sunnuntai 15. joulukuuta 2019

Romeo+Julia @ Vaasan kaupunginteatteri

Näin esityksen alennushintaisella medialipulla, kiitos Vaasan kaupunginteatteri!
kuvat © Linus Lindholm
Näin Romeo+Julia-esityksen 14.12.

Romeo (Oliver Kollberg) ja Julia (Anna Victoria Eriksson) rakastuvat, taistelevat sukujensa odotuksia ja sääntöjä vastaan, menevät naimisiin ja kokevat kovan kohtalon. Tuttu tarina, satoja vuosia vanha, ja tuhansia kertoja kerrottu. Silti aina yhtä kiehtova ja traaginen.

Vaasan kaupunginteatterissa Romeon ja Julian tarinaan on tartuttu nuorekkaalla ja modernilla otteella, vauhti on kova ja meno hyvin energistä ja täynnä nuoruuden vimmaa. William Shakespearen teksti taipuu Lauri Siparin käännöksessä ja Rasmus Arikan ja ohjaaja Jakob Höglundin sovituksessa näyttämölle kauniina, vahvana ja näppäränä, se samaan aikaan hengittää modernin maailman vaikutuksia ja heijastelee mennyttä aikaa. Shakespearen kieli on tosi kaunista, ja suomennos tavoittaa tämän kauneuden onnistuneesti. Vuoropuheluja ja rakkaudenvuodatuksia on mukava kuunnella, kun teksti soljuu luontevasti. Stefan Johanssonin sovittama musiikki sopii esitykseen hienosti, rakkauslaulut iskevät rakkaustarinan ytimeen ja kietoutuvat tiukasti tunnelmaan. Jakob Höglundin ohjaus on vahvasti liikekielellistä ja liike kertoo upeasti sen, mitä myös sanat toistavat. Rakkaus, pettymys, innostus, jännitys ja kaikki muu paistaa varovaisista, rohkeista, epäröivistä ja innokkaista liikkeistä kirkkaasti, ja liikekieli kertoo paljon ja tukee sekä dialogin että ilmeiden ja eleiden kertomia tunteita. Ohjaus on taitavasti rakennettu ja tuo Romeon ja Julian tarinan lavalle raikkaana ja leikkisänä tulkintana, josta ei puutu herkkyyttä.

Sven Haraldssonin lavastus koostuu valkoisesta portaikosta ja sen takana olevasta kehikosta, jotka molemmat ovat erinomainen ratkaisu ja tarjoavat esityksen vauhdikkaaseen ja energiseen tunnelmaan sopivat raamit. Haraldsson on tehnyt myös pukusuunnittelun, joka yksinkertaisuudessaan on nerokas ja näppärä. Vihreä ja keltainen kuvaavat Capuletia ja Montagueta, ja veli Lorenzo (Timo Luoma) mustassa asussaan on puolueeton. Hieno hetki on se, kun takit vaihtavat omistajaa ja värit sekoittuvat. Myös kaikki visuaaliset "yllätykset", värikkäät konfetit, katosta laskeutuva vaahto ja kauniit valot, luovat tunnelmaa sujuvasti. Ihastuin lavaa hallitseviin rappusiin katsomoon astellessani, ja oli tosi kiva seurata, kuinka valkoiselle taustalle vähitellen ilmestyi tekstiä, rakkaudentunnustuksia, mielipiteitä, piirroksia, vaikka mitä. "Paris missä Eiffel-torni" aiheutti hilpeyttä. Vaahtobileille erityiskiitokset, enpä ole ennen teatterissa nähnyt isoa kasaa pehmeää vaahtoa keskellä lavaa, mutta ehdottomasti erinomainen ratkaisu päästää esityksen jengi sekä rakastumaan että taistelemaan vaahdon keskelle. Ville Seivon taistelukoreografia saa esityksessä hyvin tilaa ja on mukavan monipuolista ja vauhdilla mennään taisteluissa puolin ja toisin. Uskottavan näköistä ja tarkasti koreografioitua ja toteutettua, luontevan näköisiä tappeluhetkiä moneen otteeseen.

Jakob Höglundin koreografia levittäytyy näyttämölle samalla kiivaudella ja vauhdilla kuin hänen ohjauksensakin, ja nuoruuden into säilyy myös koreografiassa. Tanssissa on myös taitavasti lavalle tuotua hienovaraisuutta ja herkkyyttä, liike luo kauniita hetkiä, joita on ilo katsoa. Koreografiallisesti ehdottomia huippuhetkiä ovat koko jengin porrastanssihetket, jossa mennään upeasti samassa tahdissa ja vangitsevan taitavasti. Näitä olisin mielelläni katsellut vaikka enemmänkin. Tässä esityksessä sekä koreografia että muu liikekieli sulautuvat tarinankerrontaan jotenkin tosi luonnollisesti, liike jatkaa sujuvasti siitä, mihin puhe lopettaa, ja tanssi antaa onnistuneesti tilaa dialogille ja poimii sieltä vihjeitä liikkeiden toteutukseen. Esitykseen mahtuu monenlaista rakkauslaulua, jotka rytmittävät tarinaa sujuvasti ja pääsevät oikeuksiinsa taitavien näyttelijöiden esittäminä. Erityisesti pidin Can't Help Falling In love, Forever Young, I Want To Know What Love Is, The Show Must Go On ja I Will Always Love You-biiseistä. Näistä erityismaininta vielä koko I Want To Know What Love Is-biisin koreografialle ja koko jengille, joka sitä upeasti toteutti, sekä Niklas Rauténille The Show Must Go On-vedosta, ihan loistava! Myös Oliver Kollbergin ja Anna Victoria Erikssonin duetoille maininta, ihania hetkiä nämä.


Näyttelijäjoukko herättää tämän traagisen rakkaustarinan eloon nuoruuden innolla ja vimmalla, vaikka mukaan mahtuu synkkiä ja surullisia hetkiä, säilyy riehakas ja eloisa ote esitykseen heti alusta lähes viimeisiin hetkiin, joissa rauhallinen tunnelma onkin tärkeää. Oliver Kollbergin Romeo on hurmaava rakkaudentuskissaan kiemurteleva nuorukainen, joka kuitenkin unohtaa edellisen ihastuksensa tavatessaan Julian ja saadessaan rakkaudelleen vastakaikua. Kollberg tekee tarkkanäköisen roolin, Romeo on vivahteikas hahmo ja Kollberg tavoittaa hänen vaihtelevat tunnetilansa onnistuneesti. Rakastuminen paistaa Romeosta kirkkaasti, ja Kollberg tekee taitavaa työtä säilyttäen Romeossa alusta loppuun sen lähes pakkomielteisen, mutta iloisen ja innostuneen rakkauden tunteen, joka häntä ajaa. Pidin myös siitä, kuinka Romeo ei varsinaisesti halunnut tapella kenenkään kanssa, ja siitä, miten ihanasti Romeon, Mercution (Ville Seivo) ja Benvolion (Niklas Rautén) ystävyys on kuvattu. Ja siitä epätoivosta ja varovaisuudesta, joka Romeon valtaa hänen surmattuaan Tybaltin (Oiva Nuojua). Anna Victoria Eriksson on ihastuttava Julia, itsevarman ja päättäväisen oloinen nuori nainen, jolla on pilke silmäkulmassa ja nokkelia ratkaisuja erilaisiin tilanteisiin. Eriksson tekee vakuuttavaa työtä, myös Juliasta heijastuu hänen ilonsa siitä, että hän on totaalisen rakastunut ja kysymykset siitä, miten tilanteessa pitäisi toimia. Erikssonin Julia on ihanan eloisa ja räiskyvä persoona, hän on niin paljon muutakin kuin vain Romeoon rakastunut tyttö. Tosi hieno rooli, ja Eriksson ja Kollberg tekevät loistavaa yhteistyötä, Julian ja Romeon ihastus ja rakastuminen toisiinsa on vivahteikasta ja uskottavaa.

Imettäjää näyttelevä Heidi Kirves on ihan mahtava, olipas mainio hahmo ja rooli! Kirves tuo hahmonsa lavalle hienolla otteella, Imettäjässä on koomisuutta ja huumoria, mutta valtavasti myös välittämistä ja syvyyttä. Yhdeksi suosikeistani nousi Niklas Rauténin roolisuoritus Benvoliona. Miten mahtavalta ystävältä hän vaikuttaakaan! Benvolio on vallaton ja innostuneen oloinen moneen otteeseen, mutta ryntää lohduttamaan ystäviään ja on valmis auttamaan ja tukemaan heti kun huomaa näiden olevan allapäin tai pulassa. Rautén tekee tarkkaa työtä, hän tavoittaa hienosti sen, miten Benvolio reagoi eri tapahtumiin ja tunnelman muutoksiin, ja pelaa hyvin yhteen Kollbergin ja Ville Seivon kanssa Benvolion, Romeon ja Mercution yhteisissä kohtauksissa. Ville Seivon Mercutio on myös yksi suosikeistani, rakkaudessa mitä ilmeisemmin jollain lailla pettynyt Mercutio vaikuttaa hauskalta tyypiltä, joka kuitenkin on vähän väliä haastamassa riitaa. Seivo eläytyy roolinsa sujuvasti ja tuo lavalle valmiin hahmon, jossa riittää mielenkiintoisia yksityiskohtia. Erityisesti Mercution ja Tybaltin nokittelu monessa kohtaa ansaitsee maininnan. Oiva Nuojuan Tybalt on hänkin varsin kiva hahmo, hyvin valmis riitaa haastamaan ja Montaguen jengiä kovistelemaan heti kun tilaisuus tarjoutuu. Nuojua tekee onnistunutta työtä esityksen läpi, niin Tybaltina kuin kuorossakin.

Miika Alatupa Parisina, Julian kosijana, on varsin mainio, mahtavia hetkiä lavalla hänellä ja Alatupa tekee roolinsa loistavalla otteella. Erityisesti pidin tanssiaiskohtauksesta, siitä, kun Paris ja Julia ensimmäisen kerran tapaavat. Timo Luoma on tosi hyvä veli Lorenzo, hän vaikuttaa tajuavan nuorten rakkaussekoilut ja -tuskat ja on selvästi nuoren rakkauden puolella. Toni Ikola ja Anna Lemmetti-Vieri ovat hyvä Capulet - lady Capulet-pari, jotka ovat kovin innoissaan naittamassa ainokaista tytärtään Parisille. Ikolan Capulet vaikuttaa mukavalta ja leppoisalta tyypiltä, mutta aikamoinen ankara isä sieltä pääsee esille heti kun Julia ilmoittaa, ettei Paris ole hänen valintansa aviomieheksi. Lemmetti-Vieri lady Capuletina on miestään rauhallisempi ja vaikuttaa siltä, että äidin ja tyttären välit ovat (ainakin alussa) lämpimät. Erimielisyyksiä sitten aiheuttavat Julian aviosuunnitelmat ja vastustelu Parisille lupautumista kohtaan. Kuorosta jäivät mieleen erityisesti Selma Kauppinen, Mikko Peltomäki ja Lasse Lorenz.

Kokonaisuutena tämä Romeo+Julia oli ihastuttava! Taitava ja raikas tulkinta, josta ei jää puuttumaan syvyyttä ja herkkyyttä, eikä myöskään huumoria tai vauhtia. Energinen näyttelijäporukka tekee vahvaa työtä, traaginen rakkaustarina herää eloon juurikin hahmojensa kautta ja näyttelijät tuovat tarinaan onnistuneesti iloa, rakkautta ja intoa, joita varjostavat suru, pettymys ja epätoivo. Paketti on kasassa ja tasapainossa, ohjaus, koreografiat ja musiikki ovat hyvässä rytmissä ja esitys etenee mainiolla tahdilla. Eniten pidin ehkä juuri siitä, kuinka täynnä energiaa, vauhtia ja nuorta vimmaa tämä oli. Kaikki vauhdikas tekeminen yhdistyy esityksen herkkyyteen ja traagisuuteen niin saumattomasti, että Romeo+Julia onnistuu vaivattomasti olemaan samalla kertaa hauska ja viihdyttävä sekä koskettava ja raastava.

Hieno tulkinta, ihan huippua nähdä näin kivaa teatteria! Kiitos koko jengille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti