Huomasin vähän aikaa sitten, että HBO Nordicille tulee Fredrik Backmanin Kiekkokaupunki- (ruots. Björnstad) romaaniin perustuva, samanniminen tv-sarja (eilen julkaistiin kaksi ekaa jaksoa), joka näytti trailerin perusteella ihan hyvältä. Laitoin sitten Kiekkokaupungin Teatterinnan loppuvuoden lukuhaasteeseen kohtaan 6. Kirja, joka käsittelee sinulle vierasta aihetta, sillä jääkiekko on minulle melko tuntematon maailma ja ajattelin, että Kiekkokaupunki olisi hauska lukea ennen tv-sarjan katsomista. Minulla ei ollut suuria odotuksia tämän suhteen, en tiennyt romaanin tarinasta, hahmoista tai muusta mitään, mutta jestas sentään millainen lukukokemus tämä oli!
Kiekkokaupunki kertoo pienestä Björnstad-nimisestä kaupungista, jossa kaikista tärkeintä on jääkiekko. Juniorijoukkue on menestynyt jonkin verran ja koko kaupungin odotukset on kasattu nuorten harteille. Björnstadissa asuvat muuden muassa urheilujohtajana toimiva Peter, hänen vaimonsa Mira ja heidän lapsensa Maya ja Leo, juniorijoukkueen tähti Kevin ja hänen paras ystävänsä Benji, pubia pyörittävä Ramona, juniorijoukkueen valmentaja David sekä Mayan paras ystävä Ana, lisäksi ovat tietenkin koko juniorijoukkue, kaupungin aikuiset ja jääkiekkoa pelaamattomat nuoret. Kun Björnstadissa tapahtuu anteeksiantamaton rikos, selviää, että osa kaupungin asukkaista on valmis sulkemaan siltä silmänsä jos urheilu niin vaatii.
Kiekkokaupunki oli pitkästä aikaa oikein tosi vahva lukukokemus, tarina ehti ärsyttämään, ihastuttamaan, kiukuttamaan ja ilahduttamaan useasti lukemisen edetessä, ja sama homma jatkui myös kakkososan eli Me vastaan te parissa. Pidin Kiekkokaupungista todella paljon, Backmanin kirjoitustyyli on upean vivahteikasta ja tiheää, lyhyetkin lauseet ja tekstinpätkät sisältävät valtavasti kaikenlaista ja tarina soljuu vaivattomasti. Backman kuvaa erilaisia henkilöhahmoja taitavasti, nuorison ja aikuisten elämät kietoutuvat toisiinsa enemmän tai vähemmän ja kaikki on harkiten ja taidolla kirjoitettua. Juoni on punottu näppärästi, tarina pitää tiukasti otteessaan ja vaikka osa tapahtumista ärsyttää, ei lukemista malta lopettaa vaan reilun neljänsadan sivun romaani loppuu tosi nopeasti. Kieli on hienoa luettavaa, en oikein osaa sanoa, mikä Kiekkokaupungissa erityisesti iski, mutta teos pääsi kyllä ihon alle ja teki ison vaikutuksen. Osittain tästä on kiittäminen suomentaja Riie Heikkilää, jonka käsissä teksti pääsee oikeuksiinsa. Olen kuunnellut Beartown-äänikirjaa eli tämän englanninkielistä käännöstä vähäsen, ja suomennos on enemmän mieleeni. Hauska huomata myös, miten joitain juttuja on käännetty englanniksi eri tavalla kuin suomeksi, merkitys ei niissä kauheasti muutu mutta idea on erilainen. Kunhan kielitaitoni joskus parantuu, tartun ehdottomasti myös alkuperäisteokseen ja luen Kiekkokaupungin niin kuin se ruotsiksi on kirjoitettu. Backman käyttää Kiekkokaupungissa ja kakkososassa Me vastaan te paljon ennakointia, joka on hyvä tehokeino mutta eräiden juonenkäänteiden kohdalla aikamoisen ärsyttävä juttu. Otetaan esimerkkinä vaikkapa seuraava pätkä: Kymmenen vuoden päästä kaksi heistä on ammattilaispelaajia. Yksi heistä on isä. Yksi heistä on kuollut. (s. 456). Tokihan tämä lainattu kohta ei olisi niin ärsyttävä, jos se koskisi joitakuita muita hahmoja, mutta kun se nyt vihjailee tiettyjen hahmojen kohtaloa, saakin sitten alkaa jännittämään näiden tyyppien kohtaloa. Ennakointia on lyhyemmälläkin aikavälillä, romaanissa viitataan monesti muutaman kymmenen tai sadan sivun päästä tapahtuviin juttuihin, ja monesti tämä kyllä toimii ja vain lisää jännitystä.
Minusta kaikista parasta Kiekkokaupungissa ovat sen hahmot, ja hahmoista paras on Benji. Benji nousi saman tien yhdeksi suosikkikirjallisuushahmoistani, hän on aivan loistava, sopivan monitasoinen, mielenkiintoinen, vahva, haavoittuvainen, synkkä ja hurmaava, ennen kaikkea hyväsydäminen nuori mies. Benjiin mahtuu valtavasti kaikenlaista, eikä Backman päästä häntä eikä muitakaan hahmoja helpolla. Harvinaista kyllä, yksikään Kiekkokaupungin hahmoista ei ollut sellainen, etten olisi pitänyt hänestä, totta kai osa hahmoista on inhottavia ja tekee kauheita asioita, mutta jokainen tyyppi on monitasoinen, kokonainen ja tarkasti rakennettu ja näin kirjallisuusfanin näkökulmasta aika mainio. Backmanilta sujuu siis monitasoisen tarinan ja loistavan tekstin lisäksi henkilökerronta vaivatta, ja siksipä hahmot tuntuvat niin aidoilta ja heidän elämänsä koskettaa, kiinnostaa ja herättää ajattelemaan ja tuntemaan. Moneen hahmoon voi myös samastua, ja monipuolinen hahmogalleria tarjoaa erilaisia näkökulmia romaanin tarinaan. Benjin lisäksi pidin kovasti myös Benjin kolmesta siskosta, Adrista, Katiasta ja Gabystä, Mirasta, Mayasta ja juniorijoukkueeseen nousevasta Amatista sekä basistista.
