Kotivävy @ Lahden Kansanopiston Teatterikoulutus

 mainos/kutsuvieraslippu saatu Kotivävy-työryhmältä

kuvat © Pauliina Tasala

Näin Kotivävy-musikaalin 11.7.

Aatoksen (Pieta Kiviranta) tyttöystävä Meri (Essi Karjalainen) saa hienon työmahdollisuuden Helsingistä, ja Aatos jää pikkupaikkakunnalle Merin lapsuudenkotiin tämän sairaan äidin Rauhan (Kati Rättö) kanssa, ikään kuin kotivävyksi. Välillä paikalle piipahtaa myös kotipalvelussa kesätöitä tekevä lääkisopiskelija Onni (Teemu Kalliokoski). Helsingissä Meri tuottaa muotitapahtumaa ja tutustuu Utuun (Fiia Nurmi), joka on kiehtova ja ihmeellinen, ihan erilainen kuin kotipuolen tyypit. Aatos taas huomaa, että Onnin läsnäolossa on jotain, joka herättää kummia ajatuksia...

Lahden Kansanopiston Teatterikoulutuksen tilassa nähdään tänä kesänä Kotivävy-niminen uusi musikaali, jonka käsikirjoitus ja sävellys on Eppu Meriön käsialaa, ja ohjauksesta vastaa Maija Antikainen, joka on toiminut myös käsikirjoittajana yhdessä Meriön kanssa. Tekstidramaturgiaa on tehnyt Roope Tervonen. Teos käsittelee sukupuolta ja siihen liittyviä odotuksia ja malleja, seksuaalisuutta, pari- ja perhesuhteita, itsekseen kasvamista ja omana itsenään olemisen ja elämisen mahdollisuuksia ja mahdottomuuksia. Kun luin sanat uusi kotimainen queer-musikaali, ei minua paljon tarvinnut houkutella katsomoon. Uudet kotimaiset musikaalit ovat aina hurraamisen paikka, ja uudet queer-musikaalit varsinkin. Ja tämähän on varsin mainio lisäys niin sateenkaarevalle kuin kotimaiselle musikaalikentälle. Kotivävy yllättää ja ilahduttaa, hämmentää ja pistää palan kurkkuun, tarjoaa samaistumispintaa ja avaa uusia ajatuksia. En tiennyt mitä odottaa, ja se oli ihana lähtökohta tälle. Pidin etenkin hahmoista ja heidän pyörittelemistään kysymyksistä, monesta biisistä ja koreografiasta, tarinan yksityiskohdista sekä siitä, miten esiintyjien välinen yhteistyö on valtavan luontevaa ja yhteen hioutunutta. Lavalla on taitavaa porukkaa joka pelaa hienosti yhteen, ja heidän käsissään myös tarina herää eloon monitasoisena ja uskottavana. Musikaalin rouheus, rehellisyys, riemukkuus ja omaan visioon uskominen on raikasta, ja tuo kokonaisuuteen hienosti asennetta. Usealla aikatasolla ja vähän kai useammassa todellisuudessakin hyppivä tarina oli tosin ajoittain hieman hankala seurattava, ja äänissä oli harmittavasti pikkuisen volyymiongelmia. Pääosin kaikki kyllä kuului alkuvaikeuksien jälkeen. Tarinassakin pysyin alusta loppuun perässä, mutta dramaturgista hiottavaa kokonaisuudessa vielä on, sillä siirtymät kohtauksesta toiseen ovat nopeita ja etenkin eri aikatasoilla operointi ei ihan heti aukea. Myös tarinassa on myös syventämisen varaa, ja se toisikin tähän varmasti vielä ihan uuden tason. Musikaali käsittelee teemojaan tosi taitavasti ja tarkkanäköisesti, ja se on yksi sen suurimmista vahvuuksista. Hahmot, tarinan eri kaaret ja musiikki toimivat kaikki, jäin vain kaikkia kaipaamaan vähän lisää. Jo nyt esitys koskettaa, viihdyttää ja pohdituttaakin, mutta itse hakisin juttuun vielä yhden kerroksen lisää ja katsoisin, mitä se tuo tullessaan.

