Komisario Palmun erehdys @ Helsingin kaupunginteatteri

Näin esityksen medialipulla, kiitos HKT!

kuvat © Henrik Schütt

Pakattiin eilen eli maanantaina koko perhe autoon ja lähdettiin Arena-näyttämölle selvittelemään rikoksia Komisario Palmun erehdys-näytelmän tahdissa.

Vaikka ehkä olenkin nähnyt tämän Palmu-elokuvan, voin kyllä sanoa että en muista siitä mitään. Näinpä minulla ei ollut mitään vertailukohtaa eikä hajuakaan murhaajasta. Siinäpä sitten aloin arvailemaan alusta asti kuka se on - ja tiesin oikein!

Bruno Rygseck (Jari Pehkonen) on hukkunut kylpyammeeseensa ja tämä vaikuttaa tapaturmalta. Komisaario Palmu (Mikko Kivinen) kutsutaan kuitenkin Brunon talolle selvittämään tapausta mukanaan apulaisensa Kokki (Risto Kaskilahti) ja Virta (Iikka Forss). Paikalla onkin sitten runsaasti porukkaa, Brunon kohta entinen vaimo Alli Rygseck (Aino Seppo), Brunon täti Amalia Rygseck (Leena Uotila), Brunon serkut Airi (Vappu Nalbantoglu) ja Aimo Rykämö (Antti Peltola), insinööri Erik Vaara (Pekka Huotari), Brunon palvelija Batler (Eero Saarinen) sekä kirjailija Laihonen (Kalle Pylvänäinen) ja Irma Vanne (Vuokko Hovatta). Siinäpä Palmulla on sitten tutkimista, perheenjäsenten jutut ovat välillä keskenään ristiriidassa ja välillä taas aivan päättömiä. Oliko Brunon kuolema siis onnettomuus, murha, tappo vai mikä? 

Ensimmäiseksi täytyy sanoa, että varsin värikäs ja hieno hahmogalleria tässä! Erityisesti tykkäsin Brunosta, nuoriherra Aimo Rykämöstä, Virta ja Kokki-parivaljakosta sekä Amalia Rygseckistä. Ja olihan Palmu tietysti hyvä tyyppi. Myös lavastus oli mieleeni, näyttämö muuttui näppärästi ja huomaamatta milloin miksikin. Valoilla saatiin muutettua tunnelmaa helposti ja tyylikkäästi. 

Nyt vähän lisää hahmoista. Mikko Kivinen on varsin rauhallinen, kiireetön ja älykäs Palmu. Hänestä huokuu tietty arvokkuus ja se, että Palmu on esimerkiksi apulaistensa yläpuolella. Hieno suoritus ja tykkäsin kovin. Iikka Forss ja Risto Kaskilahti ovat molemmat sopivasti Palmun varjossa, erottuvat kuitenkin omina persooninaan ja Kokki sekä Virta saivat välillä huomioni pois muista tapahtumista. Ja hienosti kajahtaa Silmät tummat kuin syksyinen yö! Virta on hyvin ilmeikäs tyyppi ja sellainen kärsimätön vielä, haluaisi selvittää rikoksia eikä odotella. Kokki taas hymähtelee Virran innokkuudelle ja tuntuu olevan perillä asioista.

Pekka Huotari on suorapuheinen mutta vähän hätäinen insinööri Vaara. Hän tekee hyvän roolin, Erikistä tulee esiin monia puolia esityksen aikana. Antti Peltolan Aimo on minusta oikein mainio hahmo, koko ajan ottamassa vähän ryyppyä ja hyvin hermostuneen oloinen. Mielenkiintoinen hahmo, paljon eleitä ja ilmeitä ja huomasin kiinnittäväni huomiota siihen, miten juuri nuoriherra Rykämö reagoi tilanteisiin. Aimon sisko Airi vaikutti varovaiselta tyypiltä ja siltä, että hän salaa jotain. Vappu Nalbantoglu tekee hyvän roolin. Leena Uotila on totutusti oikein hyvä ja Amalia Rygseck on topakka täti, joka (ainakin yrittää) pitää muun porukan kurissa.

Bruno Rygseck taitaa olla suosikkihahmoni näistä, ulkonäöltään Bruno on varsin mielenkiintoinen ja herätti heti huomioni sarvet päässä ja naama maalattuna. Hyvin viekas ja railakas tyyppi sekä hyvin tehty rooli Jari Pehkoselta. Kaikki muutkin näyttelijät ovat saaneet hahmoistaan samaistuttavia ja monipuolisia, voisin tulla katsomaan tämän uudestaan ihan vaan siksi, että ehtisin tutustua hahmoihin lisää.

Tarina on itsessäänkin kiinnostava, rikosten selvittely on aina mielenkiintoista eikä tässä ole tehty yleisölle liian helpoksi murhaajan arvaamista. Vaikka tietäisi jo valmiiksi mitä tapahtuu, esitys viihdyttää ja pitää otteessaan, ainakin näitä seurueeni Palmu-elokuvat nähneitä. Minäkin taidan katsoa ne, ainakin tämän Komisario Palmun erehdyksen, josko se olisi yhtä hyvä kuin esityskin.

Komisario Palmun erehdys tarjoilee otteessaan pitävää poliisintyötä herkullisen hahmoporukan ja tyylikkään toteutuksen voimin.

Shrek @ Helsingin kaupunginteatteri

Näin toisen ensi-illan bloggaajalipulla, kiitos HKT!

Anna-Maija Tuokko, Matti Leino & Jon-Jon Geitel / kuvat © Tapio Vanhatalo

Shrek-musikaalia ihastelin ahkerasti tällä viikolla elikkä kaksi kertaa, molemmat ensi-illat 25.8 ja 27.8.

Shrek ei ole animaationa niin vakuuttanut minua, olen nähnyt sen pari kertaa mutta kauheasti en edes muista koko leffasta vaikka katsoinkin sen silloin kun tieto musikaalista kantautui korviini. Tarina kuitenkin oli siis pääpiirteissään tuttu ja odotin innolla millaiselta juttu näyttää lavalla.

Shrek (Petrus Kähkönen/Jon-Jon Geitel) elelee yksinään suolla, kunnes sinne pelmahtaa sekalainen joukko satuhahmoja. Heidät on pakottanut sinne ilkeä pieni mies, lordi Farquaad (Antti Timonen/Kari Arffman). Shrek lähtee etsiskelemään tätä hallitsijaa ja törmää matkalla mainioon karvanavigaattoriin, Aasiin (Matti Leino), joka lupautuu ohjaamaan jätin perille. Farquaad määrää kaksikon prinsessan pelastushommiin saadakseen itselle morsion ja niinpä tie käy kohti Fionan (Anna-Maija Tuokko/Laura Alajääski) tornia jota vartioi lohikäärme (äänenä Raili Raitala). Siinä sitten pelastellaan neitoa pulasta, paistellaan tuffeleita, jaetaan kurjia lapsuusmuistoja, piereskellään ja lauleskellaan.

Melkein heti käy selväksi että tämähän on hyvin värikäs juttu ja lava pursuilee erilaisia hahmoja. Ja nyt siis Erilaisia isolla Eellä. Dulocin valtakunnasta pihalle potkitut satuhahmot eivät ole niitä tavallisimpia kansalaisia, kuten eivät vihreä jätti tai puhuva aasikaan. Shrekin tärkeä ja ajankohtainen teema onkin erilaisuuden (ja myös itsensä) hyväksyminen. Tämä tulee selvästi esille, mutta hyvällä tavalla. Erilaisuus on voimavara ja se myös kerrotaan musikaalin edetessä.

Musiikki on minun makuuni, vaikka en olekaan ennen Shrekin biiseihin törmännyt. Kuuntelin musikaalin läpi englanniksi vähän aikaa sitten ja tykkäsin sanoituksista, onneksi suomennos on onnistunut hyvin ja laulut toimivat. Musikaalin on suomentanut (ja myös ohjannut) Kari Arffman, joka vuorottelee lordi Farquaadin roolissa.

Huumori tuntui toimivat niin lapsiin kuin aikuisiinkin sekä kaikkiin siltä väliltä, vaikka eri ikäiset hekottelevatkin eri jutuille. Pieruhuumori tuntuu kuitenkin purevan ikää katsomatta. Varsinkin Aasi saa välillä nauramaan, lavalla tulee esiin niin Matti ja Teppo, Pokemon Go, Jorma Uotinen kuin munkit, diabetes ja vaikka mitkä muut.

Shrekinä vuorottelevat Kähkönen ja Geitel tekevät molemmat hyvää työtä ja laulavat hienosti. Kähkösen Shrek vaikuttaa vähän herkemmältä ja pohdiskelevammalta, Geitel on äkkipikaisempi, mutta myös herkkä ja hauska. Molemmat Shrekit kasvavat tarinan edetessä ja heistä näkyy hyvin, miltä erilaiset tilanteet tuntuvat. Fionat ovat molemmat mahtavia laulajia, kyllä kelpaa kuunnella. Steppaus ja tanssahtelu sujuu myös ja Fiona on ihana, kipakka prinsessa. Alajääsken Fiona oli ilmeikäs ja vauhdikas, Tuokon myös.

Aasin roolissa ei ole kaksoismiehitystä, vaan Matti Leino vetäisee karvakaverin roolin joka näytöksessä. Mahtava juttu ja upea Aasi hän onkin. Mainio pitkäkorva taipuu moneen ja vauhtia on vaikka muille jakaa. Laulukin sujuu ja huumori kukkii. Lordi Farquaadina näin vain Antti Timosen, eli Kari Arffmanin tulkintaa tästä on vielä mentävä katsomaan. Timonen on loistava pikku (melkein) kuningas, varsinkin tanssiminen sujuu hienosti polvillaan. Farquaad ei kuitenkaan ole pelkästään ilkeä vaan hänkin on vähän erilainen vaikkei sitä myönnäkään. Hienot ovat myös hallitsijan tanssijoukot, Dulocin porukka tekee hyvää työtä.

Muista hahmoista mainittakoon Pinokkio (Kai Lähdesmäki), Susi (Unto Nuora), Noita (Tiina Peltonen) ja Piparkakkupoika (Emilia Nyman). Satuhahmot olivat kyllä niin värikästä porukkaa, että millään ei ehtinyt kaikkia nähdä vaikka kuinka yritti. Tämä porukka myös tanssii, laulaa ja näyttelee niin hienosti, että täytyy ihastella useampi hetkinen.

Nauratti myös Aasin "Mitä vi...hreää?" sekä moni muu juttu. Tässä oli myös tasainen ensimmäinen ja toinen puoliaika, yleensä väliajan jälkeen meno paranee mutta nyt oli hyvät tunnelmat alusta loppuun saakka.

Lavastus on onnistunut ja toimii mainiosti. Muutaman jutun olisi voinut tehdä toisin, mutta lava on niin värikäs ja täynnä kivoja juttuja, että sitä katsoo hymyillen. Värikäs on koko esityskin, syksyn muuttuessa synkemmäksi tietää että täältä saa sitä väriterapiaa ja onnellisia fiiliksiä. Esitys on onnistunut ja viihdyttää pieniä ja isoja katsojia, ja mikä tärkeintä, se laittaa hyvälle tuulelle sisältän silti opetuksen.

Laura Alajääski, Matti Leino & Petrus Kähkönen

Onnellisesti naimisissa!
Laura Alajääski, Mikko Vihma & Antti Timonen

Helsingin kaupunginteatterin näytäntövuoden avajaiset

kaikki kuvat (c) Susanna Salmi

Tänään oli HKT:n näytäntövuoden avajaiset, kutsu paikalle tuli sähköpostiin jo kesän alussa ja merkkasin heti kalenteriin nämä avajaiset. Lähdettiin sitten koko perheen kanssa katsastamaan makupaloja tulevista ensi-illoista ja ostipa isäni jo muutamat liputkin.

Tilaisuus alkoi kuuden aikoihin ja Peacockiin kerääntyi aika paljon väkeä. (loppu on sitten muistini varassa, en nyt ihan tarkkaan osaa sanoa missä välissä mikäkin esitys esiteltiin) Lavalle nousi ensimmäisenä Asko Sarkola, joka toivotteli meidät tervetulleeksi ja päästi sitten estradille Antti Timosen aka Lordi Farquaadin, joka varsin pirteänä hyppelikin pääkalloin koristellusta linnastaan juontamaan. Farquaad nähdään syksyllä Shrek-musikaalissa, ja roolissa vuorottelevat Timonen sekä Kari Arffman. No, lordi kutsui sitten lavalle sekalaisen joukon satuolentoja, jotka vetäisivät "Friikkilippu" nimisen kappaleen Shrek-musikaalista.

Satuolentojen jälkeen lavalle ilmestyi Kari Arffman, joka toivotteli hänkin kaikki tervetulleeksi ja kertoi vähän Shrekistä ja tulevasta johtajuuskaudestaan, Arffman aloittaa Helsingin kaupunginteatterin teatterinjohtajana loppuvuodesta siis. Antti Timonen palasi Arffmanin jälkeen lavalle ja juonsi sisään Komisaario Palmun erehdys-näytelmän työryhmän.

Komisario Palmu ei ole minulle kovin tuttu hahmo (vaikka tästä samasta tarinasta tehty leffa kuulostaa kyllä tutulta, ehkä olen siis nähnyt sen) joten mielenkiintoista on nähdä hänet sekä tarinan muut henkilöt lavalla, avajaistarjouksella isäni nimittäin hankki liput tätä katsomaan. Hyvältä vaikutti ainakin avajaisissa nähdyn kohtauksen perusteella.

Komisario Palmun jälkeen lavalle tulivat Kenraalin ja Casanovan porukka. Tämän haluaisin myös nähdä, minusta vaikutti kiinnostavalta jutulta. Varsinkin puvustus näytti jo nyt hyvältä ja tarina kuulosti mielenkiintoiselta, joten toivottavasti ehdin katsomaan herrasmiehiä ja markiisitarta loppuvuoden aikana.

Ulla Tapanisen Lava-ammuntaa V elikkä come back-show vaikutti hauskalta ja varmasti onkin. Taju Sallisesta kertova Taju kuulostaa myös mielenkiintoiselta. Molempia voisin mielelläni mennä katsomaan.

Ei makseta, ei makseta Studio Pasilassa vaikuttaa hyvältä ja hauskalta ja tarina kuulostaa myöskin hyvältä, eli tämä on katsomislistalla. Myös siskoni ilmaisi haluavansa nähdä tämän, joten luultavasti meitä on kohta koko perhe katsomossa.

Sitten nähtiin seuraava pätkä Shrekistä, "Tää päivä se on" niminen biisi jos oikein muistan. Kolme ikävaihetta Fionasta kaipailee prinssiä tornissansa ja laulaa aivan upeasti. Hienoa savua myös ja suomennos kuulosti korvaani hyvältä, tykkään Shrekin biiseistä paljon ja odotan että pääsen kuulemaan suomenkielisiä versioita.

Shrek-pätkän jälkeen oli Lilla Teaternin esitysten esittelyn vuoro, eli ensin Tartuffe ja sen jälkeen Mirakelmetoden. Koska ymmärrän hyvin vain kirjoitettua tai hitaasti puhuttua ruotsia, en oikein pysynyt kärryillä. Molemmista näytelmistä kerrottiin kuitenkin myös suomeksi, ja molempien juonet kuulostivat hyviltä. Jos tässä opin nopeasti paremmaksi ruotsintaitajaksi niin voisin hyvin kuvitella meneväni katsomaan.

