Joululuukku 11

Tänään tulee vain kuvia puhelimen kätköistä, koska kirjoitan tätä junassa puhelimella eikä se ole kovin kivaa :D

Tänään oltiin Viiden armeijan taistelu katsomassa. 

Tetissä hkt:llä

Eilisen Tarzanin alkuasetelmia nelosriviltä.

Herkkuja Tarzanin näyttelijöille.

Keksi- poni ♥

Syömässä tetin vikana päivänä. 

Veturitalleilta Pasilasta.

Aurinko hkt:n ikkunasta.

Joululuukku 10

Esittelyssä Tarzan- musikaali.

Saska Pulkkinen © Mirka Kleemola

Nimi Tarzan (Tarzan)

Ohjaaja Kari Rentola

Päärooleissa Saska Pulkkinen/Jon-Jon Geitel, Elina Aalto/Raili Raitala

Käsikirjoitus David Henry Hwang (suomennos Mikko Koivusalo)

Musiikki Phil Collins

Koreografia Marjo Kuusela, Oula Kitti

Puvustus Elina Kolehmainen

Lavastus Katariina Kirjavainen

Kapellimestari Risto Kupiainen

Juoni Pienen Tarzan- vauva joutuu haaksirikkoon vanhempiensa kanssa ja he haaksirikkoutuvat viidakkoon. Viidakossa asustaa myös gorilloja joiden poikasen leopardi tappaa. Myös Tarzan on vaarassa, mutta tämän vanhemmat pelastavat pojan ja menettävät siinä sivussa henkensä. Poikasensa menettänyt apinaäiti Kala (Sanna Majuri/Emilia Nyman) löytää Tarzanin ja ottaa tämän kasvattaakseen. Tarzan kasvaa apinalauman mukana ja saa hyvän ystävän Terkin (Matti Leino/Pekka Hiltunen). Pikku- Tarzan (Luka Haikonen/Pablo Ounaskari/Wiljami Miettunen) ei kuitenkaan valloita heimon johtajan Kerchakin (Panu Vauhkonen/Mikko Vihma) sydäntä. Tapahtumat seuraavat toisiaan ja yhtäkkiä viidakon rauha järkkyy kun sinne saapuu ihmisiä. Jane Porter (Elina Aalto/Raili Raitala), hänen isänsä professori Porter (Matti Olavi Ranin/Eero Saarinen), heidän oppaansa Clayton (Kari Mattila) ja Claytonin apulainen Snipes (Unto Nuora). Sehän tiedetään että Jane ja Tarzan rakastuvat ja sekä Tarzanin että Janen pitää pohtia mitä hän elämältään haluaa. 

minä, Saska, Jon-Jon ja Matti

Tarzanin olen siis nähnyt nyt kymmenen kertaa, tänään olin viimeksi katsomassa. Sanomattakin siis selvää että tykkään ja paljon! Mentiin siskon kanssa tänään aamulla junalla Helsinkiin ja käytiin ostamassa liput. Siitä suunnattiin teatterin sisälle henkilökunnan puolelle ja kävin moikkaamassa niin Tarzanin näyttelijöitä kuin lavastamon porukkaa (vietin siis tettiviikon lavastamossa niin siellä tutustuin). Syötiin ja siirryttiin yleisön puolelle. Katseltiin Tarzani ja oli ihan mahtava kuten aina, ja ai että kuinka ihania lapsia oli katsomossa! Kolme (?) koululaisryhmää tms. oli katsomassa ja nauroi ja oli ihan innoissaan apinoista ja väliajalla kuulinkin kunnon analysointia siihen mennessä nähdystä. Tarzanin jälkeen mentiin taas käymään lavastamossa ja haettiin mulle sen jälkeen teetä ja vaihdettiin vikat sanat näyttelijöiden kanssa ennen kuin lähdettiin junalle. Hehkutampa loppuun kuinka mahtava tunnelma on aina hkt:llä. Ihanaa!

Tarzan on siis valloittanut mun sydämen, siihen ei nimittäin kyllä tämä tyttö kyllästy! Lavastus on erittäin onnistunut, viidakko on kaunis ja kiehtovan näköinen. Lähemmin lavastuksiin tutustuneena voin sanoa että ne ovat myös kestäviä ja totta kai niiden pitääkin olla, eihän joka esityksen jälkeen voi olla uusia tekemässä. Apinapuvut ovat simppeleitä mutta niistä on pienillä yksityiskohdilla ja värityksellä tehty hienoja, apinat näyttävätkin ihan aidoilta. Pisteet siis Tarzanin ensemblelle, upeita tanssijoita, ilmeillä ja pienillä eleillä tehty apinoista sympaattisia ja erilaisia otuksia jokaisesta. Laulut ovat ihania, toki suomennoksen myötä aina vähän laulut jakavat mielipiteitä. Minusta suomennos on lauluissa ja koko musikaalissa onnistunut. Jos apinalauma tekee hyvää työtä, sitä kyllä tekevät nämä pääroolien näyttelijätkin! Saska Pulkkinen ja Jon-Jon Geitel vuorottelevat Tarzanina ja molemmat tekevät mahtavat roolit. Erilaisia he ovat kyllä, mutta se ei vaikuta musikaalikokemukseen, koska molemmat ovat niin taitavia. Samaa voi sanoa kaikista kaksois(ja kolmois)roolituksista, on niin järjettömän taitavaa porukkaa mukana tässä ettei sillä ole mitään väliä ketä näyttämöllä on.

Koreografia on myös hieno, joka kohtauksessa. Taistelukoreografiat ovat vauhdikkaita ja taidokkaasti rakennettuja. Välillä ihan tekisi mieli huikata lavalle että olkaas nyt varovaisia kun siellä hypitään volteilla ja kuperkeikoilla ties mistä ja minne. Tekisi myös mieli laulaa mukana mutta olen nyt hillinnyt itseni tähän saakka kuitenkin. Loppukiitoksissa ja -kumarruksissa kun Poika ja mies- laulusta hoilataan pätkä niin melkein jo tanssin kyllä mukana. Melkein.

♥

Tarzanin viimeiset neljä näytöstä ovat 15.12, 16.12, 17.12 ja 30.12. Vika on kyllä loppuunmyyty mutta onneksi mulla on jo liput.

Saska Pulkkinen ja Elina Aalto © Mirka Kleemola

Joululuukku 9

Esittelyssä White Chicks.

Nimi White Chicks - agentit minimekoissa (White Chicks)

Ohjaaja Keenen Ivory Wayans

Päärooleissa Shawn Wayans, Marlon Wayans

Käsikirjoitus Keenen Ivory Wayans, Marlon Wayans, Shawn Wayans, Xavier Cook, Andy McElfresh, Michael Anthony Snowden Keenen 

Kesto 110 minuuttia

Ikäraja K12

Juoni Kaksi agenttiveljestä Marcus (Marlon Wayans) ja Kevin (Shawn Wayans) Copeland määrätään huolehtimaan kahden rikkaan tytön matkan turvaamisesta. He joutuvat kuitenkin itse tyttöjen rooliin, kun tytöt päättävät olla menemättä tärkeisiin juhliin. Juhlia ei vaan voi jättää väliin, agenttien on määrä napata siellä mies joka aikoo kidnapata tytöt. Siispä maskit naamaan, tytöt hotelliin ja valetyttöagentit ovat valmiita! Marcus ja Kevin saavat huomata ettei elämä naisena ole helppoa ahtaiden vaatteiden, typerien miesten ja rakkauspulmien keskellä. Mitä tapahtuu, kun oikeat tytöt huomaavat kopioidensa kuvat lehdessä? Entä kuka on kidnappaaja? Löytyykö sopivaa vaatetusta hyväntekeväisyyshuutokauppaan ja saavatko agentit pitää työnsä?

Istuin eilen teeveen eteen ja sattumalta huomasin että sieltä tuli White Chicks. Käänsin sitten kanavaa ja aloin katsomaan. Ei ollut mitään hajua mistä leffa kertoo ja alusta missattujen viidentoista minuutin takia kesti ihan pikku hetki että pääsin juoneen mukaan. Juoni itsessään oli sujuva ja siksi leffa olikin helppo seurata vaikka alku jäi uupumaan. Tämä on tehty muistaakseni 2004 ja on komedia. Tietysti miesten pukeutuminen naiseksi on jo vitsi itsessään, ja siitä saadaan huumoria aikaan. White Chicksissä oli paljon hauskaa ja hekoteltiin isin kanssa tätä katsoessamme. 

Marcuksen ja Kevinin tutustuminen tytön elämään on hauskaa katsottavaa varsinkin kun heidän apunaan (riesanaan) on kolmipäinen tyttölauma joka huolehtii oikeasta musiikkimausta, lehtien kuvauksista ja vaatteiden hankinnasta. Samalla kun agentit etsivät kuumeisesti mahdollista kidnappaajaa, on heidän pysyttävä muotivillitysten perässä ja huolehdittava poikapulmista.

Sopi hyvin kouluviikon alkuun tällainen vaikka kestikin puoli kahteentoista joten nukkumaan hipsin myöhään. Hauska leffa ja näyttelijäsuoritukset olivat hyviä, ja käsikirjoitus joka on osittain näyttelijöiden käsialaa on huumorilla höystetty. Komediana toimi mainiosti, ja vaikka vitsejä olikin paljon niille jaksoi nauraa eikä maku mennyt. Yllätyksiäkin leffassa oli ja varsinkin lopussa kun lauteilla oli neljä tyttöä, kaksi Brittanyä ja kaksi Tiffanyä, alkoi vauhtia olla vaikka muille jakaa.

Suosittelen kaikille jotka haluavat nauraa (riippuu tietysti tykkääkö tällaisesta huumorista) ja jos on joku suosikkinäyttelijä tässä kannattaa katsoa. Itse katsoin ihan ilman odotuksia ja hyvä oli!

Joululuukku 8

Esittelyssä Frozen (se Disneyn)

(On siis olemassa toinenkin Frozen- leffa)

Nimi Frozen - Huurteinen seikkailu (Frozen)

Ohjaaja Chris Buck, Jennifer Lee 

Päärooleissa Kristen Bell (Saara Aalto) Idina Menzel (Katja Sirkiä) Jonathan Groff (Axl Smith) Josh Gad (Tero Koponen) Santino Fontana (Tuukka Leppänen)

Käsikirjoitus Jennifer Lee

Kesto 1h 30min

Ikäraja K7

Juoni Nuori Anna- tyttö (Kristen Bell/Saara Aalto) on elänyt koko elämänsä linnassa poissa muiden ihmisten katseilta. Kun hänen siskostaan Elsasta (Idina Menzel/Katja Sirkiä) tulee täysi-ikäinen ja tätä juhlitaan kuningattarena, pääsee Annakin nauttimaan ulkoilmasta. Hän törmää prinssi Hansiin (Santino Fontana/Tuukka Leppänen) ja on oitis myyty ja menossa naimisiin. Elsa ei liittoa siunaa ja hän pakenee samalla kun koko maan valtaa ikuinen talvi. Apunaan karski Kristoff (Jonathan Groff/Axl Smith) ja tämän poro Sven sekä puhuva lumiukko Olaf (Josh Gad/Tero Koponen) Anna yrittää löytää siskonsa. 

Frozenia odotin heti kun sain siitä tiedon. Elokuviin mentiinkin se sitten katsomaan ja käytiin kaksi kertaa, sen jälkeen nappasin sen mukaani kaupasta.

