Mamma Mia @ Kaivopuisto & Ronja Ryövärintytär @ Juornaankylän kesäteatteri

MAMMA MIA! UK & International Tour 2023 cast. Photography © Brinkhoff/Mögenburg

Näin Mamma Mia-musikaalin kansainvälisen kiertueen Suomen-pysähdyksellä Kaivopuistossa 22.7.

Heti alkuun tunnustus: en ole koskaan nähnyt Mamma Mia-elokuvaa. Enkä kyllä musikaaliakaan, vaikka se on mennyt West Endillä lähes yhtä kauan kuin minä olen ollut olemassa. Monta kertaa olen Novello-teatterin ohi kävellyt ja mainoksia katsellut, mutta tämä hyvän mielen show ei ole kiinnostanut niin paljoa, että olisin sitä Lontoo-reissulla katsomislistalle ottanut. En ole kummoinen ABBA-fanikaan, joten hittibiiseillä rytmitetty isien etsiminen Kreikan maisemissa on saanut odotella katsomistaan vuosikausia. Mutta jos musikaalin kiertue pysähtyy Suomessa, niin eihän sitä voi väliin jättää! Joten ei muuta kuin matka kohti Kaivopuistoa ja Lontoo-ikävää hoitamaan brittiläisellä menestysmusikaalilla. Tämä tosin ei kovin suoraan West Endiltä taida tulla, kuten mainostettiin, kun West Endin produktio pyörii Lontoossa kiertueesta erillään ja kiertueversio maailmalla West Endistä erillään. Käsikirjoitus (Catherine Johnson), musiikki (Benny Andersson ja Björn Ulvaeus), ohjaus (Phyllida Lloyd) ja koreografia (Anthony van Laast) toki ovat kaikki samaa alkuperäistä Mamma Miaa, vaikka tourilla taidetaan joitain biisejä eri tavoin tulkita. Mutta West End-laatua ehdottomasti, ja osa jengistä on ollut mukana myös Novellossa Mamma Miaa tekemässä. Myös lavastus on samankaltainen, mutta kiertueolosuhteet taitavat rajoittaa joidenkin lavastuselementtien käyttöä. Kiertueen lavastus (Mark Thompson) on näppärää ja vie heti kreikkalaisiin maisemiin meren ja valkoisten kiviseinien ansiosta. Puvustus (myös Thompson) kasvaa arkisista vaatteista hääjuhlan pukuihin ja encoren väripläjäykseen ja toimii oikein hyvin. Leveähihaiset ja -lahkeiset Donna & The Dynamos-asut ovat tosi hienot ja se visuaalinen elementti, joka puvustuksesta kirkkaimmin jää mieleen, mutta pidin myös monista Sophien vaatteista ja Skysta häämekossa.

Mamma Mia on vauhdikas, energinen, hyväntuulinen ja täynnä ABBA-tykitystä. Hienosti esitetty musikaali ansaitsee kiitosta varsinkin koko esiintyjäporukan valtavasta energiasta, erinomaisesta komediantajusta, hyvästä fiiliksestä, laadukkaasta ja sujuvasta tekemisestä sekä hyvin hiotusta, toimivasta paketista. Minun tragediaa rakastavalle sydämelleni tämä on vähän liian positiivinen musikaali, sillä vaikka monista iloisista ja hyväntuulisista musikaaleista pidänkin tosi paljon, ei Mamma Mian tarina iskenyt niin kovin että olisi täysin hurmannut minut. Tarinaan mahtuu kuitenkin monta tosi hyvää hetkeä ja hahmojen välistä kohtaamista, joista pidin kovasti, ja vauhdikkaimmat koreografiat sekä kohtaukset, joissa on mukana paljon komediaa, jäivät mieleen. ABBA-biisit ovat se, mistä Mamma Mia tunnetaan, ja monta isointa hittiä mukana onkin, käsiohjelmassa ihmeellisesti aakkos- eikä esitysjärjestyksessä. Erityisesti Lay All Your Love on Me, Gimme! Gimme! Gimme!, Voulez-Vous, S.O.S, Does Your Mother Know ja I Have a Dream tekivät vaikutuksen, niissä on sekä huumoria, aihetta isoihin kohtauksiin, tunnetta että paljon laulettavaa. Ihan kaikki biisit eivät tarinaa kovin suorasti kerro, mutta annettakoon se niille anteeksi, sillä kokonaisuus toimii eikä tämä jukebox-musikaalien hankaluus katsomiskokemusta haittaa. Tutuimmat biisit saavat yleisön fiiliksiin, vähän vieraammissa, jotka samalla olivat myös vähemmän meneviä kappaleita, ihailin näyttelijöiden lauluääntä ja läsnäoloa. Varsinkin Sophien roolin tekevä Jess Michelmore ja Donnaa näyttelevä Sara Poyzer vetäisevät biisinsä huimasti, herkästi ja mainiolla särmällä. Michelmoren Sophie tuli muutenkin lähelle, hän tekee rakastuneen ja tiedonhaluisen nuoren naisen roolin monitasoisesti, kauniilla aitoudella ja sopivalla nuoruuden lannistumattomuudella ja itsevarmuudella. Myös Skyn roolissa nähtävä Christopher Foley vakuutti suloisen ja hauskan roolityönsä ansiosta, ihanasti tehty hahmo ja valloittava energia. Isäkolmikko Harry (Neal Craig), Bill (Phil Corbitt) ja Sam (Andrew Bateup) on hurmaavan humoristinen, mutta myös lämmin ja kiinnostava porukka. Varsinkin Bateup Samin roolissa tekee hienoa työtä. Sophien ystäviä Alia ja Lisaa näytelevät Tanisha Butterfield ja Freya Humberstone tekevät ihanat roolityöt, olen vähän harmissani siitä, että heillä on tarinassa niin pienet roolit. Koko ensemble vetää rennolla fiiliksellä ja hyvällä meiningillä, hyväntuulisuus tarttuu eikä tämä hyvän mielen show voi olla hymyilyttämättä, kun esiintyjäjoukko on näin erinomainen.

