Harjoituksia seuraamassa: Huokausten laakso @ Lahden Lauantainäyttämö

kuvat © Susanna Salmi

Sain Lahden Lauantainäyttämöltä kutsun tulla seuraamaan heidän 9.3. ensi-iltansa saavan Huokausten laakso-näytelmänsä harjoituksia. Lauantainäyttämö on toiminut jo vuodesta 1984, eli viime vuonna vietettiin teatterin 40-vuotisjuhlia, ja siellä tehdään kunnianhimoista ja korkeatasoista harrastajateatteria. Ilokseni treenipäivä sopi kalenteriin, joten hyppäsin junaan kohti Lahtea ja suuntasin mielenkiinnolla Pikkuteatterin katsomoon. Ensi-iltaan oli treenipäivänä enää vajaa viikko aikaa, joten paljon on jo valmiina niin lavastuksen kuin treenattujen kohtaustenkin muodossa. Hienosäätöä, harjoiteltavaa, hiottavaa, kokeiltavaa ja kerrattavaa kuitenkin riittää edelleen. Meno on näkemäni perusteella jo varmaa, tästä on tulossa hieno juttu! Näytelmän ohjaa Lauantainäyttämölle Tapani Kalliomäki, joka ohjasi myös heidän edellisen tuotantonsa, Skavabölen pojat. Tämä Huokausten laakso onkin Skavan jatko-osa, eli mukana on tuttuja hahmoja ja tunnelmaa. Olipa hauskaa päästä kulissien taakse vähän kurkkaamaan, kuinka tämä näytelmä rakentuu, ja kiva kuulla työryhmän kertomana treenikaudesta, teatterin harrastamisesta yleensä ja prosessista juuri tämän näytelmän kohdalla.

Huokausten laakso on Antti Raivion kirjoittama näytelmä, joka jatkaa siis Skavabölen pojat-näytelmän tarinaa, mutta on sille itsenäinen jatko-osa. Moni näyttelijä Lauantainäyttämön Skavasta onkin myös Huokausten laaksossa mukana, ja mukaan on tullut myös uusia esiintyjiä. Niin hahmot kuin tarinan maailma ovat siis jo suurimmalle osalle työryhmästä tuttuja edellisestä produktiosta, mutta uuden tekstin ollessa kyseessä, on treenikaudella ollut edessä myös yllätyksiä ja tehtäviä ratkaisuja ja päätöksiä. Näytelmäprojektissa liikkeelle lähtemisestä ohjaaja Kalliomäki kertoi seuraavaa: ensin valitaan teksti, sitten pidetään näyttelijöiden koe-esiintymiset ja jaetaan roolit. Nyt moni rooli olikin jo valmiiksi jaettu, sillä Skavabölen pojissa nähdyt näyttelijät esittävät samoja hahmoja myös Huokausten laaksossa. Kun kaikki näyttelijät ovat kasassa, teksti luetaan, siitä keskustellaan ja hahmotetaan kokonaisuutta. Itse treenaaminen lähtee Kalliomäen mukaan liikkeelle heti kohtauksista, joita lähestytään improvisaation, kokeilujen ja eri tekotapojen testailun kautta. Kalliomäki kertoo, että hän etsii kohtauksista niiden tärkeimmän sisällön, sen, mitä kussakin kohtauksessa pitää tulla esille, ja kohtauksen muotoa aletaan sitten rakentamaan tämän pääpointin ympärille. Tekeminen on vapaata ja kaikenlaisia ideoita on lupa kokeilla, ennen kuin toimiva tapa löytyy. Se visio tai ajatus, joka aluksi on ollut mielessä, saattaa muuttua treenien aikana paljonkin.

Lauantainäyttämön treenikausi Huokausten laakson kimpussa on alkanut syyskuun alussa, ja jatkuu aina ensi-iltaan saakka. Yhteensä treenikertoja on yli 70, ja treenit kestävät usein 4-6 tuntia. Harjoitusmäärissä produktio ei siis ammattiteatterille kalpene! Kalliomäki kehuukin porukan sitoutuneisuutta ja intoa olla mukana esityksessä – teatteri on aikaavievä harrastus, mutta ohjaaja kuvailee sydäntälämmittäväksi sitä, kuinka työryhmän kesken on muodostunut joukkuehenki ja kuinka yhdessä tekeminen toimii. Myös näyttelijöiltä ja työryhmältä kysyttäessä teatterin tekemisessä ja Huokausten laakson treenaamisessa parhaaksi ja hauskimmaksi asiaksi kerrotaan porukka ja pähkähullu huumori. Myös yhteinen teatterikupla erilaisten ihmisten kesken, toisten tukeminen ja luottamus yhdessä tekemiseen tulevat esille teatteriharrastuksen parhaina puolina. Haastavinta treeneissä on kuulemma nopeat vaihdot kulisseissa, joissa on vain vähän tilaa, kuorolaulu, ja joskus myös jaksaminen, kun treenejä on vaikkapa työpäivän jälkeen.

Seuraamissani treeneissä lähdettiin liikkeelle siitä, että roudattiin lavasteet paikoilleen ja valmisteltiin lava kohtausten harjoittelemista varten. Aikaa oli myös kuulumisten vaihtamiselle ja eväiden syömiselle, sekä roolivaatteiden miettimiselle ja tutkimiselle. Varsinaiset harjoitukset lähtivät liikkeelle kohtauksesta, johon oli viime treeneissä lopeteltu. Yhteensä sen parin tunnin aikana, jonka harjoituksissa olin, harjoiteltiin noin viittä eri kohtausta. Treeneissä keskityttiin muun muassa repliikkien ajoituksiin, painotuksiin, nyansseihin ja tauotukseen, sekä siihen, mitä repliikkien taakse latautuu ja millaisen tunnetilan kautta ne lausutaan. Tässä kokeiltiin myös eri versioita ja eri tunnelatausta, niin pelkästään replojen kohdalla kuin myös yhdistettynä näyttelijän olemukseen ja liikkumiseen lavalla. Lavalla liikkumista katsottiin noin muutenkin, kulkuja tilanteesta toiseen, asemoitumista lavalle suhteessa toisiin näyttelijöihin ja lavasteisiin, sekä vaihtojen sujuvuutta ja rytmiä. Kohtausten tekemistä ja intensiteettiä sekä dialogin dynamiikkaa testaillessa versiot saattavat olla toisistaan aika erilaisiakin, joskus uusi idea on parempi, joskus palataan vanhaan tapaan tehdä. Treeneihin mahtui myös tanssia ja sitä hieman haastavaksi mainittua kuorolaulua, joka kylläkin soi varsin hienosti. Kuorolaulun kuunneltuani minun olikin jo aika lähteä kotimatkalle, vaikka treenit vielä jatkuivatkin. Vähän olisi mieli tehnyt jäädä vakoilemaan, mitä vielä harjoitellaan, ja millaisia juttuja lavalle on tulossa... Onneksi pääsen näkemään Huokausten laakson pian vielä valmiinakin! Onpa kiva sitten nähdä nämä nyt harjoitellut kohtaukset osana kokonaisuutta, saa nähdä ovatko ne vielä muuttuneet, vai nähtiinkö seuraamissani keskiviikkotreeneissä jo lopulliset tavat tehdä näitä kohtauksia.

Kiitos kutsusta treeneihin Lauantainäyttämö, ja kiitos työryhmälle että sain tulla! Oli oikein mukavaa, harjoitusten katsominen on tosi mielenkiintoista ja avartaa myös esityskokemusta sitten kun sen aika on. Olen itsekin erityisesti nyt peksin ja käsikirjoitus-, valokuvaus-, lavastus- ja sanoitushommien myötä, mutta myös yläasteaikoinani teatteriryhmässä näytellessäni, kuluttanut aikaani teatterikuplassa ja niin treenejä katsomassa kuin itse treenaamassa. Ja onhan se ihan parasta, olla osa yhteistä prokkista ja kokea matka ekoista tapaamisista valmiiseen esitykseen. Olikin siis paitsi jännää ja kiinnostavaa nähdä, millä tavoin Lauantainäyttämöllä treenataan ja millainen meininki harjoituksissa on, myös tuttua ja inspiroivaa piipahtaa teatteriharjoituksissa. On se teatteri vaan sellainen taikamaailma ja koukuttava juttu, että vie täysin mukanaan.

Straight Acting @ & Espoon teatteri

 Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos &!

kuvat © Vilma Vantola

Näin Straight Actingin teoksen Espoon ensi-illassa 25.2.

Anssi Niemen sooloteos Straight Acting sai kantaesityksensä Teater Viiruksessa keväällä 2023, ja on sen jälkeen käynyt kiertueella useammalla paikkakunnalla. Ja nyt on tämä railakas ja herkkä monologi laskeutuu hetkeksi Espooseen, kaikkien pk-seutulaisten (ja meidän muidenkin eteläsuomalaisten) onneksi ja iloksi. Minulle tämä olikin jo toinen kerta esityksen äärellä, sillä näin Straight Actingin viime syksynä sen vieraillessa Tampereella. Pidin tästä paljon silloin, joten palasin katsomoon – ja erinomaisesti kesti teos toisenkin katselukerran! Esitys tutkii seksuaalisuutta, identiteettiä, miesnäyttelijyyttä, rooleja, sisäistettyä homofobiaa ja uskottavaa esiintymistä, muun muassa. Millaisia rooleja tarjotaan näyttelijälle, joka on homo? Vaikuttaako homous siihen, että on uskottava miesnäyttelijä? Millaisista rooleista miesnäyttelijä unelmoi? Mikä on hahmon suhde itseen ja pitääkö sellainen olla?

Straight Acting on Niemen itsensä kirjoittama, ohjaama ja näyttelemä teos, ja lisäksi työryhmässä ovat mukana dramaturgi Rasmus Arikka, äänisuunnittelija Vili Pääkkö, valosuunnittelija Jaakko Sirainen, koreografi ja liikkeellinen neuvonantaja Suvi Kemppainen sekä tuottaja Tinni Torikka. Tekniikkaa ajaa Vilma Vantola. Monologi, tuo teatterin kuningaslaji, vaatii esittäjältään paljon, sillä vaikka päällä olisi rooli, kuten tässä välillä, lavalla ollaan silti yksin yleisön edessä. Yhden esittäjän teokset kaatuvat tai nousevat esittäjänsä mukana, eikä Niemellä tässä suhteessa ole lainkaan huolta – hänen näyttelijäntyönsä on varmaa, rentoa, keskustelevaa ja pakotonta. Teksti on sujuvasti rytmitettyä, tarkkaa, terävää ja nokkelaa, se haastaa yleisöä, naurattaa, herättää ajatuksia, viihdyttää ja nostaa esiin oikean elämän ja maailman tilanteita toimivalla otteella. Niemen tavassa olla lavalla, ottaa yleisönsä ja ilmentää niin komediaa, puhedraamaa, liikkeellistä esiintymistä kuin neljättä seinää rikkovaa suoraan yleisölle puhumista on vaivattomuutta, joka syventää esitystä ja sen tunnelmia.

Esitys liikkuu tunnelmien ja tilanteiden välillä napakasti, monesti yllättävästi ja aina ajatuksella. Komedian ja draaman, naurun ja vakavuuden tasot ovat osuvia ja taiten luotuja, ja tyylilaji ja hahmot vaihtuvat lennossa sujuvasti. Kokonaisuus rakentuu paitsi tekstin ja näyttelijäntyön, myös hienon valo- ja äänisuunnittelun sekä puvustus- ja rekvisiittavalintojen kautta, ja osa-alueet tukevat toisiaan onnistuneesti. Välillä jotkin kohtaukset ovat ehkä hiukkasen liian pitkiä, mutta se on toisaalta myös tehokeino ja tapa vaikuttaa yleisön kokemukseen. Ainakin minä näin nämä venytetyt hetket toimivina, vaikka ne saattoivat juuri katsoessa tuntua pitkiltä, sillä kokonaisuudessa pidemmillä kohtauksilla on tärkeä roolinsa ja paljon draamallista merkitystä. Myös tunnetiloilla ja tunnelmilla pelatessa eniten mieleen jäivät ehkä juurikin nämä venytetyt kohtaukset, joissa ehtii painottaa ja korostaa paljon. Nyt toisella katsomiskerralla pystyin myös paremmin poimimaan nyansseja, katsomaan tarkemmin tehtyjä ratkaisuja niin esiintymisessä kuin esimerkiksi valoissa, äänissä ja yksityiskohdissa, hoksaamaan viittauksia ja pointteja jotka viimeksi menivät ehkä ohi, ja tietenkin myös nauttimaan kokonaisuudesta uudestaan. Tässä on hienoja, riemukkaita oivalluksia ja tapoja tehdä, kuten makkaran syöminen, nopeat vaihdot hetkestä toiseen, katseet yleisöön juuri oikeassa kohdassa, tauot, painotukset ja hahmosta toiseen hyppäämiset.

Olisin katsonut tätä tälläkin kertaa pidempäänkin! Esityksen teemat, kysymykset ja aiheet on tuotu näyttämölle erinomaisin ottein, ja esiintyjän suhde esitykseen toimii kaikilla tasoilla. Monta aivan loistavaa kohtausta, vahvaa lavaläsnäoloa, huumoria, tiukkaa asiaa ja oivaltavia tapoja tehdä esitystä ja olla yleisön edessä. Mahtavaa hahmojen luomista, tilanteiden näkemistä, teemojen tarkastelemista, vilpittömyyttä ja etäännyttämisellä leikittelyä. Neljännen seinän rikkominen toimii tässä mainiosti, samoin se, miten yleisön ja esiintyjän vuorovaikutuksessa on eri sävyjä. Tekemisen fokus säilyy tarkkana alusta loppuun, joka onkin yhden esiintyjän teokselle tosi tärkeää. Viihdyin ja vaikutuin, taas!

Next to Normal @ Kouvolan Teatteri

 Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Kouvolan Teatteri!

kuvat © TAVATON media

Näin Next to Normalin 15.2.

Dianan (Annina Rubinstein) perheeseen kuuluu aviomies Dan (Sami Kosola), tytär Natalie (Tiina Winter) ja poika Gabe (Petja Pulkkinen). Elämä on kiireistä, täynnä rakkautta, vastuita, murheita, iloja – ja sairautta. Dianan kaksisuuntainen mielialahäiriö vaikuttaa jokaiseen perheenjäseneen, ja äidin mielenterveyden haasteet ajavat itse kunkin äärirajoille. Haastavimmastakin paikasta voi kuitenkin löytää toivoa, ja pimeimmästä paikasta valoa. Rakkaus kestää paljon, se sitoo ihmiset toisiinsa, mutta saattaa joskus pitää kiinni liiankin tiukasti. Silti täytyy uskaltaa rakastaa.

Rakastuin Next to Normaliin täysin, kun näin musikaalin ensimmäistä kertaa viime kesänä Lontoossa. Sitä ennen olin tiennyt tämän teoksen olemassaolosta yli kymmenen vuotta, ja joskus kuunnellut biisitkin läpi, mutta sen enempää en siihen ollut tutustunut. Lontoossa sitten istuin katsomoon ja reilun parin tunnin kuluttua olin saanut suosikkimusikaalieni listalle uuden teoksen – ja ehdottomasti ihan sinne kärkipäähän. Next to Normal on pakahduttavan kaunis, raskas, herkkä, rokkaava, hauska, surullinen, koskettava ja painava musikaali. Arkinen, yhden perheen tarinan kertova teos vie syviin vesiin, monitahoisten ihmiskohtaloiden äärelle, ja tekee sen äärimmäisen hienon tekstin (Brian Yorkey) ja äärimmäisen tykin sävellyksen (Tom Kitt) avulla niin upeasti, että katsomossa ei voi muuta kuin antaa musikaalin viedä.

