maanantai 3. heinäkuuta 2017

Bonnie & Clyde

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos tekijäporukalle!
kuvat © Lauri Laukkanen & Heidi Bergström
Ohjaaja Pauli Patisen koollekutsuma, helsinkiläisistä ylioppilasteatterilaisista ja Teatterikorkeakoulun opiskelijoista koostuva porukka on tehnyt Bonnie & Clyde-nimisen esityksen, jonka ensi-iltaa vietettiin Tervasaaren amfiteatterissa 1.7.

Lavalla nähdään Lumi Aunio, Eeva Kaihola ja Elias Salonen. He kaikki ovat Bonnie ja Clyde sekä omia itsejään ja erilaisia versioita erilaisista ihmisistä. Täytyy nyt heti alkuun todeta, että onpas näyttämöllä paljon nuorta energiaa, taitoa, lahjakkuutta ja hurmaavaa läsnäoloa. Kolmikko tekee vakuuttavaa työtä ja heitä on ilo seurata lavalla. Toimiva ja onnistunut roolitus siis!

Bonnie & Clyde puhuttelee ja saa miettimään. Kuka minä olen, mitä haluan ja millaisena minut muistetaan? Miten maailmaan voi vaikuttaa? Esityksessä on paljon pieniä yksityiskohtia, jotka jäävät mieleen ja niitä mietii ihan huomaamattaankin vielä muutaman päivän päästä. Jokin vuorosana, musiikin pätkä, ilme tai ele, joka herätti miettimään jo katsomossa istuessa, palaa esitystä muistellessa heti takaisin ajatuksiin. Kiinnostava esitys, josta jäi paljon ajatuksia ja mietiskeltävää.


Esityksen musiikki on Henna Helasvuon säveltämää ja sitä kuuntelee oikein mielellään. Lauluista varsinkin Point of no return ja Kato mua miellyttivät korvaani ja toimivat hienosti myös kokonaisuudessa, kuten kaikki muukin musiikki. Puvustuksesta pisteitä saavat Vita Edvards ja Stella Kylä-Liuhala, hienoja asuja lavalla olevalla kolmikolla päällään.

Tykkäsin tästä tosi paljon, minusta oli ihan mahtavaa istua katsomossa ja seurata sujuvaa, mielenkiintoista tarinaa, jota taitavat tyypit toivat katsojien eteen. Edes vesisade ja viileä ilma eivät haitanneet, ei katsomossa eikä lavalla, vaan energia ja varma ote esitykseen säilyivät. Onnistunut, toimiva ja mukaansatempaava esitys, joka ei päästä liian helpolla, mutta saa nauramaan ja nauttimaan sekä ajattelemaan. Hieno juttu!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti