keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

ihanin näkemäni elokuva

facebook
Viime maanantaina käytiin äitin kanssa katsomassa Oscar- voittajaleffa Kaiken teoria. Ja onneksi käytiin. Ihanin elokuva ikinä ♥

"Kaiken teoria kertoo yhdestä maailman merkittävimmistä elossa olevista ajattelijoista, astrofyysikko Stephen Hawkingista. se on myös tarina kahdesta ihmisestä, joiden rakkaus oli kyllin väkevää uhmaamaan kovintakin kohtaloa." - finnkino

Kaiken teoriassa parasta oli elokuvan kiireettömyys. Kahden tunnin kesto oli juuri sopiva, ja sen aikana ehti nauraa, liikuttua ja nauttia. Elokuvan pääparia, Stepheniä ja Janea, näyttelivät Oscarin roolista voittanut Eddie Redmayne ja Oscar-ehdokkuuden ja Golden Globe- palkinnon roolista saanut Felicity Jones. Redmaynen suoritus oli todellakin Oscarin arvoinen, aivan upeaa roolityötä! Varmasti vaikeaa ollut näytellä Stepheniä tämän motoneuronitaudin edetessä ja normaalien taitojen kadotessa. Felicity Jones on herkkä ja voimakas, vakuuttava Jane Hawking.


Lavastus ja puvustus olivat sopivan hempeitä tai tietyllä tavalla ainakin, vähän mahtipontisia ja hieno ilotulituskin nähtiin. Ainakin elokuva vaikutti aika todenmukaiselta, juoni oli ymmärrettävä ja siinä pysyi hyvin mukana. Heti kun tämä DVD:lle tulee niin ryntään ostamaan ja katson uudelleen. Todella kaunis elokuva ja koskettava myös. Hahmot olivat mieleenpainuvia ja osaan pystyin samaistumaan. En tiedä oliko elokuvan esikuvien luonteet tavoitettu, mutta hyvin ainakin oli näytelty.


Oli tämä kyllä lumoava. Mahtava. Upea. Ainutlaatuinen. Koskettava. Täydellinen. Kaunis.

Sanoinkuvaamaton.


2 kommenttia: