sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

POE! - Edgar Allan and the Psychobilly Ravens @ Riihimäen Teatteri

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Riihimäen Teatteri!
kuvat Aki Loponen / Pictuner Oy
POE! - Edgar Allan and the Psychobilly Ravens-esityksen ensi-iltaa juhlittiin eilen, 2.3.

Esitys perustuu Edgar Allan Poen teksteihin, niistä tunnetuin lienee Korppi-runo vuodelta 1845. Minä en ollut edes sitä lukenut, enkä mitään muitakaan Poen tekstejä, vaikka hänen nimensä sentään tiesin ja yhdistin sen kauhukertomuksiin ja jännitystarinoihin. Korppi-runon tiesin myös nimeltä. POE! on Näyttämö 3T:n, Rihimäen teatterin ja Tanssiteatteri Minimin yhteistuotanto, joka yhdistelee draamallisia tilanteita, musiikkia ja liikettä. Lavalla ovat Juha Ekola, Noomi Forslund, Ismo Laakso, Katja Peacock ja Liisa Ruuskanen.

Tämä oli varsin mielenkiintoinen juttu. Etukäteen en osannut odottaa oikein mitään, mutta en ainakaan tällaista menoa. POE! on valtavan hieno ja kiehtova, mutta alussa tuntui, etten saanut siitä minkäänlaista otetta. Pikku hiljaa upeat näyttämökuvat ja salaperäinen tunnelma kuitenkin voittivat minut puolelleen ja tätä oli mukava katsoa, esitys on ainutlaatuinen ja vaikuttava, se hämmentää ja ihmetyttää, mutta valloittaa ja vaikuttaa myös. Lava näyttää tosi hyvältä, videokuvat, valot, esiintyjien asennot, liike, puvustus, lavastus ja kaikki yksityiskohdat yhdistyvät onnistuneesti ja esityksen visuaalinen ilme tekee ison vaikutuksen. Samoin äänisuunnittelu, musiikki ja varsinkin laulut ovat mainioita.

Esiintyjät ovat oikein taitavia, heidän läsnäolonsa tukee esityksen tunnelmaa ja Poen tekstien inspiroimat tilanteet heräävät lavalla eloon hienosti. Porukka pelaa hyvin yhteen ja jokainen erottuu edukseen, esiintyjäviisikko ottaa lavan haltuun varmalla tavalla. Esityksen pohjalla on käytetty yhdeksää Poen tarinaa, joista tykkäsin erityisesti Ovaali muotokuva, A Dream ja Usherin talon tuho-tarinoista, ne olivat kaikki kauniita mutta karmivia. Myös alun Kuilu ja heiluri oli hyvä, Keijun saari sen sijaan oli kaikista kauhein, siitä en niin pitänyt, jotenkin surulliselta kuulosti tarinan keijun kohtalo. Kaikki nämä teksteihin perustuvat kohtaukset ovat omanlaisiaan, mutta silti osa kokonaisuutta, ja ne nivoutuvat yhteen sujuvasti.

Esityksessä käytetään suomea ja englantia, jälkimmäistä ehkä vähän liikaa. Englanniksi esitetyistä hetkistä heijastetaan kyllä seinälle suomeksikin osia, mutta vähän menee silti ohi, varsinkin kun kieli on runomitassa ja vanhaa englantia. Lauluissa kyllä englanti toimii tosi hyvin, ja kyllä sitä puhuttunakin kuuntelee. Ehkä jos Poen tekstit olisivat etukäteen olleet tutumpia, olisi englanniksikin ollut helpompi seurata. Muutenkin esityksestä olisin varmasti saanut enemmän irti, jos olisin joskus lukenut näitä Poen runoja tai novelleja, nyt lavalla näkyi paljon kiinnostavia ja karmivia tarinoita, mutta yhdestäkään en tiennyt etukäteen mitään. Nyt tosin kiinnostaa lukea alkuperäistekstejä, eli esityksen innostamana saatan sukeltaa Poen kirjoitusten maailmaan ihan pian.

Tykkäsin esityksestä alkukankeuden jälkeen, ja tästä jäi paljon hyvää mieleen (ja myös muutama kuva kännykkään, esityksestä saa nimittäin ottaa kuvia ilman salamaa!). POE!:n toteutustyyli on sellainen, ettei se lähtökohtaisesti iske minuun niin vahvasti kuin perinteisempi musiikkiteatteri, mutta uutta ja ihmeellistä on aina kiva nähdä ja tämä oli kyllä tosi mielenkiintoisesti toteutettu, hypnoottinen matka Poen tarinoiden pariin. Hypnoottinen on ehkä muutenkin paras sana kuvaamaan POE!-esitystä kokonaisuutena, sillä esitys ottaa katsojan tiukasti syleilyynsä eikä päästä irti ennen kuin kaikki tarinat on kerrottu, laulut laulettu ja kohtaukset nähty. Ja koko ajan vallitsee unenomainen, kiehtova ja mystinen tunnelma. Intensiivinen ja vahva esitys, joka teki vaikutuksen. Sellainen POE! - Edgar Allan and the Psychobilly Ravens on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti