Jäniksen vuosi @ Kouvolan teatteri

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Kouvolan Teatteri!

kuvat © TAVATON Media

Kouvolan Teatterissa Arto Paasilinnan klassikkoromaani Jäniksen vuosi tuodaan näyttämölle korona-aikaan sijoitettuna versiona, jota katsoessa saa pohtia, mikä oikein on totta, mitä tapahtuu oikeasti ja mikä on tärkeää. Vatanen (Tommi Kekarainen) on kyllästynyt ja alakuloinen mies, joka tekee yksinäistä työtä ensin toimistolla ja sitten etätöissä ja joka katselee luontodokumentteja päivät pitkät. Äkkiä Vatanen tapaa jäniksen ja kaikki muuttuu, kun kaksikko lähtee yhteisiin seikkailuihin.

Täytyy heti myöntää, etten ole lukenut Paasilinnan teosta (pitää korjata tämä) mutta esityksen nähtyäni toivoin, että olisin sen lukenut. Kanssakatsojien kommenttien perusteella lähdemateriaalista oltiin aika kaukana, eikä Paasilinna tietenkään ole korona-ajasta tai suoratoistopalveluista kirjoittanutkaan, mutta olisi ollut hauska itsekin tietää, millainen romaani on ja miten näytelmä siihen vertautuu. No, lukiessa voin sitten muistella tätä esitystä. Kouvolaan näytelmän on ohjannut Seppo Honkonen, jonka käsissä esityksestä muodostuu mielenkiintoinen, hieman hämmentävä kokonaisuus. Vatasen suunnistaessa jäniksen kanssa toinen toistaan erikoisempien tyyppien ja tilanteiden luo katsomossa yrittää saada selvää siitä, onko kyseessä ihan todellinen tapahtuma vai eletäänkö jossakin Vatasen mielikuvitusmaailmassa? Ja onko sillä väliä? Ehkä sittenkin voi unohtaa unen ja valveen, toden ja valheen rajat ja vain antaa tarinan viedä? Tarina nimittäin kyllä vie, vaikka ihan en pystynyt antamaan sille ohjia ja seuraamaan. Olen suorien juonien ja melko selkeiden juttujen fani, ja tämä kyllä haastaa katsojaa monessa käänteessä, se vie minua pois mukavuusalueeltani. Jotkin yllätykset kyllä sopivat tarinoihin, ja Jäniksen vuosi tarjoaa ehdottomasti hyviä hetkiä yllättyä ja hämmästyä.

Näytelmässä tapahtuu kaikenlaista aina arkisesta työnteosta salaliittoteorioiden tutkimiseen ja lettujen paistamiseen sekä meditaatioon, ja kaikenlaisia tyyppejä näyttelijät loihtivat lavalle. Tommi Kekarainen Vatasena tekee sujuvan roolisuorituksen ja saa kyllä vetää laidasta laitaan tunteiden ja tunnelmien kanssa. Kekarainen on mainio Vatanen, tykkäsin hänen tyylistään tuoda hahmo lavalle. Siinä missä Kekarainen esittää yhden hahmon sisällä monenlaista tunnetta, tapahtumaa ja tyyliä, loput näyttelijät (Satu Lemola, Annina Rubinstein, Markus Waara ja Tiina Winter) saavat esittää useita erilaisia hahmoja. Jokainen pääsee Jänön rooliin ja tekee myös vaikutuksen juuri jäniksenä, mahtavan erilaisia mutta samanhenkisiä pitkäkorvia jokainen. Lemola jäi mieleen myös erityisesti Numeropalvelun ja Korpin rooleista, kylläpä Korppi olikin mielenkiintoinen tyyppi! Rubinstein tekee hyvää työtä varsinkin Vatasen vaimona, Kärkkäisenä ja Oululaisena Polliisina, ja Waara vakuutti etenkin Uutisankkurina, DJ Mättönä ja Hannikaisena. Winterin roolisuorituksista erityisesti Ruokalähetti Teija ja Supikoira Moi jäivät mieleen. Varsin onnistunutta yhteistyötä koko porukalta, ja taitavaa vaihtamista hahmosta toiseen.

 Esityksen rytmi on vähän epätasainen, joskus vauhti hidastuu hieman liikaa mutta vauhdikkaampi meno korjaa sitä hyvin. Ja hitaasti eteneminen tuo välillä hyvää tehoa kohtauksen tunnelmaan, eli se lienee tarkoituksellista. Tunnelma tässä on muutenkin kohdillaan, sekä humoristisemmissa hetkissä että unenomaisessa menossa, arkisessa tylsyydessä ja vähitellen aukeavassa totuudessa ja todellisuudessa. Lavastus (Sanna Halme) tuo sujuvasti ja melko vähällä lavalle tyylikkäitä ja toimivia ratkaisuja, ja Halmeen puvustus sopii hienosti kohtausten fiilikseen ja hahmojen tyyliin. Monia tosi kivoja pukuratkaisuja tässä, ja monipuolinen puvustus näyttää mahtavalta. Mia Jalervan valosuunnittelu ansaitsee erityiskiitokset, varsinkin kohtauksessa jossa Vatanen leijuu ilmassa ja valo kiertyy hänen ympärilleen. Upean näköistä! Valosuunnittelu on muutenkin tosi onnistunutta.

Vaikka tämä ei ihan ollut makuuni sopiva näytelmä, pidin esityksen katsomisesta ja se onnistui huvittamaan ja antamaan ajattelemisen aihetta. Tätä Jäniksen vuotta katsoessa aivot eivät meinanneet ihan pysyä mukana, ja sehän ärsyttää minua, mutta hyvä vain haastaa katselutottumuksiaan. Näppärästi toteutettu moni kohtaus, näyttelijäntyö on sujuvaa ja tietynlainen hämäryys tuodaan lavalle hyvin. Hyvin toteutettu näytelmä ja kiva katsomiskokemus, vaikka ei juuri minuun aivan iskenytkään.