan Eddyn ja on esityksen toisella puoliskolla täysin toisenlaisessa roolissa harvasanaisen aviomiehen osassa. Kvisgaard taipuu esityksen ensimmäisellä puoliskolla koulukiusaajasta pikkusisarukseksi ja uudeksi oppilaaksi, ja astuu väliajan jälkeen Edouardin rooliin kauniilla herkkyydellä, joka sopii rooliin erinomaisesti.

Annukka Blomberg roolistaan näytelmässä Niskavuoren Heta

Blombergin väkevä roolisuoritus Niskavuoren Hetan nimihahmona säväytti, ja tämän kylmän, ylpeän, päättäväisen ja mielipiteissään muuttumattoman naisen tulkinnassa Blomberg loisti. Heta ei liene helppo hahmo tuoda lavalle, sillä hänen taipumattomuudessaan ja itsekkyydessään on vaarana jäädä turhan etäiseksi. Sitä ei Blombergin roolityössä kuitenkaan tapahdu, vaan hän toi Hetaan paljon sävyjä ja kiinnostavuutta, monitasoista hahmon lukemista ja todella hienosti näyteltyä järkähtämättömyyttä.

Teatterinnan erityiserityismaininnat

Keltainen Teatteri

Kärpästen herra-näytelmällään teatterikentälle tiensä täräyttänyt Keltainen Teatteri on täynnä sellaista energiaa, taitoa ja näkemystä, että kylläpä ilahduttaa kun tällainen ryhmä on yhteen liittynyt ja voimansa teatterin tekemiseen valjastanut. Raikasta, vahvasti tuntuvaa ja vaikuttavaa teatteria on ainakin Keltaisen Teatterin ensimmäinen prokkis eli Kärpästen herra, ja luulenpa, että tulevaisuudessa voi myös odottaa näiltä tyypeiltä iskeviä juttuja. Mahtavaa, että teatterikentälle nousee tällaisia tekijöitä!

Rooleja joita en koskaan näyttele-konserttisarja

Musiikkiteatteri Kapsäkistä kotinsa löytänyt konserttisarja on tähän mennessä hurmannut yleisön kerran, ja toinen kerta koittaa helmikuussa. Kaava on tämä: musikaalinäyttelijät esittävät biisejä sellaisilta roolihahmoilta, joita eivät koskaan tule näyttelemään. Aivan parasta! Olen tätä konserttikonseptia haaveillut Suomeen jo pitkään, ja mikä ilo, että nyt saadaan kotimaan kamaralla nauttia upeista musikaalibiisivedoista taitavien tyyppien vetämänä, yllättävin kappalevalinnoin ja odottamattomin roolitulkinnoin. Olkoon tällä konserttisarjalla vielä oikein monta onnistunutta iltaa edessä!

Teatterinna-palkinto 2027: ehdotusten jättäminen alkaa 1.1.2027.

Kuvatiedot:

Vuoden teatteri - Mikko Vares

Vuoden harrastajateatteri - Riitta Airaksinen

Vuoden musikaali - Kari Sunnari/Tampereen Työväen Teatteri

Vuoden puhenäytelmä - Riitta Airaksinen

Vuoden ooppera - Emma Suominen

Vuoden tanssiesitys/baletti - Roosa Oksaharju

Vuoden kesäteatteriesitys - Katri Dahlström

Vuoden kotimainen kantaesitys - Kari Sunnari/Tampereen Työväen Teatteri

Vuoden näyttelijä, musikaali - Kari Sunnari/Kari Sunnari/Tampereen Työväen Teatteri

Vuoden näyttelijä, puhenäytelmä - Kari Sunnari/Tampereen Työväen Teatteri

Teatterinnan erityismaininnat - ?/Riku Montonen/Benjamin Nordberg/Tommi Mattila/Pette Rissanen/Emma Suominen/Katri Dahlström/Teemu Töyrylä/Kim Saarinen/Antti Sepponen/TAVATON media/Antti Sepponen/Aki Loponen/Kasper Dalkarl/Heikki Sarkala/Susanna Salmi

Teatterinna-palkinto 2026 — Voittajaäänestys

 Teatterinna-palkintoehdokkaiden ehdottaminen on tältä erää päättynyt, kiitos paljon kaikille ehdotuksia jättäneille! Nyt onkin vuorossa jännittävin vaihe, sillä seuraavaksi äänestetään voittajat! Teatterinna-palkinto 2026 etenee siis seuraavaksi voittajien valintaan, joka on käynnissä 12.1.-23.1. välillä (lomake sulkeutuu 23.1. klo 21). Voittajat julkaistaan täällä blogissa 26.1. Katso ehdokkaat alta, äänestä suosikkiasi ja osallistu arvontaan!

Teatterinna-palkinto tarkoittaa palkintoa, joka jaetaan teattereille, näyttelijöille ja esityksille. Palkinnon saajan päättävät katsojat. Teatterinna-palkintoprosessi etenee seuraavanlaisesti: ensin yleisö saa ehdottaa jokaiseen kategoriaan mieleistään ehdokasta, sitten kolme eniten ääniä saanutta ehdotusta siirtyvät seuraavalle kierrokselle, jossa niiden joukosta äänestetään voittaja. Voittajille on tarjolla mainetta ja kunniaa, kaikkien voittajaa äänestäneiden kesken taas arvotaan teatterilippuja. Niistä lisää tietoa postauksen lopussa!

TÄSTÄ ÄÄNESTÄMÄÄN!

Palkinnon saajia ehdottaneiden kesken arvottavat teatteriliput on arvottu, vilkaiskaahan ehdotuksia jättäneet siis sähköpostianne!

Teatterinna-palkintoehdokkaat 2026 ovat:

Vuoden teatteri

Kuopion kaupunginteatteri
Tampereen Työväen Teatteri
Helsingin Kaupunginteatteri

Vuoden harrastajateatteri

Ohkolan Teatteri
Teatteri Vieremä
Järvenpään teatteri

Vuoden musikaali

Kaunotar ja hirviö (Tampereen Työväen Teatteri)
Täydellinen resepti (Kuopion kaupunginteatteri)
Rakkauden viisi vuotta (Jyväskylän kaupunginteatteri)

Vuoden puhenäytelmä

Kärpästen herra (Keltainen Teatteri)
Keuhkot (Teatteri Sujo)
Jenny Hill (IN-teatteri)

Vuoden ooppera

Tosca (Suomen kansallisooppera)
Turandot (Savonlinnan Oopperajuhlat)
Isoviha 1713-1721 (Ilmajoen Musiikkijuhlat)

Vuoden tanssiteatteriesitys/baletti

COW (Suomen kansallisbaletti)
Giselle (Suomen kansallisbaletti)
Blind Eyes Sea (Tanssiteatteri Minimi)

Vuoden kesäteatteriesitys

Tuntematon sotilas (Pyynikin kesäteatteri)
Hurmaava joukkoitsemurha (Ohkolan teatteri)
Seitsemän ihmeellistä tarinaa (Teatteri Sujo)

Vuoden kotimainen kantaesitys

Uusi Eden (Helsingin Kaupunginteatteri & Q-teatteri)
Seitsemän ihmeellistä tarinaa (Teatteri Sujo)
Kärpäset (Tampereen Työväen Teatteri)

Vuoden näyttelijä, musikaali

Yasmine Yamajako (musikaalista Kaunotar ja hirviö, Tampereen Työväen Teatteri)
Antti LJ Pääkkönen (musikaalista Kaunotar ja hirviö, Tampereen Työväen Teatteri)
Joel Mäkinen (musikaalista The Addams Family, Turun kaupunginteatteri)

Vuoden näyttelijä, puhenäytelmä

Saska Pulkkinen (näytelmästä Kissani Jugoslavia, Tampereen Työväen Teatteri)
Johanna Loimalahti (näytelmästä Jenny Hill, IN-teatteri)
Aimo Räsänen (näytelmästä Kärpäset, Tampereen Työväen Teatteri)

TÄSTÄ ÄÄNESTÄMÄÄN!

Arvonta!

Voittajaa äänestäneiden kesken arvotaan 2 hengen lippupaketti vapaavalintaiseen kevätkauden 2026 esitykseen (& Espoon Teatteri), 2 hengen lippupaketti Opehuone-musikaaliin kesällä 2026 Riihimäen kesäteatterissa, ja 2 hengen lippupaketti vapaavalintaiseen kevät- tai kesäkauden 2026 esitykseen (Keski-Uudenmaan Teatteri). Kannattaa siis suunnata äänestyslomakkeelle, antaa äänensä ja pistää sormet ristiin suopean Onnettaren suhteen. Suurkiitos arvontapalkinnoista teattereille!

Kuvatiedot:

Vuoden teatteri - Sampo Jaakkola/Mikko Vares/Pauno Narjus

Vuoden harrastajateatteri - ?/Riitta Airaksinen/Kapina Oy

Vuoden musikaali - Kari Sunnari/Karri Lämpsä/Jiri Halttunen

Vuoden puhenäytelmä - Heikki Sarkala/?/Riitta Airaksinen

Vuoden ooppera - Emma Suominen/Toni Härkänen/Jussi Niukkala

Vuoden tanssiesitys/baletti - Jonas Lundqvist/Roosa Oksaharju/Petra Kuha

Vuoden kesäteatteriesitys - Katri Dahlström/Kimmo Virtanen/?

Vuoden kotimainen kantaesitys - Otto-Ville Väätäinen/?/Kari Sunnari

Vuoden näyttelijä, musikaali - Kari Sunnari/Kari Sunnari/Otto-Ville Väätäinen

Vuoden näyttelijä, puhenäytelmä - Kari Sunnari/Riitta Airaksinen/Kari Sunnari