Lillanin esitysten jälkeen oli viimeisen Shrek-esittelyn vuoro, kappaleen nimeä en nyt enää muista, mutta "Who I'd be" on englanninkielisen version nimi. Hyvin lauloi porukka taas lavalla ja hyvältä kuulostivat myös sanat, innolla odottelen jo ensiviikon ensi-iltoja ja koko musikaalin näkemistä. 

Tämän jälkeen siirryttiinkin sitten lämpiöön, jossa sai Shrek-julisteita, jäätelöä ja Hartwallin ihanaa päärynälimonadia. Jutusteltiin siinä vielä tuttujen, tuntemattomien ja muiden kanssa ennen kotiinlähtöä.

Kiitos HKT:lle avajaisista, mukavaa oli ja teatterissa nähdään!

Antti Timonen eli Lordi Farquaad
(c) Johanna Salmi

Matti Leino alias Aasi
(c) Johanna Salmi

Matti Leino sekä Petrus Kähkönen eli Shrek
(c) Johanna Salmi

Matti Leino, Petrus Kähkönen ja Anna-Maija Tuokko (Fiona)
(c) Johanna Salmi

Laura Alajääski eli Fiona
(c) Johanna Salmi

Jon-Jon Geitel aka Shrek
(c) Johanna Salmi

Tänne siis jo ensi viikolla!

Mies, joka ei osannut sanoa ei @ Pesäkallion kesäteatteri

kuvat © Mikko Sirviö

En ole ikinä käynyt Pesäkallion kesäteatterissa, mutta luettuani muutamat kehut tämänkesäisestä esityksestä päätin vakaasti istua katsomossa jossain vaiheessa kesää. Täpärälle meinasi jäädä, mutta ihan viimeiseen näytökseen sitten eilen ehdittiin, innostin koko perheen mukaan.

Mies, joka ei osannut sanoa ei eli siis Aimo Niemi (Mikko Laine) palaa Amerikasta takaisin Suomeen ja ryhtyy parisuhdeneuvojaksi. Aimo törmää Millaan (Birgitta Taussi), naiseen, joka tietää mitä tahtoo ja hehän sitten vähän ihastuvat. Mukana pyörii myös Aimon entinen ihastus Anna (Laura Nuuttila) ja tämän mies Kake (Kalle Sulalampi) sekä näiden poika Petteri (Joonas Mäyrä) ja lisäksi paljon muuta porukkaa. Aimo jakelee parisuhdeneuvojaan ja sekoittelee niin naisten kuin miestenkin päitä vinkeillään.

Koko päivän oli satanut enemmän tai vähemmän, ja ensimmäisen puoliajan aikana tulikin sitten vettä ihan urakalla. Vähän kauhistutti kun porukka pyöri lavalla vaatteet vettä valuen mutta onneksi ilma kirkastui eikä satanut enään väliajan jälkeen (ainakaan kovin paljoa). Näyttelijät eivät tuntuneet sateesta piittaavan, hyvä meno jatkui lavalla niin sateessa kuin pienessä auringonpaisteessakin.

Esityksen näyttelijät sekä bändi olivat nappivalintoja, kaikki toimi hyvin ja olisin viihtynyt katsomossa varmaan koko päivän näitä katsellessa. Hahmot olivat kaikki hyviä ja aijai miten hienoa musisointia ja laulua! Varsinkin Rakkaudella on nälkä, Uskoton ja Eloon!-biisit iskivät minuun. Harmi että ehdin vasta vikaan näytökseen, muuten olisin käynyt katsomassa useammankin kerran. Ensivuonna varmasti suuntaan Pesäkallioon uudestaan, niin hyvä show oli tämä!

Oli muuten hyvää makkaraa ja pullaa väliajalla. Ja kiva että katsomoon pääsi heti kun tuli paikalle, yleensä kun pääsee vasta varttia vaille niin on jo jonoa, nyt sai tulla ja mennä omaan tahtiin.