Spring Awakening @ Korsholms Teater

  Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Korsholms Teater!

kuvat © Benjamin Nordberg

Näin Spring Awakeningin 13.7.

Wendla Bergmanin (Petra Rauhala) äiti kertoo tyttärelleen, että raskaaksi tullaan, kun nainen rakastaa puolisoaan oikein tosi kovasti. Melchior Gabor (Kalle Halmén) tietää kyllä miten ihmisten väliset suhteet toimivat, tai ainakin kuvittelee tietävänsä, ja valistaa aiheesta myös ystäväänsä Moritz Stiefeliä (Thomas Lindell). Moritzilla tosin riittäisi stressattavaa ihan vaan koulussa, ei sen lisäksi vielä intiimin kanssakäymisen arvoituksia miettiessä. Kaupungin nuoret haaveilevat kuka mistäkin, puheissa ovat tytöt ja pojat ja fantasiat, vanhemmat, koulun ankarat opettajat, kirkon kaikkialle ulottuva katse, kaikki mitä nuori mieli miettii ja mitä kavereille sanotaan ja esitetään, vaikka vähän nolottaisikin. 1890-luvun Saksaan sijoittuva Spring Awakening kuvaa elämänjanoisia, rohkeita, uteliaita, tietään ja tietoa etsiviä nuoria ihmisiä, jotka elävät aikuisten, uskonnon ja koulun säännöillä vailla ymmärrystä tai keinoja saada kokonaiskuvaa siitä, miten maailma toimii ja miten he aikuisuuden kynnyksellä siihen asettuvat. Kun omin päin kokeillaan, opitaan, etsitään ja tutkitaan, kaikki menee joskus aika hyvin. Mutta sitten jos ei mene, jos sattuu ja hämmentyy ja eksyy, seuraukset voivat olla traagisia.

Spring Awakening perustuu saksalaisen Frank Wedekindin vuonna 1891 ilmestyneeseen Kevään herääminen-näytelmään, ja näytelmän alaotsikko, "lasten tragedia", osuu kyllä tähän musikaaliversioonkin. Teemoja ovat muun muassa nuorten heräävä seksuaalisuus, tukahduttava, lapset ja nuoret hiljaa ja ruodussa pitävä uskonnollinen yhteiskunta, muutos, identiteettikysymykset ja itsensä löytäminen. Musikaali koskettaa isoja aiheita, kuten tiedon ja sen saamisen merkitystä, itsemurhaa, paineita jotka maailma nuorille asettaa, ja puhumattomuuden kulttuurin vaikutuksia sekä yksilöihin että yhteiskuntaan. Siinä missä musikaalin (ja varsinkin aikanaan näytelmän) avoin ja suora tapa puhua teemoistaan ei ehkä enää synnytä sen suurempaa kohua, puhuttelee yli sadan vuoden taakse sijoittuva tarina ehdottomasti myös nykykatsojia ja osuu ajankohtaisiinkin aiheisiin. Korsholms Teater juhlistaa 50-vuotista taivaltaan suomenruotsalaisella kantaesityksellä tästä Steven Saterin kirjoittamasta ja sanoittamasta, Duncan Sheikin säveltämästä musikaalista. Ruotsinnoksen ovat tehneet Fredrik Fischer ja Linnea Sjunneson. Komeasti 50v-juhlavuotta vietetäänkin, sillä Spring Awakening on kesäteatterin näyttämöllä väkevä, herkkä, kiivas, kaunis ja kauhea. Hienovireisesti ja samalla räjähtävästi ohjattu esitys pureutuu teemoihinsa suoraan, antaa ajateltavaa ja ennen kaikkea on kiinni nuoruudessa, sen kysymyksissä ja kokemuksissa. Ohjaaja Isa Lindgren-Backman antaa tilaa niin tarinan synkille sävyille kuin myös nuorten hahmojen ystävyydelle, huumorille, rakkaudelle, kaipuulle ja ilolle. Tummissakin sävyissä on aavistus toivoa, eikä musikaali ole pelkästään traaginen, vaikka pohjavire onkin surumielinen. Kun synkkien aiheiden rinnalla kulkee nuoruuden energia, uhma ja into, myös traagisuus näyttäytyy monitasoisemmin ja menee syvemmälle. Etukäteen odotinkin aika rankkaa menoa, ja yllätyin siitä, miten paljon huumoria ja iloa musikaalissa myös on, varsinkin ensimmäisellä puoliskolla. Tämä oli tarinaltaan ja biiseiltään minulle tuttu teos, mutta en ole Spring Awakeningia ennen nähnyt, joten en ihan tiennyt miten tarina kerrotaan. Tässä Lindgren-Backmanin ohjauksessa nuorten tarinat kerrotaan tarkasti hahmojen tunteita ja kokemuksia katsoen, teini-ikäisten itsevarmuuksia ja hämmennyksiä ymmärtäen, ja isot teemat käsinkosketeltavasti ja vilpittömästi lavalle tuoden. Pidin erityisesti yksityiskohtaisesta lähestymistavasta paitsi isompiin ja tärkeimpiin kohtauksiin, myös taustalla tapahtuviin juttuihin. Ohjauksen fokus on kirkas, mutta tarinaa ei rajoiteta tai kahlita vaan se valtaa lavan riehakkaan rock-scoren säestyksellä täynnä nuoruuden myllerrystä.

Dora Seitovirran koreografia levittäytyy koko näyttämön mitalle ja katsomoonkin, ja jatkaa ohjauksen energistä ja vimmaista nuoruuskuvausta. Myös herkkyyttä on, kuten ohjauksessa, ja koreografia onkin hienosti linjassa kaikkien muiden osa-alueiden kanssa siinä, miten tarinaa kerrotaan. Seitovirta on luonut liikekieltä, joka tutkiskelee, korostaa, vahvistaa ja heijastaa hahmojen kokemia tunteita ja asioita, ja on saumaton osa kokonaisuutta. Koreoissa on kivaa voimaa ja jämäkkyyttä, tietynlaista horjumattomuutta, joka juurruttaa niin päähenkilöt kuin koko hahmojoukon tiukasti kiinni tarinaansa. Erityisesti herkempien biisien koreografioissa on myös hienoja nyansseja, jotka sopivat kohtauksiin tosi hyvin. Suosikkikoreoni on ehkä Totally Fucked-biisissä, erinomainen meno! Lina Johansson on onnistuneesti lauluvalmentanut parinkymmenen hengen ensemblen väkeväksi ja lauluvoimaiseksi joukoksi, joka vyöryttää biisien mukana lavalle aimo annoksen nuoruuden uhmaa ja uskallusta. Koko ensemblen yhteiset biisit kuulostavat erityisen hyviltä, niissä on voimaa ja vimmaa, vaan hienoja vetoja kuullaan myös sooloina ja duettoina sekä pienemmällä porukalla. Käsiohjelmalle vähän miinusta siitä, ettei siitä löydy biisilistaa, mutta mennään englanninkielisillä nimillä tässä. Minulla ei etukäteen ollut mitään suosikkibiisejä, vaikka luukutin ahkerasti origical cast recordingia jotta pysyn toisella kotimaisella tarinasta perillä. Ja pysyinkin, eli kannatti! Tässä produktiossa iskivät etenkin Mama Who Bore Me repriiseineen, The World of Your Body ja sen repriisi, And Then There Were None, Left Behind, Totally Fucked, Whispering ja The Song of Purple Summer. Richard Mittsin johtama bändi soittaa hyvällä meiningillä ja mainiolla energialla, biisit kuulostavat tosi hyviltä ja niissä saavat laulajien lisäksi kyllä tykitellä menemään myös soittajat.

Skenografian on suunnitellut Ludwig Sandbacka, joka on lavastuksessaan asettanut tarinan raamit onnistuneesti osaksi kesäteatterin luonnonmaisemia. Hieno paikka muuten, vanhan talon pihapiiri metsän keskellä ja joen varressa, tosi kaunista. Lavastuksen vinot laudat, vähäeleisyys ja maanläheiset sävyt taipuvat sujuvasti kouluksi, kodeiksi ja muiksi tapahtumapaikoiksi, ja vaihdot ovat näppäriä. Varsinkin lakanoiden ja juuttikankaan käyttö muuttamaan tapahtumapaikkoja, peittämään ja paljastamaan on tarinan kannalta toimivaa. Hieno etenkin se hetki, kun Moritz menee lakanoiden taakse ja kun ne putoavat, siinä onkin Melchior. Moni lavastuselementti taipuu yllättävänkin useaa asiaa esittämään, ja ratkaisut ovat käytännöllisiä ja sopivat kohtauksiin. Puvustus- ja maskeeraussuunnittelu ovat Marina Karppisen käsialaa. Puvustus on tosi onnistunut ja osuu ajankuvaan, ottaen kuitenkin vähän moderneja vaikutteita myös. Värimaailma on hillitty, asut sopivat hahmoille oivasti ja monen hahmon kohdalla vaatteet heijastavat myös enemmän tai vähemmän myös kantajansa persoonaa tai asemaa tarinassa. Maskeeraus- ja hiusjutuista ihan ekana erityispisteet kaikille leteille, upeita! Tykkäsin myös kovasti siitä, miten Wendlan hiustyyli esityksen aikana muuttuu ja miten tämä ratkaisu keskustelee tarinan ja sen tapahtumien kanssa. Kuten puvustus, myös maskeeraus- ja kampaussuunnittelu sopii ajankuvaan, mutta siinä on myös modernille tulkinnalle sopivia ratkaisuja, jotka tuovat hahmojen tyyliin mainiosti rouheutta ja tasoja. Tässä visuaalisuutta käsitellessä myös kehut käsiohjelman kansikuvalle/esityksen mainoskuvalle. En ole ihan varma, kuka on kuvan taiteillut, mutta hieno se on, ja esityksen nähtyäni voin myös nostaa esiin, että onpa onnistuneesti valitut elementit tarinasta mukana kuvassa.

Vahvaa energiaa ja taitavaa tunnekuvausta tarjoileva ensemble tuo nuoret (ja vanhemmatkin) hahmot lavalle varmoin ottein, tarinassa ja tapahtumissa luontevasti läsnäollen. Erityisesti roolitöiden yksityiskohtaisuus ja tarkkuus tekivät vaikutuksen. Petra Rauhala tekee roolityönsä Wendlana taitavasti viattomuutta ja sinisilmäisyyttä sekä uteliaisuutta ja uskallusta tasapainottaen. Wendla haluaa oppia maailmasta vaikka ja mitä, ja hänellä onkin joissain asioissa jo ote aikuisuudesta, mutta samaan aikaan haaveissa ja unelmissa on sadunomaista, lapsellistakin sävyä. Rauhalan näyttelijäntyö rakentuu monitasoiseksi ja hän näyttää hienosti etenkin sen, miten asiat selviävät Wendlalle ja mitä tämä tuntee, ajattelee ja kokee niissä hetkissä, kun joutuu äkkiä tilanteeseen joka ei olekaan enää niin kiva ja jännittävä kuin miltä vielä äsken tuntui. Sydän melkein särkyi kun Wendla viimeiselläkin hetkellä huutaa äitiä apuun, vaikka äidin kiusaantuminen ja kiertely alunperin tytön hätään saattavatkin. Roolityössä on myös valoisaa iloa ja riemua, ja varsinkin ystäviensä kanssa nauraessaan ja heitä kiusoitellessaan Rauhalan Wendla säteilee. Melchioria näyttelevä Kalle Halmén tekee hienon roolin, hän on hahmossaan läsnä vaikuttavalla herkkyydellä ja energialla. Melchior on monimutkainen hahmo, monitasoinen myös, ja siksi tosi kiinnostava. Halmén on tyypistä oivallisesti perillä, hän tavoittaa Melchiorin persoonan tarkasti ja antaa tulkinnassaan tilaa kaikelle sille, mitä Melchior on, miten hän toimii ja miksi. Varsinkin se hetki, kun Melchior saa tietää Wendlan odottavan lasta, on mahtavan yksityiskohtaisesti ja vahvasti näytelty. Thomas Lindell näyttelee Moritzia sujuvalla otteella, hän kuvaa onnistuneesti haaveilevan, hyväsydämisen ja herkän Moritzin luonnetta ja kokemuksia. Lindellin roolityössä on hiljaista voimaa ja taitavasti viritettyä latausta, ja etenkin And Then There Were None-biisissä tämä näkyy erinomaisesti. Livia Wikström tekee Ilsenä roolin, jossa on asennetta ja ystävällisyyttä, ja Emilia Enelundin tulkinta Marthasta on tosi kaunis ja vakuuttava. Mila Nymanin Hänschen ja Jonathan Holmin Ernst ovat söpöjä pikku vilkutuksia, ujoja hymyjä ja pitkiä katseita vaihtaessaan, ja heidän The Word of Your Body-repriisinsä on ihana. Julle Vestman riemastuttaa Georgina etenkin komediantajullaan, ja eläytyy rooliinsa onnistuneesti. Useissa aikuisrooleissa nähdään Ann-Sofi Loo, Therese Braskén ja Thomas Sundell, jotka tuovat roolityöihinsä mainiosti niin koulun henkilökunnan ankaruutta, vanhempihahmosta riippuen ymmärrystä, lämpöä tai jyrkkyyttä kuin ilahduttavasti riehakasta heittäytymistäkin. Esiintyjäjoukon täydentävät Robin Nygren (Otto), Ingrid Finne (Anna), Lollo Kolehmainen (Reinholdt/ensemble), Liisa Kuivalahti (Thea) sekä ensemblessä nähtävät Lydia Backman (vuorottelee Annan roolissa), Anna Backgren, Emma Laaksovirta, Leandra Granlund ja Miranda Klockars. Koko jengi tuo omiin rooleihinsa energiaa, tarkkuutta ja sujuvaa tekemistä, ja esityksen parasta antia ovat kyllä meikän suosikkien eli synkkien hetkien ohella joukkokohtaukset, joissa taitoa ja voimaa riittää. Erityisesti kaikkein rokeimmissa hetkissä lavalla on huikea meno! Myös lopun The Song of Purple Summer on aivan ihana. Mainitaan vielä se, että osassa esityksiä Ilsen roolin tekee koreografi Dora Seitovirta.

Tämä oli minulle ensimmäinen Spring Awakening, mutta ei varmasti vika. On synkkää, rokkaavaa, traagista ja isoja tunteita eli juuri minun juttuni kuten jo etukäteen arvelinkin, joten tie vie varmasti joskus jonnekin vielä uudelleen tätä musikaalia katsomaan. Vaikka onkin yli sata vuotta vanhaan näytelmään perustuva musikaali, puhuttelee ja koskettaa tämä nykyaikanakin. Ovathan nuoret nuoria myös nyt, ja silloin elämässä myllertää. Sen Spring Awakening kuvaa kauniisti ja suoraan, niin tapahtuma-aikansa kontekstissa kuin ajattomasti. Onpa hienoa, että juuri tämä musikaali tärkeine teemoineen, nuorten ihmisten tarinoineen ja väkevine biiseineen on valikoitunut puolen vuosisadan teatteritaivalta juhlistamaan. Tätä Korsholms Teaterin versiota varten kannatti ehdottomasti reissata vähän pidemmälle, sillä esitys on tosi hieno, vahvasti ja herkästi näytelty ja tarkkanäköisesti ja energisesti ohjattu. Erinomaista tykittelyä niin rokkaavien biisien, isojen teemojen kuin suurten tunteidenkin suhteen, sekä huumoriin että kipeisiin sävyihin heittäydytään tosi sujuvasti. Toisella kotimaisella kun mentiin, niin ihan en kaikkea ymmärtänyt, mutta hyvin pysyin kärryillä, olihan tarinakin toki etukäteen pääpiirteittäin tuttu. Tulevissa esityksissä on vielä osassa saatavilla tekstitys suomeksi ja englanniksi, hieno juttu!