Komedia pankkiryöstöstä @ Helsingin kaupunginteatteri

 mainos/medialippu saatu Helsingin kaupunginteatterilta

kuvat © Otto-Ville Väätäinen

Näin Komedian pankkiryöstöstä 25.3.

Hakaniemen Osakepankkiin on tulossa säilöön Unkarin prinssin mittaamattoman arvokas timantti. Paitsi että tämä on pankinjohtaja Jorma Kuusikon (Risto Kaskilahti) mahdollisuus näyttää, mihin hänen pankkinsa pystyy, kiinnittää ainutlaatuinen tilaisuus myös lain ulkopuolella kulkevien tyyppien huomion... Vankilasta vauhdikkain ottein ja suurin suunnitelmin karkaava Roger Rahikainen (Sauli Suonpää) on keksinyt keinot kähveltää timantti, hänen apunaan häärii vanginvartija Tauno Kyykkä (Martti Manninen). Juoneen sotkeutuvat myös pankissa työskentelevän Hellän (Merja Larivaara) poika, pikkurikollinen Veikka (Samuel Kujala) ja tämän tuore ihastus Aino (Linnea Leino), joka sattuu olemaan niin pankinjohtajan tytär kuin Rogerin entinen heila. Yhdessä tuumin pankkia suuntaavat he ryöstämään, vaan kuinkahan mahtaa pankkiryöstö onnistua joukolta ihmisiä, joista jokaisella on vähän omat suunnitelmansa?

Komedia pankkiryöstöstä on kolmikon Henry Lewis, Jonathan Sayer ja Henry Shields kirjoittama, samojen tyyppien siis kuin Näytelmä joka menee pieleen. Pankkiryöstökomediaa on aiemmin esitetty suomessa nimellä Tämä on ryöstö, mutta tähän HKT:n versioon on päivitetty niin nimi kuin suomennos. Erinomaisen kekseliään, leikittelevän, yllättävän ja viihdyttävän käännöksen takana on Paavo Leppäkoski, joka on ujuttanut näytelmän täyteen melkoista kieli-ilottelua. Ensimmäisen puhenäytelmäohjauksensa tekee Samuel Harjanne, joka onnistuu debyytissään varsin mallikkaasti. Fokus säilyy, farssi rullaa reippaalla tahdilla ja oivalla energialla, ja mikä tärkeintä, naurattaa, yllättää ja tarjoilee komediallista riemua alusta loppuun. Hieman sellaista päämäärätöntä sähellystä on joissain hetkissä, jota tämän tyylilajin juttuihin usein syntyy, mutta ei mitenkään liiallisesti. Se täytyy kuitenkin sanoa, että huumori itsessään on välillä turhan ja hämmentävänkin auki selitettyä. Osa jutuista vähän lässähtää antamatta yleisölle mahdollisuutta saada kunnon nauruja, kun vitsin/huumorin juju väännetään tekstissä rautalangasta. Monenlaista koomista helmeä kuitenkin mahtuu onneksi runsaasti mukaan, välillä hyvin oivaltavasti ja nokkelasti, ja raikkaasti komediakliseiden tuulettamistakin. Tästä kiitos kuulunee etenkin ohjaukselle, jossa on tarkka katse siihen, mille lavalla nauretaan ja miten tilanteet näyttämölle luodaan. Eeva Kontu on sekä säveltänyt että sovittanut näytelmään musiikkia, ja montaa timantteihin enemmän tai vähemmän liittyää kappaletta lavalla versioidaankin. Tilanteeseen kuin tilanteeseen ja tunnelmaan kuin tunnelmaan sopivia säveliä esityksessä kuullaan, ja kuten pankkiryöstöön sopii, on musiikissa myös kaikuja toimintaelokuvien taustamusasta. Aluksi pidin lyhyitä laulukohtauksia aavistuksen turhina tai kokonaisuuteen istumattomina, mutta vähitellen nekin löysivät paikkansa lavan tapahtumien joukosta onnistuneesti.

Jani Uljas on suunnitellut hienon ja näyttävän lavastuksen, jossa liikutaan välillä painovoimaa uhmaten ja monenlaisia näyttämön tarjoamia mahdollisuuksia hyödyntäen. Kirjoittajakolmikon näytelmille tyypillisesti komedia liittyy vahvasti tekstin ja näyttelijäntyön lisäksi lavastukseen ja muuhun visuaalisuuteen. Ja oivallisesti on lavastuksellisia koomisia ja herkullisia hetkiä tässä luotu, sekä yksinkertaisia että teknisesti vaativampia. Lavastuksessa on monia mielikuvituksellisia ja hauskoja juttuja, jotka ovat kivaa vastapainoa arkiselle pankkimiljöölle. Myös perspektiivillä ja asioiden kokoluokalla pelaaminen on mainiota, kuten vankilapaon ja takaa-ajon kohdalla. Elina Vätön pukusuunnittelu ja Milja Mensosen naamiointisuunnittelu loihtivat jokaiselle hahmolle 50-luvun Helsinkiin sopivan lookin. Erityisen vaikuttavaa on se, miten nopealla tahdilla ja kekseliäästi puku- ja naamiointisuunnittelu mahdollistaa hahmosta toiseen hyppäämisen, valepukujen pukemisen silmänräpäyksessä, ja muutenkin kaiken vauhdikkaasti tapahtuvan hahmoihin liittyvän visuaalisen muutoksen. William Ilesin ja Toni Haarasen valo- ja videosuunnittelussa on kaikkea sateisesta illasta kaupungilla lasereiden täyttämään pankkiholviin ja vedenalaiseen maailmaan. Koko esityksen visuaalinen puoli on erinomaisesti toteutettu, ja suuren näyttämön tekniikka tarjoaa myös monenlaisia mahdollisuuksia, joihin tässä tartutaan. Myös nopeatempoisen farssin kuljetus onnistuu kiitettävästi ja kiireettömästi, vaikka lavalla on kokoa, korkeutta, syvyyttä ja leveyttä.

Ja onpas tässä notkeaa näyttelemistä! Ja siis ihan kaikilla tasoilla, fyysisesti, verbaalisesti, tunnelmien välillä siirtyessä, painovoimaa uhmatessa ja hahmosta toiseen hypätessä. Mitä energiaa, tyylilajin omaksumista ja huumorin iloa! Erityisen riemukkaina näyttelijäntyöllisinä hetkinä mieleen jäivät Lasse Lipposen yksin esittämä tappelukohtaus, jossa on läsnä kolme henkilöä, sekä Lipposen tulkitsema melkoinen määrä hahmoja noin muutenkin, Linnea Leinon, Sauli Suonpään ja Samuel Kujalan pantomiimaa ja arvaa isä-Kuusikon elämäntarina-hetki (tämä oli luultavasti suosikkihetkeni koko esityksessä), Martti Mannisen hurmaava ja vaivattomasti vedetty verbaaliakrobatiikka pitkin esitystä, sekä Jouko Klemettilän rooli Arvona ihan kokonaisuudessaan. Farssi on tyylilajinakin sellainen, että suorastaan vaatii heittäytymistä, ja siitä malliesimerkin tarjoaa ihan jokainen näyttelijä. Millaisia tyyppejä he lavalle tuovatkaan! Sauli Suonpää on Rogerin roolissa juuri niin rouhea ja itsevarma kovanaama kuin suuren ryöstösuunnitelman takana olevan vankilakundin kuvittelisi olevan. Vaan huumoria ja hurmaavuuttakin Rahikaiselta löytyy, ja Suonpään taito tasapainotella toisaalta uskottavan rikollisen ja toisaalta kaikenlaisten kommellusten keskellä koomisen nuoren miehen välillä vakuuttaa. Samuel Kujala tekee Veikan roolin näppärästi ja hyvällä rytmillä, hänen näyttelijäntyössään on ovelan ja fiksun pitkäkyntisen sulavuutta, mutta myös vakuuttavaa viattomuutta ja suloisuutta. Komedian ja huumorin tulkinta ja välittäminen on Kujalan roolityössä erityisen vaivatonta. Linnea Leino tekee valoisan ja raikkaan roolin Ainona, hänen komediallinen ajoituksensa on erinomainen ja läsnäolonsa lavalla hurmaava. Hän tuo roolityöhönsä myös oivallisesti asennetta.

Risto Kaskilahti heittäytyy pankinjohtaja Kuusikon rooliin täysillä, ja hänen komedianäyttelemisensä on timanttista (heh) läpi esityksen. Kaskilahti taitaa niin verbaalisen kuin fyysisen huumorin, ja osaa lukea tilannetta ja tunnelmaa tarkasti. Jouko Klemettilä on Arvona valloittava, hän eläytyy rooliinsa loistavasti ja ottaa siitä irti ihan kaiken. Miten monta mahtavaa hetkeä hän lavalle tuokaan, hihityttää vieläkin! Merja Larivaara ja Rauno Ahonen hurmasivat minut täysin Hellän ja Supon tarkastaja Reino Perän rooleissa, he pelaavat yhteen saumattomasti, ja ovat tyylilajissa kuin kotonaan. Larivaaran roolityössä on keveyttä ja lämmintä itsevarmuutta, joka sopii hahmolle tosi hyvin. Ahonen tavoittaa sujuvin ottein kaikki Reinon eri puolet, aina tiukasta poliisista täysin rakkauden hullaannuttamaan mieheen. Martti Manninen tekee Kyykän roolin sydämellisellä innolla ja hyvällä meiningillä, ja on yksinkertaisesti täysin valloittava. Hän on tehnyt hahmosta omansa, ja se näkyy. Lasse Lipponen näyttelee kaikkia muita, eli yhteensä neljäätoista roolia – joskus useampaa samaan aikaan näyttämöllä ollessaan. Ja siis millä energialla ja eläytymisellä! Jokainen tyyppi on ihan oma persoonansa, vaikka olisi lavalla vain pienen hetken. Erityisesti mieleen jäivät Varma, päätoimittaja, Elmeri-Ilmari-Günther-kolmikko, talonmies ja lokki. Ensemblessä roolin kuin roolin ja laulun kuin laulun vetävät sujuvin ottein Kai Lähdesmäki, Samuli Pajunen, Kaisa Torkkel ja Raili Raitala.

Komedia pankkiryöstöstä tarjoaa farssia, jossa riittää vauhtia, vaarallisia tilanteita, ja paljon viihdyttäviä hetkiä. Vaikka saman kirjoittajakolmikon Näytelmä joka menee pieleen vetääkin pidemmän korren, niin kyllä tämä todellakin ilahdutti ja ihastutti monessa! Varsinkin erinomainen suomennos, energinen näyttelijäntyö kautta linjan, visuaalisuus kaikessa herkullisuudessaan, sekä reipas, vauhdikas ja hyväntuulinen komediatykittely toimivat minulle erityisen hyvin. Häpeilemätön kaksimielisyys ja roisi huumori ehkä pääsivät vähän yllättämään, vaan huvittivat sitäkin enemmän. Hauskaa oli!