Vuosi 2019 + tämä vuosikymmen

Jos et halua lukea pitkää selostusta vuoden jokaisesta kuukaudesta, siirry postauksen loppuun tsekkaamaan lista vuoden 2019 suosikkijutuistani! + yhteenveto tästä vuosikymmenestä

tammikuu 2019

Kävin teatterissa tasan 100 kertaa, näistä 86 kertaa Suomessa ja 14 kertaa Lontoossa. Eri esityksiä näin 85, 52:ssä eri teatterissa. Eli (tähän mennessä ainakin) ennätykseni teatterikäyntejä per vuosi-tilastoissa.

Kirjoja luin 54 kappaletta, mainitaan niistä The Curious Incident of the Dog in the Night-Time, The Gentleman's Guide to Vice and Virtue, The Boy Who Steals Houses, Rouva Katariina Boije ja hänen tyttärensä, Kun minä katselen taivasta, Väkiveriset-sarja, Sudenmorsian, Tähtiketju-sarja, Rotukarja ja Aristotle And Dante Discover the Secrets of the Universe. Kesken jäi 6 kirjaa. Tänä vuonna luin paljon sekä englanniksi että suomeksi, ja lukulistalle tuli teoksia 1800-luvulta tähän päivään. Vanhoja kirjoja olen lukenut yliopiston takia, siellä on järjestelmällisesti koluttu läpi 1800-luvun ja 1900-luvun alun kirjallisuutta. Tämän myötä myös runoja on ollut lukuohjelmassa, mikä on ihan hyväkin. En pidä runoudesta kovinkaan paljoa (paitsi laulettuna, ja muutamien tiettyjen runoilijoiden teoksista), se on usein liian tulkinnoille vapaata eikä suoranaisesti kerro tarinoita, ja harvoin runous myöskään luo selkeitä hahmoja, joiden tekemisiä runo seuraa. Ei siis minun suosikkikirjallisuuslajini, mutta toki sieltäkin on kivoja tekstejä löytynyt, erityisesti Edith Södergranin ja Lauri Viidan runoista pidin, ja Vänrikki Stoolin tarinoista. Innostuin loppuvuodesta myös äänikirjojen kuuntelusta, ennen olen karttanut niitä enkä todellakaan ole ajatellut, että pystyn keskittymään tarinan kuunteluun ilman, että näen tekstin samalla edessäni. Yllättäen rakastuinkin äänikirjoihin nopeasti ja nyt ne menevätkin sujuvasti taustalla hevostallissa karsinoita siivotessa ja automatkoilla.

Vuoden aikana katsottuja elokuvia en taaskaan listannut, mutta on niitä monta katsottu, samoin tv-sarjoja olen jonkin verran seurannut. Leffoista mainittakoon nyt ainakin Tuntematon mestari, Avengers: Endgame, Hölmö nuori sydän, Call Me By Your Name, Klaus, Vilken jävla cirkus ja Maija Poppasen paluu. Ja tietenkin Cats, joka ei ollut lainkaan niin paha kuin ennakkoon luettujen kommenttien ja arvostelujen pohjalta olisi voinut olettaa. Tv-sarjoista suosikkejani olivat Atypical, Ninguém Tá Olhando (Oman onnensa nojassa), Sex Education, Rahapaja, Daybreak, On My Block, Soundtrack ja The Order, nämä ovat kaikki Netflixin sarjoja. Kotimaisista sarjoista aivan mahtavia olivat M/S Romantic ja Aikuiset, ja myös Hulun alkuperäissarja Catch-22 oli upea. Ja 9-1-1, jota vuoden viimeisinä päivinä ahkerasti katsottiin.

Tammikuussa vuoden teatterikäynnit aloitti Kansallisteatteri, jonne suuntasin kevätkauden avajaisiin tutustumaan tulevaan ohjelmistoon. Vuoden ensimmäinen esitys oli The Curious Incident of the Dog in the Night-time Piccadilly Theatressa Lontoossa, ja tämä näytelmä olikin melkoisen hieno aloitus koko vuodelle. Nautin esityksestä täysin siemauksin, tarina ja työryhmä olivat upeita ja kokonaisuus erittäin loistava. Lontoonreissu jatkui Aspects of Love- ja Company-musikaalien parissa, ja mukaan mahtui myös Doctor Faustus-näytelmä ja School of Rock-musikaali. Companyn olinkin nähnyt lokakuussa 2018 ja se oli edelleen ihana. Aspects of Love oli vuoden 2019 toinen esitys, mutta sen kanssa kävi niin, että se on myös paras esitys, jonka näin vuonna 2019. Aspects of Love oli niin lähellä täydellisyyttä kuin musikaali ylipäätään voi olla, kaikki toimi ja oli ihanaa ja kaunista ja dramaattista ja mahtavaa, ja minä olin katsomossa täysin myyty. Aspects of Love myös ohitti Tohtori Zivagon suosikkimusikaalini paikalla, ja se on iso juttu. Suomeen palattuani suuntasin vihdoin Tampereen Työväen Teatteriin Billy Elliot-musikaalia katsomaan, ja se olikin tosi hieno, ihanaa että pääsin sen näkemään. Tammikuun päätti näppärä ja toimiva Comeback-komedia. Teatteriin liittyen aloitin myös #kuuntelenmusikaalin-"haasteen" Twitterissä, siitä on tulossa oma postauksensa kunhan ehdin sen kirjoittaa.

Tammikuussa jonotettiin myös monta tuntia Amos Rex-taidemuseoon, kävin Lontoossa Avengers-koulutuksessa, joka oli siis hieno isoon rakennukseen tehty näyttely/tehtäväpaikka, jossa pääsi tutustumaan Marvelin supersankarileffoista tuttuihin hahmoihin ja harjoittelemaan taistelutilanteissa monenlaista maailman pelastamista. Kävin Lontoossa (vihdoin) ensimmäistä kertaa Tower of Londonissa. Lontoonreissusta täytyy mainita myös upea Sam Wanamaker Playhouse, jossa näin Doctor Faustuksen, jestas sentään kuinka kaunis teatteri! Ja Companyn uusintakatselun jälkeen pääsin jälleen moikkaamaan Jonathan Baileytä stage doorilla. Olipa kiva uudelleen nähdä Company ja myös kiittää Baileytä esityksestä näin toisenkin katselukerran jälkeen. Tammikuuhun mahtui myös nuorten MM-kilpailut pohjoismaisissa hiihtolajeissa, nämä olivat Lahdessa ja olin tapahtumassa vapaaehtoisena.

helmi-maaliskuu 2019

Helmikuun teatterikäynnit aloitti Järvenpään teatterin superjännittävä ja ihan mahtavan painostava ja upea murhamysteeri Eikä yksikään pelastunut. Suomalaisen musiikkiteatterin klubin kakkososa esitteli suomalaista musikaalimusiikkia vuosilta 2000-2010 Musiikkiteatteri NYTin ja Eeva Kontun voimin, ja Kulttuuriosuuskunta Kellopelin Ilta Oscareiden tapaan taas tutustutti elokuvamusiikkiin. Keski-Uudenmaan Teatterissa oli ensi-illassa ihana Viimeiset viisi vuotta-musikaali, josta pidin kovasti. Helsingin kaupunginteatteri järjesti tiedotustilaisuuden syksyn musikaaliaan, Pientä merenneitoa, koskien, ja siellä kuultiin maistiaisia tulevasta. Ilta musikaalien parissa-konsertissa kuultiin kauniita, hauskoja ja koskettavia musikaalisävelmiä, ja helmikuun teatterireissut päätti Teatteri Vanha Jukon hieno Seksimusikaali.

Helmikuuhun mahtuivat Salpausselän kilpailut, jossa tuttuun tapaan olin vapaaehtoisena mukana. Täytin 20 vuotta ja juhlin sitä - kuten tavallisesti - teatterissa, eli Oscar-konsertin parissa.

Maaliskuussa teatteriretkiä riitti, ne olivat POE! - Edgar Allan and the Psychobilly Ravens, Yhdestoista hetki, uusintareissu Sound of Musicia katsomaan, Yksinäisten kaupunki, Ikitie, Puhallus kahdesti peräkkäin ja Kaikki hienot jutut, jossa pääsin itsekin lavalle esityksen osallistavan luonteen ansiosta. Näistä mieleen jäivät erityisesti Ikitie ja Puhallus, jotka näin peräkkäisinä päivinä ja Puhalluksen sitten vielä uudelleen viikko ensimmäisen kerran jälkeen. Molemmat Lahden kaupunginteatterissa siis. LKT onkin yksi suurimpia suosikkejani varsinkin puhenäytelmäpuolella, upeaa ja laadukasta työtä sekä näiden kahden että yleisesti muidenkin esitysten kanssa. Tomi Enbuskalle erityismaininta vielä Puhalluksen Johnny Hookerin roolista.

huhtikuu 2019

Huhtikuussa teatterireissut suuntautuivat kotimaan lisäksi Lontooseen. Esityksiä olivat Rempallaan, Show Must Go On, Six, Come From Away, Emilia, Betrayal, Waitress, Vähän niinku benjihyppy ja Suomalaisen musiikkiteatterin klubi, osa 3. Erityismaininta täytyy antaa Sixille, joka oli juuri niin ihana ja mahtava kuin odotinkin, aikainen aamuherätys, lento tai pitkä päivä eivät painaneet illalla yhtään, kun tätä suuntasi katsomaan. Lontoonreissulta suurimmat kehut ansaitsee Emilia, joka oli hämmästyttävän voimakas kokemus, samaan aikaan hauska ja nerokas sekä koskettava ja ravisteleva. Waitress sen sijaan oli vähän pettymys, odotin sitä kovasti mutta musikaali ei iskenyt yhtään niin kuin ajattelin. Olihan se hyvä, ja muutama biisi varsinkin loistavia, mutta kun ei niin ei. Välillä tosin hyvä kokea myös pieniä pettymyksiä, kaikesta kun ei vaan voi pitää. Kotimaan esityksistä mainittakoon varsinkin Järvenpään teatterin nuorten mainio Vähän niinku benjihyppy sekä Musateatteriklubi ja erityisesti Petteri Hautalan ja Anni Kajoksen upeasti esittämä Pakahtuva sydän Äidinmaa-musikaalista.

Lontoonreissulla pääsin myös vaihtamaan pari sanaa yhden pitkään suosikkinäyttelijöihini kuuluneen miehen kanssa, kun Tom Hiddleston saapui stage doorille Betrayalin esityksen jälkeen. Hiddleston on minulle tuttu varsinkin Lokin roolista Marvel-leffoissa, ja monesta muusta jutusta myös, ja hän tekee usein tosi tarkkaa ja fiksua työtä roolissa kuin roolissa, joten oli mahtavaa päästä näkemään hänet lavalla ja vielä kiittää esityksestä sen jälkeen. Monta muutakin stage door-jutustelua mahtui huhtikuun Lontoonreisuun.  Huhtikuussa lähti myös pääsykoelukeminen ja pääsykokeet käyntiin, hain opiskelemaan esimerkiksi käsikirjoittamista, taiteiden tutkimusta ja englantia.

touko-kesäkuu 2019

Toukokuu alkoi Vappukonsertilla Teatteri Vanha Jukossa ja jatkui siitä viimeisellä Suomalaisen musiikkiteatterin klubilla (osa 4), esityksiin mahtuivat myös Herkkua kuin heinänteko, Pasi Was Here ja FOMO. Näin myös Cirque Du Soleilin Toruk-esityksen, mutta en laske sitä mukaan teatteriesityksiin. Lahden kaupunginteatteri + puhenäytelmä-yhdistelmä jatkoi onnistumistaan ja Pasi Was Here oli ihan loistava! Samoin RyhmisNuorten FOMO oli ihan mahtava esitys. Teemu Palosaarelle erityismaininta Hemmon roolin tekemisestä Pasi Was Heressä, tosi hienoa työtä.

Toukokuussa blogi täytti viisi vuotta, ja silloin lupailin monia Top 10-postauksia juhlavuoden kunniaksi, mutta ne ovat jääneet luonnoksiksi blogiarkiston kätköille. Kunhan ehdin, puran niitä sieltä julkaistavaksi asti.

Kesäkuussa käynnistyivät kesäteatterireissut, niitä olivat Tankki täyteen 2 - maallamuuttajat, Poikamiespankki, Rakkautta Aholassa, Katsastus, Rosvot - balladi joutomiehistä, Sellaista elämä on ja Taivaan tulet, sekä Lahden Uuden kesäteatterin järjestämä musikaaliyhteislaulutapahtuma, joka samalla oli LAUKESin viimeinen produktio. Kyllä tulee tätä teatteria ikävä, he ovat niin hienoja juttuja tehneet. Erikoismaininta täytyy antaa Rosvoille, jestas sentään kuinka komeaa ja onnistunutta työtä Taaborinvuorella tehtiin! Tosi hieno elämys, erityiskiitokset Katriina Honkasen musiikille, Petri Kauppisen koreografialle ja Santeri Kylmäniemelle ja Viivi Rättyälle heidän roolisuorituksistaan. Myös Koskenniskan kesäteatterin Katsastus ansaitsee maininnan, se oli todella mainio esitys.

Kesäkuussa oli vielä viimeiset pääsykokeet käsikirjoituspuolelle, ja ne olivat tosi kivat, vaikka en sitten sitä päässytkään opiskelemaan. Tieto opiskelupaikasta kuitenkin tuli, eli Helsingin yliopistossa odottaisivat syksyllä kotimaisen kirjallisuuden opinnot.

heinäkuu 2019

Heinäkuun teatterikäynnit aloitti Myrskyluodon Maija, joka olikin sitten ihan mahtavan hieno ja koskettava kokemus, ja ehdottomasti tämän vuoden huippuhetkiä. Kesäteatteriputki jatkui Hotelli Huminan parissa ja sitä seurasivat Työmiehen vaimo, Aatamin puvussa ja vähän Eevankin, Perjantai on pahin, Onnellinen mies, Spamalot ja Niskavuoren naiset. Ihanan Myrskyluodon Maijan lisäksi erityismaininta Orimattilan Teatterin upealle ja intensiiviselle Työmiehen vaimolle, Ohkolan Teatterin loistavalle Onnelliselle miehelle, Seinäjoen kaupunginteatterin hillittömälle ja taitavasti toteutetulle Spamalotille ja Teatteri Päivölän riemukkaan hienolle Niskavuoren naiset-esitykselle. Heinäkuu oli hyvin lämmin, ja varsinkin kuun kaksi viimeistä esitystä, Spamalot ja Niskavuoren naiset olivat läkähdyttäviä, mutta sen verran mainioita, että helle ei häirinnyt. Erityiskiitoksia jaetaan monelle tässä, ensinnäkin koko Myrskyluodon Maijan porukalle, jonka yhteistyö oli maagisen hienoa. Myös Tapani Kalliomäki ansaitsee kiitoksia Työmiehen vaimon erinomaisesta sovituksesta ja ohjauksesta, samoin koko Spamalot-jengi loistavasta työstä ja Lumi Aunio ja Tuomas Korkia-Aho mahtavista roolisuorituksistaan Niskavuoren naisissa.

Heinäkuun ja aika lailla koko vuoden kohokohta oli Red Carpet Film Festivalin ja Ponssen järjestämä leffatyöpaja, jossa 12 nuorta ympäri Suomen saapui viikoksi leffaleirille ja teki kaksi lyhytelokuvaa. Bongasin Facebookista mainoksen tästä, luin hakuinfon kahdesti läpi, mietin hetken ja hain mukaan. Ilo oli suuri, kun sain kuulla päässeeni mukaan. Siinä sitten mummilleni asiaa hehkuttaessani tajusin, että hetkinen, tässähän lukee Vieremä, ei Vierumäki. Vieremällä ja Vierumäellä näyttävät muuten nopeasti lukien aika samalta. Olin siis niin innoissani jo hakuinfoa lukiessani, että vaihtelin paikkakuntien nimet päässäni miten sattuu, ja asia selvisi vasta kun olin jo mukaan hakenut ja päässyt. Ei siinä mitään, junaan vaan ja kohti Iisalmen lähellä sijaitsevaa Vieremää. Leffaleiri oli yksi elämäni upeimpia, mahtavimpia ja parhaimpia kokemuksia, enkä ehkä koskaan ole ollut niin iloinen ja innoissani mistään kuin lyhytelokuvaa rakentaessani kesäisellä maaseudulla hellepäivien auringonpaahteessa. Kaikki lauttasaunailut, peli- ja lauluillat, uintihetket, yhdessä tekeminen, pitkään venyneet illat ja mahtava kuvauspäivä jäivät varmasti mieleen ikuisiksi ajoiksi. Meillä oli ihan mahtava porukka ja ohjaajat, ja elokuvanteko oli tällä jengillä ihan parasta! Pääsin kokeilemaan ihan oikean elokuvan käsikirjoittamista käsikirjoitusparini kanssa, ja kyllä vaan oli upea tunne nähdä, kuinka näyttelijät toteuttivat meidän kirjoittamamme kohtaukset ja kamera tallensi ne, ja sitten niitä pääsi koneelle leikkaamaan. Teimme siis leiriläisten kesken, ohjaajien avulla, kaiken muun kuin näyttelemisen, josta vastasivat ammattilaiset. Meidän Kotiin-elokuvassa nähdään ihanat Elias Salonen ja Emma Castrén ja toisen ryhmän No Connection-leffassa yhtä ihanat Tuukka Leijavuori ja Senna Vodzogbe. Koko leffaleiriviikko meni niin onnellisissa tunnelmissa, että meinasi olla hankalaa palata arkeen, mutta onnistui se sitten. Edelleenkin muistelen kaikkea, mitä viikon aikana tapahtui, lämmöllä ja ilolla. Miten siistiä, että pääsin kokemaan tämän! Maailman parasta!

Tässä yllä meidän jengin elokuva, Kotiin. Tästä linkistä pääset katsomaan toisen ryhmän elokuvan No Connection.

elokuu 2019

Elokuussa alkoivat teattereiden syyskaudet, mutta mukaan mahtui vielä kesäteatterivierailuja. Kuun esitykset olivat Urinetown, uusintakerta Onnellisen miehen katsomossa, kahdesti uusintavierailu Rosvojen pariin, Miks mä en saa olla sinkku vai enkö vaan osaa rakastaa v*ttusaatana, Alina sekä Kansallisteatterin ja Helsingin kaupunginteatterin kauden avaukset. Erityismaininnan saa Latoteatteri Kulissin Urinetown kokonaisuutena, olipas mainio ja hauska, ihana! Myös Levoteatterin mainio Miks mä en saa olla sinkku... täytyy mainita, ja erityisesti taitava näyttelijäkaksikko Minea Lång ja Miika Suonperä. Kansallisteatterin Alina jäi myös mieleen sekä elokuun esityksistä että koko vuoden jutuista, Elli Salon hieno teksti ja varsinkin Anna Valpuri Alinan roolissa saavat minulta kiitosta. Elokuussa oli myös kauan odotettu Bianca Del Rion It's Jester Joke-show, joka oli melkoisen hauska ja hyvin Biancamainen.

Elokuu päättyi Red Carpet Film Festivaaleilla, ja siellä nähtiin ensi-illassa meidän leffaleirillä tekemämme elokuvat. Jestas sentään miten hieno tunne nähdä tarina, jota reilu kuukausi aikaisemmin suunnittelimme, kuvasimme ja leikkasimme, isolla valkokankaalla. Ihanaa. Ihanaa oli myös nähdä koko leffaleirijengi uudelleen, ja päästä kokemaan leffafestareiden tunnelmaa. Ja nähdä Hölmö nuori sydän-elokuva, joka oli upea! Elokuussa alkoi myös opiskelu reilun vuoden tauon jälkeen, kun välivuodesta nauttimisen jälkeen suuntasin yliopistoon. Opiskelu tosin ei vielä alkanut, orientaatio vasta, ja Helsingin yliopisto vaikutti heti ensimmäisten päivien perusteella mukavalta paikalta kuluttaa seuraavat vuodet.

syys-lokakuu 2019

Syyskuussa näin sellaisia esityksiä kuin Pieni merenneito, Täydellinen lauantai, Sapiens, Kolmen kimppa, Nunnia ja konnia, Villahousuhäpeä, Roulettenburg - total entertainment forever, The Play That Goes Wrong, Pelle ja Tohtori Zivago. Erityismainintoja taas muutamalle, Helsingin kaupunginteatterin Pienen merenneidon tekninen toteutus lennätyksineen ja nukkeineen ansaitsee ehdottomasti paljon ihmettelevää kiitosta, komeasti toteutettu esitys ja suuri näyttämö pääsee oikeuksiinsa. Kolmen kimppa niin ikään HKT:llä tarjosi mahtavaa komediaa, ja Jarkko Niemi erityisesti loisti lavalla. Syyskuussa oli myös ensimmäiset kaksi kertaa (ja tähän mennessä ainoat esitykset) kun näin teatteria ruotsiksi, nämä olivat Roulettenburg Teater Viiruksessa ja The Play That Goes Wrong Svenska Teaternissa. Roulettenburg oli hengästyttävän riemastuttava ja hieno, yksi vuoden suosikkejani. The Play That Goes Wrong on takuuvarma naurattaja, ja toimi myös ruotsiksi. Esitys on nyt siitä harvinaisessa asemassa, että olen nähnyt sen jo kolmella kielellä (suomi, englanti, ruotsi). Tohtori Zivago Teatteri Provinssissa taas tarjosi sellaisen nostalgiamuistelun että huh heijaa. Zivago on minulle maailman rakkain musikaali ja oli ihanaa palata sen pariin pitkästä aikaa.

Syyskuussa opiskelukin käynnistyi kunnolla, ja täytyy kyllä sanoa, että en ikinä olisi odottanut yliopiston olevan näin kiva opiskelupaikka! Eihän sitä tiedä millaisia kursseja tai tehtäviä tai tenttejä on tulevaisuudessa luvassa, mutta tähän mennessä opiskelu on ollut tosi helppoa ja mukavaa. Saattaa toki olla että olen ainakin jollain lailla oikealla alalla, jonka takia opiskelu on niin kivaa. Toki olen lukenut kirjoja aika paljon, eli kirjallisuuden opiskelu tai ainakaan kirjojen lukeminen ei mitään uutta ole, ja siksi kirjallisuutta onkin niin hauska opiskella, minä kun muutenkin lukisin erilaisia kirjoja ja pohtisin niitä, ja nyt minun "pitääkin" tehdä niin. Kivaa!

Lokakuun esitykset olivat Teatterikorkeakoulun opiskelijoiden Monologit, Maailman ympäri 80 päivässä, Neljäntienristeys, Vihainen leski, Ronja Ryövärintytär, Lokki, Pomo!, Peter Pan, Herrasmieshuijarit, Great Expectations, The Son, War Horse, Falsettos ja Opus Deus. Lokakuu oli vuoden kiireisin teatterikuukausi, ja sisälsi monta koko vuoden suosikkia. Teakin näyttelijäntaiteen kolmosvuosikurssin opiskelijoiden monologit olivat tosi kivoja ja monipuolisia, Musiikkiteatteri Kapsäkin Maailman ympäri 80 päivässä oli riemukas ja sekopäinen, ihan mahtava esitys, Jussi Nikkilän ohjaukselle paljon kehuja. Lahden kaupunginteatteri jatkoi vahvaa puhenäytelmävuottaan Neljäntienristeyksellä, josta erikoismaininta Timo Välisaarelle Onnin roolissa. Järvenpään teatterin ihanasta Ronja Ryövärintyttärestä erityismaininta Lotta Enrothin Ronjalle ja Severi Joukaisen Birkille. Kouvolan teatteriinkin suunnattiin ensimmäistä kertaa, tuplapäivän muodossa, ja molemmat esitykset olivat varsin mainioita. Erityiskehut Petteri Hautalan Peter Panille ja Tuukka Raitalan Freddylle. Lontoonreissun kohokohta oli hämmästyttävän hauska ja raastavan surullinen Falsettos, josta mieleen jäi erityisesti Oliver Savile Whizzerinä. Florian Zellerin hieno teksti ja Laurie Kynastonin upea päärooli The Son-näytelmässä vaikuttivat, ja War Horse oli kokonaisuutena upea elämys. Musiikkiteatteri NYTin Opus Deus ansaitsee myös erityiskiitokset, hienoa uutta musateatteria!

marras-joulukuu 2019

Marraskuussa näin seuraavat esitykset: Kepeä elämäni, Viisi tapaa olla vapaa, Tarpeettomia ihmisiä, Kartta, Hetki lyö, Mies, joka rakasti järjestystä, Lauluja Broadwaylta ja West Endistä-konsertti, Musiikkiteatteriopiskelijoiden laulumatinea, ellen... ja Otteita. Näistä suurimmat kehut ja kiitokset saa ja ansaitsee ihanaakin ihanampi Otteita, joka oli Nuorten Kansallisteatterin eli Kantin ensimmäinen produktio. Jestas sentään miten hieno Otteita oli, ehdottomasti yksi parhaita esityksiä vuonna 2019. Otteista erityismaininnat vielä Ville Mikkoselle Johnin roolissa ja Samuel Kujalalle Mossin roolissa. Miiko Toiviaisen upea Kepeä elämäni-monologi oli hienoa nähdä, samoin HKT:n Mies, joka rakasti järjestystä eli Taneli Mäkelän loistavasti esittämä monologi. Teakin kolmosvuosikurssin ellen...-tanssiteatteriesitykselle myös kehuja, hengästyttävää, vauhdikasta ja kiehtovaa menoa. HKT:n Broadway/West End-konsertissa oli kiva kuulla mm. Falsettosin, Bright Starin ja Dear Evan Hansenin biisejä (Laura Alajääsken I'm Breaking Down-veto oli upea!) ja musateatteriopiskelijoiden laulumatineassa Teakissa hienoja vetoja kuultiin mm. Miss Saigonista, Mean Girlsistä, Waitressistä ja Hamiltonista.

Marraskuussa avautui myös Teatterinna-palkinnon ehdotusten jättäminen, ja ehdotuksia tulikin mukavasti. Keksin heti äänestyksen avattuani, mitä kaikkea olisi voinut tehdä eri tavalla, ja ensi vuoden äänestykseen tuleekin parannuksia ja muutoksia.

Joulukuun esitykset olivat Otteita uudelleen, Kauppamatkustajan kuolema, Pienen merenneidon uusintakatselu ja Romeo+Julia. Otteita saa uudelleen erityismaininnan, sekä ihanuudestaan että Samuel Kujalan ja Joel Bonsdorffin Bohemian Rhapsody-vedosta, joka oli erityisen loistava tällä toisella katsomiskerralla. Kansallisteatterin Kauppamatkustajan kuolema oli hieno, vahva teksti tulkittiin taidolla ja varsinkin Aku Hirviniemen roolisuoritus jäi kirkkaasti mieleen. Vaasan kaupunginteatteriin suunnattiin ensimmäistä kertaa, ja kyllä kannatti vähän pidemmälle teatterireissulle lähteä! Romeo+Julia oli loistava, kehuja erityisesti Jakob Höglundin ohjaukselle ja koreografialle, Oliver Kollbergin, Ville Seivon ja Niki Rauténin Romeo - Mercutio - Benvolio-kolmikolle ja esitykselle kokonaisuutena.