Frozenissa on paljon hyvää, laulut, hahmojen luonteenpiirteet, juoni, visuaalisuus, huumori ja draama. En tiedä miksi mutta leffan peikoista en pitänyt kovin paljoa. Sen sijaan pikku- Anna ja pikku- Elsa olivat aivan totaalisen söpöjä (ja pikku- Sven!) Hahmoista Hans ja Elsa olivat lempparini, Kristoffista en heti tykännyt mutta kyllä miekkonen on alkanut menetellä. Laulu on oikein mainiota ja sitä onkin joka välissä, ehkä vähän liikaakin. Laulut tosin tukevat tarinaa jonkin verran joten ei niistä haittaakaan ole.

Frozen on visuaalisesti todella kaunis, talvinen maisema, lumi ja jää näyttävät aidoilta. Hahmot on animoitu hyvin eikä leffan ulkoasussa ole valittamista. Elsa ja Anna ovat monipuolisia hahmoja ja heistä löytyykin paljon luonteenpiirteitä ja samaistuttavia juttuja. Hans on mielenkiintoinen, hurmaava ja yksinkertaisesti mielestäni parhaita Disney- prinssejä!

Suomidubbi on oikein mainio, miksikään muuksi kieleksi en ole katsonut kuin pätkiä leffasta, mutta ainakin Santino Fontana, Jonathan Groff ja Idina Menzel vaikuttavat hyviltä. Erityisesti Katja Sirkiä, Tero Koponen ja Tuukka Leppänen tekevät hyvää työtä. Saara Aalto laulaa mahtavasti eikä muissakaan äänissä valittamista ole.

Juonesta pidin paljon, se oli johdonmukainen mutta tarjoili kuitenkin muutaman yllätyksen eikä aika tullut pitkäksi. Olenkin katsonut Frozenin varmaan kuusi-seitsemän kertaa ja vielä jaksaa. Tällä(kin) kertaa Disney täytti odotukset,

Suosittelen Disney- ystäville, animaation katsojille, niille jotka pitävät kauniista talvimaisemista ja hauskoista hahmoista, vaikka on tässä vakavaakin tarttumapintaa kohtauksissa mukana.

 
       

Joululuukku 7

Esittelyssä Jäljitetty.

Jäljitetty on Susiraja- sarjan kolmas osa.

Nimi Jäljitetty (Susiraja 3)

Kirjailija Elina Rouhiainen

Ilmestymisvuosi 2014

Sivuja 483

Lukuja 18

Juoni Raisa Oja on kahdeksantoistavuotias tyttö. Hänen elämssään on kaikki vähän sekaisin, mutta paras asia on että Kuvataideakatemia avaa ovensa. Raisan pitkäaikainen unelma taiteilijan urasta on täyttymässä. Hänellä on kuitenkin paljon asioita elämässään. Kadonnut kaksoisveli joka pitää löytää, välien selvitys parhaan kaverin Nikon kanssa, koulussa pärjääminen. Raisan pitää selvittää kuka hän itse on. Myös Mikael Sarri on vieläkin olemassa, eikä Raisa osaa päästää hänestä irti. Yhtäkkiä Raisa temmataan Kreikkaan, ja hänen on keskityttävä itseensä.

»"Me kaksosia vastaan? Siistiä", Caoimhe kommentoi.

Vilkaisin Mitjaa. "Et sitten tyri. Minä haluan voittaa."

"Ajattelin juuri sanoa samaa."

Kumpikaan meistä ei tyrinyt. Ongelmaksi osoittautui se, ettei Mitja hennonnut iskeä palloa lujaa Caoimhen puolelle.

"Hän ei ole mikään hento kukkanen, jota täytyisi varoa", sanoin kreikaksi.