Kuten todettu, en tiedä jääkiekosta paljoakaan, en ole koskaan katsonut yhtäkään peliä kokonaan ja suosikkijääkiekkohetkeni liittyvät fiktiivisiin otteluihin, joita en niitäkään ole kovin montaa kokenut. Taitaa itseasiassa olla niin, että olen lukenut näiden kahden kirjan lisäksi vain pari jääkiekkoon liittyvää tarinaa (Detroit, kirj. Katri Lipson ja Kalle Veirton Tähtiketju-sarja) ja katsonut yhtä jääkiekkosarjaa (Eagles, sekin ruotsalainen kuten Björnstad). En siis osaa sanoa, pitääkö Kiekkokaupungin suhtautuminen jääkiekkoon ja urheiluun noin yleensä paikkansa, mutta romaani välittää kyllä sellaista kuvaa, joka minulla jääkiekkomaailmasta on syntynyt. Intohimoinen ja kiivas, vauhdikas urheilijaelämä sekä vähintään yhtä intohimoinen kannustus tuntuvat aidoilta ja mahdollisilta, ja vaikka en ihan yhtä innolla suhtaudu mihinkään urheilulajiin, pystyin kyllä samastumaan Kiekkokaupungin penkkiurheilijakuvauksiin ja -tunnelmiin. Urheiluhuuma voinee viedä mukanaan nopeastikin, ja Backman kuvaa sujuvasti ja kouriintuntuvasti sen, kuinka tärkeää ja tavoiteltavaa menestys voi olla ja kuinka paljon paineita ja vastuuta voiton tavoitteluun liittyy. Jääkiekko on läsnä melkeinpä kaikessa, mitä romaanissa tapahtuu ja tehdään, se kummittelee päätösten ja ratkaisujen taustalla, väijyy koulun käytävillä ja kaupungilla ja vie kaiken huomion jäähallilla. Silti tämä ei ole pelkästään urheilutarina vaan tarina elämästä, sen hienoista ja kauheista jutuista.
Spoilerivaroitus tähän kappaleeseen, tärkeitä juonenkäänteitä edessä. Kiekkokaupungin keskeinen käänne tapahtuu juniorijääkiekkojoukkueen tähden Kevinin ja samassa koulussa opiskelevan Mayan, Björnstadin jääkiekkoseuran urheilujohtajan tyttären välillä. Kevin raiskaa Mayan, Maya kertoo asiasta ja kaupunki jakaantuu niihin jotka uskovat Mayaa ja niihin jotka uskovat Keviniä. Kaava on samanlainen kuin monessa muussa seksuaaliseen väkivaltaan liittyvässä narratiivissa, juuri eilen katsoin Netflixin Grand Army-sarjaa, jossa seksuaalinen väkivalta ja sen vieminen poliisille on yksi juonenkulku, eikä oikeus tunnu millään voittavan. Sama on Kiekkokaupungin kohdalla. Lainaan tähän yhden kohdan, joka lukiessa pisti silmään: Maya on viisitoista, Kevin seitsemäntoista. Silti Kevin on keskusteluissa "poika" ja hän "nuori nainen". (s. 263). Jääkiekkotähden ja teinitytön ero kaupunkilaisten silmissä, uskottavuudessa, kohtelussa ja kaikessa muussa tulee raastavasti esiin tarinan edetessä, eikä Kiekkokaupunki käsittele tätä teemaa mitenkään kevyesti tai kaunistellen, päinvastoin. Kipu, tuska, viha, suru, raivo ja kaikki muu on selvää ja uskottavaa, ei mitenkään mukavaa luettavaa eikä niin pidäkään olla. Teema on tärkeä, ja Kiekkokaupunki tarjoaa ajateltavaa kyllä moneen asiaan liittyen, se tarttuu monenlaisiin ongelmiin ja ongelmakohtiin, joita oikeassa elämässä on olemassa.
Kiekkokaupunki oli paljon hienompi lukukokemus kuin osasin odottaa, olen lueskellut suosikkikohtiani uudelleenkin muutaman kerran ja ihastellut sitä, miten Backman on kirjoittanut tapahtumat, ihmiset ja tunnelmat eläviksi ja hengittäviksi kokonaisuuksiksi. Romaanin sisältö on tasapainossa, teksti on vaikuttavaa, tarina pitää tiukasti otteessaan ja hahmojen elämää haluaa seurata. Nyt minulla on Björnstad-tv-sarjaa kohtaan huomattavasti suuremmat odotukset kuin ennen romaanin lukemista, on samaan aikaan jännittävää ja mahtavaa nähdä kaikkien hahmojen heräävän henkiin ja tarinan saavan uuden kerrontamuodon. Jonkinlaisia muutoksia on varmasti luvassa, mutta luotan ja toivon, että parhaimmat ja tärkeimmät yksityiskohdat ovat säilyneet kirjasta sarjaksi-prosessissa ja tietynlainen tunnelma säilyy tv-ruudullakin. Toki odotan innolla myös sitä, miten suosikkihahmoni Benji esitetään, varmasti onnistuneella tavalla. Mukana sarjassa on myös suomalaisnäyttelijä Tobias Zilliacus, hän näyttelee Kevinin isää Matsia.