Nyt on Mamma Mia nähty, eikä ole poissuljettua, että menisin joskus uudelleen tätä showta fiilistelemään, vaikka sen suurempia tunteita ei musikaali herättänytkään. Leffaversion aion ainakin nyt vihdoin katsoa, kiinnostaa nähdä miten kohtaukset ja biisit on siinä toteutettu. Musikaalin tarina on sujuva, mutta kaipaisi vähän enemmän huippukohtia, jotta ei lipsahda tasapaksuksi. En osaa sanoa, kuinka paljon, jos ollenkaan, musikaalin alkuperäiseen ohjaukseen ja/tai koreografiaan on sen reilun parinkymmenen vuoden elinkaaren aikana koskettu, mutta joissain kohtauksissa olisi mahdollisuuksia myös toisenlaiseen tulkintaan. Koreografian kohdalla yllätyin siitä, ettei siinä ollutkaan kovin montaa näyttävää joukkokohtausta, jostain syystä odotin sellaisia. Parasta ovat ne spagaattihypyt, joissa kosketaan kengänkärkiä, ja niitä saadaankin oikein monta nauttia. Myös uimaräpylöillä läpsyttely ihastutti. Kokonaisuus on tosi toimiva ja hyvä paketti, täynnä iloa, energiaa, kesäfiilistä, hyvää mieltä ja viihdyttävyyttä, ja siitä on helppo pitää. Mamma Mia onkin mainio valinta silloin, kun kaipaa kevyttä ja iloista esitystä, jossa saa hauskan ja lämpimän tarinan lisäksi nauttia taitavasti esitetystä ABBA-musasta. Hyvän mielen musikaali, sellainen tämä on, ja hyvälle mielelle tästä kyllä jää.

Musikaalien, ja miksei näytelmienkin, maailmankiertueet pysähtyvät Suomessa käsitykseni mukaan melko harvoin. Viime vuonna oli tarjolla brittiläinen Cats-musikaali kahdessa kaupungissa, Helsingissä ja Tampereella. Cats ei kuulu suosikkimusikaaleihini, joten jätin sen välistä, ja siitä olen yhden konserttiversion sekä leffan jo nähnyt, se riittää. Viime vuonna Helsingissä vieraili myös ruotsalainen Jesus Christ Superstar-areenakiertue, jota kävin katsomassa. Sen lisäksi jonkin verran vierailuja ovat tehneet ja tekevät edelleen pienemmät esitykset, usein näytelmät, ilmeisesti erityisesti Ruotsista. Olisi ihanaa, jos Suomesta tulisi isommin pysähdyspaikka musikaalikiertueiden varrelle, mutta tähän vaikuttaa varmasti se, miten paljon kiinnostusta nämä jo vierailleet esitykset ovat saaneet, lipunmyynnin suuruus ja moni moni muu palikka, joita näin isojen produktioiden siirtäminen paikasta toiseen vaatii. Mutta aina saa ja kannattaa unelmoida, koskaan ei tiedä, millaisia yllätyksiä on luvassa. Yllätyin nimittäin Mamma Mia-uutisestakin silloin, kun sen ekaa kertaa luin, ja on tosi hienoa, että esitys täällä vieraili monen näytöksen verran. Mistä sitä siis tietää, mikä on seuraava musikaali, joka Suomen kamaralla käy pyörähtämässä? Ainakin Hamiltonilla olisi kansainvälinen kiertue käynnissä...

kuva © Taru Puputti

Näin Ronja Ryövärintyttären 23.7.

Astrid Lindgrenin klassikon tässä versiossa dramatisointi on Annina Enckellin ja suomennos Tuovi Pajun, ohjaus Tarja Hiltusen. En ole koskaan ennen käynyt Juornaankylän kesäteatterissa, vaikka se lähellä sijaitseekin, mutta Ronja houkutteli vihdoin katsomoon ja tähän kesäteatteriin tutustumaan. Eikä varmasti jää viimeiseksi kerraksi, mainio meininki lavalla ja sujuva esitys rakennettu seuratalon pihalle. Ronjan tarina noin muutenkin on ihan suosikkejani, joten innolla lisäsin tämän prokkiksen vuoden Ronja-saldooni, tähän mennessä siis Ronja 3/4. Nähtynä ovat tämän lisäksi Kansallisteatterin ja Vartiovuoren Ronjat, ja syksyllä vielä edessä ekaa kertaa Ronja alkuperäiskielellä Svenska Teaternin versiona. Ai että, kyllä Ronja-fania hemmotellaan! Jälleen kerran tarinan teemat hurmaavat, sydämellisyys, rohkeus, uteliaisuus, ystävyys, oikeudenmukaisuus ja vallattomuus pääsevät Ronjassa hienosti esiin.

Ronjaa näyttelevä Roosa Rytkö ja Birkin roolissa nähtävä Valtteri Viitala pelaavat hienosti yhteen ja kasvattavat hahmojensa ystävyystarinan lavalle sujuvasti. Samoin Vilma Lammenaho Loviisana ja Antti Varjola Matiaksena ovat mainio parivaljakko, ja varsin näppäriä komedian tulkitsijoita. Lammenahon ilmeet ja eleet sopivat remuavan ryövärilauman kanssa asuvalle Loviisalle täydellisesti, ja Varjolan Matiaksen äkkipikaisuus ja nollasta sataan nopeasti kiihtyminen riemastuttavat. Varjolalla on hieno lauluääni, joka teki vaikutuksen, ja hän lataa myös biiseihin kivasti komediaa. Alex Anderssonin Kalju-Pietu on hauska tyyppi hänkin, ja yhdessä Matiaksen ja Loviisan kanssa Kalju-Pietu muodostaa sellaisen kolmikon, että heidän yhteisiä kohtauksiaan seuratessa saa huvittua moneen otteeseen. Myös Kalju-Pietun viisaus, joka kietoutuu hänen ilkikurisuuteensa, on Anderssonin roolissa hyvin mukana. Lavalla esiintyy monenikäistä porukkaa, ja kaikki ovat tehtäviensä tasalla. Hahmot aina ryöväreistä männiäisiin ja syöjättäristä kakkiaisiin ovat vuoroin hauskoja, vuoroin jännittäviä, ja koko näyttelijäjoukko kuljettaa tarinaa sujuvasti.

Tarja Hiltusen ohjaus on jouheva ja etenee hyvin, mutta tärkeimpiä kohtauksia olisi voinut painottaa vähän enemmän, nyt varsinaisia huippukohtia ei ole vaan kaikki tapahtumat ovat tunnetasolla yhtä painotettuja. Erityisesti pidin niistä kohtauksista, joissa on nopeaa edestakaista sanailua, ja niistä, joissa huumori kukkii. Näissä Hiltusen ohjaus on parhaimmillaan, se on nopeaa, kekseliästä ja hauskaa. Musiikki (sävellys Sebastian) on tarinaan toimiva lisä. Pierulaulu on ihan paras, ja biisit muutenkin oikein mainiota, ja rytmittävät esitystä onnistuneesti. Sanoitukset eivät ihan Lindgrenin tekstin tasolle yllä, mutta hyvä fiilis kappaleista jää. Pierulaulu kyllä jäi eniten mieleen, jestas sentään mitä ilottelua ja yleisö repesi täysillä nauruun tämän hitin tahdissa. Terveisiä takapuolesta ja niin edelleen.

Visuaalisuus (lavastus Alex Andersson, Taavi Paananen, Tarja Hiltunen, puvustus Lions Rosé, Tarja Hiltunen, Taavi Paananen) on toimiva ja yksityiskohtainen, paljon onnistuneita ratkaisuja ja hienot raamit tapahtumille. Ryöväriluolasta ja metsästä löytyy vaikka mitä, ja nukketeatteri-ratkaisu on näppärä. Puvustus on näytelmän tunnelmaan varsin hyvin sopiva, vaikka Birk näyttääkin vähän Sherwoodin metsästä repäistyltä. Varsinkin Loviisan ja Matiaksen sekä syöjättärien puvustus on erinomainen. Tämähän oli vallan hurmaava reissu siis Matiaksenmetsään jälleen, on tämä ryövärintytär Ronja kyllä sellainen ihana, rohkea, vallaton ja pilke silmäkulmassa metsässä seikkaileva nuori ettei hänestä voi olla pitämättä. Eikä näistä muistakaan tyypeistä, tässä versiossa hahmogallerian koomisuus pääsee kunnolla esiin ja katsomossa on tosi hauskaa.