"Englantia!" sanoivat Mikael ja Caoimhe yhteen ääneen.«

Tässä kyllä sarja, joka vain paranee ja paranee. Luin Kesyttömän eli Susirajan ensimmäisen osan kun ei ollut muutakaan luettavaa, mutta jäinkin koukkuun. Ahmin Uhanalaisen eli Susiraja kakkosen heti sen ilmestyttyä ja tätä odottelinkin jo kuin kuuta nousevaa. Enkä odottanut turhaan.

Jäljitetyssä on mukana paljon hahmoja edellisistä osista, ja varsinkin Konstan rooli on kasvanut isommaksi ja hänestä puhutaan paljon. Uusiakin tyyppejä tulee mukaan, kuten Mitja, Caoimhe ja Shaun sekä Callista, Vlassis ja Antonia. Raisa ei ollut enään niin rasittava kuin edellisissä kirjoissa, minusta hän on valittanut kovin paljon eikä ollut mihinkään tyytyväinen. Nyt Raisa on selvästi itsenäisempi ja tietää mitä haluaa. Mitja taas oli aivan ihana ensi hetkistä lähtien. Suloinen, rento ja sopivan vaatimaton ja ujo. Mitjan ja Raisan keskustelut ja myös se että he osaavat saaren tapahtumien jälkeen esimerkiksi kreikkaa jota muut eivät osaa antaa sen vaikutelman että he tuntevat toisensa niin hyvin kuin mahdollista vaikka vasta tutustuivat. Rakastuin myös Shauniin, jota kyllä kohdeltiin kamalasti koko kirjan ajan eikä hänestä paljoa edes puhuttu. Pöh. Shaun oli ihana.

Alussa olin suunnilleen heittämässä kirjaa seinään kun selvisi että Raisa ja Mitja lähtivät Kreikkaan. Eieieieiei. Ei se ollutkaan niin kamalaa, ajattelin aluksi että se ei sovi juoneen ollenkaan eikä kirjasta tule mitään mutta olin onneksi väärässä. Kyllähän se sopi. Odotin myös koko ajan että milloin Mikael saapuu mutta yllätyin kun hän sitten ilmaantui. Mikaelkin oli vähemmän rasittava kuin ennen, ehkä se johtui maisemanvaihdoksesta. Hukkavaarassa Mikael oli jotenkin niin kaikkien yläpuolella, mutta Helsingissä hän oli palannut maanpinnalle.

Kirjan juoni oli kiinnostava ja ahminkin koko kirjan parissa päivässä koska en vain voinut laskea sitä käsistäni. Voisimpa melkein lukea heti uudelleen. En edes osaa sanoa mikä näissä Susirajoissa koukuttaa mutta ai että, on ne mahtavia! Myös kirjan kannesta tykkäsin tosi paljon. Susirajan kansissa on myös tietty tyyli, kansista sen tunnistaa. Odottelen innolla jatkoa, mutta Susiraja 4:n ilmestymisajaksi on veikkailtu syksyä 2015. Odottavan aika on pitkä..

Suosittelen Susiraja- sarjaa fantasian ystäville, myös rakkaustarinat ja kotimainen kirjallisuus ovat tässä esillä kuten myös kielellinen taito ja mahtavat vuoropuhelut.

Joululuukku 6

Esittelyssä Vuonna 85.

Nimi Vuonna 85

Ohjaaja Timo Koivusalo, Riku Suokas

Päärooleissa Reino Nordin, Malla Malmivaara

Käsikirjoitus Riku Suokas, Heikki Syrjä, Heikki Vihinen

Kesto 1h 40min

Ikäraja K12

Juoni Tommi Turmiola (Reino Nordin) törmää elämänsä rakkauteen Karoliinaan (Malla Malmivaara) ja etsiessään tätä hylkää kaveriporukkansa ja tyttöystävä Ellun (Miina Maasola). Tommi palaa takaisin kierrettyään Suomea ja huomaa että Karoliina on menossa naimisiin Tommin parhaan ystävän kanssa. Voivatko he Karoliinan kanssa vielä saada toisensa, vai taipuuko Tommi bestmanin rooliin? Tunnettu musiikki siivittää elokuvan katsojat vuoden 85 maailmaan.

Vuonna 85 oli mukava elokuva. Katseltiin se koulussa itsenäisyyspäivän juhlissa. Sopi hyvin teemaan ja oli kyllä katsottava leffa. Hahmot olivat sopivan monipuolisia ja juoni tarpeeksi kiinnostava. Kesto oli myös sopiva, vaikka lopussa alkoi loppuratkaisu tuntua selvältä. Pidin paljon Topi Kohosen näyttelemästä Maunosta. Nuori kitaristin urasta haaveileva mies oli piristävä hahmo vaikka ei pääroolissa ollutkaan. Elokuvassa olikin hyvää myös se, että sivuhenkilöitä ei oltu jätetty yksipuolisiksi koristeiksi vaan he olivat olemassa.

Alun nykymaailman siirtymät vuoteen kasiviis olivat vähän tylsiä vaikka sopivatkin leffaan. Muuten elokuvan maisemat olivat hyviä ja totta kai suomalaista maisemaa katseli, se oli hyvin tuotu esille. Kohtaukset etenivät rauhallisessa tahdissa, välillä vähän liiankin mutta pääosin koko ajan tapahtui jotain eikä ollut tylsää. 

Suosittelen suomalaisen elokuvan ystäville sekä romanttisten komedioiden ja "hömppäleffojen" katsojille.

Joululuukku 5

Tänään onkin vuorossa vähän niinkuin MyDay, kerron tästä päivästä muutaman kuvan kera.

Aamulla herättelin kameraa, katsoin että on muistikortit sun muut mukana ja pakkasin sen laukkuun. Vetäisin vaatteet niskaan ja söin aamupalan, sitten äiti kiharsi mun hiukset. Nakkasin loput kamat pusseihin ja lähdettiin koulua kohti.

Koulussa ensimmäisenä oli lipunnosto josta lähdettiin ysikulkueena sankarihaudoille. Siellä laskettiin seppele ja laitettiin kynttilät, sitten takaisin koululle ja vaatteiden vaihto. Sain mekon ilman taistelua, Vilman avustuksella, päälle ja olin valmis syömään. Ruuan jälkeen katsottiin Vuonna 85 elokuva ysien kesken. Leffan jälkeen vuorossa olikin itsenäisyyspäivän tanssit (yseille siis) ja sinne vei minunkin tieni. Tanssahtelin yhden valssin, teksasin ruusun ja letkiksen. Hauska koulupäivä oli, outoa ajatella että seiskalla on ihastellut ysejä jotka mekot ja puvut päällä liihottaa tapahtumasta toiseen ja nyt on itse siellä ysinä.

mekko on Haloselta

Koulun jälkeen tulin kotiin, söin ja otettiin hevoset sisälle. Sitten lähdettiin vielä keilaamaan Järvenpäähän. Keilaaminen ei ikinä ole ollut mikään mun juttu, eikä ollut nytkään. Keilausaikaa oli varattu kaksi tuntia, se oli hyvä, koska mulla sujui vasta viimeiset puoli tuntia :D Aluksi meinasin ärsyyntyä koko hommaan, typerät keilat pysyivät pystyssä kuin liimattuna eikä pallo ikinä päätynyt niiden luo. Lopulta sain kuitenkin vähän tuntumaa hommaan ja olihan se ihan mukavaa ajanvietettä. Kyllä varmasti uudelleen keilailen jos tulee tilaisuus.

Autossa matkalla kotiin kirjoittelin toiseen blogiini ja tuijottelin pimeää joulukuuta. Toivon, rukoilen ja uskon että valkoinen joulu tulee. Sen on vaan pakko tulla.

Hyvää viikonloppua, joulunodotusta ja itsenäisyyspäivää kaikille!