Rakas romaanihenkilö.

Amman kirjablogissa  on meneillään 19.10 asti kirjabloggaajien copycat-kilpailu jossa aiheena on rakas romaanihenkilö. Päätin itsekin tähän osallistua, oma versioni on Michelle Paverin Muinainen pimeys- sarjan Torakista. Torak on toki poika, muttaaah ajatus on tärkein.

Paljoa en edes muista koko sarjasta, pakko myöstää. Se oli hyvä, tosi hyvä. Siinä esiintynyt Susi oli mahtava. Torakia vihasin alussa mutta sitten mä rakastuin siihen ja rakastan vieläkin. Voisin itseasiassa lukea uudelleen tuon sarjan muistinvirkistykseksi, kunhan kesken oleva Seitsemän veljestä tulee luettua ja eksyinkin näköjään aiheesta..

Kuvan minusta ja Keksistä metsästin arkistojen kätköistä ja taustan väsäsin picmonkeyllä. Ihan tyytyväinen en ole mutta menkööt nyt. Ihan hieno on.

Näkymätöntä.

Holly Goldberg Sloan - Näkymätön poika

Kirjassa pidin eniten sen päähenkilöstä Samista. Ihan mahtava tyyppi, niin viaton ja innokas oppimaan kaikkea uutta, sekä erittäin fiksu ja huolehtivainen nuorimies.

Kirjassa en pitänyt sen osittaisesta "sekavuudesta". Pysyin mukana koko ajan mutta varsinkin poikien isä oli vähän outo ja jäi pinnalliseksi hahmoksi, ja isäkohtauksissa tuli vähän sekaannuksia.

Kirjan kansi on hieno. Tähdet vähän isoja mutta muuten ♥

Kirja on 361 sivuinen, mutta yllättävän nopea lukea koska se pitää otteessaan. 

Lukukokemus oli iloinen ja ihana. Näkymätön poika oli suloinen kirja vaikka siinä käsiteltiin vaikeitakin asioita.

Kirja opetti että kaikilla ei oikeasti ole asiat niin hyvin kuin itsellään. Varsinkin pikku- Riddlen astma, jota ei hoidettu mietitytti, yleensä kun astmaan saa helposti lääkkeitä.

Päähenkilö eli Sam (ja ehkä Emily) oli ihana. Rakastuin. Sam oli "jumalainen ilmestys. Toista sennäköistä poikaa ei ollut koko kaupungissa, ei takuulla." Harmi vain, kirja ei sisältänyt kuvaa tästä olennosta.. Sam on myös ystävällinen, oikeudentuntoinen, utelias ja taitava siihennähden että ei ole oikeastaan käynyt koulua. Ja osaa soittaa kitaraakin. Mutta elämä opettaa. Emily oli aika ärsyttävä. Tai aika normaali, mutta jokin siinä ärsytti. 

Juoni oli rennosti eteenpäin rullaava. Kirjan luki yhdessä hujauksessa eikä sitä oikein malttanut laskea käsistään. Kirjan alussa Sam kuule kuinka Emily laulaa ja tuntee yhteyden tyttöön. Poika alkaa miettiä elämäänsä tytön astuessa sisään hänen maailmaansa. He sopivat tapaamisia salaa ja Samin maailma alkaa avartua. Hän huomaa mitä on "oikea" elämä. Kun hänen isänsä huomaa sen, lähtevät hän, Sam ja pikkuveli Riddle hippulat vinkuen seuraavaan osavaltioon. Kaikki ei suju suunnitelmien mukaan ja lopulta veljekset pääsevät eroon isän hirmuvallasta.

Suosittelen Näkymätöntä poikaa kaikille, joihin vähän erilaisemmat rakkaustarinat, kasvukertomukset tai veljesten välinen tarina vetoavat. Muillekkin, kannattaa lukea! 

Erityismaininta Riddlelle, pikkupoika elää omassa maailmassaan mutta on taitava piirtäjä ja tiukasti mukana kaikessa. Eikä halua luopua Samista. Riddle on ihana pikkutyyppi, 

Mites muut, oletteko lukeneet tätä, tykkäsittekö?

Eka kirjapostaus. 

Tarina.

Rakastan tarinoita, ja kirjoitan paljon. Haluan jakaa yhden tänne blogiinkin, jos joku innostuu lukemaan.

Linkki tarinaan 

Minun uneni kertoo nuoresta naisesta, joka matkaa halki unen ja todellisuuden. Hän tapaa elämänsä rakkauden, mutta tunteet ovat ristiriitaisia. Nainen miettii miten mikään voi olla totta ja mitä hän voi uskoa. Onnellinen loppu.

Kommentoikaa tarinaa, se on aina mahtavaa! Palaute on erittäin tervetullutta, rakentava kritiikki myös, mutta älkää nyt heti haukkuko. Se ei oo kivaa.

Siinä vielä Aleksanterin teatterin katto. Ei se aiheeseen liity, mutta se on hieno.

Musikaalit.

Koska haluan kirjoittaa mutta en keksi mitään niin listaan mun top 3 - lempparimusikaalit.

1. Tohtori Zivago (Michael Weller - Michael Korie & Amy Powers - Lucy Simon)

Anna-Maija Jalkanen ja Tuukka Leppänen © Charlotte Estman-Wennström

Tohtori Zivagon näin yhteensä kymmenen kertaa. Ihan mahtava. Olisin käynyt enemmänkin mutta esitykset loppuivat viime keväänä. Zivagoinnostukseni huumassa lueskelin myös kirjan (se oli tylsä ja paksu) ja katsoin elokuvat (ihan hyvä). Musikaali voitti kyllä molemmat ja vieläkin soi päässä muutama biisi. Lavastus oli ihana. Puvustus mahtava. Roolit vedettiin joka kerta hienosti ja ihan nappivalinnat oli tehty Juriksi, Tonjaksi, Laraksi, Strelnikoviksi yms. jokaiseen rooliin. Toivoisin jossain vaiheessa että Suomessa jossain päin esitettäisiin uudelleen, menisin katsomaan. Ihan täydellinen. 

2. Tarzan (Phil Collins - David Henry Hwang)

Saska Pulkkinen, Sanna Majuri & Elina Aalto © Mirka Kleemola

Tarzankin tähän mennessä on nähtynä seitsemän kertaa. Tarzan on vauhdikas, hauska, koskettava, ihana ja valloittava. Oon ihan rakastunut koko viidakkoon. Apinat on ihan mahtavia, Koko liikekieli ja puvustus tukevat Kongomaista maisemaa. Tarzanit on ihan upeat. Sanna Majuri ja Emilia Nyman tekevät ihanat roolit Kala- apinaäitinä. Matti Leino on hieno Terk, kuten myös Pekka Hiltunen. Kaikki muut roolit ovat mahtavia. Voisin vaan kehua. Tekis niin mieli päästä itsekkin hyppimään liaaneihin ja kiipeilemään viidakkoon. Lavalla tuntuu olevan koko ajan hauskaa ja se välittyy myös katsomoon. Nyt kun biisit on kuultu monta kertaa, saan hillitä itseni etten hoilaisi mukana koko aikaa. Vaikea valinta oli että Zivago vai Tarzan, mutta onneksi ei ole pakko vcalita vaan tämä mun listaukseni onkin vain suuntaa antava. Riippuu päivästä, hetkestä, tunteesta, että mistä mä sillä hetkellä tykkään.

Jee! Minä, Saska Pulkkinen, Jon-Jon Geitel ja Matti Leino © Vilma

3. Wicked (Stephen Schwartz - Winnie Holzman)

© Minä

Se mistä kaikki alkoi. Wickedin olen nähnyt kaksi kertaa, kerran Suomessa ja kerran Lontoossa. Kyllä varmasti käyn vielä katsomassa mutta en tiedä koska. Ihana tarina ja Suomen sekä Lontoon versioissa molemmissa hieno lavastus, puvustus sekä roolitus. Vaikea olla tykkäämättä. Mulla on vaan jäänyt Wicked vähän taka-alalle,  näiden uusien musikaalien jalkoihin. Soundtrack löytyy kyllä ja youtubestrakin soi biisit tasaiseen tahtiin, joten odottelenkin vain seuraavaa Wickediä, missä ja milloin, se selviää kun oikea aika tulee eteen. Lontoossa oli ihanaa kävellä kun ympärillä pyöri busseja ja takseja Ozin- noidat kyljessä. Wicked on upea.

Joo. Tällaista tällä kertaa.

Teatterin merkitys.

Mitä teatteri merkitsee minulle?

Kyltti Suomenlinnan kesäteatteriin.

