Äiti, vaimo ja muita mahdottomuuksia @ Riihimäen teatteri

kuvat © Nils Krogell

Näin Äiti, vaimo ja muita mahdottomuuksia-musikaalin 21.9.

Neljän naisen ystäväporukka kokoontuu joka perjantai Lillin (Jonna Järnefelt) kahvilaan lounaalle ja viettämään aikaa yhdessä. Suski (Minna Kettunen-Enberg) on kolmen lapsen äiti, Jenni (Matleena Junttanen) häitään innokkaasti suunnitteleva porukan nuorin, ja Erika (Anna-Maija Tuokko) uraohjus, jolla on kaikki suunnitelmat täysin valmiina. Kaikki neljä ovat elämässään eri tilanteissa, ja itse kullekin tulee vastaan ylä- ja alamäkiä, iloja ja suruja, mutta ystävyys kantaa.

Pitkästä aikaa suuntasin Riihimäen Teatteriin, tällä kertaa vuorossa oli tämä erinomainen neljän näyttelijän ja kahden muusikon kokoonpanolla esitettävä kamarimusikaali. Australialaisen Amity Dryn käsialaa olevan musikaalin on ohjannut ja suomentanut Jukka Nylund, joka ohjasi myös tämän teoksen Suomen kantaesityksen vuonna 2021, jolloin sitä esitettiin Viiruksessa ruotsiksi nimellä Det Perfekta Livet. Nyt katsojien iloksi myös suomenkielinen versiointi on päässyt lavalle. Ja onneksi on! Tämä arjesta aiheensa ja teemansa ammentava musikaali on nimittäin todella hauska, yllättävänkin koskettava, menee syvälle tarinaansa ja hahmoihinsa ja naurattaa ja koskettaa aidoilla, tunnistettavilla, samaistuttavilla tilanteilla. Nylundin ohjauksessa napataan tarkasti kiinni kohtausten tunnelmasta, ja liikutaan tunnetilojen välillä sujuvasti ja välillä tosi nopeasti. Arkisten aiheiden ympärillä voi vetää täysillä komediaa ja revitellä musiikissa, ja seuraavassa hetkessä olla lähempänä sellaista näyttelemisen tyyliä, jossa näyttelemistä tuskin huomaa. Nylund kuljettaa tarinaa ja sen teemoja napakasti ja selkein linjoin. Kokonaisuudelle jää tilaa kasvaa rauhassa, mutta missään vaiheessa ei jäädä turhia hidastelemaan vaan rytmitys on onnistuneesti kohdillaan. Ratkaisu, joka antaa sekä naurun että liikutuksen olla lähellä kaikkia teemoja tuo tarinaan ja sen toteutukseen vilpittömyyttä. Koreografina toiminut Chris Whittaker on tuonut musikaaliin sekä riemukasta että rauhallisempaa liikettä, joka osuu biisien rytmiin mainiosti. Tässä ei ole kovinkaan paljoa tanssia, mutta silloin kun on, se ottaa paikkansa perustellusti eikä riko kokonaisuutta vaan täydentää sitä ja on tyylillisesti musikaalin muuhun maailmaan sopivaa.

Riikka Aurasmaan lavastus luo esitykselle mainiot raamit, joissa tarina saa elää. Kahvila on esityksen pääasiallinen tapahtumapaikka, mutta lavastus taipuu sen lisäksi sujuvasti HopLopista häämatkalle ja muihin tarvittaviin maisemiin. Aurasmaan käsialaa on myös pukusuunnittelu, joka tuo hahmoihin onnistuneesti syvyyttä ja persoonallisuutta. Arkisuus on lavastuksen ja pukujen avainsana, kuten tarinankin, ja arkinen tunnelma näyttämökuvissa myös vallitsee. Revittelemäänkin päästään vähän polttareiden ja häiden muodossa, ja juhlallinen tunnelma istuu hienosti arjen tapahtumien joukkoon. Niko Sahlmanin maskeeraussuunnittelu on sekin arkista, juuri tähän esitykseen ja hahmoille sopivaa. Karita Fallström-Aution tarpeistosuunnittelu rakentaa tarinamaailmaan yksityiskohtia, jotka antavat esitykselle luonnetta ja uskottavuutta. Valosuunnittelusta vastaava Kalle Paasonen seuraa napakasti kohtausten tunnelmaa ja noudattelee teoksen tyyliä sujuvasti. Erityisesti himmeämmin valaistuissa, rauhallisemmissa hetkissä on hieno valo. Visuaalisuuden arkisuus on taitavasti luotu, ja se kehystää näyttämön tapahtumia viemättä niiltä huomiota, mutta toisaalta olemalla hyvin olennaista. Tarinan naiset ovat esimerkiksi tavanneet kahvilassa lounaan merkeissä yli kymmenen vuotta, joten se on heille tärkeä paikka ja siksi lavallakin tärkeä. Näyttämökuvassa riittääkin yksityiskohtia, jotka tuovat tarinaan merkityksiä ja syvyyttä, vaikka visuaalisuus kompaktia onkin.

Amity Dry on paitsi kirjoittanut, myös säveltänyt musikaalin. Pientä kritiikkiä lähtee tämänkin musikaalin kohdalla käsiohjelman suuntaan, ei nimittäin löydy biisilistaa. Googlailu ei myöskään auttanut, joten en osaa kappaleita nimellä kehua tällä kertaa kuin kahden biisin verran. Kuherruskuukausi ja I Don't Care ovat siis ne biisit, jotka tiedän nimeltä, ja ne myös ovat tosi mainioita, kuten musiikki kokonaisuudessaankin. Muista biiseistä ainakin musikaalin aloituskappale, se Jennin ja Suskin biisi, jossa lauletaan puolisolle, ja Erikan biisi, jossa tuskaillaan itkevän vauvan huutoa, jäivät mieleen. Kappaleiden sanoitukset ovat arkisia ja kuljettavat tarinaa, syventävät hahmoja ja kasvattavat teemoja tosi sujuvalla tavalla. Nylundin suomennos on tuttuun tapaan sujuvaa niin tekstin kuin biisienkin osalta, ja sekä huumori että herkemmät sävyt ovat suomeksi löytäneet luontevan keinon tulla kerrotuksi. Neljä näyttelijää laulaa hienosti ja pelaa lavalla yhteen saumattomasti, joka onkin tämän teoksen kohdalla hyvin tärkeää. Kun ystävyys on tarinan kantava teema, on sen oltava näyttämöllä uskottavaa ja lämmintä, kiivasta ja sellaista, että hahmojen pitkä yhteinen historia näkyy. Ystävyys ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista ja kivoja yhteisiä lounaita, vaan ihmissuhteissa tulee vastaan myös hetkiä, jolloin toinen ärsyttää, hämmentää ja turhauttaa. Tämä on Äiti, vaimo ja muita mahdottomuuksia-musikaalissa ehkäpä suosikkijuttuni, siis se, miten aidosti ja tarkasti se ihmissuhteita ja ystävyyttä kuvaa. Erilaiset ihmiset ovat läheisiä ja toistensa puolella, ajautuvat kahnauksiin mutta rakastavat toisiaan myös silloin, kun se on hankalaa. Näyttelijänelikkö tulkitsee sekä ystävyysteeman että kaiken muun musikaalissa tapahtuvan vilpittömyydellä, joka ihastuttaa, naurattaa, koskettaa ja lämmittää.

Jonna Järnefeltin näyttelemä Lilli on uuden edessä, kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa ja hänen pitäisi löytää itsensä uudelleen. Samalla suhde miehen kanssa on kariutumassa, ja kahvilakin vaarassa. Järnefeltin roolityössä on rauhaa ja syvyyttä, joka tekee Lillistä tosi ihanan ja lämpimän tyypin. Hän näyttelee roolinsa varmoin ottein, antaen tilaa Lillin kaikille tunteille ja ajatuksille taitavan hienovaraisella tavalla. Minna Kettunen-Enbergin roolihahmo Suski on pikkulapsiaikaa elävä äiti, joka suhtautuu arkeen realistisesti ja huumorilla. Kettunen-Enberg oli mukana ja esiintyi tässä roolissa jo musikaalin Suomen kantaesityksessä, ja vaikka kieli on muuttunut, lienee hahmo kuitenkin edelleen tuttu. Siltä se ainakin lavalla vaikuttaa, sillä Kettunen-Enberg tekee roolinsa sujuvasti ja onnistuneen monitasoisesti. Suskin rempseys ei peitä alleen tämän tarkkanäköisyyttä ja myötätuntoisuutta, vaan hahmosta rakentuu inhimillinen ja uskottava. Erityisesti Kettunen-Enbergin komedianlukutaito pääsee lavalla loistamaan! Anna-Maija Tuokko näyttelee Erikaa, joka on suunnitellut elämänsä tarkasti, mutta jonka suunnitelmat menevät täysin sekaisin, kun hän saa tietää olevansa raskaana. Tuokko tekee roolinsa vahvasti, hänen roolityönsä menee syvälle ja siinä on väkevää tunnetta, mutta myös keveyttä ja hyvää meininkiä, joka tasapainottaa kaikista painavimpia hetkiä. Erikan tarinalinja iski minuun voimakkaimmin, ja Tuokon käsissä se nousee lavalle erinomaisesti, isojen tunnekokemusten kautta. Matleena Junttasen näyttelemä Jenni jää tarinassa aavistuksen sivuun, vaikka käsikirjoitus yrittääkin antaa myös tarinan juniorille, vanhempien ja eri elämäntilanteessa olevien ystäviensä hyväntahtoisen huvittuneisuuden kohteelle oman valokeilansa. Muille roolihahmoille on kuitenkin löytynyt vahvemmin se oma juttu, ja Jennin elämän mullistuminen, naimisiinmeno ja kaikki siihen liittyvä innostus, ei ole yhtä monitasoisesti kirjoitettu. Sen sijaan tietynlainen ulkopuolisuus, se, ettei Jenni pääse aina sisään ystäviensä juttuihin ja suhtautuu esimerkiksi ajatuksiin äitiydestä ja parisuhteesta eri tavalla, on hieno teema, ja siinä riittää sävyjä. Enemmän Jenniä olisin silti kaivannut fokukseen. Junttanen tekee roolinsa raikkaalla otteella, hän nappaa kiinni kohtausten tunnelmista ja merkityksistä ja liikkuu näppärästi niin komedian kuin draaman eri tasoilla. Pidin siitä, millaisia piirteitä Junttanen roolihahmoaan tulkitessaan nostaa esille, sekä siitä, miten hän ymmärtää Jennin tapaa olla ja ilmaista itseään. Parasta kaikissa roolitöissä on se, miten hahmon puolella olevaa tapa tulkita roolihenkilöitä on.

Vaikka yhdenkään hahmon elämäntilanne ei ole sama kuin itselläni, jokaisessa on piirteitä, joihin samaistua. Myös moni tilanne ja ajatus, joka lavalla on, tulee lähelle. Musikaali naurattaa ja viihdyttää ihan täysillä, ja ehkä juuri siksi sen painavammat aiheet iskevät niin vahvasti, kun ne nousevat esiin huumorin vastapainoksi. Kokonaisuus on tasapainossa, ja tarinan aikana käydään läpi kunnon tunneskaala. Lämmin, hauska ja aito, suorapuheinen musikaali, joka käsittelee tarinaansa tosi taitavasti. Ihanaa, että tämä sai myös suomenkielisen versioinnin ruotsinkielisen Suomen kantaesityksensä jälkeen. Hieno, kokoaan suurempi teos! Ja hei, tätä on mahdollisuus ihailla peräti kahdella paikkakunnalla, Riihimäen lisäksi myös pääkaupungissa Aleksanterin teatterissa, sillä musikaali on näiden kahden teatterin yhteistuotanto ja vuorottelee kahden näyttämön välillä loppuvuoden ajan.

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Riihimäen teatteri!