tiistai 10. marraskuuta 2015

The Walk 3D


Kävin katsomassa The Walk- elokuvan 3D:nä muutama päivä sitten. En ollut lukenut kuin pienen kuvauksen elokuvasta ja vähän kahden vaiheilla olinkin katsomaan lähtemisen suhteen, mutta onneksi istahdin penkille tsekkaamaan tämän.

The Walk on tositarinaan perustuva draamaelokuva nuoresta Philippe Petit- nimisestä herrasta, joka lähtee tavoittelemaan hurjaa unelmaansa - nuorallakävelyä World Trace Centerin kaksoistornien välillä. Nuorallakävely ei ole helppoa, mutta sinnikäs harjoittelu ja luontainen lahjakkuus vievät Philippen askel askeleelta korkeammalle ja lähemmäs unelmaansa. Joukko ihmisiä apunaan hän suuntaa kosti New Yorkia mukanaan unelmansa, päättäväisyytensä ja pitkä pätkä vaijeria.

Joseph Gordon-Levitt tekee upean roolin nuorena ja innokkaana nuorallakävelijänä. Hän on joka suhteessa täydellinen valinta rooliin, ja voisin katsella tätä suoritusta vaikka koko päivän. Charlotte Le Bon, joka näyttelee Annieta, on myös hurmaava. Hän näyttelee luonnollisesti ja pienetkin ilmeet ja eleet on mietitty tarkkaan. Muissa rooleissa nähdään muunmuassa Ben Kingsley (Papa Rudy), Clément Sibony (Jean-Louis) ja César Domboy (Jeff).

3D-tekniikka toimii ja elokuva on huikean visuaalinen ja hieno. Juoni kulkee rennosti ja pitää silti otteessaan, eikä missään vaiheessa elokuvaa tule tunnetta, että kohtauksia ei olisi tehty tarkasti ja harkiten. Pidän myös siitä, että Philippe kertoo aina välillä siitä, kuinka hän suoritti nuorallakävelynsä ja suunnitteli sitä seisoskellen samalla Vapaudenpatsaan päällä. Elokuva on toteutettu ammattitaidolla ja se on ilmiömäisen hieno, nautin täysin joka hetkestä.

Suosittelen ehdottomasti kaikille tämän katsomista, huikea elokuva ja upea tarina!


perjantai 6. marraskuuta 2015

Kolme muskettisoturia @ Lahden kaupunginteatteri

© Tarmo Valmela, Lahden kaupunginteatteri
Käytiin lukion kanssa katsomassa Lahden kaupunginteatterin Kolme Muskettisoturia, ja olen siitä tosi iloinen, sillä muuten en tuskin olisi tähän(kään) katsomoon eksynyt.

Nuori D'Artagnan (Timo Välisaari) lähtee kohti Pariisia aikeinaan liittyä muskettisoturien joukkoon. Häneltä viedään isän antama suosituskirje, mutta nuorukainen pääsee kuitenkin muskettisotureihin koeajalle. Ranskassa kuohuu politiikka, ja sotaa suunnitellaan puolin ja toisin. Muskettisoturit Athos (Teemu Palosaari), Porthos (Hiski Grönstad) ja Aramis (Aleksi Holkko) tukenaan D'Artagnan huijailee kardinaalin miehiä ja auttaa kuningatar Anna Itävaltalaista (Liisa Loponen).

Heti katsomoon astuessa näki lavalla esitykseen valmistautuvia näyttelijöitä ja hienot lavasteet. Esitys lähti mielestäni vähän kankeasti liikkeelle tai voi myös olla, että en heti päässyt juoneen mukaan. Pian olin kuitenkin täysillä mukana jännittämässä muskettisoturien kohtaloa. Lavalla miekkailtiin ja taisteltiin taitavasti ja vauhdikkaasti, upeat koreografiat esitykseen on tehnyt Oula Kitti. Huikeita voltteja ja käsilläkävelyä sekä muuta akrobatiaa mukaan toivat Salpauksen sirkusartistilinjan opiskelijat, hienoa osaamista.  Puvut suunnitellut Sari Salmela on tehnyt mahtavaa työtä, ihania ja komeita vaatteita koko näyttelijäkaartilla päällä! Koko esitys oli oikein vauhdikas ja mukaansatempaava, minusta onnistunut kokonaisuus. Itse pidin enemmän toisesta puoliskosta, mutta myös ennen väliaikaa nähtiin hienoja kohtauksia.

Esityksen hahmot ovat kaikki omalla tavallaan kivoja, erityiskiitokset saavat Aleksi Holkon Aramis, aivan ihana heppu tämä ja hienosti miekkailee kuten kaikki muskettisoturit ja muut taistelijat, sekä Liisa Loponen kuningatar Annana, tämä hahmo iski heti, ihanan oikeamielisen ja rakastuneen sekä fiksun oloinen kuningatar. Myös Jari-Pekka Rautiainen kuningas Ludvig XIII:n roolissa on mahtava, onpa hieno hahmo! Kuningas puhuu itsestään me- muodossa ja vaikuttaa valittavan kaikesta, mikäs sen hauskempaa! Myös D'Artagnan eli Timo Välisaari on kiva heppu, puhuu murteella ja tietää mitä tekee, vaikka tekeekin sen kiivaasti ja ärsyttäen muita ihmisiä. Suosikkihahmokseni nousi Teemu Palosaaren näyttelemä Athos, joka taistelee uljaasti (vaikka käsi kantositeessä) ja joutuupa hän vankilaankin, josta kuitenkin pelastuu vauhdikkaasti. Hienosti näytelty hieno hahmo!

Kokonaisuudessaan Kolme Muskettisoturia on vauhdikkaan vaikuttava, jännittävä ja upea seikkailu Ranskan hovissa.

© Tarmo Valmela, Lahden kaupunginteatteri

tiistai 3. marraskuuta 2015

Hero (Tiina Lehtineva)


Näin Heron kirjakaupassa enkä voinut laskea sitä enää käsistäni. Takakannen teksti iski johonkin ja ajattelin, että tämä on pakko lukea. Nyt heti. Kirjamessukirjat sivuun, täältä tulee Hero!

Tässä kirjassa tapellaan, karataan sairaalasta, valehdellaan,puukotetaan jengipomoa, piilotellaan sängyn alla, diilataan huumeita, piikitetään heroiinia, kuollaan, eletään, ratsastetaan, itketään, rakastutaan ja tuijotetaan aseen piippuun.

Tämä ei ole onnellinen tarina. Lue, jos uskallat.

Heron päähenkilö on Eetu- niminen kuusitoistavuotias poika, joka asuu Lontoossa ja pääsee maineikkaaseen ratsastusvalmennukseen mukaan. Tarinan suunnan muuttaa tietenkin tyttö, ja pian Eetu huomaa, ettei elämässä ole helppoa valita oikeaa tai väärää.

Hero on mielettömän hieno kirja. Aivan mahtava. Kirja herättää paljon tunteita, välillä tekisi mieli viskata koko teos muualle ja antaa sen olla, välillä ahmin sivun toisensa jälkeen enkä saa silmiäni irti tekstistä. Muutama tippakin tulee linssiin ja välillä ärsyttää. Tekisi mieli huutaa, kun kirjassa tapahtuu jotain. Juoni vie mukanaan ja ravistelee lukijasta irti ilot, surut ja turhautumisen. Iloakin mahtuu kirjaan mukaan, ja lukija saa nauraa. Totesinkin jollekin, että lukemista ei malta lopettaa mutta silti jokainen sivu on liikaa.

Heron hahmogalleria on piristävän monipuolinen. Eetu on kirjan päähenkilö, ja häntä seurataan eniten. Pakko myöntää, aluksi ajattelin Eetun olevan tavattoman raivostuttava. Ihan oikeasti, jotain rajaa. Pikkuhiljaa Eetuun tutustuu ja tapahtumat alkavat vyöryä eteenpäin sellaisella voimalla ja tunteella ettei meinaa pystyä lukemaan. Emma on ihana hahmo, hän vaikuttaa herkältä ja siltä, että haluaisi tehdä aina oikein. Jack muuttuu silmissäni kirjan aikana, aluksi vihasin koko poikaa mutta kirjan lopussa hän on jo yksi suosikkihahmoistani. Lempihahmokseni kirjassa nousee kuitenkin Mike. Ihana tyyppi! 

Herosta on vaikea kirjoittaa, koska kirja on niin upea. Se on synkkä ja vaarallinen, agressiivinen mutta toiveikas kuvaus elämästä ja vääristä valinnoista sekä oikeista tavoitteista. Lehtineva kirjoittaa taitavasti, hän nousi samantien yhdeksi lempikirjailijoistani. En osaa sanoa Herosta mitään, ja silti haluaisin vuodattaa kaikki tunteeni tähän. Upea lukukokemus!

lauantai 31. lokakuuta 2015

Lukutaidoton joka osasi laskea (Jonas Jonasson)


Luin Jonas Jonassonin kirjan Lukutaidoton joka osasi laskea vähän sattumalta. Nappasin sen matkaani Helsinki-Vantaan lentokentältä viiden aikaan aamulla enkä ihan tiedä miksi. Osittain siksi, että se sopi koulun äidinkielentehtävään, osittain, koska Jonassonin edellisestä kirjasta, Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi, olen kuullut paljon kehuja.

Lukutaidoton joka osasi laskea kertoo Nombeko- nimisestä tytöstä, joka kulkee pitkäån matkan Etelä-Afrikasta Ruotsiin. Matkan varrella jäädään auton alle, vangiksikin, opitaan lukemaan ja laskemaan, saadaan uusia ystäviä, suunnitellaan atomipommeja, syödään antiloopinlihaa ja kasvatetaan perunoita, sekä paljon paljon enemmän.

Takakansitekstin perusteella en tiennyt paljoakaan mitä odottaa, mutta aloitin lukemisen innokkaasti. Vaikka kirja on aika pitkä, 417 sivua, sen lukee nopeasti. Juoni kulkee selkeästi ja johdonmukaisesti sivusta toiseen, mutta Nombekon vankinaoloaikaa käsitellään mielestäni liian vähän sen pituuteen nähden. Väärinkäsityksiä ei lukijalle varmaankaan tule, ei ainakaan minulle tullut kirjan aikana. Kaikki hahmot esiteltiin hyvin ja heistä sai hyvän kuvan vaikka osa esittelyistä oli lyhyitä ja ytimekkäitä. Kirja ei ole tasaisen hauska, vaan siinä on hauskoja kohtia ja lauseita, joille hekottelee hetken ja jatkaa sitten lukemista eteenpäin. Lukutaidoton on silti pääosin huvittava ja hyväntuulinen kertomus, eikä pimeimpiin tunteisiin mennäkään. Vihaa ja surua käsitellään huumorin kautta ja hurjan suuret muutokset sivuutetaan nopeasti. Pidin kirjasta koko ajan ja pidän vieläkin, mutta pikku hiljaa olen alkanut suhtautua siihen kriittisemmin. Ehkä se onkin juuri kirjan pituus - minusta tarinaa olisi voinut laajentaa ja kirjaa pidentää vielä muutamallakymmenellä sivulla, näin muutamaa tapahtumaa olisi voinut tarkastella lähemmin.

Kirjan hahmoista nautin kaikista, ai että minkälaisia tyyppejä, tykkääntykkään! Nombeko on fiksu, oivaltava, ja itsevarma olematta itserakas tai ärsyttävä. Muista hahmoista mainittakoon insinööri van der Westhuizen, joka johti atomipommiohjelmaa, käsittämättömän hyvin rakennettu herran alkoholiongelma ja ammattitaidottomuus, sekä Holger kakkonen, Nombekon poikaystävä. Ihana hahmo, fiksu ja rauhallinen, pääkoppa maalaisjärkeä täynnä. Myös Gertrud- mummeli on kiva hahmo, elämäniloinen ja kova unelmoimaan.

Juoneen vielä uudelleen, se oli siis hyvä. Jonasson kirjoittaa varmasti ja kuvaillen, varmaa ja helppolukuista tekstiä. Mahtavat ideat hänellä, sellaisia juonenkäänteitä tulee tarinan edetessä vastaan. Kaikki pommiseikkailut, han-dynastian aikaiset hanhet, presidentin kaappaukset ja olemattomat Holgerit kyllä viihdyttivät oikein olan takaa, eikä meinannut malttaa lukemista keskeyttää. Odotan kyllä Jonassonin tulevaa tuotantoa ja aion lukea Satavuotiaankin pikimmiten, taitava kirjailija tämä mies. 

Yhteenvetona: Lukaiskaa kaikki ihmeessä, oivaltavan hauska ja kutkuttava romaani, saa nauraa ja ajatella tämän kirjan parissa!

perjantai 30. lokakuuta 2015

Nummisuutarit @ Kansallisteatteri

© Stefan Bremer
Minulle tarjoutui mahdollisuus lähteä koulun kanssa katsomaan Kansallisteatterin Nummisuutarit, joten tartui totta kai tilaisuuteen ja suuntasin Helsinkiin.

Nummisuutarit kertoo nuoresta Eskosta (Aku Hirviniemi), joka on lähdössä kosiomatkalle ihanaisen Kreetan (Johannes Holopainen) luo. Perillä selviääkin, että häät ovat jo käynnissä - ilman Eskoa. Umpirakastuneet Kreeta ja Jaakko (Paavo Kääriäinen) juhlivat onnellista päiväänsä, mutta se on Eskolle liikaa ja tämä laittaa häähuoneen uuteen uskoon. Pettynyt ihminen ajautuu epätoivoisiin tekoihin ja tämän saa myös Esko huomata.

Esityksen alussa ajattelin heti, että tämä ei iske minuun. Tarina lähti mielestäni hitaasti liikkeelle, mutta pikku hiljaa alkoi juonen kulku nopeutua ja lavalla tapahtui. Väliajan jälkeen olin jo ihan myyty, Nummisuutarit vakuutti minut, eikä vähiten visuaalisella ilmeellään, joka oli aivan mieletön. Kaikki silhuettihahmot, alaspäin roikkuvat puut, häähuoneen tunnelma... Hienoa työtä, lavastaja Kati Lukka! Myös musiikki ja laulu, jota oli odotuksiini nähden paljon enemmän, oli mahtavaa ja voimakasta kuunneltavaa.

Jos juonesta ei tiedä mitään, voi esitystä olla kuitenkin hankala seurata. Itse en ole Nummisuutarit- kirjaa lukenut, mutta olen teoksen juoneen tutustunut kuitenkin, eli pääpiirteittäin tarina oli hallussa. Minusta esityksen heikkous olikin tietynlainen tarinan epätasaisuus tai rikkonaisuus, sillä se luultavasti tarjoaa enemmän niille, jotka tuntevat Nummisuutarit paremmin, mutta muilla voi olla vaikea yhdistää henkilöitä ja tapahtumia. Tämä ei kuitenkaan ole iso paha, ja esitystä voi silti seurata tyytyväisenä.

© Stefan Bremer
 Aku Hirviniemi Eskona oli sellainen roolisuoritus jota odotin kaikista eniten. Hirviniemi on mielestäni ollut aina todella taitava näyttelijä, mutta en ole ikinä nähnyt häntä lavalla, joten odotin innolla mitä tulisin näkemään. Enkä odottanut turhaan, sillä Hirviniemi ottaa lavan haltuun ja Esko kirmaa eteenpäin karismaattisella voimalla. Mahtava lavaenergia, joka säteili ensimmäiselle parvelle asti! Suosikkihahmokseni nousi kuitenkin Leo Honkosen näyttelemä Iivari. Komeita kohtauksia, hienoa näyttelijäntyötä. Myös Kreetana nähty Johannes Holopainen ja hänen sulhasensa Jaakko (Paavo Kääriäinen) tekivät hienot roolit, tykkäsin tosi paljon varsinkin häiden tanssikohtauksesta.

Nummisuutarit onnistuu monessa asiassa, näyttelijäporukka on monipuolista ja käsittämättömän lahjakasta, lavastuksessa nähdään paljon erilaisia ratkaisuja, musiikki on saatu upeasti mukaan ja se on voimakasta. Esitys onnistuu herättämään tunteiden kirjon, vaikka tekeekin sen salakavalasti ja hienovaraisesti. Todella nautinto katsella näin hienosti tehtyä teatteria.

Kokonaisuudessaan Nummisuutarit on visuaalisesti näyttävä, ohjauksellisesti oivaltava ja näyttelijöidensä vahvasti kuljettama huvittava, kauhistuttava ja vaikuttava tarina.

torstai 22. lokakuuta 2015

Kummitusjuna @ Helsingin kaupunginteatteri

kaikki kuvat © Jori Grönroos
Hypättiin seurueen kanssa kaupunginteatterin Kummitusjunaan enkä oikein tiennyt mitä odottaa. Metromatka, erilaisia ihmisiä, paljon laulua, uusi musikaali... Okei, niitä odotellessa. Innokkaasti.

Kummitusjuna on Lauri Maijalan ja Sinna Virtasen käsikirjoittama, Anna-Mari Kähärän ja Jussi Tuurnan säveltämä, Lauri Maijalan ohjaama musikaali. Rooleissa nähdään kaupunginteatterin lauluryhmä Ochetti eli Tuukka Leppänen, Antti Timonen, Petrus Kähkönen, Janne Marja-Aho, Sanna Majuri, Ursula Salo, Emilia Nyman ja Tiina Peltonen. Musikaali kertoo metromatkasta Helsingin halki kohti Espoota, joka valitettavasti siintää vain unelmissa. Jokaisella pysäkillä kerrotaan tarinaa, ja jokainen tarina koskettaa.


Huumori viiltää ja iskee asian ytimeen, välillä hävettää nauraa. Lähes järjetön ja samalla mielettömän oivaltava Kummitusjuna herättää syvimmät pelkomme ja haaveemme, ja pilkkaa niitä silmiemme edessä tehden sen niin hienostuneen räikeästi, että ei ihan meinaa uskoa. Kuolemalle nauretaan mutta siitä myös hiljennytään. Koskettavimpia kohtauksia ovat Sanna Majurin lumen saartama mummo sekä Tuukka Leppänen ja Emilia Nyman tiikeri ja tyttö kohtauksessa. Hieno kohtaus on myös Herttoniemen hiihtäjäkohtaus. Myös Siilitien sekopäinen ja ratkiriemukas, joskin vähän synkkä pysäkki nousee esille. Lempikohtaukseni on Antti Timosen ja Tiina Peltosen pakastinepisodi, hienoa koreografiaa ja laulua! Koko näyttelijäryhmä laulaa upeasti ja joukkokohtaukset aiheuttavat kylmiä väreitä heti kun ensimmäiset soinnut kajahtavat.

Lasten musikaali Kummitusjuna ei ole, eikä se välttämättä sovi kaikille nuorille tai aikuisillekaan. Sinänsä se ei ole pelottava, mutta K16 ikäraja luultavasti tuleekin tarinan sisällöstä ja sen tietystä synkkyydestä. Mielestäni tuo suositusikäraja eli siis 16 vuotta on oikein hyvä juttu, se varmasti rajaa katsojakunnan oikeaan suuntaan. Kummitusjunassa on hyväksi myös Helsingin ympäristön tunteminen vähän laajemmin kuin mitä minä tunnen, silloin pysäkkien tarinat aukenisivat luultavasti vielä paremmin.


Kummitusjuna tarjoilee sekalaisia ihmiskohtaloita, synkkiä salaisuuksia, häpeilemätöntä huumoria, railakasta kerrontaa ja komeaa laulua. Ajatuksia kutitteleva ja tunteita tarkasteleva upea musikaali!

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Kalle Aaltonen @ Hämeenlinnan teatteri

Pohjola, Lappola & Sutinen © Hämeenlinnan teatteri / Tommi Kantanen
Suunnattiin täyden autollisen voimin katsastamaan Hämeenlinnan teatterissa pyörivä Kalle Aaltonen eilen, 12.9. 

Kalle Aaltonen on musikaalikomedia, joka kertoo s/s Wellamo- laivan matkasta Egyptin Aleksandriaan. Matkalla on iso joukko monenlaista väkeä. Mukaan, laivalle töihin, tahtoo myös merenkulkuneuvos Hallermaan (Markus Virtanen) tytär Kaarina (Maiju-Riina Huttunen). Se ei isäpapalle käy, mutta Kaarina ja hänen sisäkkönsä Marja (Lotta Huitti) vaihtavat rooleja ja hyppäävät laivalle. Mukaan tulee myös aliperämies Kalle Aaltonen (Saska Pulkkinen), yliperämies Yrjö Kourula (Turkka Mastomäki) sekä viime hetkessä kyytiin päässyt leskirouva Amanda Saarnila (Lasse Sandberg). Laivalla töissä ovat myös Sutinen (Mikkö Töyssy), Pohjola (Aleksi Aromaa) sekä Lappola (Markus Virtanen). Laivassa oleskelevat lisäksi harmoonisiskot (Katariina Kuisma-Syrjä, Birgitta Putkonen ja Johanna Reilin).

Aliperämies Aaltosen ja Kaarinan välillä on ensihetkistä lähtien jännite, mutta kyllähän lempi leiskuu myös kanssamatkustajien välillä. Laivalla tanssitaan, lauletaan, kapinoidaan, siivotaan ja vakoillaan. Otetaanpa lavalla kantaa myös sunnuntailisien leikkauksiin.

rouva Saarnila & Sutinen © Hämeenlinnan teatteri / Tommi Kantanen
Kalle Aaltonen on yksi viihdyttävimpiä esityksiä, jonka olen käynyt katsomassa. Lavalta huokuu sellaista energiaa ja innostusta ettei katsomossa meinata penkissä pysyä. Huumori saa koko yleisön hytkymään ja ties minkälaiset heput lavalla hyörivätkään! On esimerkiksi kaapupukuisia varkaita, kamelipukuisia varkaita, serkku häkissä, monenlaisia merimiehiä, valepukuinen merenkulkuneuvoksen tytär sekä ihanan pirteä tarjoilija. 

