Kirjamessut – Eli haastattelu, joka meni päin helvettiä @ Suomen Komediateatteri

 mainos/kutsuvieraslippu saatu Suomen Komediateatterilta

kuvat © Tiia Öhman

Näin Kirjamessut-komedian ensi-illassa 25.9.

Menestyskirjailija, nelinkertainen Finlandia-ehdokas, lukijoiden rakastama sanataituri Mikael Taustajoki (Pekka Strang) saapuu kirjamessuille haastatteluun. Tavallinen juttutuokio luvassa, puhutaan uudesta kirjasta, vähän kirjailijuudesta ja kirjoittamisesta yleensä, annetaan yleisölle pieni pala kirjailijaa teosten takana. Kuten näissä tapahtumissa yleensä, rutiinilla menee, ei sen ihmeellisempää. Mutta mitäs jos ei? Kun haastattelijan paikalle istuukin toimittaja Salla (Ria Kataja) eikä se ihminen, jonka piti olla Mikaelia haastattelemassa, muuttuu mukava tuoli pian piinapenkiksi. Kuinkas suu pannaan, kun kohti sinkoilee kysymyksiä, joihin ei ole lainkaan varautunut? Jos paljastuukin totuus, eikä tarkasti kuratoitua versiota siitä, mitä kirjailija lukijoilleen haluaa paljastaa?

Kari Hotakaisen kirjoittama, Anna Dahlmanin ohjaama Kirjamessut on nopeadialogista, iskevää ja tarkkaa komediaa, joka pureutuu riemukkaalla ja osuvalla tavalla kirja-alan kontekstiin ja kiemuroihin. Näytelmä asettaa vastakkain, toisiaan sparraamaan ja heijastamaan, tarkoituksella ja rivien välistä, haastattelijan ja kirjailijan. Melkoista vuoristorataa on tämä haastatteluhetki, nokkelasti ja tarkasti kirjoitettua vuoropuhelua jonka huumori iskee. Myös kirjamessutunnelma kuulutuksineen on mainio! En nyt heti muista, milloin viimeksi olen nähnyt (tai olenko koskaan nähnyt) reaaliajassa etenevää näytelmää, jossa ei siirrytä kohtauksesta toiseen, vaan jossa kaikki tapahtuu siinä ajassa minkä esitys kestää. Olipas hauskaa! Näyttelijöiden läsnäolo lavalla ja asettuminen kirjamessuhaastattelun kontekstiin on tosi luonnollista ja kaikki yksityiskohdat ovat kohdillaan. Vaikka haastattelu itsessään lähtee sellaisille urille, joille sitä ei ehkä oikeassa elämässä päästettäisi, on kaikki lavalla tapahtuva kuitenkin uskottavaa. Ja sekös vasta komediaa pohjustaa ja vahvistaa, tunne siitä että kyllä, nyt on kirjailija pahassa paikassa ja haastattelija selvästi perillä siitä, miten haasteltavalta pistetään pasmat sekaisin. Teatteri on monesti ja monella tapaa leikkiä, sillä leikittelemistä, mitä voisi tapahtua ja millaista se voisi olla. Niin myös tämä Kirjamessut, jossa otetaan tuttu ja tunnistettava tilanne, ja lähdetään viemään sitä tiettyyn suuntaan. Jos haastattelussa ei pelatakaan niillä säännöillä, millä yleensä operoidaan, mitä voi tapahtua ja miten haastattelija ja haastateltava selviävät tilanteesta? Hotakaisen oivallinen teksti ja Dahlmanin rento ja vahvalla pohjalla oleva, aidon läsnäolon ja tekstillä ja tilanteella leikittelemisen mahdollistava ohjaus antavat näyttelijöille ja näytelmälle kokonaisuudessaan erinomaiset eväät vastata tai ainakin pohtia juuri tuota – miten luovia tiensä kohti ulospääsyä tilanteessa, jossa haastattelu lähtee käsistä?

Hahmot ja heidän dynamiikkansa toimii tosi hyvin, samoin se miten koko ajan paljastuu vähän lisää niin molemmista hahmoista yksilöinä kuin siitä, miten he oikeastaan tuntevat toisensa ja mistä kaikki lavalla tapahtuva kumpuaa. Huumori on sujuvaa ja sitä tykitellään reippaassa rytmissä, nauraa saa jatkuvasti ja moni juttu on erinomaisen oivaltava ja todella hauska. Ihan kaikki ei naurattanut, mutta hyvin monenlaiseen huumorintajuun tässä varmastikin on osuvia huomioita, vuorosanoja ja tapahtumia. Haastattelun alussa mennään heti niin sanotusti asiaan, jäin miettimään miten hieman epäsuorempi alku olisi toiminut. Toisaalta oivallisesti toimii tämäkin. Silti mietiskelin, josko jonkunlainen "yllätysmomentti" olisi ollut mahdollinen, siis että haastattelu olisi lähtenyt vähän lempeämmällä otteella liikkeelle ja iskut alkaneet vasta vähän myöhemmin. Vaan ehkä hahmojen välisessä dynamiikassa tämä ei olisi ollut uskottavaa. Osien vaihtuessa komedian rytmi hieman kompastelee, mutta intensiteetti ja iskevyys löytyvät uudelleen aika nopeasti. Lavastus on työryhmän käsialaa ja tuttua kirjamessufiilistä on lavalla, tuolit, pöytä, parit kasvit, pöydällä kasa kirjoja ja vesipullot jotta puhuessa voi niistä vähän hörppiä. Erityispisteet niin lavalla kuin screenillä näkyville kirjankansille! Maikki Lehdon pukusuunnittelu on hahmoille oikein sopivaa, hyvin valitut kokonaisuudet siitä kulmasta, miten nämä hahmot haastatteluun saapuisivat. Myös Tiina Winterin maskeeraussuunnittelun melko arkinen mutta kuitenkin pieneen erityistilanteeseen eli kirjakeskusteluun panostettu tyyli on onnistunut. Lyydia Johanssonin messuhallimainen valosuunnittelu ja Tapio Pennasen äänisuunnittelu kuulutuksineen täydentävät kirjamessujen tunnelmaa.

Esitys on kahden erinomaisesti yhteen pelaavan näyttelijän tykittelyä, jossa molempien roolityö viihdyttää ja riemastuttaa. Pekka Strang ja Ria Kataja pitävät yleisön hyppysissään, ottavat haastatteluasetelman haltuun ja ovat lavalla rennosti ja luontevasti – toisin kuin hahmonsa, jotka näytelmän edetessä haparoivat ja hämmentyvät, häpeävät ja haastavat toisiaan hetki hetkeltä enemmän. Sekä Kataja että Strang ottavat kaiken irti niin hahmoistaan persoonina kuin siitä, mitä he tilanteessa kokevat, ajattelevat ja tavoittelevat. Nostetaan uudestaan esiin se reaaliajassa eteneminen, toimii tässä näytelmässä tosi hyvin ja Katajan ja Strangin näyttelijäntyössä näkyy myös hienosti. He näyttelevät tilanteen, kaikki sen käänteet ja sivuraiteet uskottavasti, juuri kuin kaikki tapahtuisi just nyt ja tässä. Katajan näyttelemä Salla on erinomaisesti tilanteen päällä ja hallitsee tapahtumia kuten tahtoo, kunnes joutuukin äkkiä itse haastateltavan paikalle. Kataja tuo rooliinsa loistavaa energiaa ja läsnäoloa, pidin kaikista yksityiskohdista joita hän hahmoonsa tuo sekä erityisesti siitä, miten Kataja näyttelee Sallan tarkkanäköisyyden ja päättäväisyyden. Strang näyttelee mainiosti sen, kuinka Mikael yrittää päästä tilanteesta selville ja päästä haastattelusta ehjänä ulos. Se koko ajan selvemmäksi tuleva kiusaantuminen, ahdistuminen ja ärsyyntyminen, joka roolityössä näkyy ja pinnan allakin kuplii, on Strangin roolityössä tosi onnistunutta, samoin kaikki puoliääneen puhistut turhautumisen sanat. Strangin näyttelemä Mikael on elementissään sekä nöyrää ja vaatimatonta kirjailijaluonnettaan korostaessaan että silloin, kun pääsee itse esittämään kysymyksiä. Tämä kaksikko tarjoilee lavalla varsin viiltävää ja viihdyttävää komediallista sanansäilän sivaltelua, upean helpon oloista yhteistyötä alusta loppuun.

Tästä on hyvä suunnata Helsingin kirjamessuille kuukauden päästä! Saapas nähdä, lähteekö siellä jokin haastattelu lapasesta..? Ehkäpä ei, mutta tämä esitys on varmasti mielessä kun messuilla kirjailijoita kuuntelee. Erityisesti kirjamessuilijoille ja kirjojen ja/tai kirjailijoiden ystäville Kirjamessut on nappivalinta teatteri-illan ohjelmaksi, mutta varmasti tämä viihdyttää myös sellaisia katsojia, jotka eivät niin kirjallisuuskeskusteluja seuraa. Haastattelu itsessään on tuttu tilanne, haastatteluja ovat aamutelkkarit, sanomalehdet ja uutiset pullollaan joten fiktiivisen haastattelun äärelle on helppo asettua. Hyväntuulinen, ajoittain terävä, ja iskevä huumori tuntui ainakin ensi-illassa osuvan itse kunkin nauruhermoon, ja kun esityksen komediallisia tasoja vielä tulkitaan lavalla varsin näppärin ottein, Kirjamessut tarjoilee mainion kokemuksen. Tämä on myös napakka kokonaisuus, esitetään ilman väliaikaa ja kestää vain reilun tunnin, eli ehtii illalla muutakin jos on kalenterissa kiireitä. Nauratti, yllätti ja viihdytti, tiivistellään näin. Erinomaista, taitavasti tehtyä komediaa!