Pintaremontti @ Kansallisteatteri

 Näin esityksen Bloggariklubin kautta, kiitos Kansallisteatteri!

kuvat © Stefan Bremer

Näin Pintaremontin ensi-illassa 27.10.

Hautajaisista aloitetaan ja häihin lopetetaan, väliin mahtuu paljon huumoria, lämpöä, tarkkanäköisiä havaintoja ja elämää. Pintaremontti on tarina perheestä, ystävyydestä, rakkaudesta, asioiden tavoittelusta, haaveista, vanhemmista, lapsista ja hoivaamisesta. Se on hauska, mutta myös syvällinen ja lempeä, ja kertoo sujuvasti erilaisten hahmojensa tarinat.

Lavalla nähdään Katja Küttner (Sini ja muita rooleja), Markku Maalismaa (Pesosen isä ja muita rooleja), Pyry Nikkilä (Markus), Ilja Peltonen (Esa ja muita rooleja), Heikki Pitkänen (Pesonen), Annika Pojärvi (Henna), Juha Varis (Sami), Maruska Verona (Silva ja muita rooleja) ja Tiina Weckström (Seija ja muita rooleja) sekä muusikko Linda Ilves. Ohjauksesta vastaa Irene Aho, Miika Nousiaisen romaanin on dramatisoinut Minna Leino, lavastuksen takana on Katri Rentto, puvustuksen on suunnitellut Auli Turtiainen, valot Kalle Ropponen ja musiikin sekä äänet Timo Hietala.

Miika Nousiaisen tarinoista olen tykännyt tosi paljon. Pintaremontti oli minulle uusi tuttavuus mutta ehdottomasti mieluinen sellainen, samaa fiilistä kuin Nousiaisen muissakin teoksissa. Ja hienosti toimii teatterin lavalla, sekä huumori että vakavuus on hyvällä otteella toteutettua. Ohjaaja Aholla on langat käsissään, esitys nousee suurelle näyttämölle ja täyttää tilan vaivattomasti. Erityisesti arkinen huumori ja tavallisten tilanteiden hauskuus on tavoitettu onnistuneesti, ja mukava, lempeä tunnelma seuraa kaikkea lavalla tapahtuvaa, vaikka joskus mennään aika syvissäkin vesissä. Katri Rentto on loihtinut todella hienon, nukkekotimaisen lavastuksen, joka tarjoaa kurkistuksia eri hahmojen elämään ja koteihin. Lavastus toimii erinomaisesti, ja sitä hyödynnetään näppärästi osana tarinaa. Lavastuksen asunnot ovat yksilöllisiä, niin sisustuksensa kuin äänimaailmansakin perusteella. Ääni- ja valosuunnittelu on oikein hyvää, molemmista pidin kovasti.

Auli Turtiaisen puvustus on huikea, onpa hienoja ja kekseliäitä asukokonaisuuksia, ja lopun vaaleanpunainen teema hivelee silmiä. Puvustus ansaitsee kyllä jonkin erityismaininnan, niin hyvin sopivat vaatekappaleet sekä hahmojen tyyliin että kohtauksiin itseensä. Esityksessä on mukana musiikillisia lainoja aina uudelleensanoitetusta Minä suojelen sinua kaikelta-biisistä Pikku Kakkosen Nimipäiväonnitteluun. Ensiksi mainittu on tosi hyvä, vakuuttavasti esitetty kappale, sopii mainiosti esitykseen. Sen sijaan muutaman kerran lavan poikki marssivat tyypit nokkineen ja torvisoittimineen tuntuvat irrallisilta ratkaisuilta, samoin se, että Samin kertomia juttuja korostetaan musiikilla ja valoilla, kuten vaikka poliisiasema-kohtauksessa. Tehokeinona tämä tosin toimii. Yksityiskohtakehut sille, että poliiseilla on höyryävät/sauhuavat kahvikupit, mainio oivallus tämä!

Näyttelijäporukka tekee varmaa työtä, osuu komedian iskuihin sujuvasti ja eläytyy tarinaan luontevasti. Koko esiintyjäjoukko asettuu hahmojensa nahkoihin niin, että lavalle saadaan eläviä, tuntevia ihmisiä, joiden elämän iloja ja suruja on mielenkiintoista ja koskettavaakin seurata. Nostan esiin kuitenkin muutamia erityisesti mieleeni olevia roolisuorituksia seuraavaksi. Pyry Nikkilä Markuksen roolissa on mainio, hienon uskottavasti esitetty yksinhuoltajan elon vaikeudet kiireestä väsymykseen. Nikkilä tuo mukaan myös onnea ja lämpöä, sillä tietysti niitäkin Markuksen elämässä on, luulisin että enemmän kuin on väsy ja turhautuminen. Nikkilä tekee roolinsa tarkasti ja herkällä tavalla, hieno roolisuoritus. Annika Poijärvi tekee vahvan roolin lapsesta haaveilevana Hennana. Poijärvi tavoittaa Hennan hahmon nyanssit sujuvasti, ja hänen käsissään hahmosta muodostuu vivahteikas ja määrätietoinen. Henna unelmoi, mutta unelmat vaikuttavat valuvan koko ajan kauemmaksi. Poijärvi tuo rooliinsa taitavasti herkkyyttä ja tietynlaista epätoivoa, kun Hennan elämä ei tunnu menevän yhtään oikeaan suuntaan. Loppupuolella hahmossa tapahtuu jonkinlainen muutos, kun hän eroaa ja muuttaa uuten asuntoon. Tämän Poijärvi erityisen näyttelee onnistuneesti. Maruska Verona tekee mainiot roolit Samin kolmen ihastuksen rooleissa, eli Lempin äitinä, Silvana ja Suvina. Kaikki kolme naista ovat erilaisia persoonia, ja Verona löytää tavan tehdä heistä kokonaisia ihmisiä, vaikka lava-aikaa ei hahmoille paljoa suoda. Mainitaan vielä Tiina Weckström Seijana, hieno rooli ja tosi hyvin rakennettu hahmo, sekä Juha Varis Samina ja Heikki Pitkänen Pesosena, molemmat hahmot ovat kivoja tyyppejä ja Varis ja Pitkänen näyttelevät heitä onnistuneella otteella. Pidin myös Samin, Pesosen ja Markuksen ystävyydestä, se on lavalla esitetty toimivasti.

Pintaremontti oli positiivinen yllätys, sillä vaikka ajattelinkin, että Miika Nousiaisen kynästä syntyneen alkuteoksen huumori ja ihmiskuvaus luultavasti ovat mieleeni, en tiennyt tästä etukäteen mitään enkä osannut sitten odottaakaan mitään. Pintaremontissa huumori yhdistyy isoihin asioihin, kuten rakkauteen, kuolemaan ja ystävyyteen, ja sekä nauru että liikutus ovat mukana. Tällainen "syvällisempi" komedia on juuri sellaista hauskaa teatteria, josta minä pidän, joten viihdyin katsomossa erittäin hyvin. Esitys herätti monenlaiseen pohdintaan, tässä on tärkeitä teemoja ja aiheita, jotka nousevat esiin. Lapsettomuus, yksinhuoltajuus, biologisten kellojen tikitys ja täydellisen imagon luominen, ehkä täydellisyyden tavoittelu noin yleisesti, ovat Pintaremontissa läsnä ja niitä selvästi kannattaa käsitellä komedian(kin) keinoin.  Kokonaisuutena esitys on loppuun asti hiottu, toimiva paketti, joka tarjoaa niin naurua ja viihdettä kuin lämpöä, herkkyyttä ja liikutustakin. Eli tunteita laidasta laitaan, sellaisesta on helppo nauttia.

Suositus tälle ehdottomasti, aika menee nopsasti ja katsomossa viihtyy, kiitos sujuvan tarinan ja taitavien näyttelijöiden sekä onnistuneen toteutuksen.