Lavastus on selkeä ja muuntuu niin toimistoksi, laivaksi kuin ravintolaksikin. Musiikkia soittaa s/s Wellamon orkesteri Antti Paranko kapellimestarinaan ja kepeästi sieltä säveliä kaikuukin. Laulut ovat kivoja ja kaikki laulavat hyvin. Myös puvustuksessa on kyllä käytetty reippaasti luovuutta, varsinkin ravintolan laukunpöllimiskohtauksessa on varkailla päällään sellaisia luomuksia ettei meinaa muuhun keskittyäkään. Merimiesten puvut ovat hienot ja Hallermaan tyttärelläkin (tai valetyttärellä, vai miten se meni) on päällään ihastuttavia vaatteita.

Saska Pulkkinen hurmaa lavalla akrobatiallaan ja hymyllään, ja on loistava Kalle. Laulu sujuu, tanssi sujuu ja lavalla näyttää olevan kivaa. Muu näyttelijäjoukko on hulvaton ja ihastuttava myös, erityisesti pidin Lasse Sandbergin hahmosta, rouva Saarnilasta sekä myös yliperämies Yrjö Kourula ja Lappola ovat kivoja hahmoja. 

Kaarina & Kalle © Hämeenlinnan teatteri / Tommi Kantanen
Kalle Aaltonen viihdytti ja ihastutti toden teolla, kannattaa ihmeessä mennä katsomaan! Mahtava ensikokemus Hämeenlinnan teatterista, ennen en ole siellä käynytkään. Uudestaankin suuntaan Kalle Aaltosen katsomoon, pakkohan tuota energiamäärää ja huumorin kukkasia on päästä uudelleen ihastelemaan, pikkujouluriennoiksi kaavailtiin tätä ja siihen esitys varmasti sopiikin. 

Ei muuta kun lippuja varaamaan ja meren laineille!

torstai 3. syyskuuta 2015

syksyn teatteritärppejä TOP 5

Nämä viisi esitystä kiinnostavat tällä hetkellä eniten!


© Tommi Kantanen
5.9. ensi-iltansa saava Kalle Aaltonen on musikaalikomedia mereltä, nostalgisen 50- luvun laineilla. Aliperämies Kalle Aaltonen iskee silmänsä merenkulkuneuvoksen tyttäreen Kaarinaan, joka nähdään laivalla valepukuisena merimiehenä. Vauhdikkaat koreografiat ja laulut kuljettavat höyrylaiva Wellamon kohti Egyptiä.

Kalle Aaltosena nähdään Saska Pulkkinen, joka valloitti Helsingin kaupunginteatterin lavalla Tarzanin roolissa. Muissa rooleissa nähdään mm. Maiju-Riina Huttunen, Lasse Sandberg ja Aleksi Aromaa.



© Susanna Salmi
Onnellinen veli pyörii Pengerkadun näyttämöllä 28.10. asti. Se on komedia kahdesta veljeksestä (Antti Lang & Pekka Huotari) jotka lähtevät matkalle kohti pohjoista tapaamaan isäänsä. Taustalla kuullaan suomalaista musiikkia,



© Susanna Salmi
Kummitusjunan ensi-ilta on 14.10. Studio Pasilassa. Se kulkee läpi Helsingin metroreittejä mukanaan ties minkälaista väkeä. Kummitusjuna räjäyttää arjen fantasiaksi kaupunginteatterin lauluryhmä Ochetin johdolla.

Rooleissa nähdään Tuukka Leppänen, Antti Timonen, Petrus Kähkönen, Janne Marja-Aho, Emilia Nyman, Sanna Majuri, Tiina Peltonen ja Ursula Salo.



© Tarmo Valmela
Teatteri 2.0:n ja Lahden kaupunginteatterin yhteistuotanto Sankari kertoo armeijasta, kapinasta, nuorista, valinnoista ja paljon muustakin. Ajatuksia herättävä ja humoristinen Sankari kantaesitettiin 2.9. Eero- näyttämöllä.



© Susanna Salmi
Vauhdikasta menoa ja pieniä valkoisia valheita on luvassa kun Ministeriä viedeään. Erinäisten sattumusten ja paljastusten varjolla ministeri Viljanen uhkaa joutua skandaalin kohteeksi, mutta hänen avustajansa Pöntinen yrittää estää sen.

Arena- näyttämön Ministeriä viedään- farssin rooleissa nähdään mm. Esko Roine, Heidi Herala, Santeri Kinnunen ja Asko Sarkola.

perjantai 28. elokuuta 2015

Billy Elliot @ Helsingin kaupunginteatteri


kuvat Helsingin kaupunginteatterin näytäntökauden avajaisista © Susanna Salmi
Eilen, 27.8.2015 nähtiin Billy Elliotin ensi-ilta Linnanmäen Peacock- teatterissa ja sinne suuntasimme isin ja siskoni kanssa - vieläpä eturiviin! Ensi-iltaan saapui paljon väkeä ja se olikin loppuunmyyty, huikea tunnelma oli katsomossa.

Billy Elliot (Lassi Hirvonen/Amos Brotherus/Henri Björklund) on Iso-Britannian kaivoskaupungissa asuvan perheen nuorempi poika, joka asuu isänsä (Risto Kaskilahti/Kari Mattila) mumminsa (Leena Uotila/Leenamari unho) ja veljensä Tonyn (Petrus Kähkönen/Sami Paasila) kanssa. Äiti on kuollut ja elämä on kovaa. Kaivoslaisten lakko kiristää työläisten toimeentuloa ja kaiken keskellä voi olla vaikea toteuttaa itseään. Nyrkkeilyä kaverinsa Michaelin (Kasperi Virta/Luca Elshout/Luka Haikonen) harrastanut Billy hurahtaa balettiin, joka taas ei muun perheen mieleen olekaan. Unelmaansa tanssinopettaja rouva Wilkinsonin (Jonna Järnefelt/Helena Haaranen) kanssa tavoitteleva Billy ei aio luopua tanssista vaan tekee töitä sen eteen,


Milloin lapsista tuli näin taitavia? Billyn lapsijoukko on mielettömän lahjakas, näytäntökauden avajaisissa näin jokaisen Billyn lavalla ja kyllä on poikakolmikko upea! Ensi-illassa loistanut Lassi Hirvonen oli lavalla kuin kotonaan ja kuljetti katsojaa mukanaan koko musikaalin ajan. Myös Michaelin roolissa nähty loistava Kasperi Virta oli hurmaava, ihanan pirteä ja luonteva. Vaikka lapsia tässä kehunkin ja voisin lisääkin kehua, sanon vain vielä, että upeaa työtä koko poppoolta! Mieletöntä! Huikeaa!

Myös aikuisnäyttelijät tekivät hyvää työtä, pidin tosi paljon Petrus Kähkösen Tonystä, mielettömän hieno hahmo! Leffassa vihasin koko tyyppiä mutta musikaalissa Tony valloitti heti! Myös Antti Timonen rikkurina teki hienon roolin vaikka se olikin pienempi rooli, silti voimakkaasti toteutettu. Myös Leena Uotila mummina oli ihastuttava, ihana ja hurmaava. Jonna Järnefelt oli mahtava rouva Wilkinson, hienoa! Missään näyttelijäsuorituksessa ei ollut valittamista, hienot roolit kaikilla! Peacockin lava toimi hyvin ja lavastus ja puvustus olivat molemmat kohdillaan. Samoin erikoispointsit valaistuksesta! Musiikki toimi ja laulujen sanat samoin.



Jokaisen pitäisi elämässään kokea jotain tällaista. Billy Elliot ei anna vaihtoehtoja, se pitää otteessaan ja laittaa kokemaan hahmojensa ilot, surut, vihat ja innostuksen. Vaikka katsoja tietääkin istuvansa katsomossa, ei myötäeläytymiseltä voi välttyä. Mielestäni Kaupunginteatteri ja Billyn tekijätiimi on onnistunut tavoittamaan musikaalista juuri sen ytimen, sen jonkin joka tekee "pelkästä" musikaalista sen melkein kolmituntisen kokemuksen, josta kukaan ei halua jäädä paitsi.


Suosittelen lämpimästi, menkää ihmeessä katsomaan! Joulukuuhun asti Billy pyörii siis Peacock- teatterissa!

maanantai 10. elokuuta 2015

Helsingin kaupunginteatterin näytäntökauden avajaiset 10.8.2015

Tänään 10.8. suunnattiin siskoni Johanna kanssa kohti Helsinkiä ja Helsingin kaupunginteatterin näytäntökauden avajaisia! Tapahtuma oli nyt ensimmäistä kertaa yleisölle avoin, joten olihan sinne päästävä. Tiivistettynä siis HKT esitteli tulevia ensi-iltoja ja niistä nähtiin pätkiä ja kuultiin tekijöiden kertomana millaisia teoksia syksyllä on luvassa.









Ensimmäisenä nähtiin pätkä Billy Elliot musikaalista, jonka ensi-ilta on 27.8. Ensi-iltaan minäkin pääsen katsomaan, sillä ehdimme hankkia sinne liput, nyt ensi-ilta on loppuunmyyty. Näkemämme pätkä josta ylläolevat kuvatkin ovat, on musikaalin alkukohtaus. Vaikutti oikein hyvältä ja odotan innolla ensi-iltaa.