Joulukuussa kävin myös katsomassa Cats-elokuvan, jota odotin hieman ristiriitaisin fiiliksin. Elokuvasta on mediassa ja somessa ollut jo trailerista lähtien vaikka minkälaisia kommentteja, puolesta ja vastaan, ja ensimmäiset arviotkin ovat laajalti olleet varsin tyrmääviä. Halusin silti ehdottomasti mennä Catsin katsomaan, koska se on musikaalista tehty elokuva, joten totta kai tahdoin tietää, millainen se on. Ja minähän viihdyin oikein hyvin! Vaikka kissat vähän näyttävät oudoilta ja (minun huumorintajuuni) huonosti uppoavia (kissa)vitsejä viljelläänkin vähän liikaa, ei Cats missään nimessä ollut huono vaan oikein kiva leffa. Muutama roolisuoritus erottui joukosta edukseen (eikä kukaan näyttelijä huono ollut) ja suosikkibiisini olivat kaikki hyvin toteutettu ja laulettu. Robbie Fairchild Munkunstrapina, Laurie Davidson Mr. Mistoffeleesina ja Danny Collins Mungojerrienä varsinkin vakuuttivat. Joulukuussa Teatterinna-palkinnon voittajan äänestys avautui ja sulkeutui, ja voittajat julkaistaan 5.1.2020.

Kokonaisuutena vuosi 2019 oli teatterin ja muun elämän suhteen aikamoisen kiva. Näin ihan mahtavia esityksiä ja rakastuin teatteriin aina vaan vähän enemmän, sain kokea katsomossa kaikenlaisia tunteita ja ihailla taitavaa työskentelyä lavalla ja sen takana. Muussa elämässä isoja juttuja olivat maailman paras leffaleiri, yliopisto-opiskelun aloittaminen ja eka oma vuokra-asunto Helsingissä, ja näiden lisäksi kaikenlaisia pienempiäkin juttuja on tapahtunut. Minulla ei ole hoppua siirtyä uuteen vuoteen tai uudelle vuosikymmenelle, mutta vastaanotan vuoden 2020 uteliaana ja mielelläni. Olkoon uusi vuosi ja uusi vuosikymmen täynnä hienoja hetkiä niin teatterissa kuin elämässäkin!

Vuodelta 2020 odotan erityisesti Lilla Teaternin syksyn musikaalia (jota ei vielä ole julkaistu, mutta olen noin 99% varma siitä mikä se on ja todellakin toivon, että se myös on se joka luulen), neljää kovaa musikaalileffaa (In The Heights, Everybody's Talking About Jamie, The Prom & West Side Story) ja Svenska Teaternin Mary Poppinsia. Lontooseenkin matka käy, siellä on luvassa kesäkuussa Sunday In The Park With George (Jake Gyllenhaal lavalla!) ja toivottavasti myös &Juliet, Hamilton ja Dear Evan Hansen. Kotimaan kamaralla keväällä olisi luvassa Poikabändi, Notre Damen kellonsoittaja ja Amélie, tämä kolmikko jäi tältä vuodelta vielä katsomatta. Uusintareissu on luvassa Nunnien ja konnien pariin, ja toiveissa olisi uusia myös Ronja Ryövärintytär ja Romeo+Julia sekä Kauppamatkustajan kuolema. En ole vielä tutustunut tulevaan teatteriohjelmistoon kovin tarkasti, vaikka monen teatterin kevätohjelmisto onkin jo läpi koluttu. Innolla ja innostuneena kohti uutta teatterivuosikymmentä joka tapauksessa, en malta odottaa!

Tässä lista vuoden 2019 suosikeistani!

Suosikkimusikaalini vuonna 2019

Aspects of Love (Southwark Playhouse)
Falsettos (The Other Palace)
Billy Elliot (Tampereen Työväen Teatteri)
Myrskyluodon Maija (Salon Teatteri)
Maailman ympäri 80 päivässä (Musiikkiteatteri Kapsäkki)
Urinetown (Latoteatteri Kulissi)
Spamalot (Seinäjoen kaupunginteatteri)
Six (Arts Theatre)

Suosikkinäytelmäni vuonna 2019

Emilia (Vaudeville Theatre)
The Son (Duke of York's Theatre)
Otteita (Kansallisteatteri)
Eikä yksikään pelastunut (Järvenpään teatteri)
Ronja Ryövärintytär (Järvenpään teatteri)
Romeo+Julia (Vaasan kaupunginteatteri)
Kauppamatkustajan kuolema (Kansallisteatteri)
War Horse (National Theatre/Troubadour Theatre Wembley Park)
Alina (Kansallisteatteri)
Pasi Was Here (Lahden kaupunginteatteri)

Suosikkinäyttelijäni vuonna 2019

Ville Mikkonen (Otteita, suluissa tässä siis se esitys, jossa/joissa olen kyseisen näyttelijän nähnyt)
Aku Hirviniemi (Kauppamatkustajan kuolema, Spamalot)
Charity Wakefield (Emilia)
Laurie Kynaston (The Son)
Laura Pitt-Pulford (Falsettos)
Oliver Savile (Falsettos)
Niki Rautén (Romeo+Julia)
Teemu Palosaari (Pasi Was Here, Nunnia ja konnia)
Tomi Enbuska (Ikitie, Puhallus, Nunnia ja konnia, Neljäntienristeys)
Anna Valpuri (Alina)
Olli Riipinen (Maailman ympäri 80 päivässä, Kauppamatkustajan kuolema)
Merita Seppälä (Myrskyluodon Maija)

Suosikkiteatterini vuonna 2019

Kansallisteatteri
Helsingin kaupunginteatteri
Järvenpään teatteri
Southwark Playhouse
The Other Palace
Ohkolan Teatteri
Latoteatteri Kulissi

Suosikkikirjani vuonna 2019

The Gentleman's Guide to Vice And Virtue
The Lady's Guide to Piracy And Petticoats
The Gentleman's Guide to Getting Lucky
The Curious Incident of the Dog in the Night-time
Dear Evan Hansen
The Boy Who Steals Houses
Kun minä katselen taivasta
The Weight of A Thousand Feathers
Rouva Katarina Boije ja hänen tyttärensä
Sudenmorsian
Aristotle And Dante Discover the Secrets of the Universe

Suosikkielokuvani vuonna 2019

Tuntematon mestari
Avengers: Endgame
Hölmö nuori sydän
Call Me By Your Name
Klaus
Vilken jävla cirkus

Suosikki tv-sarjani vuonna 2019

Aikuiset
M/S Romantic
Sex Education
Northern Rescue
Catch-22
Rahapaja
On My Block
The Order
Daybreak
Soundtrack
9-1-1

Ja sitten vielä yksi esitys/per vuosi tältä vuosikymmeneltä, oli se sitten tärkein/hienoin/paras tai muuten vain listalle poimittu

2010 Arsenikkia ja vanhoja pitsejä (Helsingin kaupunginteatteri)
2011 Wicked (Helsingin kaupunginteatteri)
2012 Viulunsoittaja katolla (Helsingin kaupunginteatteri)
2013 Tohtori Zivago (Helsingin kaupunginteatteri)
2014 Tarzan (Helsingin kaupunginteatteri)
2015 Kalle Aaltonen (Hämeenlinnan teatteri)
2016 Ensimmäisen maailman viimeiset lapset (Helsingin Kellariteatteri)
2017 Äidinmaa (Espoon kaupunginteatteri)
2018 The Grinning Man (Trafalgar Studios)
2019 Aspects of Love (Southwark Playhouse)

Sittenhän se on aika sanoa kiitos tästä vuodesta ja vuosikymmenestä ja onnea ja iloa tulevalle vuodelle ja vuosikymmenelle kaikille! Hauskaa uutta vuotta!

Romeo+Julia @ Vaasan kaupunginteatteri

Näin esityksen alennushintaisella medialipulla, kiitos Vaasan kaupunginteatteri!

kuvat © Linus Lindholm

Näin Romeo+Julia-esityksen 14.12.

Romeo (Oliver Kollberg) ja Julia (Anna Victoria Eriksson) rakastuvat, taistelevat sukujensa odotuksia ja sääntöjä vastaan, menevät naimisiin ja kokevat kovan kohtalon. Tuttu tarina, satoja vuosia vanha, ja tuhansia kertoja kerrottu. Silti aina yhtä kiehtova ja traaginen.

Vaasan kaupunginteatterissa Romeon ja Julian tarinaan on tartuttu nuorekkaalla ja modernilla otteella, vauhti on kova ja meno hyvin energistä ja täynnä nuoruuden vimmaa. William Shakespearen teksti taipuu Lauri Siparin käännöksessä ja Rasmus Arikan ja ohjaaja Jakob Höglundin sovituksessa näyttämölle kauniina, vahvana ja näppäränä, se samaan aikaan hengittää modernin maailman vaikutuksia ja heijastelee mennyttä aikaa. Shakespearen kieli on tosi kaunista, ja suomennos tavoittaa tämän kauneuden onnistuneesti. Vuoropuheluja ja rakkaudenvuodatuksia on mukava kuunnella, kun teksti soljuu luontevasti. Stefan Johanssonin sovittama musiikki sopii esitykseen hienosti, rakkauslaulut iskevät rakkaustarinan ytimeen ja kietoutuvat tiukasti tunnelmaan. Jakob Höglundin ohjaus on vahvasti liikekielellistä ja liike kertoo upeasti sen, mitä myös sanat toistavat. Rakkaus, pettymys, innostus, jännitys ja kaikki muu paistaa varovaisista, rohkeista, epäröivistä ja innokkaista liikkeistä kirkkaasti, ja liikekieli kertoo paljon ja tukee sekä dialogin että ilmeiden ja eleiden kertomia tunteita. Ohjaus on taitavasti rakennettu ja tuo Romeon ja Julian tarinan lavalle raikkaana ja leikkisänä tulkintana, josta ei puutu herkkyyttä.

Sven Haraldssonin lavastus koostuu valkoisesta portaikosta ja sen takana olevasta kehikosta, jotka molemmat ovat erinomainen ratkaisu ja tarjoavat esityksen vauhdikkaaseen ja energiseen tunnelmaan sopivat raamit. Haraldsson on tehnyt myös pukusuunnittelun, joka yksinkertaisuudessaan on nerokas ja näppärä. Vihreä ja keltainen kuvaavat Capuletia ja Montagueta, ja veli Lorenzo (Timo Luoma) mustassa asussaan on puolueeton. Hieno hetki on se, kun takit vaihtavat omistajaa ja värit sekoittuvat. Myös kaikki visuaaliset "yllätykset", värikkäät konfetit, katosta laskeutuva vaahto ja kauniit valot, luovat tunnelmaa sujuvasti. Ihastuin lavaa hallitseviin rappusiin katsomoon astellessani, ja oli tosi kiva seurata, kuinka valkoiselle taustalle vähitellen ilmestyi tekstiä, rakkaudentunnustuksia, mielipiteitä, piirroksia, vaikka mitä. "Paris missä Eiffel-torni" aiheutti hilpeyttä. Vaahtobileille erityiskiitokset, enpä ole ennen teatterissa nähnyt isoa kasaa pehmeää vaahtoa keskellä lavaa, mutta ehdottomasti erinomainen ratkaisu päästää esityksen jengi sekä rakastumaan että taistelemaan vaahdon keskelle. Ville Seivon taistelukoreografia saa esityksessä hyvin tilaa ja on mukavan monipuolista ja vauhdilla mennään taisteluissa puolin ja toisin. Uskottavan näköistä ja tarkasti koreografioitua ja toteutettua, luontevan näköisiä tappeluhetkiä moneen otteeseen.

Jakob Höglundin koreografia levittäytyy näyttämölle samalla kiivaudella ja vauhdilla kuin hänen ohjauksensakin, ja nuoruuden into säilyy myös koreografiassa. Tanssissa on myös taitavasti lavalle tuotua hienovaraisuutta ja herkkyyttä, liike luo kauniita hetkiä, joita on ilo katsoa. Koreografiallisesti ehdottomia huippuhetkiä ovat koko jengin porrastanssihetket, jossa mennään upeasti samassa tahdissa ja vangitsevan taitavasti. Näitä olisin mielelläni katsellut vaikka enemmänkin. Tässä esityksessä sekä koreografia että muu liikekieli sulautuvat tarinankerrontaan jotenkin tosi luonnollisesti, liike jatkaa sujuvasti siitä, mihin puhe lopettaa, ja tanssi antaa onnistuneesti tilaa dialogille ja poimii sieltä vihjeitä liikkeiden toteutukseen. Esitykseen mahtuu monenlaista rakkauslaulua, jotka rytmittävät tarinaa sujuvasti ja pääsevät oikeuksiinsa taitavien näyttelijöiden esittäminä. Erityisesti pidin Can't Help Falling In love, Forever Young, I Want To Know What Love Is, The Show Must Go On ja I Will Always Love You-biiseistä. Näistä erityismaininta vielä koko I Want To Know What Love Is-biisin koreografialle ja koko jengille, joka sitä upeasti toteutti, sekä Niki Rauténille The Show Must Go On-vedosta, ihan loistava! Myös Oliver Kollbergin ja Anna Victoria Erikssonin duetoille maininta, ihania hetkiä nämä.

Näyttelijäjoukko herättää tämän traagisen rakkaustarinan eloon nuoruuden innolla ja vimmalla, vaikka mukaan mahtuu synkkiä ja surullisia hetkiä, säilyy riehakas ja eloisa ote esitykseen heti alusta lähes viimeisiin hetkiin, joissa rauhallinen tunnelma onkin tärkeää. Oliver Kollbergin Romeo on hurmaava rakkaudentuskissaan kiemurteleva nuorukainen, joka kuitenkin unohtaa edellisen ihastuksensa tavatessaan Julian ja saadessaan rakkaudelleen vastakaikua. Kollberg tekee tarkkanäköisen roolin, Romeo on vivahteikas hahmo ja Kollberg tavoittaa hänen vaihtelevat tunnetilansa onnistuneesti. Rakastuminen paistaa Romeosta kirkkaasti, ja Kollberg tekee taitavaa työtä säilyttäen Romeossa alusta loppuun sen lähes pakkomielteisen, mutta iloisen ja innostuneen rakkauden tunteen, joka häntä ajaa. Pidin myös siitä, kuinka Romeo ei varsinaisesti halunnut tapella kenenkään kanssa, ja siitä, miten ihanasti Romeon, Mercution (Ville Seivo) ja Benvolion (Niki Rautén) ystävyys on kuvattu. Ja siitä epätoivosta ja varovaisuudesta, joka Romeon valtaa hänen surmattuaan Tybaltin (Oiva Nuojua). Anna Victoria Eriksson on ihastuttava Julia, itsevarman ja päättäväisen oloinen nuori nainen, jolla on pilke silmäkulmassa ja nokkelia ratkaisuja erilaisiin tilanteisiin. Eriksson tekee vakuuttavaa työtä, myös Juliasta heijastuu hänen ilonsa siitä, että hän on totaalisen rakastunut ja kysymykset siitä, miten tilanteessa pitäisi toimia. Erikssonin Julia on ihanan eloisa ja räiskyvä persoona, hän on niin paljon muutakin kuin vain Romeoon rakastunut tyttö. Tosi hieno rooli, ja Eriksson ja Kollberg tekevät loistavaa yhteistyötä, Julian ja Romeon ihastus ja rakastuminen toisiinsa on vivahteikasta ja uskottavaa.

Imettäjää näyttelevä Heidi Kirves on ihan mahtava, olipas mainio hahmo ja rooli! Kirves tuo hahmonsa lavalle hienolla otteella, Imettäjässä on koomisuutta ja huumoria, mutta valtavasti myös välittämistä ja syvyyttä. Yhdeksi suosikeistani nousi Niki Rauténin roolisuoritus Benvoliona. Miten mahtavalta ystävältä hän vaikuttaakaan! Benvolio on vallaton ja innostuneen oloinen moneen otteeseen, mutta ryntää lohduttamaan ystäviään ja on valmis auttamaan ja tukemaan heti kun huomaa näiden olevan allapäin tai pulassa. Rautén tekee tarkkaa työtä, hän tavoittaa hienosti sen, miten Benvolio reagoi eri tapahtumiin ja tunnelman muutoksiin, ja pelaa hyvin yhteen Kollbergin ja Ville Seivon kanssa Benvolion, Romeon ja Mercution yhteisissä kohtauksissa. Ville Seivon Mercutio on myös yksi suosikeistani, rakkaudessa mitä ilmeisemmin jollain lailla pettynyt Mercutio vaikuttaa hauskalta tyypiltä, joka kuitenkin on vähän väliä haastamassa riitaa. Seivo eläytyy roolinsa sujuvasti ja tuo lavalle valmiin hahmon, jossa riittää mielenkiintoisia yksityiskohtia. Erityisesti Mercution ja Tybaltin nokittelu monessa kohtaa ansaitsee maininnan. Oiva Nuojuan Tybalt on hänkin varsin kiva hahmo, hyvin valmis riitaa haastamaan ja Montaguen jengiä kovistelemaan heti kun tilaisuus tarjoutuu. Nuojua tekee onnistunutta työtä esityksen läpi, niin Tybaltina kuin kuorossakin.

Miika Alatupa Parisina, Julian kosijana, on varsin mainio, mahtavia hetkiä lavalla hänellä ja Alatupa tekee roolinsa loistavalla otteella. Erityisesti pidin tanssiaiskohtauksesta, siitä, kun Paris ja Julia ensimmäisen kerran tapaavat. Timo Luoma on tosi hyvä veli Lorenzo, hän vaikuttaa tajuavan nuorten rakkaussekoilut ja -tuskat ja on selvästi nuoren rakkauden puolella. Toni Ikola ja Anna Lemmetti-Vieri ovat hyvä Capulet - lady Capulet-pari, jotka ovat kovin innoissaan naittamassa ainokaista tytärtään Parisille. Ikolan Capulet vaikuttaa mukavalta ja leppoisalta tyypiltä, mutta aikamoinen ankara isä sieltä pääsee esille heti kun Julia ilmoittaa, ettei Paris ole hänen valintansa aviomieheksi. Lemmetti-Vieri lady Capuletina on miestään rauhallisempi ja vaikuttaa siltä, että äidin ja tyttären välit ovat (ainakin alussa) lämpimät. Erimielisyyksiä sitten aiheuttavat Julian aviosuunnitelmat ja vastustelu Parisille lupautumista kohtaan. Kuorosta jäivät mieleen erityisesti Selma Kauppinen, Mikko Peltomäki ja Lasse Lorenz.

Kokonaisuutena tämä Romeo+Julia oli ihastuttava! Taitava ja raikas tulkinta, josta ei jää puuttumaan syvyyttä ja herkkyyttä, eikä myöskään huumoria tai vauhtia. Energinen näyttelijäporukka tekee vahvaa työtä, traaginen rakkaustarina herää eloon juurikin hahmojensa kautta ja näyttelijät tuovat tarinaan onnistuneesti iloa, rakkautta ja intoa, joita varjostavat suru, pettymys ja epätoivo. Paketti on kasassa ja tasapainossa, ohjaus, koreografiat ja musiikki ovat hyvässä rytmissä ja esitys etenee mainiolla tahdilla. Eniten pidin ehkä juuri siitä, kuinka täynnä energiaa, vauhtia ja nuorta vimmaa tämä oli. Kaikki vauhdikas tekeminen yhdistyy esityksen herkkyyteen ja traagisuuteen niin saumattomasti, että Romeo+Julia onnistuu vaivattomasti olemaan samalla kertaa hauska ja viihdyttävä sekä koskettava ja raastava.

Hieno tulkinta, ihan huippua nähdä näin kivaa teatteria! Kiitos koko jengille!

Teatterinna-palkintoäänestys on nyt auki!

Äänestys on päättynyt. Voittajat julkaistaan 5.1.2020.

Teatterinna-palkintoäänestys 15.12. - 31.12.2019.

Ehdotuksia palkintojen saajaksi jätettiin mukavasti, ja huomiota saivat niin isot kuin pienetkin teatterit ympäri Suomen. Myös monet erityyliset esitykset saivat mainintoja, ja näyttelijäkategorioihin ehdotettiin monia eri esiintyjiä. Ehdolle kelpasivat siis kaikki esitykset, joita on esitetty vuoden 2019 aikana.

Teatterinna-palkinto tarkoittaa palkintoa, joka jaetaan teattereille, näyttelijöille ja esityksille. Palkinnon saajan päättää yleisö, joka saa ehdottaa omaa suosikkiaan palkinnon saajaksi, ja kolme eniten ääniä saanutta ehdotusta pääsevät mukaan äänestykseen, jossa eniten ääniä saanut ehdokas sitten valitaan voittajaksi.

Koska tämä on vasta palkinnon ensimmäinen vuosi, ei minulla ole tarjota voittajille kuin mainetta ja kunniaa sekä tietysti kunnia olla ensimmäisiä Teatterinna-palkinnon voittajia. Kaikkien ehdotuksia jättäneiden ja voittajaa äänestäneiden joukosta arvotaan kuitenkin kolme onnekasta, jotka saavat pienen teatteriaiheisen palkinnon.

Teatterinna-palkintoprosessi etenee seuraavanlaisesti: ensin jokaiseen kategoriaan saa ehdottaa mieleistään ehdokasta, sitten kolme eniten ääniä saanutta ehdotusta siirtyvät seuraavalle kierrokselle, jossa niiden joukosta äänestetään voittaja. Yksinkertaista, eikö?

Kolmen parhaan joukosta saa äänestää voittajaa välillä 15.12.-31.12. Voittajat julkaistaan sunnuntaina 5.1.2020.

Tästä linkistä pääset osallistumaan äänestykseen!

Teatterinna-palkinnon kategoriat ja kolme eniten ääniä saanutta ehdokasta vuonna 2019 ovat:

Vuoden teatteri

Tampereen Teatteri

kuva © Harri Hinkka / Tampereen Teatteri

Tampereen keskustorin laidalla sijaitsevassa Tampereen Teatterissa esitetään ohjelmistoa monipuolisesti draamasta komediaan ja musikaaleihin. Vuoden 2019 aikana yleisöä ovat ihastuttaneet esimerkiksi musikaali Notre Damen kellonsoittaja, jännitysnäytelmä Piina ja draamakomedia Elling. Teatterilla on kaksi näyttämöä ja sen yhteydessä toimii Kulttuuriravintola Kivi, jossa myös esitetään ohjelmistoa.

Kuopion kaupunginteatteri

kuva © Sami Tirkkonen

Kuopion kaupunginteatterin ohjelmistoon mahtuu niin musikaaleja, draamaa, komediaa ja tanssiteatteri Minimin kanssa yhteistyössä esitettävä tanssiteatteritarjonta. Tämän vuoden aikana katsojat ovat saaneet nauttia muiden muassa musikaalista Cabaret, lastennäytelmästä Kolme iloista rosvoa ja näytelmästä Avioliittosimulaattori. Teatterilla on kaksi näyttämöä, Minna ja Maria, sekä molempien lämpiöt, joissa myös esityksiä esitetään. Teatteriravintola Ofelia toimii sekin Kuopion kaupungiteatterissa.

Tampereen Työväen Teatteri

Tampereen Työväen Teatteri tarjoaa yleisölle monenlaisia esityksiä kahdella näyttämöllään sekä Kellariteatterissa ja TTT-Klubilla. Vuoden 2019 kuluessa TTT on esittänyt esimerkiksi musikaalia Poikabändi, näytelmää Juhannustanssit ja lastenesitystä Pikku Vampyyri. Tampereen Työväen Teatterin ravintola tarjoaa väliaikatarjoilujen lisäksi erilaisia teatterimenuja.

Vuoden musikaali

Poikabändi (Tampereen Työväen Teatteri)

© Kari Sunnari

Poikabändi-musikaalikomedia sai ensi-iltansa Tampereen Työväen Teatterissa 5.9.2019. Rooleissa nähdään mm. Saska Pulkkinen, Jon-Jon Geitel, Lauri Mikkola, Jari Ahola ja Jonas Saari, Petra Ahola ja Heidi Kiviharju, ohjaus ja käsikirjoitus Heikki Syrjä ja Riku Suokas ja sävellys Risto Asikainen, Kristian Maukonen ja Pekka Siistonen.

"Uusi, räiskyvä musikaalikomedia Poikabändi vie meidät tähtitehtaaseen nimeltä Toijala ja sieltä maailmanmaineeseen ponnahtavan poikabändi ToiBoysin tarinaan. Se kertoo kaiken ylittävästä ystävyydestä, unelmista, yhteisön voimasta ja kysyy mikä loppujen lopuksi on tärkeintä."

Notre Damen kellonsoittaja (Tampereen Teatteri)

© Heikki Järvinen / Tampereen Teatteri

Notre Damen kellonsoittaja-musikaali sai Tampereen Teatterissa ensi-iltansa 13.9.2019. Rooleissa nähdään mm. Petrus Kähkönen, Josefin Silén, Ilkka Hämäläinen, Lari Halme ja Antti Lang. Ohjaaja Georg Malvius, käsikirjoitus Peter Parnell, musiikki Alan Menken, sanoitus Stephen Schwartz, suomennos Mikko Koivusalo.

"Notre Damen kellonsoittaja perustuu Disneyn animaatioelokuvaan ja Victor Hugon samannimiseen romaaniin. Musikaali kertoo rohkeudesta ja sorrosta, vihasta ja rakkaudesta – taistelusta paremman maailman puolesta. Sen jännittävät ja mukaansatempaavat tapahtumat sijoittuvat 1400-luvun lopun Pariisiin."

Kinky Boots (Helsingin kaupunginteatteri)

© Mirka Kleemola

Kinky Boots-musikaali sai ensi-iltansa Helsingin kaupunginteatterissa 30.8.2018. Rooleissa mm. Petrus Kähkönen, Lauri Mikkola, Anna Victoria Eriksson, Tero Koponen ja Raili Raitala. Ohjaus Samuel Harjanne, musiikki Cyndi Lauper, käsikirjoitus Harvey Fierstein, Geoff Deane ja Tim Firth, suomennos Kari Arfmann ja Hanna Kaila.

"Kinky Boots vie sinut vuoristoradan vauhdilla tehdashallien hämärästä muotimaailman huipulle. Isänsä konkurssin partaalla olevan kenkätehtaan perinyt Charlie on epätoivoinen kaatuvan yrityksensä kanssa. Apuun saapuu kuin luonnonvoima, glitterin ja höyhenien keskeltä, hurmaava viihdetaiteilija Lola seurueineen villin ideansa kanssa. Tämä pari, jolla ei pitäisi olla mitään yhteistä, yltää lopulta uskomattomiin saavutuksiin, joista muut vain uneksivat."

Vuoden puhenäytelmä

Työmiehen vaimo (Orimattilan Teatteri)

© Pia Simonen

Työmiehen vaimo sai ensi-iltansa Jätinpesän kesäteatterissa 29.6.2019. Rooleissa mm. Tuire Arola, Eerik Kuronen ja Reetta Jouttimäki. Ohjaus ja sovitus Tapani Kalliomäki, käsikirjoitus Minna Canth.

"Työmiehen vaimo (v.1885) on Canthin tunnetuimpia ja yhteiskunnallisesti radikaaleimpia teoksia. Se oli Suomen ensimmäinen kaupunkityöläisistä kertova näytelmä."

Riistapolku (Helsingin kaupunginteatteri)

© Laura Malmivaara

Riistapolku sai ensi-iltansa Helsingin kaupunginteatterissa 4.9.2019. Rooleissa mm. Ella Mettänen, Paavo Kinnunen, Ursula Salo ja Risto Kaskilahti. Ohjaus Lauri Maijala, käsikirjoitus Franz Xaver Kroetz, suomennos Vesa Tapio Valo.

"Mitä on oikea rakkaus ja kenellä on oikeus rakastaa? Riistapolku on julma ja arkinen kertomus lapsuuden lopusta. Se kertoo yhtä lailla vanhempien voimattomuudesta vieraaksi kasvaneen lapsensa kanssa kuin nuorten pakottavasta halusta ottaa elämä omiin käsiin."

Bernarda Alban talo (Kuopion kaupunginteatteri)

© Sami Tirkkonen

Bernarda Alban talo sai ensi-iltansa Kuopion kaupnginteatterissa 10.4.2019. Rooleissa mm. Riina Björkbacka, Ritva Grönberg, Sari Harju, Johanna Kuuva, Lina Patrikainen ja Katri-Maria Peltola. Ohjaus Anne Rautiainen, käsikirjoitus Federico García Lorca, suomennos Pentti Saaritsa.

"Bernarda Alban talo kertoo Espanjan maalaiskylien naisista. Se kertoo matriarkasta, joka leskeksi jäätyään sulkee viisi 20-40-vuotiasta tytärtään taloonsa viettämään suruaikaa ja pitämään heidät erossa maailman ja etenkin miesten houkutuksilta."

Vuoden naisnäyttelijä

Virpi Rautsiala

Virpi Rautsiala ja Ilkka Pentti, esityksessä Avioliittosimulaattori (Kuopion kaupunginteatteri) © Sami Tirkkonen

Virpi Rautsiala on nähty vuonna 2019 mm. esityksissä Avioliittosimulaattori, Bernarda Alban talo ja Cabaret (kaikki Kuopion kaupunginteatteri).

Ella Mettänen

Ella Mettänen, esityksessä Riistapolku (Helsingin kaupunginteatteri) © Tapio Vanhatalo

Ella Mettänen on vuonna 2019 esiintynyt mm. esityksissä Riistapolku (Helsingin kaupunginteatteri) ja Niskavuoren Heta (Teatteri Jurkka).

Petra Karjalainen

Jiri Rajala ja Petra Karjalainen, esityksessä Billy Elliot (Tampereen Työväen Teatteri) © Kari Sunnari

Petra Karjalainen on vuonna 2019 nähty mm. esityksissä Billy Elliot (Tampereen Työväen Teatteri) ja Voi veljet! (Tampereen komediateatteri).

Vuoden miesnäyttelijä

Jari Ahola

Jari Ahola, esityksessä Poikabändi (Tampereen Työväen Teatteri) © Kari Sunnari

Jari Ahola on vuonna 2019 esiintynyt mm. esityksissä Poikabändi (Tampereen Työväen Teatteri) ja Olavi Virta (Sappeen kesäteatteri).

Lasse Sandberg

Lasse Sandberg, esityksessä Gabriel, tule takaisin! (Hämeenlinnan Teatteri) © Tommi Kantanen

Lassen Sandberg on vuonna 2019 nähty mm. esityksissä Gabriel, tule takaisin! ja Hiljaiset sillat (molemmat Hämeenlinnan Teatterissa).

Mikko Rantaniva

Mikko Rantaniva, esityksessä Cabaret (Kuopion kaupunginteatteri) © Sami Tirkkonen

Mikko Rantaniva on vuoden 2019 aikana esiintynyt mm. esityksissä Äidinmaa, Cabaret ja Avioliittosimulaattori (kaikki Kuopion kaupunginteatterissa).

Kauppamatkustajan kuolema @ Kansallisteatteri

Näin esityksen bloggaajalipulla, kiitos Kansallisteatteri!

kuvat © Mitro Härkönen

Näin Kauppamatkustajan kuoleman 11.12.

On eräs perhe. On perheen isä Willy (Hannu-Pekka Björkman), kauppamatkustaja ja unelmiensa tavoittelija. On hänen luotettava ja uskollinen vaimonsa Linda (Kristiina Halttu). On pojat, veljekset, Biff (Aku Hirviniemi) ja Happy (Samuli Niittymäki). Ja on haaveita, toiveita, suunnitelmia, pakkomielteitä, vaatimuksia ja unelmia, jotka tuhoavat kaiken.

Kauppamatkustajan kuolema on sen verran iso klassikko, että olen kuullut siitä useasti, vaikka en tiennytkään esityksestä oikein mitään ennen katsomoon astelemista. Arthur Millerin käsikirjoittama näytelmä sai ensi-iltansa 70 vuotta sitten, mutta sitä katsoessa tarina tuntui ajattomalta, siltä, että se voisi hyvinkin sijoittua nykyaikaan. Myös esityksen perhekuvaus on ajatonta ja uskottavaa, vanhempien ja lasten suhteet ja niiden dynamiikka tuntuu tunnistettavalta. Ainoa menneen ajan tunne tuli siitä, että tässä naiset jäävät Lindaa lukuun ottamatta ohuiksi hahmoiksi eivätkä kamppaile menestyksestä kuten miehet, eivätkä edes oikein kaipaa tai tavoittele mainetta tai kunniaa, vaikka totta kai nykyaikana ja oikeassa elämässä naiset ovat yhtä kunnianhimoisia kuin miehetkin. Millerin teksti on valtavan hieno, varsinkin dialogi on upeaa, ja suomentaja Aleksi Milonoff on säilyttänyt sen herkkyyden ja tarkkuuden, joka Millerin tekstissä tulee vahvasti esiin. Kauppamatkustajan kuolema ei ole mikään hilpeä tarina, vaan erilaiset unelmat tuntuvat murskaavan haaveilijat ja heidän läheisensä alleen ilman sen suurempia ongelmia. Raha ja menestys houkuttelevat ja saavat yhden jos toisenkin huijaamaan, valehtelemaan, raatamaan ja uhraamaan, mutta aina ei voi onnistua ja siinä vaiheessa ihminen punnitaan. Jos en menesty, saa rahaa ja mainetta, olenko minä kukaan? Mitä muut minusta ajattelevat? Mitä minä itse itsestäni ajattelen?

Mika Myllyahon ohjaus on intensiivistä mutta avaraa, vaikuttava ja vahva dialogi saa tilaa eikä näyttämöllä tapahdu mitään ylimääräistä. Esityksessä on rohkeasti tunnetta ja sen ilmaisua, välillä huudetaan ja riehutaan laajalla skaalalla, välillä tunteita ilmaisevat pienet ilmeet ja eleet. Vaikuttavia ja voimakkaita hetkiä riittää, draamallisuus ja traagisuus on tasapainoista ja surumielistä. Myllyaho työryhmineen on luonut hienon, herkän mutta samalla tosi painostavan ilmapiirin, jossa pilkahtelee Willyn utopistisia haavekuvia ja todellisuuden synkkiä, murskautuneita unelmia, jotka kaikki sekoittuvat Willyn muistoihin ja kuvitelmiin. Kati Lukka on lavastuksessaan antanut esitykselle sen maailmaan sopivat raamit, joiden jäykät ja suorat linjat kehystävät hienosti sekä unelmia että niiden särkymistä. Samuli Laihon musiikki sopii esityksen ilmapiiriin oikein hyvin, ja Auli Turtiaisen pukusuunnittelu noudattaa sujuvasti tyyliä, johon sekoittuvat häivähdys vanhaa ja uutta.

Näyttelijät tekevät loistorooleja, roolitus on erinomainen eikä tässä kukaan jää muiden varjoon vaan onnistuu todella hyvin. Koska tämä on erityisesti perhedraama, on ehdottoman tärkeää, että näyttelijöiden yhteistyö toimii ja perhesuhteet ovat uskottavia. Tämähän onnistuu kuin vettä vaan, ja katsoja saa nauttia aidon tuntuisista tilanteista ja kohtaamisista. Tai nauttia ja nauttia, Lomanin perheen elämän traagisuus ei välttämättä kovin iloista katsottavaa ole, mutta ilahduttavaa kyllä nähdä tämä perhe-elämä näin hienosti esitettynä. Erilaisia ajatuksia perheeseen liittyen liikkui mielessäni, kun tätä katsoin. Esimerkiksi se, miten perhe on lopulta kuitenkin aina perhe, ja anteeksi annetaan vaikka ja mitä. Ja se, miten vaikeaa voi olla löytää itsensä, jos tietää, mitä muut odottavat ja haaveilevat ja toivovat. Ja se, miten raskas on salaisuus, ja se, miten isä on vielä lopultakin se, jolta haetaan lohdutus, tuki ja hyväksyntä. Ja sekin, että itsensä ja toisten hyväksyminen vaatii rohkeutta, ja vielä enemmän rohkeutta vaatii se, että uskaltaa näyttää itsensä muille. Tai sitten se, miten yksi unelma, pakkomielteinen haave, voi tuhota kaiken, jos ja kun siitä ei osaa luopua.

Hannu-Pekka Björkman on vakuuttava Willy. Björkman seilaa Willyn unelmien, haaveiden, pettymysten ja menestyksen tavoittelun ristiaallokossa pakkomielteisellä voimalla, ja toteuttaa roolin vaivattoman oloisesti. Willy on monitasoinen hahmo, siksikin, että hänen tarinansa liikkuu nykyajassa, muistoissa, utopistisissa haaveissa ja näiden välillä. Björkman tavoittaa hienosti roolinsa ytimen, Willy huokuu rikkoutuneita haaveita ja uskoa siitä, että jokin vielä muuttuu. Hahmona en pitänyt Willystä oikeastaan yhtään, se, miten hän kohtelee lapsiaan ja vaimoaan, oli aika ärsyttävää. Willy ikään kuin ohimennen, harhaillessaan menneisyyden ja tulevaisuuden välissä, asettaa lapsilleen valtavat paineet ja ottaa vaimonsa itsestäänselvyytenä. On Willy toki rakastava aviomies ja isä monessakin hetkessä, mutta saattaa äkkiä olla todella väheksyvä varsinkin Biffiä kohtaan. Björkman tekee hyvin valmiin roolin, hän eläytyy hahmonsa ajatuksiin ja tunteisiin onnistuneesti ja on loistava Willy. Kristiina Halttu Lindana on hyvä vastavoima Willylle, hän tukee miestään kaikessa ja suhtautuu tähän lempeästi ja ymmärtäväisesti. Lapsilleen Linda toisaalta on tosi ankara, syyttää heitä, varsinkin Biffiä, Willyn epätoivosta ja sekavuudesta, ja on jyrkkä ja luja. Halttu on rakentanut roolinsa taitavasti, Linda ei ole vain ihanteellinen, leppeä vaimo ja lapsilleen ankara äiti, vaan hänestä paistaa viisaus ja ymmärtäväisyys, joiden avulla Linda suhtautuu tapahtumiin ja ihmisiin.

Aku Hirviniemen Biff tarjosi minulle esityksen vaikuttavimmat hetket. Paikkaansa etsivä, levoton ja hieman eksyksissä oleva Biff ei enää löydä vanhempiensa luota sitä turvaa ja onnea, jota nuorena kotonaan tunsi. Nyt isä nälvii, äiti syyttelee eikä velikään oikein tunnu ymmärtävän. Toki Biffilläkin on vikansa, kuten kaikilla muillakin, mutta hänen elämäänsä on määrännyt salaisuus, joka kaivertaa edelleen. Hirviniemi tavoittaa hahmonsa taitavasti, niin takaumien itsevarman, iloisen ja onnensa huipulla olevan nuorukaisen kuin tämän hetken pettymysten ja suuntansa etsimisen keskellä kärsivän miehen. Kuinka taitavasti Hirviniemi tulkitseekaan Biffin sisäistä myrskyä, ilmeet ja eleet kertovat paljon, ja sisäiset ristiriidat tulevat kirkkaasti esiin. Biff ei haluaisi lähteä, ei haluaisi olla isänsä kanssa riidoissa, haluaisi vain onnistua ja auttaa, mutta miten vastata sellaisiin toiveisiin, jotka eivät kohtaa omien unelmien kanssa? Vahva ja vaikuttava rooli, herkästi mutta painokkaasti esitetty hahmo. Samuli Niittymäki Happynä on myös vakuuttava rooli. Happy jää jatkuvasti veljensä varjoon, ja vaikka hän useasti vakuuttelee, että minusta kyllä tulee jotain ja minulla on tällaisia ja tällaisia suunnitelmia, vanhemmat ja velikin vähän sysäävät Happyn syrjään eivätkä kuuntele tai ota häntä vakavasti. Happy iloittelee naisten kanssa ja vaikuttaa ihan hyvin tulevan toimeen ja olevan tyytyväinen, mutta hän kärsii isänsä harhaisista hetkistä ja yksinpuheluista muun perheensä tavoin. Niittymäen roolissa on sopivassa suhteessa pirteyttä ja synkkyyttä, hetkittäin varsin iloitteleva nuori mies on seuraavassa hetkessä hyvin vakava ja murheellinen. Taitavia ja mainioita hetkiä lavalla, ja pidin Happystä hahmona paljon.

Lomanien naapuri, Charley (Petri Liski) ja tämän poika Bernard (Olli Riipinen) pääsevät sivuhenkilöistä eniten esille, samoin Willyn veli Ben (Jukka-Pekka Palo) ja Nainen (Paula Siimes). Erityisesti Petri Liski Charleynä jäi mieleen, hän tekee tosi kivan roolin ja Charley vaikuttaa mukavalta tuttavuudelta, sopivan ystävälliseltä mutta päättäväiseltä. Myös Charleyn poika Bernard on mukavan oloinen, ja Olli Riipinen tekee roolinsa mainiolla otteella. Willyn kateus Charleytä ja Bernardia kohtaan tulee selvästi esille, ja on hienoa, kuinka varsinkaan Bernard ei revittele menestyksellään vaan on ystävällinen Willyä kohtaan, vaikka tämä ei ole mitenkään kovin kohteliaasti suhtautunut Bernardiin koskaan. Paula Siimes tekee hyvää työtä, hänen hahmonsa on varsin iloinen tyyppi, ja selvästi pitää Willystä. Jukka-Pekka Paljon Ben-setä jää vähän etäiseksi, ehkä siksi, että hän esiintyy lähinnä Willyn harhakuvitelmissa. Palo tekee sujuvan roolin ja tavoittaa roolihahmonsa olemuksen oikein hyvin. Kiinnostavia hetkiä nämä veljesten väliset tuokiot, ne tuovat esitykseen paljon hyvää.

Katsoin tätä erityisesti lapsen näkökulmasta, tai siis nuoren aikuisen näkökulmasta, niin, että asetuin selvästi enemmän näytelmän veljesten kuin heidän vanhempiensa asemaan. Minä olen siitä onnekas, että vanhempani eivät ole rajoittaneet unelmieni tai haaveideni kasvamista tai ohjanneet niitä haluamaansa suuntaan, vaan olen saanut ja saan edelleen rakentaa itse tulevaisuudensuunnitelmiani ja toiveita siitä, mitä tulee tapahtumaan. Olisi kamalaa joutua samaan tilanteeseen kuin Biff ja Happy, tuntea, että mikään ei riitä ja on vain yhdenlaisia tavoitteita ja mahdollisuuksia, joita pitää toteuttaa. Miten raskasta olisikaan tuntea, että on epäonnistunut kaikessa, ja vieläpä niin, että isästä huokuu pettymys ja syytös. Kauppamatkustajan kuoleman tärkein anti ja opetus ja viesti ja mikä ikinä olikin minulle juuri se, kuinka vähän tarvitaan siihen, että unelmasta tulee painajainen. Unelmat ja haaveet saattavat joskus olla niin hauraita ja varovaisia, että ei tarvita kuin yksi sana tai ajatus, ja ne musertuvat. Jos siihen vielä lisätään se, että isä painostaa tiukasti vain yhteen suuntaan ja asettaa lastensa päälle valtavan kasan toiveita, käskyjä, ohjeita ja neuvoja, voi rohkeus unelmoida kuihtua kokonaan pois. Siksi olisikin niin tärkeää antaa unelmien olla vapaita ja lennokkaita, ei kahlittuja tai tiettyyn muottiin valettuja. Voi kunpa nämä näytelmän henkilöt olisivat saaneet sen kokea. Ja voi kunpa he olisivat osanneet päästää irti pettymyksestä ja tukeutua toisiinsa, antaa anteeksi ja hyväksyä itsensä ja toisensa ihan oikeasti. Mutta jos näin olisi, ei tietenkään olisi tätä esitystä. Joten niin synkkää ja toivotonta kuin Lomanin perheen elämä onkin, rakentuu se näyttämölle juuri niin taidokkaasti kuin pitääkin.

Tämä on upea. Lämmin suositus. Menkää katsomaan.