perjantai 28. elokuuta 2015

Billy Elliot @ Helsingin kaupunginteatteri


kuvat Helsingin kaupunginteatterin näytäntökauden avajaisista © Susanna Salmi
Eilen, 27.8.2015 nähtiin Billy Elliotin ensi-ilta Linnanmäen Peacock- teatterissa ja sinne suuntasimme isin ja siskoni kanssa - vieläpä eturiviin! Ensi-iltaan saapui paljon väkeä ja se olikin loppuunmyyty, huikea tunnelma oli katsomossa.

Billy Elliot (Lassi Hirvonen/Amos Brotherus/Henri Björklund) on Iso-Britannian kaivoskaupungissa asuvan perheen nuorempi poika, joka asuu isänsä (Risto Kaskilahti/Kari Mattila) mumminsa (Leena Uotila/Leenamari unho) ja veljensä Tonyn (Petrus Kähkönen/Sami Paasila) kanssa. Äiti on kuollut ja elämä on kovaa. Kaivoslaisten lakko kiristää työläisten toimeentuloa ja kaiken keskellä voi olla vaikea toteuttaa itseään. Nyrkkeilyä kaverinsa Michaelin (Kasperi Virta/Luca Elshout/Luka Haikonen) harrastanut Billy hurahtaa balettiin, joka taas ei muun perheen mieleen olekaan. Unelmaansa tanssinopettaja rouva Wilkinsonin (Jonna Järnefelt/Helena Haaranen) kanssa tavoitteleva Billy ei aio luopua tanssista vaan tekee töitä sen eteen,


Milloin lapsista tuli näin taitavia? Billyn lapsijoukko on mielettömän lahjakas, näytäntökauden avajaisissa näin jokaisen Billyn lavalla ja kyllä on poikakolmikko upea! Ensi-illassa loistanut Lassi Hirvonen oli lavalla kuin kotonaan ja kuljetti katsojaa mukanaan koko musikaalin ajan. Myös Michaelin roolissa nähty loistava Kasperi Virta oli hurmaava, ihanan pirteä ja luonteva. Vaikka lapsia tässä kehunkin ja voisin lisääkin kehua, sanon vain vielä, että upeaa työtä koko poppoolta! Mieletöntä! Huikeaa!

Myös aikuisnäyttelijät tekivät hyvää työtä, pidin tosi paljon Petrus Kähkösen Tonystä, mielettömän hieno hahmo! Leffassa vihasin koko tyyppiä mutta musikaalissa Tony valloitti heti! Myös Antti Timonen rikkurina teki hienon roolin vaikka se olikin pienempi rooli, silti voimakkaasti toteutettu. Myös Leena Uotila mummina oli ihastuttava, ihana ja hurmaava. Jonna Järnefelt oli mahtava rouva Wilkinson, hienoa! Missään näyttelijäsuorituksessa ei ollut valittamista, hienot roolit kaikilla! Peacockin lava toimi hyvin ja lavastus ja puvustus olivat molemmat kohdillaan. Samoin erikoispointsit valaistuksesta! Musiikki toimi ja laulujen sanat samoin.



Jokaisen pitäisi elämässään kokea jotain tällaista. Billy Elliot ei anna vaihtoehtoja, se pitää otteessaan ja laittaa kokemaan hahmojensa ilot, surut, vihat ja innostuksen. Vaikka katsoja tietääkin istuvansa katsomossa, ei myötäeläytymiseltä voi välttyä. Mielestäni Kaupunginteatteri ja Billyn tekijätiimi on onnistunut tavoittamaan musikaalista juuri sen ytimen, sen jonkin joka tekee "pelkästä" musikaalista sen melkein kolmituntisen kokemuksen, josta kukaan ei halua jäädä paitsi.


Suosittelen lämpimästi, menkää ihmeessä katsomaan! Joulukuuhun asti Billy pyörii siis Peacock- teatterissa!

maanantai 10. elokuuta 2015

Helsingin kaupunginteatterin näytäntökauden avajaiset 10.8.2015

Tänään 10.8. suunnattiin siskoni Johanna kanssa kohti Helsinkiä ja Helsingin kaupunginteatterin näytäntökauden avajaisia! Tapahtuma oli nyt ensimmäistä kertaa yleisölle avoin, joten olihan sinne päästävä. Tiivistettynä siis HKT esitteli tulevia ensi-iltoja ja niistä nähtiin pätkiä ja kuultiin tekijöiden kertomana millaisia teoksia syksyllä on luvassa.









Ensimmäisenä nähtiin pätkä Billy Elliot musikaalista, jonka ensi-ilta on 27.8. Ensi-iltaan minäkin pääsen katsomaan, sillä ehdimme hankkia sinne liput, nyt ensi-ilta on loppuunmyyty. Näkemämme pätkä josta ylläolevat kuvatkin ovat, on musikaalin alkukohtaus. Vaikutti oikein hyvältä ja odotan innolla ensi-iltaa.







Teatterinjohtaja Asko Sarkola toivotti yleisön tervetulleeksi, ja päästi sitten tilaisuuden juontajan, näyttelijä Antti Timosen, lavalle. Ministeriä Viedään- näytelmän porukka esitteli teostaan ohjaaja Neil Hardwickin johdolla ja Mikko Kivinen kertoi Kivinen Tie  esityksestään. Nämä molemmat vaikuttavat tosi hyviltä ja varsinkin hauskoilta, jos saan aikaiseksi niin ilman muuta lähden katsomaan. Kivistä tietä esitetään neljän näytöksen verran alkaen 22.11. ja Ministeriä viedään saa ensi-iltansa 19.8.










Kimalluksen Kaupunki on koko perheen seikkaulu, joka kertoo mm. ystävyydestä. Avajaisissa nähdyssä kohtauksessa oli vauhtia ja jännitystä eivätkä mielenkiintoiset roolihahmotkaan jäänyt huomaamatta. Erityisesti nuo koiran päät näyttivät hienoilta! Myös roolivaatteissa näkyi kivoja yksityiskohtia. Ensi-iltaan tämä teos tulee 22.8. Kimalluksen kaupungin jälkeen siirryttiin Kummitusjuna- musikaalin pariin. Tähän minulla on lippu 22.10 enkä voisi enempää odottaa! Vaikuttaa mahtavalta! Kummitusjunan perustana on metromatka Helsinkiä pitkin, ja matkan varrella paljastuu toinen toistaan erilaisempia juttuja. Ensi-ilta 14.10. Billy Elliotista nähtiin toinen pätkä, laulu nimeltä Kirje.





Onnellinen veli kertoo veljeksistä, jotka lähtevät matkalle halki Suomen etsimään isäänsä. Matkan varrella vastaan tulee monenlaisia henkilöitä ja tilanteita. Ensi-iltansa 26.8. saava teos kiinnosti minua jo ennen tätä päivää ja ainakin yhtä paljon ja vähän enemmänkin nyt, tämä siis katsomislistalla jossain vaiheessa. Lilla Teaternin ohjelmistoon kuuluva Revy á la Ahlfors on ensi-illassa 2.9. ja vaikuttaa myös hyvältä, sen verran mitä heikoilla ruotsintaidoillani nyt ymmärsin.  









Helsinki Dance Companyn Jyrki Karttunen esitteli heidän ohjelmistoaan, jossa jatkaa vanhoja teoksia sekä uutena mukaan tulee Kaikelle Katoavalla, jonka haluaisin ehdottomasti käydä katsomassa! Ensi-iltaan tämä tanssiteos tulee 23.10. ja sitä nähdään seitsemän esityksen verran. Tilaisuus alkoi HDC:n esittelyjen jälkeen olla salin puolella ohitse, enää viimeinen pätkä Billy Elliotista oli nähtävänä. Laulun nimi oli jotakin siihen suuntaan kuin Itseilmaisua tai jotain, en millään muista sitä nyt. Omasta mielestäni paras pätkä näistä esitellyistä, en voi kuin ihailla näitä lahjakkaita pääosan esittäjiä! Myös Billy Elliotin puvustus ja lavastus näyttää niin hienolta, että en malta odottaa sen näkemistä! Billy Elliot- pätkän jälkeen suunnattii lämpiöön, jossa oli monenlaista tekemistä, juttelua, lippuarvontaa, julisteita, pikkupurtavaa ja haastatteluja.

Antti Timonen
Antti Lang
Asko Sarkola
Billyt poistuvat juuri kohti rappusia
Esko Roine


Tuukka Leppänen ja minä poppareiden kimpussa

Tarjoiluissa oli tikkareita, pirtelöä ja popcorneja, pirtelö oli oikein hyvää mutta myös hyvin makeaa. Napattiin Johannan kanssa popparit matkaevääksi kun käveltiin kohti rautatieasemaa ja jätettiin avajaisjuhlinta taaksemme.

Kiitos HKT mahdollisuudesta tutustua syksyn ensi-iltoihin, oli hauskaa! Mielestäni hienoa, että yleisökin päästetään tutustumaan uusiin esityksiin, varmasti monen korvan taakse pistettiin vinkkejä syysiltojen lippuhankinnoille. Minäkin kiinnostuin monesta esityksestä, katsotaan monessako päädyn käymään. Suosittelen näitä kaikkia joita nyt esiteltiin, monipuolinen ja kiinnostava ohjelmisto luvassa loppuvuodelle!

perjantai 3. heinäkuuta 2015

San Andreas

kuvat 
Kävin vähän aikaa sitten katsomassa Brad Peytonin ohjaaman San Andreas katastrofielokuvan, joka kertoo San Andreaksen siirroksen murtumisesta, joka aiheuttaa suuren maanjäristyksen Kaliforniassa. Ray (Dwayne Johnson) lähtee yhdessä melkein-ex-vaimonsa Emman (Carla Gugino) kanssa pelastamaan ainoaa tytärtään Blakea (Alexandra Daddario). Heidän vaarallinen matkansa on kuitenkin vasta alussa.

Itse kiinnostuin elokuvasta heti ensimmäisten mainosten ilmaannuttua, joten se siirtyi katsomalistalle. Kiinnostusta lisäsi ihanan Colton Haynesin rooli leffassa, vaikka se pieni rooli sitten olikin. Odotuksia elokuvasta ei minulla paljon ollut, mutta ne vähät odotukset täyttyivät ja muutenkin pidin leffasta paljon.

Parasta San Andreaksessa oli Blakea näytellyt Alexandra Daddario, joka teki todella hienon roolin. Myös Dwayne Johnson oli hyvä, ennen en oikein ole kyseisestä näyttelijästä välittänyt mutta hän oli parempi kuin kuvittelin. Maanjäristykset oli toteutettu hienosti ja myös suurin osa kohtauksista oli mahtipontisia ja komeita. Juoni kulki ihan hyvin, vaikka jäi välillä takkuamaan pieniksi hetkiksi, tämä ei kuitenkaan omaa katselunautintoani häirinnyt. 

Kannattaa kyllä ehdottomasti nähdä tämä, upea leffa! Viihdyttävä, vauhdikas, jännittävä, tunteellinen ja vaikuttava San Andreas.

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Jurassic World 3D

kuvat täältä
21.6. suunnattiin Porvoon BioRexiin katsomaan Colin Trevorrowin ohjaama Jurassic World. Moni varmasti muistaa Jurassic Park- elokuvasarjan, joka tehtiin 1990-2000 luvuilla. Muutamia viittauksia vanhoihin Jurassic- leffoihin löytyykin tästä elokuvasta.

Elokuva alkaa kahden veljeksen, Zachin (Nick Robinson) ja Grayn (Ty Simpkins) lähtiessä kohti Isla Nublarilla sijaitsevaa Jurassic Worldiä. Heidän tätinsä Claire (Bryce Dallas Howard) työskentelee puistossa ja pojat saavat VIP- rannekkeet käteensä. Siitä alkaa seikkailu esihistoriellisten petojen kanssa. Toisaalla puiston uuden vetonaulan aitausta tarkastamaan saapuu Owen Grady (Chris Pratt) joka toimii puistossa velociraptoreiden kouluttajana. Eiköhän kuitenkin dinosaurus karkaa ja siinä vaiheessa iskee paniikki ja pelko päälle. Owen ja Claire lähtevät etsimään Zachia ja Grayta viidakosta ja samaan aikaan puiston hurjin peto raivaa tietään kohti vierailijoita. Löytävätkö työntekijät keinon pelastaa päivä vai loppuuko Jurassic Worldin toiminta yhden virheen myötä?


Pidin Jurassic Worldista tosi paljon, minusta oikein hyvin toteutettu elokuva ja toimi hyvin myös 3D:nä. Musiikki varsinkin oli upeaa kuultavaa ja dinosaurukset hyvin animoituja. Tykkäsin myös siitä, että velociraptorit (Blue, Delta, Echo ja Charlie) toimivat koulutuksessa ja vaikka ne ovat lihansyöjiä niin niistä oli tehty tuollaisia fiksuja ja uskollisia. Juoni kulki hyvin ja sopivan jännittäviä kohtia oli paljon. Chris Pratt nousi yhdeksi lempinäyttelijöistäni, hän oli todella hyvä. Myös muut näyttelijät tekivät hyvää työtä, mutta huikaisevia roolisuorituksia ei nähty. Havaijin Kauai- saarella kuvatun elokuvan saari Isla Nublar oli kaunis ja kiehtova, minäkin haluan dinosaurussafarille! Myös puvustus oli todella toimiva, mahtavan näköisiä vaatteita kaikilla.


Kokonaisuudessaan hyvin vaikuttava ja massiivinen leffa. Ehdottomasti suosittelen kaikille, vähääkään jos dinosaurukset, Jurassic Park tai jännitys kiehtoo, tai muutenkin, menkää katsomaan!