torstai 18. joulukuuta 2014

Joululuukku 18

Esittelyssä IRL.


Nimi IRL (IRL)
Ohjaaja Erik Leijonborg
Päärooleissa Valter Skarsgård, Happy Jankell
Käsikirjoitus Alex Haridi
Kesto 80min
Ikäräja K12
Juoni Elias (Valter Skarsgård) on koulukiusattu poika joka ei pääse piinaajiaan pakoon. Hän pelaa The Secret World- peliä ja tapaa siellä nimimerkin Sc4rlet jonka kanssa hän jatkaa pelaamista. He ovat hyvä pari ja peli sujuu hyvin. Koulussa Eliasta kiusataan koko ajan mutta hän ei kerro siitä kellekkään. Sc4rlet tahtoo tavata Eliaksen oikeassa elämässä, mutta Elias ei uskalla mennä tapaamaan häntä. Hän päättää riistää elämänsä tajutessaan ettei ikinä enää näe Sc4rlettia (Happy Jankell) mutta silloin maailmat jotenkin sekoittuvat ja Sc4rlet tuleekin Eliaksen maailmaan. He suunnittelevat kostoa Eliaksen kiusaajille mutta tilanne päättyy Eliaksen itsemurhayritykseen. Hänen isänsä saa tietää kiusaamisesta. Seuraavaksi onkin Eliaksen muistotilaisuus koulussa, jonne poika itsekin ilmaantuu. Miten? Miksi? Mitä on tapahtunut?


Katsottiin tämä Ruotsin tunneilla, muuten en ikinä olisi katsonut koska ruotsin kieli ei oikein soinnu mun korviin. Enkä ehkä vaikka olisi esim. englanniksi tehty, sen verran outo leffa oli. Eliaksen ensimmäiseen itsemurhayritykseen asti tämä oli hirveän ahdistava ja hirveä suoraan sanottuna, kiusaamiskohtaukset olivat kamalia ja muutenkin ihan hiljainen ja pelonsekainen tunnelma koko leffan alun ajan. Kun Sc4rlet ilmaantui niin tuli pieniä valonpilkahduksia mutta kiusaamista oli silti koko ajan eikä leffasta saanut nautittua vaikka tarina vähän koukuttikin. Loppu oli todella sekava, siitä ei saanut mitään selvää. Ilmeisesti Elias oli niin sekaisin että luuli Sc4rletin olevan mukanaan vaikka tämä ei ollutkaan ja hän meni vasta lopussa tapaamaan tyttöä ihan oikeasti? 

Tässä leffassa päähenkilö eli Elias oli sympaattinen mutta myös tosi rasittava. Olisit nyt sanonut että sua kiusataan..! Tuskastuin koko ajan kun kaikki oli Eliakselle niin hankalaa eikä häntä autettu. Hyvin kyllä tehty tämä hahmo ja Skarsgård oli omaksunut roolin hyvin. Sc4rlet oli kiva, sopivan fiksu, mukava, sanavalmis ja rohkea neitonen, sekä hyvin näytelty. Muut hahmot olivat ihan kivoja, ei niihin ehtinyt keskittyä siinä Eliaksen elämää tuskastellessa :D

En tiedä tykkäsinkö tästä, sekava ja ahdistava monilta osin, mutta myös nerokkaasti tehty ja jätti katsojalle kysymyksiä. Ruotsin kielikään ei haitannut kun siihen totutteli. Kannattaa varmaan katsoa jos tykkää ruotsalaisista leffoista tai ihan ihme juonesta.

Kiinnostaisiko kysymyspostaus jos sellaisen toteuttelisin? Muokkasin vähän noita kommenttitoimintoja, nyt anonyymitkin voivat kommentoida ja sanavahvistus on pois käytöstä!

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Joululuukku 17

Esittelyssä vähän mun teatteri(krääsää)tavaroitani, osa 1.

Ensimmäiseksi julisteita, ne jotka nyt roikkuvat seinällä.


Tässä Helsingin kaupunginteatterin Wicked- musikaalin juliste. Wickedin olen nähnyt kerran hkt'llä ja kerran Lontoossa. 


Tarzan- musikaali, hkt. Ja tämä kymmenen kertaa nähtynä, vielä yksi jäljellää.


Tohtori Zivago, hkt. Kymmenen kertaa tämän näin.


Viulunsoittaja katolla, hkt. Kolme kertaa kävin katsomassa.


Spring Awakening, hkt. En ole nähnyt, mutta mulla on tämä (ja toinen versio julisteesta) ja on hienon näköinen ainakin juliste, siksi roikkuukin seinällä.


Maija Poppanen, hkt. Kävin kerran katsomassa.



Tässä vielä kasa lippuja, hkt'n, Lahden kaupunginteatterin, Ryhmäteatterin, Öljymäen kesäteatterin, Turun kaupunginteatterin ja Lontooseen myös. Vasemmanpuoleinen kirjekuori tuolla vas.yläkulmassa piti sisällään lipun Tarzanin pääharjoituksiin ja tuossa sen viereisessä joulukuoressa josta näkyy vähän sinistä oli liput Miten menestyä vaivatta liike-elämässä musikaaliin.

Tykkäsittekö tästä, esittelenkö vielä loput kamppeet?

tiistai 16. joulukuuta 2014

Joululuukku 16

Esittelyssä kolme hyvää musavideota (mistä minä pidän).

(Tai no ei esittelyssä mutta linkattuna, eli ajatuksen tasolla esittely ja käytännön tasolla se että tekin näette ne.)


PMMP - Viimeinen valitusvirsi

Todella hyvä sanoitus biisissä, ja videohan on hieno! Aika synkkä mutta sopii tähän teemaan hyvin. Mietin että mikä se valo on jota tässä paetaan mutta siinä lienee tulkinnanvaraa. Hieno on!



Ylvis - Intolerant

Biisi nyt kertoo laktoosi-intoleranssista mutta video on hieno. Monia eri maailmoja ja videon tarina kyllä tulee hyvin esiin. Aina sitä ihmettelee näitä Ylvisåkerin veljesten taitoja, ihme multitalentteja :D



Roope Salminen & Koirat - Biisonit

Koirien eka oma biisi ja eka oma musavideo. Hienosti tehty ja tulee niin kesäfiilis kun katsoo. Tästä videosta välittyy ilo ja riemu mikä tulee kun musaa tekee ja onhan nämä jätkät taitavia.

Minkälaisia postauksia haluaisitte vielä lukea joulukalenterin aikana? Mikä kiinnostaa? Ehdotuksia? :)

maanantai 15. joulukuuta 2014

Joululuukku 15

Esittelyssä Ylvis.

Vegard & Bård Ylvisåker
Ylvis on vuonna 2000 perustettu norjalainen koomikkoduo jonka muodostavat veljekset Bård ja Vegard Ylvisåker. He ponnahtivat kuuluisuuteen The Fox- hitin myötä vuonna 2013. Heillä on myös keskusteluohjelma I kveld med YLVIS (Suomessa Ylvis Show).

Ekan kerran kuulin Ylviksestä juurikin The Foxin soidessa. Se oli tosin rasittava laulu ja on vieläkin mutta tarttuvahan se on. Viimeviikon musiikintunnilla kuunneltiin Ylviksen biisejä ja ne jäivät päähän soimaan. Myös I kveld med YLVIStä katselin yhdessä vaiheessa mutta se tuli teeveestä huonoon aikaan enkä seuraillut ohjelmaa sen kummemmin mutta hyvä se oli ja hauska.

Ylviksessä parasta on todellakin hauskuus. Biisit kertovat ties mistä (kuten nyt esimerkiksi laktoosi-intoleranssista tai jogurtista) mutta ne ovat silti hyviä ja tarttuvia. Musiikkivideot ovat myös hienoja ja niitä katsoo mielellään, aikalailla hyvän mielen musiikkia tämä. 

Lempparibiisejäni Ylvikseltä on The Cabin, Intolerant ja Trucker's Hitch. Myös Yoghurt on hyvä ja hieno se video, on kuvattu kuulemma yhdellä otolla koko musavideo.

Kannattaa katsoa näitä, tulee hyvä mieli ja myös I kveld med YLVIStä koska se on hauska, vähän kuin nyt esimerkiksi Vino Show (luulisin) Sketsejä, haastatteluja, musavideoita ja vähän kaikkea. En oikein nyt muista kun en ole vähään aikaan katsonut mutta muistelisin että nauroin suunnilleen vedet silmissä koko ohjelmalle, niin taitavasti se on tehty.

Bård ja Vegard ovat molemmat hyviä laulajia ja koomikkoja mutta kyllä Vegard on enemmän mun mieleen vaikka molempia katselee ja kuuntelee.

Bård ja Vegard


↑ Siinä Bårdin laulama Intolerant...
...ja tässä Vegard ja The Cabin ↓



sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Joululuukku 14

Esittelyssä Näin koulutat lohikäärmeesi 2.


Nimi Näin koulutat lohikäärmeesi 2 (How to train your dragon 2)
Ohjaaja Dean DeBlois
Päärooleissa Aksu Palmén (Jay Baruchel) Rebecca Viitala (Cate Blanchett)
Käsikirjoitus Dean DeBlois
Kesto 102min
Ikäraja K7
Juoni Öystilän väki on hyväksynyt lohikäärmeet ja kaikki elelevät onnellisina. Hikotuksesta (Baruchel/Palmén) povataan päälikköä mutta poika on eri mieltä. Hän etsii lohikäärmeensä Hampaattoman kanssa uusia paikkoja ja piirtää niistä karttoja. Yhtäkkiä he törmäävät lohikäärmeitä metsästävään joukkoon ja meinaavat joutua itsekin saaliiksi. Hikotus ja Hampaaton joutuvat erilleen muista Öystiläläisistä ja kohtaavat jonkun, joka saattaa olla tuttu jo menneisyydestä. Miten heille käy? Pystyvätkö ihmiset suojelemaan lohikäärmeitään? Kuka on Drago Veriaura?


Tykkäsin ensimmäisestäkin Näin koulutat lohikäämeesi- leffasta ja tämä oli vielä parempi. Hikotus on valtavan ihana ja Aksu Palmén on todella hyvä hänen äänekseen. Tarinan juoni on myös hyvä ja leffassa oli tosi hyviä kohtia. Alfalohikäärmet olivat vähän tyhmän näköisiä mutta ei se mitään. Hikotuksen ja Hampaattoman suhde on myös tuotu leffassa hyvin esiin ja melkein itkettää kun Hikotus huutaa Hampaattomalle. Lohikäärmeiden animointi on erittäin onnistunutta ja onhan ne nyt söpöjä. Visuaalinen ilme on hieno.

Tässä kakkososassa oli enemmän surullisempia kohtia kuin edellisessä mutta nekin olivat hienosti tehty. Tässä myös tapahtui mielestäni enemmän kuin ykkösosassa. Minusta muut Öystilän nuorisoporukasta ovat vähän yksipuolisia tyyppejä joista ei paljon luonteenpiirteitä erotu. Valka (Blachett/Viitala) uutena hahmona ei ooneksi jäänyt läpinäkyväksi vaan oli inhimillinen ja kiva tyyppi.

Lohikäärmetaistelut sun muut kuuluivat juoneen mutta vähän pitkäksi venähtivät kuitenkin. Rauhallisemmat kohtaukset olivat enemmän makuuni kuin nämä tappelut. Leffa loppui sopivasti ja jätti sopivasti kysymyksiä kolmososaan jonka ilmestymisvuosi on 2017.

Suosittelen animaatioiden ystäville ja lohikäärmeistä kiinnostuneille, tässä on hienoja niitä.


lauantai 13. joulukuuta 2014

Joululuukku 13

Esittelyssä Dorian Gray.


Nimi Dorian Gray (Dorian Gray)
Ohjaaja Oliver Parker
Päärooleissa Ben Barnes, Colin Firth
Käsikirjoitus Toby Finlay
Kesto 112min
Ikäraja K16
Juoni Taiteilija maalaa Dorian Grayn (Ben Barmes) muotokuvan ja tämä mieltyy kuvaan niin, että myy sielunsa säilyttääkseen kauneutensa. 


Yhdessä vaiheessa etsin Netflixistä Ben Barnesin leffoja ja aloin katsomaan Dorian Grayta ilman mitään odotuksia. En erityisemmin kuitenkaan pitänyt tästä leffasta, se oli liian ahdistava mun makuun. Ben Barnes oli oma komea itsensä ja sopikin Dorian Grayn rooliin ja näytteli hyvin. Sivuhahmoista tykkäsin tosi paljon Basil Hallwardista (Ben Chaplin) joka oli se taiteilija joka Dorianin maalasi. Lopussa leffa alkoi mennä jo sellaiseksi etten meinannut katsoa edes loppuun (koska pelkäsin sitä taulua :D ) mutta olihan se katsottava.

Ben Barnesista olen aina tykännyt vaikka en tiedä miksi. Hän on niitä näyttelijöitä joita katsoo missä roolissa tahansa (kuten nyt vaikka prinssi Kaspianina Narniassa, Kaspian on ärsyttävin ikinä) Leffan hämyinen tunnelma säilyi koko ajan. Minua ärsytti koko ajan Dorianin puolesta, hän oli naiivi ja uskoi kaiken mitä hänelle kerrottiin sekä meni aina mukaan mihin ikinä pyydettiin. Ei, ei niin voi tehdä! Dorian oli siis myös välillä rasittava, liian sinisilmäinen ja hyväuskoinen. Leffan juoni oli todella hyvä ja sujuva. Tästä on myös kirja jonka haluaisin jossain välissä lukea, voi olla että pitäisin enemmän kuin leffasta.

Suosittelen kaikille fantasian ystäville sekä niille jotka pitävät pienestä kauhun vivahteesta. Ja Ben Barnes on upea katsokaa vaikka sen vuoksi!

perjantai 12. joulukuuta 2014

Joululuukku 12

Esittelyssä Hobitti- Viiden armeijan taistelu.


Nimi Hobitti - Viiden armeijan taistelu (The Hobbit: The battle of the five armies)
Ohjaaja Peter Jackson
Päärooleissa Ian McKellen, Martin Freeman, Richard Armitage
Käsikirjoitus Peter Jackson, Fran Walsh, Philippa Boyens, Guillermo del Toro
Kesto 144min
Ikäraja ei vielä määritetty
Juoni Viiden armeijan taistelu jatkaa siitä mihin Smaugin autioittama maa jäi. Kääpiöiden retkikunta on päässyt Erebor- vuorelle. Smaug- lohikäärme lentelee ympäriinsä ja pitää Järvikaupungin asukkaita pelon vallassa. Kullanhimon sokaisema Thorin (Richard Armitage) etsii kuumeisesti Arkkikiveä vuoresta. Erebor- vuori ja sen rikkaudet kiinnostavat myös muitakin kuin kääpiöitä. Thorin päättää kuitenkin puolustaa vuorta viimeiseen asti.


Olen lukenut Hobitin joskus mutta en muista kirjasta mitään. Myös kaksi ensimmäistä elokuvaa olen nähnyt ja tämän menin katsomaan kaverini ja hänen siskon kanssa. Luin vähän kauhulla kommentteja ennen leffaa, osa tykkäsi mutta oli myös niitä jotka eivät tykänneet - yhtään. 

Viiden armeijan taistelu alkoi suoraan, heti oli toimintaa ja jatkettiin siitä mihin jäätiin. Alku oli mukaansatempaava ja tapahtumat kulkivat vauhdilla mutta sitten kerronta hidastui. Tapahtumien kuvaamiseen käytettiin paljon aikaa ja minusta tuntui että se lopussa kostautui, loppu tuntui vähän hätiköidyltä ja koko ajan tapahtui eikä ehtinyt saada mistään kohtaa kiinni. Visuaalisuus oli Hobitissa taas huipussaan kuten edellisissäkin osissa ja leffaa katsoikin jo pelkkien maisemien takia. Lopussa kun vimeinen taistelu koitti ja väkeä alkoi kaatumaan, tuntui että jokainen kuolema vain survaistiin eikä sitä oltu oikein mietitty. Loppukin leffassa oli mielestäny aika hölmö, ei oikein sopinut trilogiaa päättämään.

Hahmot olivat samaisia kuin edellisissäkin leffoissa. Bilbo (Martin Freeman) jatkoi samaan malliin ja oli edelleen mukava hahmo vaikka en ole pahemmin Bilbosta ollut mitään mieltä. Kili (Aidan Turner) oli taas yhtä suloinen ja ihana kuin ennenkin. Legolas (Orlando Bloom) on aina ollut mun lemppari ja on vieläkin. Hänestä oli mielestäni tehty vähän ylimielinen elokuvan alussa mutta onneksi Legolas ei enää lopussa ollut vain taitava soturi joka hengaili mukana vaan tekikin jotain.

Taistelukoreografiat olivat hienoja ja hahmojen ulkonäkö oli hieno. Juoni oli helppo seurata mutta varmasti olisi saanut tapahtumat vähän lyhyempään leffaan jolloin ei olisi tullut pitkiä taukoja tapahtumien välille. Jaksoi tämän kyllä katsoa ja ainakin visuaalisuuden ja Hobitti- trilogian vikan osan kunniaksi kannattaakin katsoa! Mielestäni toiseksi paras Hobiteista.

Suosittelen Hobitin ystäville, kannattaa katsoa ykkös- ja kakkososa ennen tätä.