Shrek @ Helsingin kaupunginteatteri

Näin toisen ensi-illan bloggaajalipulla, kiitos HKT!

Anna-Maija Tuokko, Matti Leino & Jon-Jon Geitel / kuvat © Tapio Vanhatalo

Shrek-musikaalia ihastelin ahkerasti tällä viikolla elikkä kaksi kertaa, molemmat ensi-illat 25.8 ja 27.8.

Shrek ei ole animaationa niin vakuuttanut minua, olen nähnyt sen pari kertaa mutta kauheasti en edes muista koko leffasta vaikka katsoinkin sen silloin kun tieto musikaalista kantautui korviini. Tarina kuitenkin oli siis pääpiirteissään tuttu ja odotin innolla millaiselta juttu näyttää lavalla.

Shrek (Petrus Kähkönen/Jon-Jon Geitel) elelee yksinään suolla, kunnes sinne pelmahtaa sekalainen joukko satuhahmoja. Heidät on pakottanut sinne ilkeä pieni mies, lordi Farquaad (Antti Timonen/Kari Arffman). Shrek lähtee etsiskelemään tätä hallitsijaa ja törmää matkalla mainioon karvanavigaattoriin, Aasiin (Matti Leino), joka lupautuu ohjaamaan jätin perille. Farquaad määrää kaksikon prinsessan pelastushommiin saadakseen itselle morsion ja niinpä tie käy kohti Fionan (Anna-Maija Tuokko/Laura Alajääski) tornia jota vartioi lohikäärme (äänenä Raili Raitala). Siinä sitten pelastellaan neitoa pulasta, paistellaan tuffeleita, jaetaan kurjia lapsuusmuistoja, piereskellään ja lauleskellaan.

Melkein heti käy selväksi että tämähän on hyvin värikäs juttu ja lava pursuilee erilaisia hahmoja. Ja nyt siis Erilaisia isolla Eellä. Dulocin valtakunnasta pihalle potkitut satuhahmot eivät ole niitä tavallisimpia kansalaisia, kuten eivät vihreä jätti tai puhuva aasikaan. Shrekin tärkeä ja ajankohtainen teema onkin erilaisuuden (ja myös itsensä) hyväksyminen. Tämä tulee selvästi esille, mutta hyvällä tavalla. Erilaisuus on voimavara ja se myös kerrotaan musikaalin edetessä.

Musiikki on minun makuuni, vaikka en olekaan ennen Shrekin biiseihin törmännyt. Kuuntelin musikaalin läpi englanniksi vähän aikaa sitten ja tykkäsin sanoituksista, onneksi suomennos on onnistunut hyvin ja laulut toimivat. Musikaalin on suomentanut (ja myös ohjannut) Kari Arffman, joka vuorottelee lordi Farquaadin roolissa.

Huumori tuntui toimivat niin lapsiin kuin aikuisiinkin sekä kaikkiin siltä väliltä, vaikka eri ikäiset hekottelevatkin eri jutuille. Pieruhuumori tuntuu kuitenkin purevan ikää katsomatta. Varsinkin Aasi saa välillä nauramaan, lavalla tulee esiin niin Matti ja Teppo, Pokemon Go, Jorma Uotinen kuin munkit, diabetes ja vaikka mitkä muut.

Shrekinä vuorottelevat Kähkönen ja Geitel tekevät molemmat hyvää työtä ja laulavat hienosti. Kähkösen Shrek vaikuttaa vähän herkemmältä ja pohdiskelevammalta, Geitel on äkkipikaisempi, mutta myös herkkä ja hauska. Molemmat Shrekit kasvavat tarinan edetessä ja heistä näkyy hyvin, miltä erilaiset tilanteet tuntuvat. Fionat ovat molemmat mahtavia laulajia, kyllä kelpaa kuunnella. Steppaus ja tanssahtelu sujuu myös ja Fiona on ihana, kipakka prinsessa. Alajääsken Fiona oli ilmeikäs ja vauhdikas, Tuokon myös.

Aasin roolissa ei ole kaksoismiehitystä, vaan Matti Leino vetäisee karvakaverin roolin joka näytöksessä. Mahtava juttu ja upea Aasi hän onkin. Mainio pitkäkorva taipuu moneen ja vauhtia on vaikka muille jakaa. Laulukin sujuu ja huumori kukkii. Lordi Farquaadina näin vain Antti Timosen, eli Kari Arffmanin tulkintaa tästä on vielä mentävä katsomaan. Timonen on loistava pikku (melkein) kuningas, varsinkin tanssiminen sujuu hienosti polvillaan. Farquaad ei kuitenkaan ole pelkästään ilkeä vaan hänkin on vähän erilainen vaikkei sitä myönnäkään. Hienot ovat myös hallitsijan tanssijoukot, Dulocin porukka tekee hyvää työtä.

Muista hahmoista mainittakoon Pinokkio (Kai Lähdesmäki), Susi (Unto Nuora), Noita (Tiina Peltonen) ja Piparkakkupoika (Emilia Nyman). Satuhahmot olivat kyllä niin värikästä porukkaa, että millään ei ehtinyt kaikkia nähdä vaikka kuinka yritti. Tämä porukka myös tanssii, laulaa ja näyttelee niin hienosti, että täytyy ihastella useampi hetkinen.

Nauratti myös Aasin "Mitä vi...hreää?" sekä moni muu juttu. Tässä oli myös tasainen ensimmäinen ja toinen puoliaika, yleensä väliajan jälkeen meno paranee mutta nyt oli hyvät tunnelmat alusta loppuun saakka.

Lavastus on onnistunut ja toimii mainiosti. Muutaman jutun olisi voinut tehdä toisin, mutta lava on niin värikäs ja täynnä kivoja juttuja, että sitä katsoo hymyillen. Värikäs on koko esityskin, syksyn muuttuessa synkemmäksi tietää että täältä saa sitä väriterapiaa ja onnellisia fiiliksiä. Esitys on onnistunut ja viihdyttää pieniä ja isoja katsojia, ja mikä tärkeintä, se laittaa hyvälle tuulelle sisältän silti opetuksen.

Laura Alajääski, Matti Leino & Petrus Kähkönen

Onnellisesti naimisissa!
Laura Alajääski, Mikko Vihma & Antti Timonen