Kaunotar ja Hirviö @ Tampereen Työväen Teatteri

 mainos/pressilippu saatu Tampereen Työväen Teatterilta

kuvat © Kari Sunnari / Tampereen Työväen Teatteri

Näin Kaunotar ja Hirviö-musikaalin 22.1.

Bellen (Yasmine Yamajako) isä Maurice (Mika Honkanen) eksyy metsään ja päätyy jylhän linnan ovelle koputtelemaan. Pahaksi onneksi se on juuri kirotun prinssin asumus, jonne Maurice tupsahtaa, eikä linnan isännän tointa toimittava Hirviö (Matti Leino) ole tunkeilijasta lainkaan innoissaan. Kun Belle lähtee etsimään isäänsä, löytyy tämä karusta tyrmästä. Rohkeasti tytär tarjoaa itsensä tilalle, ja jää linnaan, kun isä viskataan sieltä pihalle. Uuteen kotiinsa tutustuessaan Belle tapaa esineiksi loihditun palveluskunnan, muun muassa kynttelikkö-Lumièren (Antti LJ Pääkkönen), kaappikello-Könnin (Hiski Vihertörmä) ja teetä tarjoilevan rouva Pannun (Petra Karjalainen) Kippo-poikineen (Iivari Luomala). Vähitellen myös jurottava ja äkkipikainen Hirviö alkaa vaikuttaa lähestyttävämmältä, ja tytön ja prinssin välien lämpenemistä koko linnan väki odottaakin. Jos ei nimittäin kirottu prinssi opi rakastamaan ja saa vastarakkautta ennen kuin lumottu ruusu kuihtuu, jäävät kaikki nykyisiin olomuotoihinsa. Samaan aikaan toisalla paikallinen lihaskimppu Gaston (Jonas Saari) on päättänyt ottaa Bellen vaimokseen tämän mielipiteestä varsinaisesti välittämättä. Mutta kun Gaston saa tietää Hirviöstä, alkaa miehen päässä liikkua muutakin kuin kosinta. Pian on koko kylän väki lietsottu melkoiseen murhavimmaan... Omko edessä onnellinen loppu, vai kuinka tässä oikein käykään?

Vihdoin ehdin minäkin katsomaan ensi-illastaan (21.10.2025) saakka katsomoja täyteen vetäneen Kaunottaren ja Hirviön. Samuel Harjanteen ohjaama Disney-satu säteilee jokaisella osa-alueella maagista tunnelmaa, ja rullaa varmasti alusta loppuun. En usko koskaan (tai ainakaan pariinkymmeneen vuoteen) nähneeni tätä elokuvana kokonaan, en alkuperäistä piirrettyä enkä myöskään tuoreempaa live actionia, tai ainakaan tarina ei ollut mitenkään vahvasti muistissa. Prinsessasadut ovat muutenkin minulle vähän hankalia kaavamaisen tarinansa ja juurikin sen sadunomaisuutensa vuoksi, ja varsinkin nämä disneyfikaation läpikäyneet versiot, mutta sen tiesin etukäteen ja pystyin säätämään vähän omia odotuksiani ja katsomiskulmaani. Tarinallisesti en kuitenkaan saanut tästä irti mitään valtavia oivalluksia tai syviä viisauksia, vaikkakin moni ehkä enemmän aikuisyleisölle suunnatumpi repliikki, teema ja aihe osuivat ja upposivat. Miten mainiota sanailua, huumoria ja sopivasti osoittelevia muttei liian korostettuja huomioita ovat suomennokseen taituroineet Reita Lounatvuori (teksti) ja Hanna Kaila (laulut)! Harjanteen ohjaus Linda Woolvertonin kirjoittamasta musikaalista on täynnä huumoria, lumoavaa taianomaisuutta, hetki hetkeltä varmemmaksi kasvavaa romantiikkaa ja hengästyttäviä isoja musiikkinumeroita. Myös erilaisuuden, ulkopuolisuuden, rakkauden, luottamuksen ja epävarmuuden teemat on poimittu taitavasti osaksi kerrontaa. Harjanteen taidot ison musikaaliproduktion ohjaksissa on moneen kertaan todettu ja hyviksi havaittu, ja varmalla otteella on hän luotsannut maaliin myös tämän teoksen. Erityisesti taito pitää yhtä aikaa kiinni niin yksittäisten hahmojen tarinoiden kuin koko musikaalin tarinan kaaren punaisista langoista tekee joka kerta vaikutuksen Harjanteen ohjauksia katsoessa.

