Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Mäntsälän Teatteri!
Näin Ranskalaisen pyjaman 27.4.
Bernardin (Antti Ruotoistenmäki) ja Jacquelinen (Eeva-Maria Söderberg) luokse Ranskan maaseudulle tulee vieraaksi Robert (Vesa Parkkinen), pariskunnan ystävä. Vaan eipä tiedä Bernard, että hänen vaimollaan ja Robertilla on suhde. Eikä tuo suhde toki ole ainoa laatuaan, sillä illan isännällä on itselläänkin avioliiton ulkopuolista sutinaa... Kun ovesta lappaa sisään vieras toisensa jälkeen, erinäisiä peitetarinoita ja -rooleja keksitään, tarinat menevät solmuun ja suhteiden laatu muuttuu hetki hetkeltä epäselvemmäksi, saattaa arvata että väärinkäsityksiä syntyy yksi jos toinenkin.
Vaihteeksi kotikentällä! Mäntsälän Teatteri on tarttunut Marc Camolettin käsialaa olevaan suosittuun farssiin, jonka tuoreesta suomennoksesta vastaa Aino Piironen ja ohjauksesta Antti Taipale. Ranskalaista pyjamaa on esitetty vuosien varrella myös nimillä Älä pukeudu päivälliselle ja Lainalakanat. Minulle tämä oli ensimmäinen kerta näytelmän katsomossa, ja varsin herkullinen pari- ja salasuhdefarssi on kyseessä, oli siis kiva vihdoin tämä kokea. Ranskalaisfarssille ominaisesti riittää suhteita ja sutinaa jos jonkinmoista. Kun suhteita on niin julkisia, salaisia, olemassa olevia kuin keksittyjä, niin katsomossakin saa olla tarkkana, jotta pysyy perässä siitä kuka on kenenkin kanssa, kuka sanoo olevansa kenenkin kanssa, ja kuka luulee keidenkin olevan pari. Ja sekös vasta viihdyttävää onkin, kun saa seurata hahmojen yritystä olla selvillä siitä, mitä oikein on meneillään. Juonenkäänteitä, yllätyksellisiä hetkiä, hersyvää huumoria, tiukkoja tilanteita ja romantillisia jännitteitä riittää, ja Taipaleen ohjauksessa kokonaisuus rytmittyy hyvin. Menoa ja meininkiä on, ja jostain löytyy aina vielä lisää kierroksia. Pitkät repliikit välillä vähän syövät napakkaa rytmiä, eikä talla aivan joka kohtauksessa pysy pohjassa, mutta pääosin tahti on hallussa ja farssin vauhdissa pysytään mukana. Tyylilaji on hallussa niin ohjauksellisesti kuin näyttelijäntyöllisesti, ja erityisesti ilmeet ja eleet ovat kohdillaan. Sopivasti vedetään välillä vähän yli, mutta huumoria ei turhaan alleviivata vaan luotetaan, että se tulee tekstistä ja toiminnasta esiin. Hahmojen reaktiot toistensa tekemisiin ja sanomisiin on ohjattu näppärästi. Teoksen huumorin rakentuessa nimenomaan sen varaan, mitä kukakin sanoo, tekee, luulee ja suunnittelee, onkin oivallista, että tekeminen on sen suhteen tarkkaa kohtauksesta toiseen. Näin Taipaleen ohjauksessa myös on, ja lavalla ollaan koko ajan kiinni komedian iskuissa ja käänteissä.
Tyylikäs lavastus on Jussi Valtosen, Jukka Ratian ja Helge Simolinin käsialaa, puvustus lienee työryhmän suunnittelemaa (käsiohjelmassa ei mainintaa). Bernardin ja Jaquelinin koti, jossa näytelmä tapahtuu, on yläluokkaisen ja hienostuneen näköinen: on koristeellinen sohva, tauluja, kauniita värejä ja juomakaappi, ja toki ovia ja kulkuaukkoja kuten farssiin kuuluu. Pidin etenkin sohvasta sekä siitä, että lavastuksessa on kiinnitetty huomiota niin kokonaisuuteen kuin esineisiin ja tavaroihin, jotka syventävät tarinaa. Oli muuten jo toinen näkemäni esitys kolmen päivän sisään, jossa puhelimelle kävi köpelösti. Puhelimen putoaminen seinältä ei kuitenkaan rikkonut fokusta, vaan toiminta jatkui lavalla sujuvasti kuin mitään ei olisi tapahtunut. Puvustuksessa liikutaan eleganteista illallisasuista leppoisiin ja rentoihin pyjamiin, ja jokaiselle hahmolle on löytynyt ylle sekä tyylikästä kokonaisuutta että mukavampaa yöasua. Puvustuksessa on mainioita yksityiskohtia, jotka tuovat esiin hahmojen persoonaa ja asemaa. Eturivissä joutui vähän niska kenossa tapahtumia seuraamaan välillä, mutta näyttämökuvat näki myös läheltä ja pystyi ihailemaan lavasteiden ja puvustuksen detaljeja mainiosti.
Eeva-Maria Söderberg tekee Jaqcuelinen roolissa sujuvan työn illan emäntänä, joka koittaa pitää omat suunnitelmansa pylrimässä mutta joutuu monenmoisiin yllättäviin tilanteisiin, kun mikään ei etene kuten pitäisi. Söderbergin näyttelijäntyö on ilmeikästä ja hän huomioi hyvin kaiken, mitä tarinassa tapahtuu, ja varsinkin mitä se Jaqcuelinelle merkitsee. Antti Ruotoistenmäki on Bernardina itsevarman oloinen miekkonen, joka isännöi illallista leppoisasti ja luottaa siihen, että hänen suunnitelmansa pysyvät kasassa. Vaan eiväthän ne pysy, ja Bernard saa vaimonsa tavoin päänsä pyörälle kun yritää kaikki kuviot ymmärtää. Ruotoistenmäellä on rooliinsa erinomainen ote, hän tuo lavalle ja hahmoonsa komediaa vaivattomasti. Vesa Parkkisen Robertilla on hänelläkin suunnitelmia sen suhteen, miten viikonloppuvierailu maaseudulla menee, mutta ei ole onnea hänelläkään – suunnitelmat muuttuvat heti kättelyssä. Parkkinen on ottanut roolin omakseen ja hänellä on hyvin hallussaan niin tekstin komedia kuin Robertin hahmon tulkinta. Sari Hartikainen näyttelee Brigitte ykköstä, jota odottaa varsin erilainen työkomennus kuin mitä hän paikalle saapuessaan odotti. Hartikaisen raikas ja suorapuheinen tapa näytellä Brigitte ykköstä on valloittava, ja pidin paljon siitä, miten hän näyttelee hahmonsa reaktiot tarinan käänteisiin. Brigitte kakkosen roolissa nähdään Leila Pentintytär, joka tekee roolinsa varmaotteisesti ja hurmaavalla komediallisella otteella. Pentintytär tavoittaa Brigitte kakkosen arvokkuuden ja sekä tyrmistymisen että huvittuineisuuden, kun tämä huomaa joutuneensa ihan erilaiseen tilanteeseen kuin etukäteen kuvitteli. Näyttelijäkuusikon täydentää Erkki Laukkanen Bertrandin roolissa, josta hän ottaa kaiken irti. Vaikka Bertrand ei ole lavalla kovin kauaa, Laukkanen rakentaa hahmostaan onnistuneilla ratkaisuilla mainion komediallisen tyypin, jonka läsnäolo tarinassa tuo näytelmään vielä yhden kerroksen lisää. Kuusikko pelaa taitavasti yhteen ja hahmojen väliset jännitteet, dynamiikka ja suhdesotkut tulkitaan huvittavalla, näppärällä otteella.
Ranskalainen pyjama on viihdyttävä ja yllätyksellinen farssi, kaikenlaista käännettä on tarinan aikana edessä, ja kaikista käänteistä suoriudutaan lavalla kunnialla. Näyttelijät heittäytyvät farssin vietäviksi luontevasti ja sujuvalla otteella, ja näiden hahmojen ja heidän suhdesotkujensa parissa viihtyy oikein hyvin. Erityisesti nopeatempoinen verbaaliakrobatia, paljon kertovat ilmeet, rakastajan elävästi kuvailtu uhkailu, väärinkäsitykset ja ristiin kerrotut jutut sekä hahmojen suhtautuminen toistensa suhteisiin – todellisiin tai kuviteltuihin – riemastuttivat. Meno oli jo näin esityskauden alussa varmaa ja komedia hersyvää. Hauska ilta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti