Pienen hauen pyydystys @ Pesäkallion kesäteatteri

 Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Pesis!

kuvat © Rami Rusinen

Näin Pienen hauen pyydystyksen ensi-illassa 26.6.

Elina Ylijaako (Elina Ruti) matkustaa Helsingistä kotiseudulleen Itä-Lappiin haukea narraamaan. Seiväslammessa uiskenteleva kala on saatava ylös ennen kuin kirous vie Elinalta hengen, mutta mutkia on matkassa. Ovela Näkki (Ilmari Myllynen) haittaa kalanpyyntiä kaikin tavoin, ja Elina alkaa olla epätoivoinen. Apuun tulevat onneksi niin Pöllö (Aapo Ravantti) kuin kylän baaria/majoituslaitosta pyörittävä Heta (Berit Mäkinen) ja naapurin noita Asko (Kalle Sulalampi). Moukku-Ollin (Jarmo Lehtinen) palveluksia tarvitaan niitäkin, ja pistääpä lusikkansa soppaan myös Musti-peijooni (Astrid Blomqvist) kannoillaan kulkeva konstaapeli Janatuinen (Kirsi Laamanen), joka vain yrittää tehdä työnsä. Onnistuuko sekalainen joukko nappaamaan hauen ennen kuin on liian myöhäistä?

Juhani Karilan samannimiseen romaaniin perustuvan näytelmän on dramatisoinut Lija Fischer ja Pesäkallion kesäteatteriin ohjannut Satu Säävälä. Karilan romaanin olen useampaan kertaan lukenut, ja se onkin yksi suosikkikirjojani. Oli siis tosi kiva nähdä tuttu tarina nyt teatterissa! Tällä esityksellä avataan muuten Pesiksen uusi näyttämö Hollolassa, ja eivätpä paremmin voisi näytelmä ja näyttämö sopia toisilleen. Suppanäyttämön metsäinen maisema on omiaan luomaan Itä-Lappiin sijoittuvan tarinan tunnelmaa, ja suomalaisen mytologian otusten voi sielunsa silmin nähdä kurkkivan puunrunkojen takaa. Auli Kokkosen lavastus- ja puvustussuunnittelu istuu metsän keskelle ja tarinan maisemiin onnistuneesti, pienen kylän tunnelmaa, omalaatuisten tyyppien vaateparsia ja riemukkaita fantasiaotuksia ei voi kuin ihailla. Lavastuksessa on paljon mainioita ratkaisuja ja yksityiskohtia kalastusvälineistä luonnonmateriaaleihin ja moneen taipuvaan baaritiskiveneeseen. Näkin (Ilmari Myllynen) puvustus on upea! Samoin Moukku-Ollin, mitä yksityiskohtia! Väkiyön otukset ja jättimäinen hauki ansaitsevat kiitosta nekin. Säävälän ohjauksessa on rytmi kohdillaan, sekä huumori, mytologia että kysymykset ja pohdinnat omista valinnoista, rakkaudesta, elämästä ja anteeksiannosta tuodaan lavalle onnistuneella otteella. Tarinan vinkeä maailma, vilpitön lämpö ja monipuolinen hahmogalleria heräävät Säävälän ohjauksessa vaivatta eloon, esitys on hauska ja valloittava, ja sopivasti sadunomainen fantasian ja mytologian maisemissa liikkuessaan. Myös vähän painavammat teemat ihmissuhteiden, menetyksen ja irti päästämisen muodossa käsitellään sujuvasti ja niiden kohdalle pysähdytään. Joitain omia suosikeitani romaanin kohtauksista jäin vähän kaipaamaan, ja ehkä sitä, että tarinan alkuasetelmia ja hahmojen välisiä suhteita olisi hieman enemmän selitetty, nyt esimerkiksi Pöllön ja Elinan välinen side jää hieman taka-alalle. Pääasiassa dramatisointi on kuitenkin oikein onnistunut, juonen oleelliset käänteet ovat mukana, tarina tulee kerrotuksi kokonaisuutena, ja mikä tärkeintä, kaikki hahmoista tapahtumiin ja tunnelmaan tuntuu tutulta ja siltä, että romaanin tyyli ja henki on siirtynyt lavalle.

Pesikselle tuttuun tapaan esityksessä on mukana on kotimaista musiikkia. Biisivalinnat ovat ohjaaja Säävälän, Virpi Säävälän ja Ilmari Myllysen käsialaa. Myllynen ja muu bändi ovat myös sovittaneet kappaleet, sovitukset ovat tosi onnistuneita ja kuulostavat bändin esittäminä varsin hyviltä. Kappaleet sopivat osaksi tarinaa erinomaisesti, vaikka osa biisivalinnoista näytti ennen esitystä käsiohjelmasta luettuna yllättäviltä. Kuinkahan paljon eri kappaleita onkaan kuunneltu, testailtu ja pohdittu ennen kuin näihin on päädytty..? No, joka tapauksessa: vau mitä valintoja! Erityisesti Viitasen Piian Outo tyttö, Tuomari Nurmion Ikuisesti minun, Kotiteollisuuden Tuonelan koivut, Tuomari Nurmion Huda Huda ja Juho Taljan sanoittama ja säveltämä Näkki ovat nappiosumia. Mainiolla energialla soittavan, luontevasti näyttelemisen ja soittamisen välillä vaihtelevan bändin kokoonpano on seuraava: koskettimissa Myllynen ja Astrid Blomqvist, kitarassa Einari Toiviainen, bassossa Aapo Ravantti ja rummuissa Panu Rissanen.

Elina Ruti näyttelee Elinan roolin taitavasti hahmonsa kantamaa painolastia lukien, Ruti tekee Elinasta kokonaisen ihmisen, joka tekee päättäväisesti sen mitä oikeana pitää, eikä näe muita vaihtoehtoja ennen kuin joku vähän tuuppaa pohtimaan asioita laajemmin. Elina on mielenkiintoinen hahmo, jossa on paljon tasoja, ja Ruti onnistuneesti kaivaa näyttämölle kaikenlaista mitä Elina kokee, ajattelee ja tuntee. Erityisesti takaumakohtausten näytteleminen ja siinä onnistuminen, että takaumista ja niiden ulkopuoleltakin tulee myös nykyhetken Elinan hahmoon yksityiskohtia, tekee vaikutuksen. Hienosti rakennettu hahmo, nyansseja löytyy ja roolityössä on onnistunutta herkkyyttä. Kirsi Laamanen on konstaapeli Janatuisen roolissa jämäkkä ja päättäväinen virkavallan edustaja, joka Itä-Lappiin matkatessaan saa huomata, että maailmassa on paljon enemmän kuin hän on tiennyt. Laamanen näyttelee erinomaisella energialla ja herättää hahmonsa eloon sujuvasti, tämän eri tasoja taidolla tulkiten. Ilmari Myllynen tekee kaksi erilaista roolia Näkkinä ja Jousiana, ja on molemmissa luontevasti hahmonsa ajatuksista ja persoonasta perillä. Näkki on vallaton, veikeä ja vaarallinen, terävä-älyinen eikä pelkää mitään. Leikkisä ja hurmaava, kunnes ei enää ole. Jousian roolissa Myllynen näyttelee onnistuneesti nuoruuden innon ja suuret unelmat, nopeat päätökset ja karun pettymyksen, kiukun omiin ja muiden valintoihin, sitten sen, miten elämä kuitenkin asettuu uomiinsa, vaikka olisi erinäköinen kuin ennalta haaveiltu. Kalle Sulalampi on rooleissaan Askona ja Keijona tarkasti komediassa kiinni, riemukas ja vastustamattoman hauska, tekemättä roolejaan kuitenkaan liian korostetusti tai yli vetäen. Varsinkin Asko on ihan samanoloinen kuin romaanissa! Aapo Ravantti tekee Pöllön roolin lämmöllä ja rauhallisuudella. Pöllö on hyväntahtoinen ja hyvä tyyppi, hän on heti valmis auttamaan Elinaa ja osaa ajatella järkevästi siinä vaiheessa kun muut jo hätäilevät.

Berit Mäkinen näyttelee Hetaa mainiolla otteella, hän tuo rooliinsa hyväntuulista itsevarmuutta ja sujuvaa komediaa. Hetaa eivät hätkäytä sen enempää etelästä tulevat poliisit kuin kunnanjohtajaan menevät hattaratkaan, eikä hän rupea muuttamaan toimintatapojaan tai pehmentelemään Lapin maagisuutta tai kummallisia otuksia vain siksi, että ne ovat jollekin uusi juttu. Astrid Blomqvist on Musti-peijoonin roolissa ihastuttava, Musti on suloinen otus joka hurmaa kalastushaaveillaan ja uskollisuudellaan. Blomqvist heittäytyy rooliinsa täysillä ja luo mytologiselle olennolle niin liike- ja elekielen kuin tavan käyttäytyä, ilmaista mielipiteitään ja osallistua tapahtumiin. Ilmeikäs ja riemukas roolityö. Jarmo Lehtisen mytologisen mystinen Moukku-Olli on mainio hahmo, jota Lehtinen näyttelee sujuvalla ikiaikaisella energialla. Moukku-Olli on osa metsää, leppoisa kaveri, ja kova tekemään kauppaa. Einari Toiviainen ja Panu Rissanen vaikuttavat erityisesti bändissä, ja näyttelevät molemmat myös kahta hahmoa. Toiviainen on varsinkin Elinan äidin Marken haamuna samaan aikaan salaperäinen ja kiehtova, ja sopivasti pelottava ja yliluonnollinen. Ja mikä nauru! Rissanen tekee Tuomaksen roolin sujuvin ottein, tämäkin roolityö toi heti mieleen sen millaisen kuvittelin romaanin Tuomaksen olevan. Porukka pelaa yhteen hienolla meiningillä, ja lavalla ollaan tarinassa ja hahmoissa läsnä lämpimästi, hyvällä huumorilla ja tarkasti tapahtumia tulkiten.

Olipas kiva nähdä tämä tarina teatterilavalla, näyttämösovitus onnistuu varsin mallikkaasti tavoittamaan tarinan hengen ja tunnelman, ja Pesiksellä myös musiikki tukee kerrontaa oivallisesti. Lavalla nähtävä porukka esiintyy hurmaavalla energialla ja mainiolla otteella hahmojaan tulkiten. Usea monitaituri hyppää näyttelemishommista myös soittimien taakse, ja moni tekee useammankin roolityön. Näyttämöllä on hyvä ja varma tekemisen meininki, kun lämmintä huumoria ja suomalaista mytologiaa riemukkaasti yhdistelevä näytelmä herää eloon. Unohtamatta kysymyksiä ja pohdintoja elämästä ja valinnoista, joita teemoja tämä myös mainiosti käsittelee. Ensi-iltaan saatiin monen sateisen päivän jälkeen kaunis poutainen ilma, ja auringon valaisema ja varjostama metsä ja näyttämö kruunasivat kokonaisuuden. Onnea Pesäkallion kesäteatterille uuteen kotiin, odotan jo innolla, mitä kaikkea hienoa tällä komealla teatteripaikalla tullaan tulevaisuudessakin näkemään. Saatanpa hyvin myös piipahtaa tänäkin kesänä vielä uudelleen katsomossa, oli tämä Pienen hauen pyydystys sen verran valloittava juttu.