Visuaalisesti Kaunotar ja Hirviö tarjoilee varsinaista ilotulitusta, kyllä riittää ihasteltavaa ja ihmeteltävää aina pienten yksityiskohtien tasolta kokonaisiin näyttämökuviin. Peter Ahlqvistin lavastus, Eero Auvisen valot, Toni Haarasen videot, Joni Pakasen illuusiot, Pirjo Liiri-Majavan puku- ja hahmosuunnittelu sekä Emmi Puukan naamiointi näyttävät kaikki upeilta. Ainoastaan pimeässä/hämärässä vilkkuvia valoja käytettiin turhan paljon, ja varsinkin prinssin muodonmuutos takaisin ihmiseksi kärsi näistä, muuten visuaalinen suunnittelu osuu kyllä aivan nappiin. Rakastin lavasteiden tunnelmaa, pikkukylän kaikkia mökkejä, tavernaa ja Bellen ja Mauricen ihanaa kotia, linnan jylhiä maisemia ja huikeita yksityiskohtia. Puvustuksessa ovat mukana kaikki tutut ja rakastetut asiat, kuten Bellen keltainen iltapuku, ja jokaisen hahmon vaateparsi on juuri tälle sopiva. Erityisesti palveluskunnan asujen koristelut ja yksityiskohdat jäivät mieleen, mitä ihanaa kimallusta ja kekseliäisyyttä. Valo- ja videosuunnittelu sekä visuaaliset illuusiot upottavat satumaailmaan, ja erinomainen naamiointi viimeistelee hahmojen lookit ja koko musikaalin maailman. Ai että kuinka monta ihanaa kiharaista peruukkia! Tämän musikaalin voisi katsoa varmaan aika monta kertaa ennen kuin olisi jokaista yksityiskohtaa, ilahduttavaa juttua ja hämmästyttävää taianomaisuutta ehtinyt kunnolla ihailla.

Disneyn luottoherrat ovat myös tämän musikaalin musiikin takana, ja Alan Menkenin säveltämät, Howard Ashmanin ja Tim Ricen sanoittamat kappaleet ovatkin taattua laatua. Kyllä Disney-biiseissä on taikaa! Kapellimestari Marko Hilpon johtama orkesteri soittaa tosi kauniisti ja sujuvasti, ja kappaleita oli ilo kuunnella. Itselleni biiseistä tutuin on Gaston, ja se oli myös suosikkini tässä. Reipasta meininkiä ja herkullista komiikkaa, ja riemukkaasti ja taidolla esitettynä, mikäs sen parempaa. Lisäksi pidin etenkin Vaik' mikä ois, Koti, Ihmismuodossa taas, Tunnen muutoksen ja Väkijoukko-kappaleista. Iso osa montaa kappaletta ovat koreografiat, ja Jari Saarelaisen koreografia onkin valloittavaa ja näyttävää, huh sentään miten paljon kaikkea ja missä rytmissä mahtuu joukkokoreografioihin! Etenkin Gaston- ja Vieraamme-koreot ovat upeita. Myös pienemmät koreografiat, kuten Bellen ja Hirviön tanssi, tekivät vaikutuksen, ja Saarelaisen koreoissa onnistuu hyvin varsinkin draamallisen kerronnan ja vau-efektin yhdistäminen. Suloista muuten se, miten näissä satumusikaaleissa ihastutaan ja rakastutaan tanssin keinoin, sekä tässä Kaunottaressa ja Hirviössä että ainakin Pienessä merenneidossa. Ah, sydän sulaa!

Itseäni esityksessä ilahduttivat erityisesti roolityöt, joissa on sopivasti sadunomaisuutta ja särmää. Yasmine Yamajako on hurmaava ja nokkela Belle, ja roolityössä on mainiota jämäkkyyttä ja päättäväisyyttä, ja paljon herkkyyttä. Yamajakon laulu soi kauniina ja sävykkäänä, taisi olla Tunnen muutoksen-biisi, jossa meni oikein kunnon kylmät väreet. Matti Leino tekee hienon tulkinnan ulkopuolisuuden ja varovaisen rakkauden tunteita kokevana prinssinä, jossa on taitavasti sekä epävarmuutta ja sulkeutuneisuutta että huumoria ja lämpöä. Suosikikseni muodostui Antti LJ Pääkkösen näyttelemä Lumière, ai että mitä sanailua, ranskalaista korostusta ja charmia! Ja mitä komediallista tykittelyä! Itseään täynnä oleva lihaskimppu, naisten- ja miestenmies Gaston on Jonas Saaren tulkitsemana herkullisen suoraviivainen ja tärkeilevä, ah mitä pullistelua ja vahvimman varmuudella tilan ottamista! Petra Karjalaisen roolityö rouva Pannuna on ihanan lempeä ja täynnä lämpöä ja hyvää mieltä. Hiski Vihertörmä on Könnin roolissa lakonisen hauska ja osuu riemastuttavasti komediaiskuihin, ja onnistuu sen lisäksi tuomaan roolityöhönsä tosi toimivaa tarkkanäköisyyttä. Antti Langin roolityöstä Töppönä pidin kovasti, vastustamatonta komiikkaa ja hyväntuulista tulkintaa. Minuun iski tietenkin myös se, miten Töppö alkaa kyseenalaistaa Gastonin verrattomuutta, kun miekkonen lietsoo kaupunkia murhanhimoon. Heidi Kiviharju on madame de la Grande Bouchen roolissa valloittava ja ottaa tilan haltuun, ja Pihla Pohjolaisen Babette on valtavan valovoimainen, mikä energia! Mika Honkasen Maurice on hyväsydäminen ja idearikas isähahmo, jossa on lämpöä ja huumorintajua. Koko ensemble loistaa varsinkin isoissa tanssinumeroissa, ja säteilee lavalla. Moni tekee aivan ihania roolitöitä kyläläisinä ja linnan väkenä, huomasin bongailevani moneen otteeseen lavalta ainakin Miko Helppiä, Esme Kaislakaria, Julius Suomista, Viola Kausea ja Oskari Jauhiaista.

Olihan tämä nyt huikaiseva! Vaikka lämpenen prinsessasaduille kovin hitaasti (tosin onko tämä edes prinsessasatu kun Belle ei ole prinsessa..?), satumaisen sujuvasti ja lumoavan visuaalisesti lavalle tuotu musikaali vei mukanaan ja valloitti. Hämmästyttävän upeaa työtä kaikilla osa-alueilla, tässä riittää ihasteltavaa aina visuaalisuudesta roolitöihin ja koreografioista orkesterin työhön. Myös upeimpia isoja tanssikohtauksia joita olen koskaan lavalla nähnyt! Herkullisia roolitöitä muistelen varmasti pitkään, en jostain syystä ajatellut, että tässä on näin paljon komediaa ja huumoria, vaan sepä pääsi yllättämään ja ihastutti kovin. Niin valloittavaa sanailua, kaksoismerkityksiä, nykyaikaan osuvia piikkejä ja oivaltavia suomennoksia! Ja onhan Kaunottaren ja Hirviön rakkaustarinassa myös paljon valloittavaa. Pidän molempien hahmojen ulkopuolisuudesta omassa merkityksessään, Hirviöllä ulkoisesti ja kirouksen vuoksi muista eroten, ja Bellen kohdalla taas kyläläisten tottumusten ja asenteiden vuoksi oudoksuttuna. Nämä kaksi ovat myös päättäväisiä, ja itsepäisiäkin osaavat olla, mutta ah kun he oppivat tuntemaan toisiaan ja laskevat muurejaan. Niin söpöä!