Vihervaaran Anna @ Lahden kaupunginteatteri

kuvat © Tommi Mattila

Näin Vihervaaran Annan ensi-illassa 2.9.

Anna (Nenna Tyni) on orpotyttö, joka lähetetään iäkkäiden Cuthbertin sisarusten, Matthew'n (Jori Halttunen) ja Marillan (Annukka Blomberg) luo. Paitsi että Cuthbertit luulevat saavansa riuskan maatöissä auttavan pojan, eivät punatukkaista, puheliasta ja mielikuvituksellisia juttuja keksivää tyttöä. Anna saa kuitenkin jäädä Vihervaaraan, ja elämä uudessa paikassa, uusien ihmisten kanssa alkaa rullata pienten ja vähän isompien kommellusten jälkeen aivan hyvin. Anna saa sydänystävän Dianasta (Sara Pirhonen), seikkailee ympäri metsiä ja aloittaa koulunkäynnin uusien tuttavuuksien kanssa. Alkaa myös taistelu siitä, kumpi saa luokan parhaat arvosanat – Anna vai Gilbert Blythe (Akseli Lehtinen). Ystävyyttä, rakkautta, perhettä, unelmia ja mielikuvitusta tarkasteleva näytelmä perustuu L.M. Montgomeryn Annan nuoruusvuodet-romaaniin, joka on julkaistu jo vuonna 1908.

En ole koskaan lukenut Montgomeryn klassikoksi noussutta romaania tai Anna-sarjaa muutenkaan, mutta tarina on minulle tuttu Netflixin Anna, a lopussa-sarjasta. Kolmen kauden mittainen tv-sarja on vallan hurmaava ja ihana, ja katselen siitä parhaita paloja aina välillä uudelleen. Niinpä suuntasin innolla katsomaan myös teatteriversiota, sillä unelmoinnilla ja optimistisella elämänasenteella sävytetty tarina vaikutti etukäteen siltä, että sopii näyttämöllekin mainiosti. Pohdiskelin myös ennen esityksen näkemistä sitä, mitkä tarinan tapahtumat mahtuvat parituntiseen näyttämösovitukseen, millaisia tulkintoja näyttelijät hahmoistaan tekevät ja mitkä teemat nousevat isoimpaan osaan. Ohjaaja Laura Mattila on Henna Piirron sovituksen pohjalta ohjannut Vihervaaran Annan mainiolla otteella, jossa modernilta tuntuva lähetysmistapa sujahtaa hyvin 1800-luvun lopulle sijoittuvaan tarinaan. Tarinan leikkisyys, nokkeluus ja terävyys tulee tulkinnasta hyvin läpi, ja kohtaukset punoutuvat onnistuneeksi, otteessaan pitäväksi kokonaisuudeksi. Pidin erityisesti niistä kohtauksista, joissa pienen kaupungin totuttuja tapoja haastetaan ja kyseenalaistetaan, kun Anna pamahtaa paikalle ja ilmoittaa, että asiat voisi tehdä toisellakin tapaa. Elämänilo, uteliaisuus ja halu oppia ovat Annassa, niin näytelmässä kuin hahmossa, vahvasti mukana, ja näyttämötoteutus käsittelee niitä sujuvasti. Hauskan ja hyväntuulisen näytelmän aiheissa on myös synkempiä sävyjä, ja ne on otettu osaksi esitystä todella hyvin. Ikävyyden ja pelottavuuden korostaminen ja komedialliseksi tekeminen, kuten orpokotikohtauksessa, toimii, eikä vie niistä silti painavuutta tai surullisuutta pois. Toteutus on tasapainossa, ja rullaa hyvällä rytmillä.

Alisha Davidowin lavastus- ja projisointisuunnittelu sopii esityksen tyyliin ja tarjoaa tapahtumille toimivan miljöön. Erityisesti projisoinnit ovat onnistuneita, ja niiden satuhenkinen visuaalisuus ihastuttaa. Lavastuksessa on paljon kivoja yksityiskohtia, kuten teekutsujen sammalpeitteinen kivi ja tanssiaisten ihanat valot ja ilmapallot. Kärryajelut on toteutettu kekseliäästi, ja pienillä asioilla tehdään monesti paljon. Riina Leea Niemisen pukusuunnittelu on hurmaavaa, vanhantyyliset vaatteet ovat usein minun silmääni miellyttäviä ja niin ne ovat nytkin. Myös ikoninen Anna-tyyli on tunnistettavasti mukana, ja puvustus viekin ajatukset heti Avonleaan. Minulla vertailukohtana on toki vain uusin Annan tv-versiointi, mutta ainakin sen pohjalta tuttuja juttuja näkyy niin yksityiskohdissa kuin kokonaisuudessakin. Lopun perhosmekot- ja takit ovat ihania, voi että mitä värimaailmaa ja tyllihelmoja! Kari Laukkasen valosuunnittelu on tarkasti tunnelmassa mukana, ja taikoo hienosti niin metsämaisemaan, hiljaiseen taloon, vauhdikkaaseen tanssiin kuin jännittävään koepäiväänkin sopivaa fiilistä.

Nenna Tynin tulkinta Annasta on valloittava, hän ottaa roolin haltuun ja on lavalla erinomainen. Anna on riemastuttavan nokkela, nopea puhumaan, oikeudentajuinen ja itsevarma, mutta hänessä on herkkyyttä, haavoittuvuutta ja epävarmuutta, joka koskettaa. Tynin roolityössä näkyy hienosti se, että hän todellakin tuntee hahmonsa, ja voi siksi tuoda tämän lavalle niin vaivattoman oloisesti, siten, että Annan tarina pääsee lavalla oikeuksiinsa. Annukka Blomberg ja Jori Halttunen Marillan ja Matthew'n rooleissa tuovat Cuthbertin sisaruksiin sopivasti tasapainoa ja tekevät heistä yhtä pitävän, mielipiteiltään välillä eroavan kaksikon, joista kumpikin lähestyy Annaa eri tavalla. Matthew'n lämmin ja ystävällinen luonne, ja Marillan käytännönläheinen, hieman sulkeutunut järkevyys tuntuvat aidoilta, ja Cuthbertin sisarusten hyväsydämisyys ja lämpö on ihanaa. Blomberg, Halttunen ja Tyni pelaavat taitavasti yhteen ja tuovat kauniisti, hauskasti ja tunnistettavasti näkyviin sen, miten perhe ja sen sisäiset suhteet muodostuvat. Sara Pirhonen tekee Dianan roolissa sujuvaa työtä, ja tekee Dianasta onnistuneesti monitasoisen hahmon. Dianan maailma muuttuu Annan myötä, kun yläluokkaisemman perheen hillittyä elämää elänyt tyttö heittäytyy mukaan Annan mielikuvituksellisiin seikkailuihin. Pirhonen näyttelee tämän tosi hyvin, ja antaa Dianalle tilaa kasvaa. Akseli Lehtisen Gilbert on koulun kunkku, ja ensisilmäyksellä juuri niin ärsyttävä ja suosiostaan nauttiva nuorukainen kuin kuvitella saattaisi. Vaan Gilbert on muutakin, ja oikeastaan aika hyvä tyyppi. Lehtinen tekee roolinsa tarkasti, sopivalla itsevarmuudella, joka saa kolauksen, kun fiksu ja sanavalmis Anna ei olekaan samanlainen kuin koulun muut tytöt. Tepasteleva kukko on mainio rooli myös!

Koulussa Anna tapaa niin koulukaverinsa Josien (Anna Pitkämäki), Rubyn (Saana Hyvärinen) ja Charlien (Luukas Rannankari), kuin opettaja Phillipsin, jonka Aki Raiskio tuo lavalle kurin ja järjestyksen kautta, kuitenkaan rennompaa puolta unohtamatta. Raiskio ottaa kaiken irti myös välittäjän hahmosta, melkoinen roolityö. Lisäksi tutuiksi tulevat rouvat Barry (Hyvärinen) ja Lynde (Pitkämäki). Anna Pitkämäki osuu napakasti kaikkiin komediaiskuihin, ja hänen arvokas rouva Lyndensä saa ansaitut aplodit useaan otteeseen. Pitkämäki tuo erinomaisia yksityiskohtia myös Josien rooliin, eikä sinne tänne heitelty "oho"-lausahdus lakkaa naurattamasta. Saana Hyvärinen tuo Rubyn lavalle näppärästi, ja pelaa hienosti yhteen muiden koulun tyttöjä näyttelevien kanssa. Erilaiset oppilaat, ja varsinkin 1800-luvun lopulle sijoittuvan tarinan erilaiset tytöt, heidän arvojärjestyksensä, roolinsa, käsityksensä maailmasta ja unelmansa ovat kiinnostavia, ja tämä teema on esityksessä hienosti läsnä. Ystävystyminen, erilaisuuden näkeminen positiivisena ominaisuutena, ja lapsuuden ja nuoruuden raja näkyvät myös tarkasti niin tarinan tyttöjen kuin poikien hahmoissa. Luukas Rannankarin Charlie on veikeä tyyppi, ja tärkeä osa koulun porukkaa. Rannankarin tepastelu kukkona ansaitsee myös maininnan. Liisa Vuori tekee kolme onnistunutta roolia, joista varsinkin rouva Blake jää lähtemättömästi mieleen. Painajaisainesta! Myös ihmeellisiä esineitä ja asioita kauppaavana kaupustelijana ja asiantuntevana lääkärinä Vuoren roolityö on sujuvaa. Porukka tekee saumatonta yhteistyötä, ja lavalla on alusta loppuun ihanan energinen ja vallaton meno, lämpimiä ja liikuttavia hetkiä unohtamatta.

Lahden kaupunginteatterin Vihervaaran Anna on elämäniloinen, ilkikurinen, sydämellinen ja riemukas esitys tyttöydestä, ystävyydestä, paikkansa löytämisestä ja perheestä. Hyväntuulinen näytelmä on täynnä lämpöä, asennetta ja energiaa, ja taitavasti mukaan punottu neljännen seinän rikkominen ja yleisölle suoraan puhuminen tuo siihen yhden mainion tason lisää. "Tervetuloa teatteriin!"-toivotus ilahdutti kovasti! Hieno toteutus ihanasta tarinasta, minulle tutun Anna-tarinan henki on lavalla läsnä, ja kokonaisuus tuo tarinan teemat lavalle ilon kautta, unelmointia ja mielikuvitusta ylistäen. Tämän porukan parissa illan viettää Vihervaarassa oikein mielellään.

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Lahden kaupunginteatteri!