mainos/kutsuvieraslippu saatu Hämeenlinnan Teatterilta
Näin Idän pikajunan arvoituksen ensi-illassa 28.1.
Belgialainen yksityisetsivä Hercule Poirot (Kristo Salminen) päätyy matkaamaan Idän pikajunan kyydissä, kun junayhtiön johtaja monsieur Bouc (Mika Piispa) saa ystävänsä mahdutettua loppuunmyytyyn ykkösluokkaan. Arvata saattaa, ettei Poirot kauaa ehdi huvimatkailla, sillä pian junassa tapahtuu murha. Ja sitten juututaan vielä lumikinokseen keskelle ei mitään! Jokaisella matkustajallakin vaikuttaisi olevan alibi, mutta muuta vaihtoehtoa ei ole kuin se, että murhaaja on yhä junassa. Kuka siis valehtelee, miksi rikos on tehty, ja minkä vuoksi yhteen murhaan liittyy niin paljon johtolankoja?
Agatha Christien klassikkodekkaria tarjoillaan Hämeenlinnan Teatterissa Pekka Laasosen ohjauksena, jossa on yllättävänkin paljon huumoria (onhan tämä murhamysteeri) ja taitavasti rakennettua jännitettä. Näytelmä käynnistyy turhan hitaasti, mutta kun päästään Orient Expressin kyytiin ja murhaa selvittelemään, alkaa tunnelma vähitellen tiivistyä ja jännitys kasvaa. Olen nähnyt tarinan näyttämöllä kerran aiemmin, mutta loppuratkaisu oli jo täysin haihtunut päästäni. Jotain muistui mieleen esityksen edetessä, mutta sain silti tarinan päätöshetkillä yllättyä. Mutta ennen kuin Poirot pääsee esittämään selvittelevää yhteenvetoa siitä, kuka teki mitä ja miksi, ehtii junamatkalla sattua kaikenlaista. Ja varsin miellyttävää on lavan tapahtumia myös seurata, Hämeenlinnassa nähdään tyylipuhdas, viihdyttävä ja otteessaan pitävä dekkarinäytelmä, joka kunnioittaa klassikkoa ja löytää siitä myös omia ilmaisutapoja. Värikäs hahmogalleria, selvittämistään odottava murha ja tietenkin itse Idän pikajuna, siinähän sitä on kylliksi sisältöä yhteen esitykseen, ja siitä ohjaaja Laasonen myös ottaa paljon irti. Herkullinen ristiriita komedian ja naurun ja toisaalta murhamysteerin ja murhan motiivien taustalla toi tähän Pikajuna-versiointiin oman mausteensa, ja varsin onnistuneesti on komediallinen ja dekkarillinen jännite lavalle tuotu yksittäin ja yhdessä. Sujuvasti käsittelee Laasonen myös jokaisen hahmon omia syitä olla matkalla mukana, ja punoo ne kiinnostavaksi ja toimivasti esitetyksi kokonaisuudeksi.
Oskari Löytösen lavastussuunnittelua hallitsee junavaunu, joka pyörii näyttämöllä tapahtumien keskipisteenä. Tyylikäs, yksityiskohtien täyttämä Idän pikajuna näyttää upealta, ja on sekä paikoillaan pysyessään että hitaasti pyöriessään kerronnallisesti tärkeä osa tarinaa. Aina vilaukselta näkee jonkun liikkuvan välikössä, kenties jonkin johtolangan, pienen viittauksen tulevaan... Ja sitten vaunu kääntyy ja ollaan jo seuraavassa tilanteessa ja toisten hahmojen luona. Marjo Haapasalon pukusuunnittelussa ollaan niin viimeisen päälle fiinejä että! On kimallusta ja kalliin näköisiä asukokonaisuuksia, tyylikkäitä materiaaleja ja hienostunutta henkeä päästä varpaisiin. Liisa Sormusen suunnittelemat kampaukset ja maskit viimeistelevät hahmojen lookit, ja kiharretut kutrit, vahatut viikset ja punatut huulet ovat kaikki aivan tiptop. Veikko Pullin valosuunnittelu vakuuttaa jo ensihetkillä, kun junan valot loistavat katsomoon ja paljastavat legendaarisen yksityisetsivän siluetin. Valot elävät vuorokaudenajan ja tunnelman mukaan sujuvasti, ja tihentävät jännityst aina kun sopiva tilaisuus tulee. Myös Pullin suunnittelemat projisoinnit ovat onnistuneita. Olli Lintuniemen äänisuunnitteluun pääsee heti alussa keskittymään, kun tarina pienestä Daisy Armstrongista täyttää teatterisalin. Esityksen edetessä äänet säestävät niin junamatkan vaiheita kuin tuovat kylmiä väreitä yleisön käsivarsille painostavan murhamysteerin etenemistä korostaessaan.
Kristo Salminen onnistuu Poirot'n roolissa tulkitsemaan hahmoa tavalla, joka ei ärsytä minua. Ja se on paljon se! Poirot on minulle vähän samanlainen turhauttava hahmo kuin Mikki Hiiri, eli siis sellainen, jolle kaikki on helppoa, joka on aina se joka hoksaa asiat ja pystyy selvittämään monimutkaisimmatkin tapaukset, ja joka myös itseensä tyytyväisenä huokuu sellaista "katsokaa kuinka etevä ja nokkela olen"-energiaa. Vaan ei tämä Salmisen Poirot! Vaikka hänessäkin on toki Poirot'n hahmoon kuuluvaa itsevarmuutta ja terävät havaintojentekokyvyt, sekä charmia ja sanavalmiutta, ei se tunnu ärsyttävältä vaan enemmänkin valloittavalta. Salmisella on oivallinen ote hahmonsa kaikkiin puoliin, ja hän on taitava käyttämään näyttelijäntyöllisesti laajaa skaalaa komediasta draamaan ja romanttisesta tunnelmasta murhamysteerin ominaisuuksiin. Mika Piispa monsieur Boucin roolissa tekee varmaa työtä ja näyttelee onnistuneesti etenkin junayhtiön johtajan hermostuksen ja epäuskon murhatilanteen edessä. Ei ole koskaan ennen tällaista tapahtunut! Oivallista on myös ylpeys Orient Expressistä, ja ylpeä Boucin sietääkin olla, onhan juna komea ilmestys! Lasse Sandberg tekee konduktööri Michelinä roolityön, jossa on sekä ammattiinsa pieteetillä suhtautuvan työmyyrän vakautta että monenlaista kokeneen miehen eri kerroksia. Tarjotin kädessä töpöttävänä hovimestarina Sandberg on erinomainen myös.
Junassa matkustavaa joukkoa tulkitsee hersyvästi ja herkästi mainio näyttelijäryhmä. Henna-Maija Alitalo prinsessa Dragomirovana ja Liisa Peltonen tämän seuralaisena Gretana ovat melkoinen kaksikko, ensinmainittu vahvasti mielipiteensä ja tunteensa ilmaiseva ja jälkimmäinen uskossaan ja aatteessaan vahva, hiljainen ja enemmän sivustaseuraaja. Alitalo tuhahtelee ja puhahtelee prinsessan roolissa erinomaisesti tämän kyllästymistä ja tyytymättömyyttä ilmituodessaan, ja on roolissaan mainiosti läsnä. Peltonen tuo roolityöhönsä hyvin yksityiskohtia ja ilmaisee sujuvasti paljon myös silloin, kun Greta ei ole huomion keskipisteenä. Sinikka Salminen ottaa lavan haltuun Helen Hubbardin roolissa, hän tavoittaa Helenin mielenliikkeet ja dramaattisen luonteen oivasti. Myös herkkyyttä on roolityöhön löytynyt. Jyri Ojansivu ahkeroi kaksi roolia Samuel Rachettina ja eversti Arbuthnotina, ja vaihtaa näiden kahden välillä niin sujuvasti, että minulla meni hetki hahmottaa Ojansivun olevan tosiaan molempien roolissa. Rachettin roolissa Ojansivu tuo hahmoonsa mainiosti vähän päällekäyvää ja hektistä energiaa, ja everstin rooliin taas armeijataustan tuomaa pidättyväisyyttä mutta myös vilpittömyyttä. Jutta Järvinen tulkitsee Mary Debenhamin roolin onnistunein ottein ja tekee hahmostaan kiinnostavan, hieman salaperäisen naisen. Natalil Lintala on kreivitär Andrenyin roolissa käytännönläheinen ja sujuvakäytöksinen, Lintala poimii roolityöhönsä näppärästi kohtausten tunnelmia ja hahmojen välisiä dynamiikkoja. Janne Kataja tekee Hector MacQueenin roolin hyvällä otteella, hän tuo hahmoonsa lämmintä läsnäoloa ja pientä epävarmuutta, jotka sopivat tälle oivasti.
Tämä oli oikein ilahduttava teatteri-ilta! Suurta jännitystä Idän pikajunan arvoitus ei ehkä Hämeenlinnan Teatterissa tarjoile, mutta tiheää tunnelmaa, herkullista huumoria ja monia tilaisuuksia arvailla syyllistä esitys antaa. Kristo Salmisen Poirot'n charmi puree ja tulkinta hahmosta valloittaa, ja muu näyttelijäjoukko tuo Idän pikajunan kyytiin monta mielenkiintoista, epäilyksiä herättävää ja viattomalta vaikuttavaa raidematkailijaa. Visuaalisesti erittäin tyylikäs ja vakuuttava esitys pitää otteessaan, ja saa haaveilemaan entisajan junamatkailun tunnelmasta. Jospa vain ei sattuisi yhtään murhanhimoista matkaajaa samaan reissuun...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti