maanantai 8. heinäkuuta 2024

Vaimoni on toista maata @ Mustion Linnan kesäteatteri

 

kuvat © Hannes Suominen, Olga Yli-Hakula

Näin Vaimoni on toista maata-farssin 4.7.

Janne (Risto Kaskilahti) ja Helena (Sari Puumalainen) odottavat innolla, että Jannen vanha opiskelukaveri Risto (Joonas Suominen) tyttöystävänsä Veeran (Hannamaija Nikander) kanssa tulevat vierailulle. Kokkaukset ovat uunissa, pöytä katettu ja alkumaljat kaadettu. Mutta missä viipyvät vieraat? Kun Risto ja Veera sitten saapuvat, on vastaanotto lämmin, vaikka vieraat vastahakoisilta vaikuttavatkin. Eikä Veera puhu mitään, ei edes kehu ruokaa. Mahtaako nainen edes ymmärtää suomea, vai onko hän kenties ulkomaalainen?

Olen nähnyt tästä Giller Dyrekin farssista (suomennos Reita Lounatvuori) useamman version, ja aina toimii hyvin. En ole suuri farssien ystävä, mutta Vaimoni on toista maata on yksi niistä, joista pidän kovasti ja joka naurattaa oikeasti. Tällä kertaa puikoissa on Hannes Suominen, jonka ohjauksessa on mainio meininki. Kahden erilaisen pariskunnan kohtaaminen rakentuu lavalle sujuvasti ja riemukkaalla energialla. Varsinkin toisen kaksikon hanittelu ja puputtelu ja pusuttelu, ja toisen hiljaisella äänellä käyty väittely tuodaan näyttämölle mainiossa tasapainossa, korostetusti mutta ei liian yli vetäen. Tässä on nimittäin hyvin hienoinen raja, ja vaara lipsahtaa siihen, että nyt vedetään täysillä ja otetaan irti kaikki mitä lähtee, on helposti läsnä. Suomisen ohjaus uskaltaa lähteä revittelemään, mutta kohtauksissa on riittävästi nyansseja, jotta fokus säilyy ja huumoria löytyy myös muualta kuin erilaisten hahmojen tyypittelystä. Yksi tämän tarinan komedian sävyjä on ilman muuta se, miten erilaiset nämä kaksi pariskuntaa ovat, ja siksi on erinomaista, että erosta tehdään tosi näkyvä. Revittely on siis ehdottomasti sallittua, ja Suomisen ohjauksessa myös fiksusti toteutettua. Myös rytmillisesti esitys on hyvässä kuosissa, ja tahti pysyy vauhdikkaana alusta loppuun. Iskut ovat kohdillaan, ja kokonaisuus pitää otteessaan. Varmaotteista tekemistä, hyvällä sykkeellä ja ammattitaidolla.

Niina Suvitien lavastus on sopivan kotoisa ja eletyn näköinen. Yksityiskohdat tuovat syvyyttä Jannen ja Helenan hahmoihin, sillä heidän kodissaan kaikki tapahtuu, ja lavastus taipuu sujuvasti farssin tarpeisiin. Ja kuten kunnon farssilavastuksessa, ovia on kaksin kappalein, ja niillä onkin tarinassa omat roolinsa. Ritva Suomisen puvustuksessa on rentoa kesäjuhlatunnelmaa, ja vaatevalinnat heijastelevat hahmojen persoonia hyvin. Visuaalisuus tarjoaa esitykselle onnistuneet raamit, ja osallistuu myös komedian luomiseen. Näyttämökuva on arkinen, jolloin aina vain uusia kierroksia ottavan tarinan hullunkurisuus korostuu. Harvoinpa perus kuulumistenvaihtoillallisella ruvetaan keräämään lahjoituksia olemattomalle maalle, tai kerrotaan tarinaa kyseisen maan nimimuutoksista ja pahoista kuninkaista. Mutta vaikka tapahtumat ovat korkealentoisia, on niissä mainiosti jokin tunne aitoudesta, siitä, että ehkä tämä kuitenkin voisi ihan oikeasti tapahtua. Jos olisi hyväuskoinen ystäväpariskunta, ja jos olisi hyvin vakuuttavaa keksittyä kieltä puhuva vieras, niin ehkä silloin... Eihän kukaan kaikkia maailman maita voi muistaa, ihan hyvin Hanistan voisi olla olemassa.

Lavalla rooleihinsa heittäytyy neljä taitavaa näyttelijää, jotka saavat hahmoistaan ja tarinasta paljon irti. Nelikon yhteistyö on sujuvaa, ja hahmojen väliset suhteet lavalla uskottavia ja riittävän monitasoisia. Risto Kaskilahti on Jannen roolissa vastustamattoman viihdyttävä, Jannen hyväntuulisuus, vilpittömyys ja huumorintaju pääsevät Kaskilahden roolityössä loistavasti esiin. Kaskilahti onkin vakuuttanut minut useasti komediallisissa rooleissaan, ja Jannen hahmossa hän pääsee käyttämään laajasti koomikontaitojaan. Sari Puumalainen tekee Helenan roolin sujuvasti, hän eläytyy sekä Helenan yltiöromanttisuuteen että tämän myöhemmin omaksumaan tiukempaan asenteeseen vakuuttavin ottein. Puumalaisella on roolityössään ihanaa energiaa, joka sopii Helenan rooliin, ja tuo myös teoksen huumoriin eloisuutta. Hannamaija Nikander on erinomainen Veeran roolissa, sekä murjottavana tuppisuuna että erityisesti silloin, kun Veera innostuu iskemään tarinaa kuvitellusta kotimaastaan ja kokemuksistaan siellä. Hienoa eläytymistä keksittyyn kieleen ja lennokkaaseen tarinaan, ja mainio muutos kireästä ja turhautuneesta iloisesti hyväuskoisia ihmisiä vedättäväksi. Joonas Suomisella on Riston rooliin hyvä hillitty ote. Hauskasti näytelty sekä se, miten Risto kauhistuu tyttöystävänsä äkillistä ulkomaalaistumista, ja se, miten hän enemmän tai vähemmän olosuhteiden pakosta hyppää täysillä mukaan teeskentelemään.

Vaimoni on toista maata tarjoilee Mustion Linnan kesäteatterissa takuuvarmaa farssikomediaa, joka yltyy varsin vauhdikkaille kierroksille. Farsseille tuttua väärinkäsitysten sarjaa ja mielikuvituksellisia selityksiä tulkitseva näyttelijänelikko pelaa yhteen saumattomasti, ja myös eläytyy hahmojensa persoonaan näppärästi. Komediaa luetaan hyvin ja huumori naurattaa ja viihdyttää, siitä napataan lavalle onnistuneesti eri tasoja. Tutusta farssista löytyy jälleen myös uusia ulottuvuuksia, ja eri tulkintoja samasta tarinasta on aina hauska nähdä. Tälläkin kertaa tämä kahden pariskunnan kohtaaminen takaa hauskan ja viihtyisän teatterikokemuksen.

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Teatteri PROvinssi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti