keskiviikko 19. kesäkuuta 2019

Katsastus @ Koskenniskan kesäteatteri

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Pornaisten Pohjoinen Nuorisoseura!
kuva © Heidi Kotilainen
Katsastus sai ensi-iltansa Koskenniskan kesäteatterissa eilen 18.6.

Mallu (Tanja Ronkainen) ja Viltteri (Petri Kauppinen) ovat ihan kohta vauva-arkeen törmäävä nuoripari. Valitettavasti Viltterillä on päällimmäisenä mielessä auton katsastus ja Mallu saa tulevaa perhe-elämää ja vanhemmuutta ihmetellä itsekseen. Mallun äiti (Mia-Maija Toivanen) jaksaa muistuttaa huonosta miesvalinnasta, naimisiinkin pitäisi vielä ennen lapsen syntymää ehtiä, ja asuntokin kai olisi löydettävä. Tässä apuun tulee Osku (Atte Köngäs). Viltteri pyörii Mallun velipojan Junnun (Arto Nikula) ja kaverinsa Öövinin (Kimmo Virtanen) kanssa kylillä autolla ajellen, ja sitä autoa lähdetäänkin sitten katsastamaan Ruotsin puolelle. Siinäkin riittää jos jonkinlaista sattumusta, kuten matkan varrella muutenkin, mutta lopulta Viltterin on kohdattava isäksi tuleminen ja muullakin porukalla on pohtimista siinä, mitä elämässä seuraavaksi olisi edessä.

Pidin tästä kovasti! En ole nähnyt Katsastus-leffaa tai muutenkaan tutustunut tarinaan mitenkään ennen esityksen näkemistä, mutta odotin tämän olevan aika hyvä juttu. Ja niinhän se olikin, tässä on sujuva ja kiinnostava tarina, mainiot hahmot, reipas meininki ja varsin onnistunut toteutus kaikin puolin. Esitys on alusta loppuun ajankuvalleen uskollinen. Ohjaaja Tuija Kosonen on saanut ryhmänsä loistavaan vireeseen ensi-iltaa varten ja tästä meno varmasti jatkuu samalla onnistuneella ja riemastuttavalla tahdilla esityskauden läpikin. Juoni kulkee rytmikkäästi näytelmän läpi ja tarina pitää otteessaan. Lavastus on Susanna Määtän ja Tuija Kososen käsialaa ja näyttää mainiolta, samoin Arja Söderlundin ja Henny Sintosen puvustus sopii esitykseen oikein hyvin.

Tarinaltaan Katsastus iskee minun makuuni, siinä ei sinänsä niin paljon ihmeellisiä juttuja tapahdu, mutta arkiset tapahtumat käsitellään kiinnostavasti ja tarkasti, ja niin huumoria kuin koskettavuuttakin löytyy tutuista ja tavallisista jutuista. Koskenniskan kesäteatterissa tarinaan on tartuttu taitavalla otteella ja juoni avautuu katsojien eteen hyvällä tavalla, esityksessä ei ole kuljettu oikoteitä tai tehty mitään liian monimutkaisesti tai vaikeasti, vaan kaikki sujuu kuin rasvattu. Työryhmä on tuonut esitykseen ison annoksen samaistuttavuutta ja tuttuutta, tapahtumat ja hahmot tuntuvat aidoilta ja tarinan seuraaminen tuntuu siltä, kuin tämä voisi joskus jollekulle sattua tai olla sattunutkin. Todella onnistunutta tarinan kerrontaa ja esityksen tekemistä siis.

Näyttelijät ovat kaikki nappivalintoja, varsinkin päärooleissa tekeminen on niin varmaa ja sujuvaa, että sitä on ilo katsoa. Petri Kauppinen on Viltterinä tosi hyvä, hän on sisäistänyt hahmonsa mielenmaiseman ja näyttelee hyvin luontevasti ja onnistuu roolissaan mainiosti. Kauppinen pelaa hyvin yhteen kaikkien muiden kanssa, ja Viltterin tarinaa on kiva seurata. Tanja Ronkaisen Mallu on ihan loistava, päättäväinen ja äitiyden hämmästyttämä nainen, joka ratkaisee vastaan tulevat tilanteet nokkelasti, vaikka häntä vähän ärsyttääkin Viltterin ainainen autoilu ja myöhästely. Ronkainen tekee uskottavan roolin ja tuo lavalle kokonaisen, tarkasti mietityn hahmon. Arto Nikula tekee läpi esityksen oikein onnistunutta työtä Junnun roolissa, ja Junnu onkin yksi suosikkihahmoistani. Hän myötäilee ja todistaa missä vain Viltteri tai Öövini pyytävät, mutta vaikuttaa kavereidensa riehuessa, pelleillessä ja huonoja päätöksiä tehdessä ehkä porukan järkevimmältä tyypiltä. Junnun roolissa on myös kivoja yksityiskohtia, esimerkiksi se, kun hän tutkailee sairaalassa kengänsuojuksiaan tai juottaa tytöille viinaa hääbileissä. Kimmo Virtanen on mahtava Öövini, alusta loppuun tarkkaa ja vakuuttavaa, todella hyvää työtä. Öövini on aikamoinen tyyppi, ja Virtanen toteuttaa roolin riemukkaasti ja onnistuneesti.

Mainitaas vielä pari... Jani Sintonen pappi Marutsellana on tosi hyvä, samoin Paula Köngäs sekä nakkiakkana että varsinkin Suomen tullina. Atte Köngäksen Osku on onnistunut rooli, ja pidin myös Mia-Maija Toivasen tekemisestä Mallun äidin roolissa. Susanna Määtän tomeralle vainajan veljen vaimolle vielä maininta, kyllä on tuima tuijotus! Koko porukka tekee hyvää työtä ja tuo lavalle toimivia, sujuvia kohtauksia näytelmän hahmojen elämästä. Ja totta kai myös erikoismaininta Lada 1200L:lle, joka esityksessä esittää Viltterin autoa Hillmania eli Hilmaa.

Oikein hauska ja kiva kesäteatteri-ilta siis! Suosittelen tätä lämpimästi, esitys on tosi hyvä ja näyttelijät ja muu porukka tekevät loistavaa työtä. Erityiskiitos vielä siitä, että väliajalla saa grillattua maissia. Mahtavaa!

kuva © Kimmo Virtanen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti