Ansa @ Lahden Harrastajateatteri

 Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Lahden Harrastajateatteri!

kuvat © Lahden Harrastajateatteri

Näin Lahden Harrastajateatterin Ansa-näytelmän 30.3.

Daniel Corbanin (Jari Kallio) vaimo on kadonnut, ja komisario (Petri Ryytty) tutkii jo asiaa. Yllättäen rouva Corban (Siiri Kakko) kuitenkin palaa kotiin. Mikä helpotus! Vaan kaikki ei sittenkään ole ihan kohdillaan... Daniel on vakuuttunut, että nainen ei ole hänen Elisabethinsa. Mutta miksi todisteet sitten viittaavat niin? Nainen tietää kaiken Corbanien häämatkasta ja osaa vastata kaikkiin kysymyksiin, joita hänelle esitetään. Daniel on aivan äimän käkenä, kun hänen henkistä tasapainoaan epäillään ja mietitään, miten mies ei vaimoaan tunnista. Mutta kun nainen ei ole Elisabeth! Siitä Daniel on varma. Mitä oikein on meneillään?

Ranskalaisen Robert Thomasin kirjoittama Ansa-näytelmä on jo vuodelta 1960, ja varsin suosittu komediallinen mysteeri, jota on esitetty runsaasti. Onpa siitä tehty suomalainen elokuvaversiokin Markku Onttosen ohjaamana vuonna 1981. Meikältä tämä helmi on kuitenkin mennyt ohi, mutta nyt tie katsomoon ilokseni vei. On nimittäin varsin herkullinen, yllättävä, hauska ja oivaltava teksti! Ehdin epäilemään ties mitä ratkaisuja tarinan varrella, mutta en tosiaan osannut odottaa lopun käännettä. Olipas yllätys! Kaikenlaista pienen pientä vihjettä on rivien väliin ja näkyvillekin ripoteltu, vaan niistä pitäisi saada kiinnikin jos aikoisi oikean ratkaisun keksiä. Nyt ne kyllä menivät suurilta osin aivan ohi, tai sitten olin jo päättänyt oman kantani ja pysyin siinä, vaikka mikä olisi. Salapoliisiksi tarina tosiaan kannustaa, ja saa pohtimaan totuutta, juonitteluja ja rehellisyyttä jokaisen käänteen kohdalla. Jorma Kakko ja Siiri Kakko ovat ohjanneet sujuvan ja otteessaan pitävän, hauskan mysteerin. Jännitys ja huumori ovat moneen otteeseen käsinkosketeltavia, ja tekstin tyylilaji on hyvin hallussa. Välillä pidemmät kohtaukset menevät vähän jaaritteluksi, eli niissä ei aivan pysy fokus siihen, mikä kohtauksessa on tärkeintä. Pääosin intensiteetti kuitenkin säilyy mainiosti, ja tarinan mysteeri kantaa hienosti alusta loppuun. Pidin erityisesti siitä vaivattomuudesta, jolla mennään tilanteesta ja kohtauksesta toiseen, ja joka näkyy niin näyttelijäntyössä kuin esityksen rytmityksessä. Vaikka tämä on jännitysnäytelmä, niin ennen kaikkea esityksestä tuli hyvälle tuulelle ja katsomossa sai viihtyä. Lavastus on ohjaajien käsialaa, puvustuksesta vastaa työryhmä ja valosuunnittelun on tehnyt Ilkka Kivi. Näytelmä sijoittuu Corbanien vuoristomökkiin, jonka kotoisa ja mukava tunnelma luo oivallisen vastapainon vauhdikkaalle mysteerijuonelle. Hahmoille on loihdittu sekä heidän asemaansa ja ammattiinsa että persooniinsa sopivat asukokonaisuudet, ja näytelmän visuaalinen ilme tukee tarinaa.

Näyttelijät loihtivat roolihahmoistaan mainioita tyyppejä, joiden tarinoita epäilee ja uskoo ja taas epäilee. Esiintyjät tavoittavat näppärästi tekstin epämääräisyyden ja vakuuttavuuden, ja tasapainoilevat onnistuneesti sen välillä, mitä paljastetaan ja mikä pysyy salaisuutena. Jari Kallio on epätoivoiseen tilanteeseen joutuvana Danielina mainio, hänen näyttelijäntyössään on sujuvaa turhautuneisuutta ja lannistuneisuutta. Kallio tekee roolinsa hyvällä sykkeellä ja onnistuneesti hahmonsa tunnetiloja tulkiten. Siiri Kakko väitetyn Elisabeth Corbanin roolissa valloittaa, ilmeikäs ja nokkela näytteleminen tekee hahmosta veikeän ja viekkaan. Kakko taiteilee näppärästi lempeyden ja laskelmoidun välillä, ja rakentaa hahmolleen taitavasti kerroksia. Petri Ryytty on komisariona auktoriteettia omaava hahmo, jonka poliisintyö vaikuttaa menevän enemmän sen mukaan, mitä huvittaa tehdä, kuin sen ohjaamana, mitä todisteet näyttävät. Toisaalta komisariolla on varsin terävät hoksottimet, joten onkohan hänellä jokin suunnitelma..? Ryytyllä on rooliinsa oiva lähestymistapa, hänen lakoninen otteensa tekstin huumoriin toimii erinomaisesti. Antti Vinni pastorina on ensinäkemältä lämpöä ja rauhaa säteilevä uskonmies, mutta ensivaikutelma saattaa johtaa harhaan. Vinni tekee sujuvan roolityön ja onnistuu erityisesti tärkeiden yksityiskohtien tulkitsemisessa, hän nappaa tarinan käänteistä onnistuneesti kiinni. Kirsi Palomäki näyttelee rempseää taiteilijaa mainiolla energialla, hän ottaa lavan haltuun samalla hetkellä kun ensimmäistä kertaa yleisön eteen astuu. Marjut Tickin näyttelemä sairaanhoitajatar neiti Berton on luotettavan oloinen, asiansa osaava nainen, mutta jotain epäilyttävää sairaanhoitajassakin on. Tick tuo rooliinsa sekä määrätietoisuutta että hermostuneisuutta, joka sopii neiti Bertonin hahmolle hyvin, ja kuljettaa tarinaa monissa käänteissä. Tuulikki Kakko konstaapelin roolissa ilmestyy aina juuri oikealla hetkellä supattamaan komisariolle vihjeitä ja tietoja. Yhteistyö lavalla on toimivaa ja luontevaa, ja porukka kertoo monitasoisen ja -käänteisen tarinan näppärin ottein.

Tämä oli ensimmäinen vierailuni Lahden Harrastajateatterin esitykseen, ja oikein mieluinen sellainen. Ansa-näytelmä on viihdyttävä jännäri, jossa varsin mielikuvitukselliset juonenkäänteet sekä hämmästyttävät että naurattavat. Rennolla otteella ja hyvällä energialla näytelty esitys vie mennessään, eikä tosiaan tullut aika pitkäksi tätä mysteeriä selvitellessä. Olen useamman kerran vielä näin päivää esityksen jälkeenkin mietiskellyt lopun käännettä, ja pohtinut, olisinko saattanut sen hoksata. Olisin tai en, joka tapauksessa viihdyin mainiosti katsomossa seuraten hahmojen mutkikasta matkaa kohti totuutta.