Kysymystä aloin miettiä muutama päivä sitten. Kuten osa tietää, olen varsinainen teatterin suurkuluttaja. Aloin miettiä, että miksi? Mitä järkeä? 

Ensimmäinen teatteriesityks, jonka muistan nähneeni, on kesäteatteri Viiru ja Pesonen. En muista itse esityksestä melkeinpä mitään, mutta muistan paikan, jossa kyseistä Viirua ja Pesosta esitettiin. Seuraavia ovat Oliver! Lahden kaupunginteatterissa, Maija Poppanen Helsingin kaupunginteatterissa sekä Kaislikossa suhisee, sekin Lahdessa. Nautin kyllä teatterista jo ala-asteella, koulun kanssa käytiin teatterissa melko usein ja näin pohja harrastukselle tuli jo silloin. Varsinaisessa teatteriryhmässä aloitin vasta hieman alle kolme vuotta sitten. Kun olimme Maija Poppasta katsomassa, muistan ihastelleeni Wickedin mainoksia ja julisteita. Lopulta liput sinne hommattiin, ja niin suuntasin katsomoon odottavin mielin.

Ja odotuksiin vastattiin. Epäilen, että Wicked vaikutti minuun enemmän kuin uskonkaan, sillä siitä kaikki lähti. Olin esityksen jälkeen aivan ihastunut ja hämmästynyt, päässä pyöri wauwauwauwau. Olin valmis istumaan katsomoon heti uudelleen. Näin ei käynyt, ja näin suomen Wicked-version vain kerran. Jälkiä se kuitenkin jätti, ja osittain Wickedin takia kirjoitan tätä nyt. Wickedin jälkeen satunnaisia käyntejä lukuun ottamatta teatterista oli parisen vuotta taukoa, mutta sitten oli vuorossa Viulunsoittaja katolla. Se tulikin nähtyä kolme kertaa, ja teatteri-innostus kohosi taas huippulukemiin. Tässä vaiheessa tuli nähtyä myös Arenan aarteet - musikaalikonsertti kaksi kertaa. Seuraavana kesänä suuntasin äitin kanssa Lontooseen ja siellä nähtiin Wicked sekä Once- niminen musikaali. Huikea kokemus, kaikki tehtiin niin paljon isommin ja teatteri oli vahvasti esillä myös katukuvana julistein ja bussin kylkiä koristavin mainoksin.

Apollo Victoria- teatteri, jossa Wickediä esitetään Lontoossa.

Lontoonreissun jälkeen tärkeimmäksi muodostui Tohtori Zivago musikaali, joka tuli nähtyä kymmenen kertaa. Ensimmäinen kerta oli ykkös- ennakkonäytöksessä ja viimeinen vikassa näytöksessä. Musikaalin kehittymistä oli mahtava seurata ja muistot pysyvät mukanani aina. Hoilailen vieläkin Zivagon biisejä :) Myös Kuka pelkää tappajahaita tanssiteos vaikutti minuun, se oli hieno, näin sen kerran. Tällä hetkellä Tarzan musikaali on se "tärkein" - ensi viikolla menossa kuudetta kertaa viidakkoon!

Viidakkojengi! 

Miksi se juttu on nimenomaan teatteri? Mikä siinä kiehtoo?

Sitä en tiedä. Tai tiedän. Mutta en tiedä osaanko selittää.

Wickedistä lähtien on tuntunut, kuin jokin olisi muuttunut mun sisällä. Ihan kuin tuntisin nyt kuuluvani paremmin tänne maailmaan ja tietäisin paikkani paremmin. Teatteri kirkastaa ajatuksia. Minulle se on jättänyt jäljen sydämeen, nyt tiedän paremmin mitä haluan tulevaisuudeltani. Haluan teatteria. Uskon, että voin saavuttaa unelmani, että jonain päivänä teatteri on osana jokaista päivääni, jokaista osaani. Sitä se vähän on nytkin, mutta vielä vahvemmin. Ei siitä saa tarpeeksi.

Olen kiitollinen Helsingin kaupunginteatterille. Joka kerta, kun menen sinne, opin uutta. Olen iloinen, että minulla on ollut mahdollisuus käydä teatterissa näin paljon. Pääsin kurkistamaan teatterin elämään viime keväänä viettäessäni viikon tet-harjoittelussa siellä. Nyt edessä on vielä yksi viikko marraskuun alussa. Sitä odotellessa.

Hattua valitsemassa viimekevään tetissä.

Teatterin vaikutus elämääni on suuri. Se on vaikuttanut tulevaisuuteni, tiedän mihin haluan tähdätä. Olen tutustunut ihaniin ihmisiin, joita en ilman teatteria olisi ikinä tavannut. Joka kerta kun astun sisään ja istun katsomoon, sisimpäni täyttää ilo ja odotuksen tunne siitä, mitä on tulossa. Jokainen esitys on yksilö ja kaikki muuttuu jatkuvasti. Mikään ei ole koskaan täysin samalla tavalla. Koskaan ei tiedä, jos joku unohtaa vuorosanansa tai sanoo jotain eritavalla kuin ennen. Aina voi tapahtua jotain. Se tekee teatterista kiehtovan.

Teatterin taika.

En tiedä onko teatterissa taikaa. Ei, on siinä pakko olla. Omanlaisensa ainakin. Pienenä ihmettelin jokaista lennätystä tai muuta outoa. Nykyään tiedän tekniikan sen takana, mutta jaksavat lennätykset tai savuna ilmaan haihtumiset silti ihmetyttää. Teatterissa kaikki ei ole sitä miltä näyttää, mutta minusta tärkeintä on että saa illuusion luotua. Silloin katsoja on myyty ja uskoo näkemäänsä.

Olen käynyt Helsingin kaupunginteatterin pukuvarastossa, sekä naisten että miesten puolella. Vau. Vaatteita on paljon. Hämmästelen järjestelmällisyyttä, en usko että löytäisin ikinä mitään vaikka tietäisin mistä etsiä.  Roolivaatteet ovat mahtavia.

Wicked-bussi.

Huh. Tuli vähän sekava teksti.

Nyt kirjoitan esseetä Aleksis Kivestä. Näkemiin!

Bisnesmaailman huipulla.

Helsingin kaupunginteatteri: Miten menestyä vaivatta liike-elämässä

kuvat © Charlotte Estman-Wennström

Eilen tosiaan olin tänään ensi-iltansa saavan Miten menestyä vaivatta liike-elämässä- (How to succeed in business without really trying) musikaalin ennakkonäytöksessä. Musikaali on 1960-luvulta kotoisin, ja sitä esitettiin muutama vuosi sitten Broadwaylla. Nyt vuorossa on Suomi. 

Tarinassa J. Pierrepoint Finch (Antti Lang) niminen nuorimies aloittaa uransa ikkunanpesijänä ja seuraten liike-elämässä menestymiseen tarvittavia ohjeita hän pääsee Globaalit Pakettinappulat- nimisessä yrityksessä töihin milloin mihinkin. Hän menestyykin hyvin, mutta lopulta koukeroiset bisnesmaailman asiat meinaavat vaarantaa niin työn, rakkauden kuin menestymisenkin.

Ensimmäinen sana, joka minulle tuli mieleen Miten menestyä:stä oli tyylikäs. Seuraava hauska. Sitä seuraava olikin jo lause, : vau miten joku osata, tää on tosi hieno! Miten menestyä oli toteutettu ammattimaisesti, ja se näkyi niin lavasteissa, puvuissa, musiikissa, roolituksessa kuin ohjauksessakin. Siinä oli kuitenkin mukana leikkimielisyyttä eikä tunnelma muuttunut liian vakavaksi. Lavastus oli toimiva ja hieno kokonaisuus ja näyttämö oli otettu käyttöön kokonaisuutena. Näyttelijöiden puvut olivat mahtavia, ja musikaalissa nähtiinkin vaikka minkälaisia muotiluomuksia.

Koreografiaa voi vain kehua, musikaaliin oli ujutettu vaikka minkälaista liikettä, ja koskaan ei tiennyt minne katsoa, että varmasti ehti nähdä kaiken ja vielä nauttia näkemästään. Musiikki oli menevää ja hyväntuulista, olisin voinut vain kuunnella koko illan ja nauttia. Laulusuosikkini olivat Minä seuraan sua, Veljestö ja Näin meillä. 

Antti Lang on nappivalinta Finchin rooliin. Iloinen, vauhdikas ja uskottava. Päässä pyörii vaikka mitä, mutta kehutaan vähän lisää. Lang lauloi upeasti, ja kaikinpuolin antoi Finchille sellaisen kipinän, että tämä tuntui tutulta, vähän kuin hyvältä naapurilta tai tutulta, jonka toivoo onnistuvan.

Parasta Miten menestyä:ssä oli se, että esitys vei mukanaan, ja huomasinkin jo jännittäväni Finchin puolesta ja toivovani että työpaikka tulee ja ideat kelpaavat. Vauhdikkuus ja keveys saivat melkein tanssahtelemaan näyttelijöiden mukana, ja minun tekikin mieli hypätä lavalle ja vain lauleskella mukana, niin hauskaa siellä näytti olevan. 

Muista näyttelijöistä Anna Victoria Eriksson, Esko Roine ja Kaisa Mattila tekivät hienot roolit, Mattilan Hedy La Rue oli mahtava hahmo! En tiedä miksi, mutta kovin symppis ja hauska tapaus neiti ´La Rue oli. Myös Emilia Nyman oli kiva nähdä Smittyn roolissa.

Miten menestyä on vauhdikas ja upea kokonaisuus, eikä se ole liian vakava. Sitä lähtee katsomaan hyvillä mielin ja katsomosta poistuu vieläkin paremmalla tuulella. Positiivisuusannos, jota tarvitaankin nyt kun syksy ja sateiset ilmat kunnolla alkavat.

Kiitos Helsingin kaupunginteatterille lipuista musikaaliin!

Sukellus ihmeelliseen maailmaan.

Ryhmäteatteri: Liisa Ihmemaassa

Olimme katsomassa Ryhmäteatterin Liisa Ihmemaassa- kesäteatteriesitystä 23.8. Toista kertaa olin Suomenlinnaan menossa, suurin odotuksin. Vuoden takainen Robin Hood lunasti kaikki odotukset ja oli todella upea. Liisaa lähdinkin katsomaan varmana siitä, että tämä on hienoa, upeaa jeejee. No olihan se.

Liisa alkoi rauhallisessa tahdissa, mutta kohta siellä jo juostiin rusakon (Juha Pulli) perässä kaninkolosta sisään ja tavattiin Tittelityy (Sanna Warsell) ja Tittelitom (Juha Suihko). Paettiinpa erästä Mörmökkiä (Aarni Kivinen), juotiin teetä, uskottiin mahdottomuuksiin ja etsittiin jotakuta. Esityksessä Alicen roolissa nähtiin ihana Anna-Riikka Rajanen. Rajanen teki mahtavan roolin ja Alicesta muodostui hauska, päättäväinen tyyppi, jonka matkaa Ihmemaassa jaksoi seurata. Liisassa oli tietenkin tutut hahmot ja tarina, mutta esitys sivusi ilmastonmuutosta ja luontoa siinä onnistuen. Juoni kulki sujuvasti ja koko ajan oli katsottavaa. Ei ehtinyt silmää räpäyttää, ettei mitään jäisi näkemättä.

Lavastus oli todella hieno, silmät pyöreinä toljotin muutamia lavastusratkaisuja ja -toteutuksia. Todella onnistunutta! Varsinkin Jappervokki oli upea ja odottamaton, minulle tuli ihan puyskista kun yhtäkkiä lavalla olikin jo tulinen lohikäärme! Myös ne pienet lohikäärmeen näköiset (Griipit (?) ) olivat ihania. Lempihahmoni oli Eino Heiskasen näyttelemä Herttajätkä. Jotenkin niin eksyksissä Herttakuningattaren (Sirja Sauros) valtakuntaan, ettei tiedä mitä tehdä. Herttajätkän ja -kuningattaren kohtaukset olivat parhaita, jotenkin niin sujuvia ja vaivattomia. Tosin eipä esitys muutenkaan junnannut paikoillaan tai tuntunut oudolta, Liisa istui Suomenlinnaan hienosti ja olisin mielelläni sen uudelleenkin käynyt katsomassa, mutta en ehdi. Viimeiset näytökset ovat muuten tällä viikolla 27.8-30.8! Jos on mahdollisuus, niin menkää katsomaan!

Eino Heiskanen (Herttajätkä) & Mörmökki (Aarni Kivinen) kuva: Johannes Wilenius

Kokonaisuudessaan Liisa Ihmemaassa oli viihdyttävä, koskettava ja vaikuttava esitys, jota mietti seuraavanakin päivänä. Oikein mainio, hienoa Ryhmäteatteri! Kiitos tästä!