Meriön ja Antikaisen käsikirjoitus on ajassa ja ajankohtaisuuksissa kiinni, mutta ei tunnu osoittelevalta tai yhtään sellaiselta "nyt kommentoidaan tätä aihetta"-tekstiltä, vaan on aitoa, luontevaa ja tasapainoista. 2020-luvulla kirjoitettu ja 2020-luvulle sijoittuva musikaali heijastelee omaa aikaansa tietysti ihan yhtä paljon kuin kasarimusikaali tai historiallinen tarina, ja moderni musikaali on musikaalikentällä melkoinen ilo. Toki näitä nykyaikaan sijoittuvia tarinoita on roppakaupalla, mutta ei koskaan liikaa, sillä jokainen tuo tarinoiden maailmaan palasen sitä aikaa, yhteiskuntaa, arkea ja juhlaa, jossa elämme. Queer-kulmasta myös tehdään meillä melko vähän musikaaleja, joten alkuperäisidealtaan uuden musikaalin säveltäminen ja kirjoittaminen näitä teemoja käsitellen on merkittävä juttu. Kotivävyn hahmot ja tarina ovat perunanviljelyssään, pääkaupungin muotitapahtumissaan ja maaseudun autioitumisissaan arkipäiväisiä ja ihan tavallisia tyyppejä, ja heidän kokemuksensa, ajatuksensa ja toiveensa hyvin yleismaailmallisia ja samaistuttavia. Musikaalissa on huumoria ja sydäntä, romantiikkaa ja surullisia asioita, ja sopivasti toivoa ja toteutuvia unelmia. Jos tätä yhdellä sanalla pitäisi kuvailla, se olisi varmaankin raikas, sillä Kotivävyssä näkyy se, että musikaali on syntynyt intohimosta, näkemyksestä, rakkaudesta lajiin ja sellaisista aiheista ja ajatuksista, joiden takana työryhmä seisoo ilolla ja vakaasti. Se on jollain tapaa leikkisämpi, vapaampi ja avoimempi kuin isommat ja isommilla lavoilla esitettävät musikaalit, ja tämähän sitä raikkautta vasta kokonaisuuteen tuo. Raikkaan ja rajoittamattoman lisäksi fiilis on myös ammattimainen ja hiottu, ja kun kokonaisuudessa on sekä vapautta että varmuutta, niin se pystyy rönsyilemään ja seisomaan vankasti omilla jaloillaan.

Lavastus ja puvustus ovat Outi Wrightin käsialaa, ja molemmat ovat tosi onnistuneita. Lavastus liikkuu sujuvasti vanhan maalaistalon ja helsinkiläisen tapahtumatoimiston välillä, ja jättipuhelin on mainio keksintö. Puvustus on monipuolinen, hahmoille sopiva ja myös dramaturgisesti tärkeässä osassa. Erityisesti pidin ladyjen/keijujen asuista, Fiian lookeista ja Aatoksen puvusta. Valosuunnittelun on tehnyt Peppi Sorsa, ja se on hienosti kohtausten tunnelmassa ja tyylissä mukana. Monet valokuviot ovat tosi mainioita. Musikaalissa kuullaan monipuolisesti musiikkia isommista numeroista sooloihin ja duettoihin. Kuten dialogi, myös biisit ovat suorapuheisia ja nykyaikaan osuvan musikaalin ajassa kiinni. Äänissä oli tosiaan harmittavasti hieman kuuluvuusongelmia ja bändi hukutti välillä laulun alleen, mutta ekaa biisiä lukuunottamatta sanat kuuluivat suurimmaksi osaksi selvästi. Omia kappalesuosikkejani olivat Tiskilaulu, Sä olet gay, Sitä ei voi vastustaa, Sä petit mua, Minä olen mies ja Mun vuoro romahtaa. Meriön sävellyksissä on herkkyyttä ja hykerryttäviä hetkiä, samoin sanoituksissa. Osa biiseistä on melko lyhyitä, mutta välittää siitä huolimatta paljon. Repriisien ja instrumentaalien käytöstä pidin paljon, ne osuvat tunnelmaan ja tilanteisiin erinomaisesti. Koreografia on Meeri Karrin käsialaa, ja varsin onnistunutta. Etenkin "machommat" koreot kappaleissa Sä olet gay ja Minä olen mies iskivät, samoin tykkäsin tosi paljon siitä, miten peilaavaa liikettä ja koreografian mahdollisuuksia ylipäätään käytetään Sitä ei voi vastustaa-biisissä. Myös Sä petit mua-tangossa on vahva liikkeellinen toteutus. Bändin muodostaa osa esiintyjistä, ja soitto kuulostaa mainiolta.

Pieta Kiviranta tekee Aatoksen roolin tosi kivalla energialla, hän tuntuu tavoittavan hahmonsa ytimen luontevasti ja on lavalla vahvasti ja herkästi läsnä. Aatoksessa on paljon sävyjä, hän tuntee ja ajattelee paljon, ja myös ilmaisee sen. Tämän Kivirannan roolityö välittää erinomaisesti. Essi Karjalainen näyttelee Meriä hienolla tunteiden tuiverruksella, hän tuo roolityöhönsä sisäistä rauhaa mutta paljon myös ristiriitoja. Karjalaisen näyttelijäntyö on uskottavaa ja siinä näkyy hienosti se, millaisia fiiliksiä eri tilanteet Merissä herättävät. Kati Rättö on Rauhan roolissa hauras ja päättäväinen, hän tulkitsee sairastuneen naisen eri kerroksia kauniilla tavalla. Rätöllä on myös huumoriin hieno ote, ja hän taitaa komediallisen ja koskettavan yhdistämisen. Fiia Nurmi tuo Utun hahmoon itsevarmuutta ja lempeyttä, sellaista helposti coolia asennetta joka on hurmaavaa eikä aja pois vaan kutsuu luokseen. Nurmen läsnäolossa lavalla on jotain valovoimaista ja vangitsevaa, jota hän vaivatta tuo myös osaksi hahmoaan. Teemu Kalliokosken roolityö Onnina on monikerroksinen ja kiinnostava, Kalliokoski näyttelee Onnin epävarmuudet, halut ja hämmennyksen varmaotteisesti ja avoimesti. Hahmona Onni on monta asiaa samaan aikaan, eikä mene lokeroon vaan on inhimillisesti sekä suloinen, surullinen, ärsyttävä että hurmaava. Tässä myös Kalliokosken näyttelijäntyöllä on iso osa, hän ei tee Onnista pelkästään yhdenlaista ihmistä vaan antaa tilaa tämän kaikille puolille. Lavalla nähdään eri rooleissa myös Eppu Meriö, Meeri Karri, Owen Emmons, Anna Koukku ja Päivi Nikkanen. Koko porukka pelaa yhteen ihanalla lämmöllä ja energialla, ja esiintyjien meininki rentoudessaan ja tarkkuudessaan hurmasi minut heti alkumetreillä.

Onnea uudelle hienolle musikaalille ja kiitos esityksestä koko loistava työryhmä! Tämä oli ilo nähdä, pidin esityksen tunnelmasta, tarinasta ja hahmoista kovasti, samoin moni biisi iski. Kotivävy on parhaimmillaan hurmaava, herkullinen ja haikea musikaali, tarkkanäköisesti toteutettu teos joka käsittelee teemojaan rouheasti ja rehellisesti. Vaikka jäin kaipaamaan vahvempaa dramaturgista otetta ja aavistuksen lisää syvennystä tarinaan, viihdyin katsomossa oikein hyvin ja tykästyin musikaalissa moneen asiaan. Toivottavasti Kotivävy jatkaa elämäänsä vielä tämän ensimmäisen esityskauden jälkeen muodossa tai toisessa – jään mielenkiinnolla seuraamaan mitä tuleman pitää!