Matkalaukkukostaja @ Pukkilan kesäteatteri

 Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Pukkilan kesäteatteri!

kuva © Heini Rautoma

Näin Matkalaukkukostajan 22.6.

Sepeteus Tienpää (Tony Malmbäck) palaa kotikylälleen ja pistää samalla monet kuviot uusiksi. Keppilän Matti (Aki Viljanen) on varma, että Sepellä on matkalaukussaan kymmenen miljoonaa riihikuivaa käteistä. Isolan isäntä Albert (Tuukka Eskola) taas päättelee, että Sepeteus on se helsinkiläinen lottovoittaja, josta on lehdessäkin kirjoitettu. Pankinjohtaja Hujanen (Hannu Leino) alkaa heti suunnitella, miten voisi saada nuo miljoonat omaan pankkiinsa talteen. Kenties tarvitaan vaimo Marjatan (Anna-Kaisa Jaakkonen) apua..? Hämärähommia ja monenlaisia bisneksiä pyörittelevä Auvo Sulonen (Lauri Mölsä) kyllä epäilee, ettei Sepeteuksella mitään rahoja edes ole. Mutta yksi jos toinenkin kyllä on omin silmin setelitukut nähnyt, tai ainakin ihan itse kuullut luotettavasta lähteestä että rahaa löytyy. Mutta miksi Sepeteus ylipäätään on kotipaikkakunnalleen palannut? Sitä ei oikein kukaan osaa sanoa.

Naapurikunnan kesäteatterissa tartutaan tänä kesänä 90-luvun samannimisen tv-sarjan pohjalta dramatisoituun tarinaan, jonka on kirjoittanut Heikki Luoma, näytelmäksi sovittanut Pekka Saaristo ja Pukkilaan ohjannut Heini Rautoma. Matkalaukkukostaja ei tv-sarjana ole meikälle tuttu, enkä tämän näytelmäversionkaan olemassaolosta tiennyt, mutta oikein perinteistä maalaiskomediaa ja kesäteatterihupailua on lavalla luvassa. On vähän romantiikkaa, kilpakosija-asetelmaa, pikkutuhmuuksia, suuria unelmia, topakoita naisia ja nopeasti kiihtyviä miehiä, eläimiä, kylän isäntien yhteisiä suunnitelmia, postinkantaja ja poliisejakin. Toki myös viinalla läträämistä, josta en niin välitä, mutta onneksi monesta muustakin jutusta löytyy toimivaa huumoria. Hahmot ovat tosi mainioita, ja tarinassa syntyy herkullisia tilanteita, kun kuulopuheiden, väärinkäsitysten ja pikkuisen turhan nopsaan tehtyjen päätelmien perusteella ryhdytään toimimaan. Siinäpä juonen kulku johtaa sitten varsin koomisiin tapahtumiin. Rautoman ohjauksessa on hyvä rytmi ja komedialliset iskut kohdillaan, huumori toimii oivallisesti ja sen tulkintaan on löytynyt veijarimaista, rentoa otetta. Alussa en ihan heti saanut kiinni siitä, kuka on kukin ja mitkä hahmojen suhteet toisiinsa oikein ovat, mutta kun pääsin kärryille niin olipas mukavaa seurata kuinka kylän ihmisten arki menee ihan sekaisin rahamysteerin ansiosta. Joitain, luultavasti sovituksellisia tai ohjauksellisia, ratkaisuja jäin vähän miettimään, mutta kun alkuperäinen tarina ei ole tuttu, en ole ihan varma ovatko nämä sieltä asti tulleita juttuja vaiko vartavasten lavalle luotuja kerronnan keinoja. Erinäisiä hahmoja seuraavien lintujen roolit tuntuivat minusta hieman kokonaisuudesta irrallisilta, ja kertojaäänen roolia myös pohdin. Kertojan repliikit sinänsä kuljettavat tarinaa hyvin, mutta ne olisivat hyvin sopineet esimerkiksi jonkun hahmon, kuten soitollaan tapahtuvia säestävän, muusikon urasta haaveilevan Artun (Elias Eskola) suuhun, jolloin Artun rooli olisi myös nykyisestä vähän kasvanut ja tullut jämäkämmin osaksi tarinaa. Nyt kertojana toimii kuiskaaja Kirsti Lettojärvi. Pääosin homma kuitenkin on mainiosti kasassa, komedia rullaa eteenpäin hyväntuulisesti ja sujuvasti, ja katsomossa on hauskaa. Erityisesti hahmotyöskentely on riemukasta, Rautoma on ohjannut näyttelijäjoukon ottamaan roolihahmoistaan kyllä kaiken irti.

Puvustus ja lavastus on työryhmän käsialaa, ja näyttämökuva on oikein onnistunut. Visuaalisuus on ajankuvalle eli ysärille uskollista, ja lavalle on rakennettu tarinan tärkeimmät tapahtumapaikat. On Keppilän korjaamo, Hujasen postipankki ja Isolan talo, Irmelin (Minna Törmäkangas) aittaa unohtamatta. Sepeteuksen telttakin näppärästi nousee Tienpään tiluksille, kun Sepe matkoiltaan kotikulmille palaa. Myös monet ajopelit polkupyöristä mopediin ja mersuun sekä helikopteriin ovat mainioita, varsinkin helikopteri. Mikä oivallus, mahtava! Ja vielä säksätyskin kuului! Puvustuksessa on arkista tunnelmaa ja ammattiin, ikään ja persoonaan sopivia asukokonaisuuksia. Isännät kulkevat lippikset vinossa, vanha emäntä hyppää mopon kyytiin mummonpöksyt vilkkuen, ja muusikonalku soittelee merkkejä täynnä olevassa farkkutakissa. Yksityiskohtia riittää sekä lavasteissa että puvustuksessa, ja erilaiset jutut tukevat tarinankerrontaa ja hahmojen rakennusta näppärästi. Postipankissa on kaikenlaista mainiota pankkitavaraa ja tietenkin pankinjohtajan diplomi New Yorkin juoksutapahtumasta. Irmelillä on aitan oven päällä nimikyltti ja aitassa peti, Isolan isännällä taas löytyy monenlaista juotavaa ja syötävääkin vieraille tarjottavaksi. Keppilän korjaamolla autotavarat ovat sulassa sovussa muusikkopojan julisteiden ja musakamojen kanssa. Rekvisiittaa ja lavastuksen yksityiskohtia olisi lähempääkin innostanut käydä katsomassa, autenttista miljöön luomista on monen tapahtumapaikan kohdalla tehty.

Tony Malmbäck tekee Sepeteuksen roolissa sujuvaa työtä, ja tavoittaa niin roolihahmonsa huvittuneisuuden tämän seuratessa kuinka kylä menee sekaisin hänen väitetyistä rahoistaan, kuin myös sen, millaisia motivaattoreita Sepeteuksella toimiinsa on ja miten tämä sopivasti ärsytettynä oikein kuohahtaa. Tuukka Eskola on Isolan isännän osassa leppoisa miekkonen, joka osaa tehdä oveliakin suunnitelmia, mutta on pohjimmiltaan hyväntahtoinen. Minna Törmäkangas tekee Irmelin, Isolan tyttären, roolin hyvällä energialla ja reipasotteisesti, Irmelin vahvat mielipiteet ja suuret tunteet ovat Törmäkankaan roolityössä luontevasti mukana. Aki Viljanen näyttelee Keppilän Masaa ja tekee roolinsa mainiolla otteella, tarkasti komediaa lukien ja hahmonsa tekemisiin eläytyen. Kirsi Ylinen tekee Matin puolisosta Irmelistä kannustavan ja rennon tyypin, joka osaa suhtautua tarinan vauhdikkaisiin käänteisiin huolettomasti. Elias Eskola esittää Keppilän perheen poikaa Arttua, jota ei sen enempää kiinnosta isän autokorjaamohommat kuin mummon marjanpoiminnatkaan, vaan unelmat suuntautuvat musiikkipuolelle. Eskola myös säestää tarinan tapahtumia sujuvasti bassoa näppäilemällä. Raija Laakso on Matin anopin roolissa varsin topakka mamma, lienee parasta tarttua toimeen kun tämä täti käskee, tai ei hyvä heilu. Hannu Leino on pankinjohtaja Hujasen roolissa vauhdikas ja suuria suunnitelmia elättelevä mies, jota asiakkaat enemmän tai vähemmän kovistelevat. Anna-Kaisa Jaakkonen Hujasen vaimona Marjattana tekee onnistuneen roolin, jossa näkyvät Marjatan nuorempana tekemät valinnat ja tarinan aikana heräävät kysymykset siitä, mitä olisi voinut tapahtua jos olisi valinnut toisin. Lauri Mölsä on Auvon roolissa viekas ja hämäräkeinoja kaihtamaton bisnestyyppi, joka aikoo saavuttaa tavoitteensa vaikka se pitäisikin tehdä kyseenalaisin keinoin. Jukka Hedman on erityisesti postinkantaja Huuskosen roolissa mainiosti perillä näytelmän komediallisista sävyistä. Mirva Lainiola Oskari Tienpään roolissa pitää pintansa kovassakin paineessa, ja Olga-Liisa Pankkonen ja Ella Koivisto kääntävät tarinan suuntaa niin ukkosmyrskyn, tulipalon kuin poliisien rooleissa.

Paitsi että Matkalaukkukostaja tarjosi hauskan illan kesäteatterin parissa, muistui katsomossa myös mieleen se kun lapsena (ja toki aikuisenakin) on näissä lähipaikkakuntien kesäteattereissa vanhempien kanssa kiertänyt, nähnyt katsomossa tuttuja, lavalla heittäytymisellä ja energialla tehtyä teatteria, ja väliajalla mutustanut makkaraa, pullaa tai munkkia tarinan käänteitä puiden. Kesäteatterit ovat kyllä varsinaisia kulttuuriaarteita, ja nämä harrastajateatterien teatterin palolla ja hersyvällä huumorilla tehdyt esitykset kesäteatteria parhaimmillaan. Matkalaukkukostaja onkin juuri sitä perinteistä kesäteatteria: on humoristinen tarina, rakkautta, vähän mysteeriä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita sekä monenlaista koomista mutta tunnistettavaa hahmoa. Pidin varsinkin roolitöistä, lavastuksesta ja ajopeleistä, siitä miten tarinaan heittäydytään ja miten tilanteet luodaan. Komedia toimii oivallisesti, ajankuva ja maalaistunnelma ovat käsinkosketeltavia, ja hahmojen välisissä suhteissa riittää jos jonkinlaisia tunnekuohuja. Vaan onko tärkeämpää raha vai rakkaus..? Siihen ei yksiselitteistä vastausta anneta, vaan monenlaista mietettä lienee yleisöjoukko miettinyt kotiinpäin lähtiessään.