Teatterinjohtaja Asko Sarkola toivotti yleisön tervetulleeksi, ja päästi sitten tilaisuuden juontajan, näyttelijä Antti Timosen, lavalle. Ministeriä Viedään- näytelmän porukka esitteli teostaan ohjaaja Neil Hardwickin johdolla ja Mikko Kivinen kertoi Kivinen Tie  esityksestään. Nämä molemmat vaikuttavat tosi hyviltä ja varsinkin hauskoilta, jos saan aikaiseksi niin ilman muuta lähden katsomaan. Kivistä tietä esitetään neljän näytöksen verran alkaen 22.11. ja Ministeriä viedään saa ensi-iltansa 19.8.










Kimalluksen Kaupunki on koko perheen seikkaulu, joka kertoo mm. ystävyydestä. Avajaisissa nähdyssä kohtauksessa oli vauhtia ja jännitystä eivätkä mielenkiintoiset roolihahmotkaan jäänyt huomaamatta. Erityisesti nuo koiran päät näyttivät hienoilta! Myös roolivaatteissa näkyi kivoja yksityiskohtia. Ensi-iltaan tämä teos tulee 22.8. Kimalluksen kaupungin jälkeen siirryttiin Kummitusjuna- musikaalin pariin. Tähän minulla on lippu 22.10 enkä voisi enempää odottaa! Vaikuttaa mahtavalta! Kummitusjunan perustana on metromatka Helsinkiä pitkin, ja matkan varrella paljastuu toinen toistaan erilaisempia juttuja. Ensi-ilta 14.10. Billy Elliotista nähtiin toinen pätkä, laulu nimeltä Kirje.





Onnellinen veli kertoo veljeksistä, jotka lähtevät matkalle halki Suomen etsimään isäänsä. Matkan varrella vastaan tulee monenlaisia henkilöitä ja tilanteita. Ensi-iltansa 26.8. saava teos kiinnosti minua jo ennen tätä päivää ja ainakin yhtä paljon ja vähän enemmänkin nyt, tämä siis katsomislistalla jossain vaiheessa. Lilla Teaternin ohjelmistoon kuuluva Revy á la Ahlfors on ensi-illassa 2.9. ja vaikuttaa myös hyvältä, sen verran mitä heikoilla ruotsintaidoillani nyt ymmärsin.  









Helsinki Dance Companyn Jyrki Karttunen esitteli heidän ohjelmistoaan, jossa jatkaa vanhoja teoksia sekä uutena mukaan tulee Kaikelle Katoavalla, jonka haluaisin ehdottomasti käydä katsomassa! Ensi-iltaan tämä tanssiteos tulee 23.10. ja sitä nähdään seitsemän esityksen verran. Tilaisuus alkoi HDC:n esittelyjen jälkeen olla salin puolella ohitse, enää viimeinen pätkä Billy Elliotista oli nähtävänä. Laulun nimi oli jotakin siihen suuntaan kuin Itseilmaisua tai jotain, en millään muista sitä nyt. Omasta mielestäni paras pätkä näistä esitellyistä, en voi kuin ihailla näitä lahjakkaita pääosan esittäjiä! Myös Billy Elliotin puvustus ja lavastus näyttää niin hienolta, että en malta odottaa sen näkemistä! Billy Elliot- pätkän jälkeen suunnattii lämpiöön, jossa oli monenlaista tekemistä, juttelua, lippuarvontaa, julisteita, pikkupurtavaa ja haastatteluja.

Antti Timonen
Antti Lang
Asko Sarkola
Billyt poistuvat juuri kohti rappusia
Esko Roine


Tuukka Leppänen ja minä poppareiden kimpussa

Tarjoiluissa oli tikkareita, pirtelöä ja popcorneja, pirtelö oli oikein hyvää mutta myös hyvin makeaa. Napattiin Johannan kanssa popparit matkaevääksi kun käveltiin kohti rautatieasemaa ja jätettiin avajaisjuhlinta taaksemme.

Kiitos HKT mahdollisuudesta tutustua syksyn ensi-iltoihin, oli hauskaa! Mielestäni hienoa, että yleisökin päästetään tutustumaan uusiin esityksiin, varmasti monen korvan taakse pistettiin vinkkejä syysiltojen lippuhankinnoille. Minäkin kiinnostuin monesta esityksestä, katsotaan monessako päädyn käymään. Suosittelen näitä kaikkia joita nyt esiteltiin, monipuolinen ja kiinnostava ohjelmisto luvassa loppuvuodelle!