Myrsky @ Teatteri Jurkka

 mainos/kutsuvieraslippu saatu Teatteri Jurkalta

kuvat © Marko Mäkinen

Näin Myrskyn ensi-illassa 5.2.

Milanon herttua Prospero on tyttärensä Mirandan kanssa karkotettu saarelle, jossa he ovat vuosikausia jo elelleet. Karkotuksestaan edelleen katkera Prospero nostattaa tuulenhenki Arielin avulla myrskyn, joka huuhtaisee mereen joukon laivamatkaajia, mukana muun muassa Prosperon veli Antonio ja poikansa Ferdinand, Napolin kuningas Alonso ja veljensä Sebastian, sekä viinaanmenevät työläiset Stefano ja Trinculo. Haaksirikkoutuneilla on suunnitelmia murhien, juominkien ja lemmentunteiden suhteen, kenellä nyt mitenkin, ja Prospero hautoo kostoa häntä vastaan juonitelleita kohtaan. Ariel taas kaipailee vapautusta Prosperon palveluksesta, ja saarensa ex-herttualle ja tämän teiniangstiselle tyttärelle menettänyt Caliban valittelee ihmisten kamaluutta. Vaan voisikohan tämän asetelman vielä kääntää positiivisempaan suuntaan? Jospa katkeruudesta päästetään irti ja opitaan olemaan ihmisiksi?

Jo ennen ensi-iltaansa loppuunmyyty Myrsky pauhaa Jurkassa melkoisena karnevaalina. Mukana on niin William Shakespearen viimeisen näytelmän tekstiä kolmena eri suomennoksena kuin tekstin ulkopuolelle laajenevaa teatterin, taiteen, ihmisen, maailman, perinteen, kulttuurin ja esiintyjien itsensä tuomaa sisältöä, kommentointia ja merkityksiä. Välillä hypätään suoraan neljännen seinän läpi puhumaan yleisölle, välillä pysytään hetki Myrsky-näytelmän tekstissä ja tarinassa, välillä kommentoidaan niin näytelmää, Shakespearea, suomennosta, taiteen tekemistä, omaa roolia kuin montaa muutakin juttua. Ja milä tavalla! Tämä tuntuu keikkuvan ihan siinä rajalla, että menee päättömäksi sinne tänne poukkoilevaksi säätämiseksi, vaan eihän toki mene, kun on tällainen työryhmä tykittelemässä täysillä. Erik Söderblom on ohjauksen, sovituksen, lavastuksen ja äänisuunnittelun takana, ja neljä näyttelijää, Martti Suosalo, Marc Gassot, Minttu Mustakallio ja Tuukka Leppänen, tulkitsevat hahmoja ja tapahtumia. Myrsky on minulle vähän epäselvä näytelmä näistä Bardin jutuista, olen nähnyt muistaakseni neljä versiota ennen tätä, ja kaikki tosi erilaisia. Yhdestä pidin valtavasti, yhdestä en oikein innostunut, ja pari muuta olivat ihan ok. Mutta eipä ole yksikään ollut tällainen! Myrsky on tässä vähän sivussa ja kuitenkin ihan ytimessä, kehyksenä ja fokuksena, lähtökohtana ja päätepisteenä. Sitä esitetään, kommentoidaan, tulkitaan, käännetään, katsotaan eri kulmista. Kerrotaan tarinaa ja kohta ollaan sen ulkopuolella, ja taas seuraavassa hetkessä sisällä tapahtumissa. Riemukkaasti, tarkasti, kummasti, hauskasti, herkästi. Revitellään ja pysähdytään, nauretaan ja liikututaan. En oikein edes tiedä miten kuvailla esitystä, enkä haluakaan liikaa spoilata. Yllättyä todellakin saa, en usko että kukaan osaa katsomoon mennessään arvata, mitä tulee näkemään ja ennen kaikkea kokemaan seuraavan parin tunnin aikana. Ja ai että se oli hauskaa! En toki ajatellut tämän olevan ihan perinteistä Shakespeare-versiointia, onhan lava minikokoinen ja näyttelijöitäkin vain neljä, mutta tällaista pläjäystä en edes tiennyt olevan Myrskystä mahdollista rakentaa. Vaan kyllä on, Jurkassa se nähdään, ja se on sitten menoa heti ensihetkistä lähtien.

Ohjaaja Söderblom on siis myös lavastuksen ja äänisuunnittelun tehnyt, pukusuunnittelusta vastaa Marja Uusitalo ja valoista Saku Kaukiainen. Jurkan näyttämölle rakentuu maaginen, groteski, yllätyksellinen, eristäytynyt, myrkyisä, ajoittain lumoava ja monesti hyvin kiehtova maailma, jonka visuaalisuus ja äänimaailma sekä kummastuttavat että lumoavat. Lavastuksen ydin ovat puinen arkku ja roikkuva lakana, jonka takana tapahtuu niin nopeita vaihtoja kuin tarinallisia käännekohtia. Muuta ei tarvita tarinan raameja asettamaan – eikä pienelle näyttämölle valtavasti muuta mahtuisikaan. Uusitalon puvustus on valloittavaa, mielikuvituksellista ja hauskaa. Sänkyvaatteet, tyynyt ja pitsit, muovipussit ja sadetakit, rusettikengät ja eräilyhenkiset takit ja hatut ovat kaikki erinomaisia, ja erinomaisesti tämän jutun tunnelmiin sopivia. Kaukiaisen valosuunnittelu taipuu moneen aina mysrkyävästä merestä ja ukkosesta juopporemmin leppoisiin tunnelmiin ja esityksen vaihtuvien tyylien tukemiseen. Äänisuunnittelu on tässä mainiossa roolissa myös, kun taustanauha pysähtyy, voimistuu, hiljenee ja seurailee sitä, mitä lavalla tapahtuu ja millaisella kulmalla.

Neljän näyttelijän joukko Suosalo-Mustakallio-Gassot-Leppänen täräyttää lavalle sellaisia hahmotulkintoja, että hykerryttää ja hämmästyttää jo pelkkä näiden tyyppien muisteleminen. Jokainen tekee useamman roolin ja vaihtelevilla nyansseilla, koomisilla tasoilla ja draamallisilla yksityiskohdilla. Ollaan pienellä lavalla ja korkeaenergisen, nopeatempoisen jutun äärellä, ja esiintyjät pelaavat yhteen saumattomasti. Lavalla ollaan ennen kaikkea yhdessä, heittäydytään tähän juttuun ennakkoluulottomalla ja veikeällä otteella, ja tuodaan esitys lavalle hienolla tavalla. Martti Suosalo ottaa lavan haltuun hahmosta riippumatta, ja hän tekee kyllä melkoisen erilaisia roolitöitä. Ja millä läsnäololla, energialla, painotuksilla ja kyvyllä napata kiinni kaikesta mitä esityksessä ja juuri tietyssä näytöksessä tapahtuu. Näin suora neljännen seinän hajottaminen ja hahmosta pois astuminen yleensä vähän kinnaavat meikäläiselle, vaan eivät tässä esityksessä eivätkä varsinkaan Suosalon roolitöissä tai niiden rikkomisessa. Minttu Mustakallio on hurmaavasti sisällä kaikissa hahmoissaan Mirandasta Arieliin ja siihen vessaan lähteneeseen kaveriin, jonka nimen unohdin. Mustakalliolla on ihanan tarkka ja tunneälykäs tapa olla lavalla, hän taitaa monenlaisten sävyjen näyttelemisen ja osuu komediallisiin iskuihin komedian sävystä riippumatta. Marc Gassot on yleisöä vastassa ahkerasti lattiaa imuroivan Arielin roolissa, ja hyppäilee sitten muita hahmoja tulkitsemaan myös. Hän on valloittavan veikeä ja hyväntuulinen melkeinpä joka hahmossaan, ja jotenkin tosi sisällä esityksen tyylissä ja tekemisen energiassa. Gassot tavoittaa komediallisten onnistumisten lisäksi myös sen vapaudenkaipuun, joka Arielissa on. Olen nähnyt jokaisen näistä näyttelijöistä lavalla aiemminkin, ja Tuukka Leppäsen heistä useiten. Vaan en tällaisissa rooleissa tai tällaisessa jutussa tosiaankaan! Leppänen pääsee hänkin tulkitsemaan monenlaista hahmoa aina lemmenkipeästä prinssistä juopottelijaan ja kuninkaaseen, ja tuo mainiolla otteella lavalle niin hersyvää komediaa kuin eksistentiaalista pohdintaa.

Olipas se! En etukäteen tiennyt mitä odottaa, ja yllätyksellistä menoa tosiaankin oli luvassa. Hersyvää ja hauskaa ja juuri sitä karnevalistista, mutta samaan aikaan jotenkin hellyyttävää ja terävää, oivaltavaa todellakin, ja oman tyylinsä ja ilmaisutapansa täysin löytänyttä. Huikea porukka lavalla vetämässä täysillä ja taidolla, parin tunnin aikana tärähtää Jurkan pikkunäyttämölle kaikkea sellaista mitä en Myrskystä ole ennen löytänyt, ja tuttuakin on mukana toki. En keksi tälle mitään suoraa tyylilajimääritelmää, ennemminkin Jurkan Myrsky yhdistelee vaikka mitä teatterin tekemisen tyylejä ja kulmia yhdeksi hämmästyttävän hyvin toimivaksi kokonaisuudeksi. Tämä ei ehkä ole ihan sieltä omalta teatterimukavuusalueeltani, mutta vaikka tekemisen tyyli yllätti ja hämmensi vähän aluksi, niin homma iski jo ekoissa kohtauksissa johonkin ja innostuin esityksen edetessä aina vain enemmän. Näinkin voi Shakespearea esittää! Miten mahtavaa! Myllerrystä ja kuohuja ja aallokkoa tarjolla, ja maagista, rujoa, lempeää, villiä, inhimillistä ja hauskaa. Huh hei! Kyllä teatteri on kivaa!