Liisa Ihmemaassa @ Turun Kesäteatteri

 Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Turun Kesäteatteri!

kuvat © Frans Rinne

Näin Liisa Ihmemaassa-musiikkinäytelmän 18.6.

Liisan (Anna-Sofia Tuominen) pikkusiskon nimeämisjuhlassa ovat perhe ja suku koolla, eikä Liisa yhtään haluaisi viettää heidän kanssaan aikaa, vaan piirtää piirrosvihkoonsa ja haaveilla mielikuvituksellisesta maailmasta ja sen tyypeistä. Mutta ei, vanhemmat (Miia Wakonen ja Marc Gassot) haluavat Liisankin juhlimaan Hertta-vauvaa ja kohdistamaan tähän kaiken huomionsa. Ihan kuin Liisa olisi täysin unohtunut! Sosiaalisia velvollisuuksia väistellessään Liisa törmää Kaniin (Joonatan Perälä), joka kertoo juuri Liisaa etsineensäkin. Puhuvaa jäniseläintä seuratessaan Liisa päätyy kaninkolon kautta Ihmemaahan, jonka värikäs ja vieras satumaailma on vaarassa. Ja Liisan sitten pitäisi Ihmemaa asukkaineen pelastaa! Mitä ihmettä?

Klassikkotarinan vauhdikas, valloittava ja vallaton sovitus tuo Vartiovuoren näyttämölle vinkeän satumaailman. Ohjaaja Kimmo Virtanen on vastuussa myös dramatisoinnista ja sanoituksista, musiikin on säveltänyt Kari Mäkiranta. Virtanen on sovittanut Lewis Carollin vuodelta 1865 olevan tarinan toimivalla otteella, pidin monesta ratkaisusta kovasti ja ilahduin varsinkin siitä, miten Virtanen käsittelee ja hyödyntää tarinan teemoja. Kokonaisuus on eheä ja onnistunut, tarinassa hyvä rytmi ja energia alusta loppuun. Neljättä seinää rikotaan muutaman kerran, se sai innostumaan paitsi lapsiyleisön, myös hieman vanhemmatkin katsojat. Turun Kesäteatterissa ollaan tuttuun tapaan koko perheen teatterin äärellä, ja Liisa Ihmemaassa on sellaista parhaimmillaan. Virtasen ohjaus ottaa huomioon koko yleisön iästä riippumatta, ja iloa ja riemua sekä pohdiskeltavaa löytyy tarinasta kaikenlaisille katsojille. Tarinaan sisältyy paitsi seikkailua, myös tärkeitä opetuksia ja teemoja, mutta missään vaiheessa sävy ei mene opettavaiseksi tai osoittelevaksi, vaan antaa katsojan itse hoksata, millaisen sanoman esitys sisältää. Ohjaus tarttuu mainiosti myös tekstin ja hahmojen huumoriin, ja syleilee muutenkin hullunkurisen maailman henkeä lämmöllä. Kari Mäkirannan säveltämissä kappaleissa on sekä reipasta menoa että herkkiä balladeita, ja Virtasen sanoitukset osuvat tarinaan oivallisesti. Musiikki kuljettaa tarinaa, ja kappaleissa on niin leikkisyyttä, vahvoja tunteita kuin Ihmemaan tunnelmaan sopivaa satumaisuutta. Osan biiseistä pääsee muuten kuuntelemaan teatterin sivuilta, ja lisääkin on ilmeisesti tulossa. Mahtavaa! Käsiohjelmasta biisilista on tosin jäänyt uupumaan, siitä pieni miinus. Venla Viisasen koreografiat ovat tarkkoja ja energisiä, musiikin tunnelmiin tarttuvia ja kerrontaa syventäviä.

Marjo Haapasalo on tehnyt sekä lavastus- että pukusuunnittelun, kampaus- ja maskeeraussuunnittelun takana on Alisa Oksanen. Eläinpäähineet on suunnitellut ja toteuttanut Pia Kalenius, jonka käsialaa ovat myös tarpeisto ja nukketeatterielementit. Näyttämökuva on aivan valloittava, värikästä ja mielikuvituksellista lavastusta riittää ja itsekin tekisi mieli päästä Ihmemaahan seikkailemaan. Mielikuvitusta on myös puvustuksen ja naamioinnin suhteen käytetty, ja visuaalisuuden tyylivalinnat, leikkisyys, satumaisuus ja oivallukset ovat ihastuttavia. Nukketeatterimainen lähestysmiskulma esimerkiksi Irvikissaan on erinomainen, ja tavoittaa tämän satuhahmon olemuksen veikeästi. Pidin kovasti ihmismaailman ajankuvasta ja vaateparsista, Liisan hansikkaista ja nimeämisjuhlien vieraiden hatuista, sekä Ihmemaan asukkaiden värikkäistä asukokonaisuuksista. Erityisesti Hatuntekijän asun kaikki yksityiskohdat ja hänen kaapistaan löytyvät monenlaiset hatut, Kanin mainio look ja riemastuttava Toukka jäivät myös mieleen.

Anna-Sofia Tuominen tekee Liisan roolissa kauniin, valovoimaisen roolityön, jossa Liisan persoona, ajatukset ja tunteet pääsevät hienolla tavalla näkyviin. Tuominen tuo hahmoonsa asennetta, nuoren ihmisen ehdottomuutta ja uteliaisuutta sekä taitavasti monitasoista otetta kaikkeen siihen, mitä Liisa Ihmemaassa kohtaa ja miten se liittyy hänen elämäänsä noin muutenkin. Mainiosti Tuominen käsittelee myös musiikkia, hän laulaa upeasti ja pysyy musiikkikohtauksissa vahvasti kiinni tarinassa. Helmi-Leena Nummela on Herttakuningattaren roolissa hurmaavasti itserakas ja valtaansa tottunut pelottelija, joka huutelee päitä poikki ja vääntää säännöt mielensä mukaan. Nummelan roolityössä on mainiota kärsimättömyyden ja mullekaikkiheti-asenteen tuntua, Herttakuningatar tietää mitä haluaa ja osaa sitä myös vaatia. Nummela tekee valloittavan roolin, hän on perillä hahmonsa oikuista ja ajatuksista ja osaa nähdä myös niiden taakse. Marc Gassot on Hatuntekijänä vauhdikas, sydämellinen tyyppi, joka hurmaa yleisön fyysisellä komedialla ja vilpittömällä läsnäolollaan. Gassot on akrobaattisessa ilmaisussaan ja roolityön tarkkanäköisyydessään erinomaisessa vireessä, ja erityisesti yhteys yleisön kanssa tekee vaikutuksen. Joonatan Perälä näyttelee kiireistä Kania oivallisella otteella. Kani on sanavalmis ja monessa mukana, ja Perälä taipuu ilmaisemaan jos jonkinlaista tunnetta ja tunnelmaa. Jarkko Kallionpää tekee varmaotteista ja ilmeikästä työtä niin Herttajätkän kuin Toukan roolissa, ja Miia Wakosen Herttuattaren vinkeät sananlaskut viihdyttävät. Mainitaan vielä Eedi Roisko ja Ilona Petäjä Tittelityyn ja Tittelitomin rooleissa, heillä on kaksosenergia hallussa. Myös Helmi Henell ja  Vilja Aavikko pelaavat onnistuneesti yhteen Herttakuningattaren käskyjä parhaansa mukaan toteuttavina Patakymppinä ja Ruutuseiskana. Koko lavalla nähtävä joukko heittäytyy satumaailmaan hyvällä meiningillä, ja joukkokohtaukset ovatkin yksiä esityksen riemukkaimmista hetkistä.

Tämä taitaa olla Vartsikalla tähän mennessä näkemistäni jutuista suosikkini, Ihmemaa vei mukanaan ja jätti jälkeensä kuplivan iloisen, sopivasti yllättyneen ja satumaisen seikkailullisen fiiliksen. Lavalla on värikäs maailma, isoja persoonia ja hurjia sekä hurjan hauskoja käänteitä. Tärkeitä opetuksia myös, mutta ei osoitellen vaan sujuvasti osana tarinaa. Hauskaa, energistä, tarkkaa, nokkelaa ja suloista teatteria, ja aivan upeita roolitöitä! Pidin erityisesti toteutuksen leikkisyydestä ja ensemblen energiasta ja läsnäolosta, sekä mielikuvituksellisista ratkaisuista monen yksityiskohdan kohdalla. Irvikissa esimerkiksi on loistava! Ja Mörrinköriläinen! Tämän pelottavan otuksen näinkin näyttämön takana kun käveltiin teatterille, ja sanoin seuralaiselleni että onpas siinä pahannäköinen kaveri. Ja sitten äkkiä sama otus olikin jo lavalla, hui! Musa, koreografiat ja meno muutenkin ovat onnistuneita ja hurmaavia, kokonaisuus on tasapainoinen ja taidolla toteutettu, ja aika katsomossa meni kuin siivillä.