Kouvolaan Next to Normalin on ohjannut Olka Horila, jonka käsissä tarina nousee lavalle kauniisti ja tarkasti. Erityisesti hahmojen välinen dynamiikka kaikkine nyansseineen on erinomaista, ja kohtausten tunnelmat rakentuvat tosi luontevasti. Pidin myös siitä, miten Horilan ohjaus keskittyy tarinan henkilöihin sekä yksilöinä että toisiinsa vaikuttavana kokonaisuutena. Varsinkin Dianan ja Natalien välinen suhde ja heidän peilauksensa toisiinsa niin tunnetasolla kuin etenkin Natalien tavassa verrata itseään äitiinsä on hienosti toimiva kulma hahmoihin. Muutenkin juuri perheenjäsenten roolit ja heidän merkityksensä toisilleen, hyvässä ja pahassa, on ohjauksen kautta tuotu esiin koskettavasti. Musikaalin isot teemat – perhe, rakkaus, menetys, toivo – ovat lavalla läsnä pakottomasti ja vilpittömästi. Horilan ohjaus on hyvin kiinni tarinan tunnelmissa, mutta välillä pyörön käyttö aavistuksen häiritsi tapahtumien äärelle pysähtymistä. Vaikka Dianan mielessä ja Goodmanien perheessä on levottomuutta, ja pyörivät lavasteet sitä ilmentävät sujuvasti, tehokeino menettää tehoaan hieman liiallisesti käytettynä. Katri Liikolan mainiossa koreografiassa on vahvasti mukana tunnetta ja liikekieli heijastaa napakasti sitä, mitä kohtauksessa tapahtuu, ja millaisia reaktioita se hahmoissa herättää.

Riikka Aurasmaan lavastus on hillityn värikästä, ja värivalinnoilla on draamallistakin merkitystä. Sopivasti arkista, mutta tilojen samanvärisyydellä on pieni vieraannuttava elementti, joka sopii lavalle. Tämä pieni "vääristymä" on tarinallisestikin onnistunut ratkaisu, joka heijastaa Goodmanin perheen jäsenten kamppailua omien pelkojensa, vaikeuksiensa ja toiveidensa kanssa. Lavastus on toimiva eikä siinä ole mitään turhaa, mutta kuitenkin sen verran yksityiskohtia, että hahmot ja tarina saavat niiden kautta lisää tasoja. Helena Hankosalon puvustus on myös arkista, kuten tarinaan sopii, ja kaikille hahmoille on löytynyt heidän persoonaansa ja tyyliinsä oikein hyvin sopivia asukokonaisuuksia. Pidin erityisesti Gaben puvustuksesta, ja siitä, millainen sen suhde on muihin hahmoihin. Myös Natalien tanssiaismekko on ihana. Jaakko Inkilän valosuunnittelu seuraa kohtauksia tarkalla otteella, ja liikkuu sujuvasti toden, kuvitelman ja niiden välimaaston rajojen ylitse. Revittelemäänkin valoilla päästään rokkitähti-lääkärin vastaanotolla. 

Next to Normal on läpisävelletty musikaali, puhedialogia siinä on siis vähän, ja tarinaa kuljetetaan pääosin laulujen kautta. Yorkeyn sanoitukset ja Kittin musa ovat tosi monipuolisia, tarkkanäköisiä, koskettavia, monesti oivaltavia ja hauskoja, ja monesti nyansseja on paitsi varsinaisissa sanoituksissa, myös rivien välissä. Suosikeikseni tässä versiossa nousivat Perfect for You, I Miss the Mountains, I Am the One, I'm Alive, Make Up Your Mind/Catch Me I'm Falling, A Light in the Dark, kaikki #Heyt, Aftershocks ja Light. Käsiohjelmalle pieni miinus siitä, ettei siinä ole kappaleiden nimiä, siksi nämä ovat tässä englanniksi. Kaikki näyttelijät laulavat tosi vahvasti ja varmasti, haastavatkin biisit soivat hyvin kauniisti. Tästä kunniaa sekä taitavalle joukolle lavalla että lauluvalmentaja Hanna Kailalle. Ilkka Kahrin johtama bändi soittaa loistavasti, meininki on hieno ja kauniisti, rokisti ja herkästi soivat tutut biisit. Välillä sanat hukkuvat bändin soiton alle, eivät onneksi useasti, mutta joissain voimakkaamman musiikin hetkissä äänet eivät ole ihan tasapainossa. Olen kuunnellut musikaalin biisejä valehtelematta joka viikko sen jälkeen, kun näin tämän Lontoossa, joten kaikki kappaleet ovat läpikotaisin tuttuja. Olikin siis vähän kummallista kuulla laulut nyt suomeksi, kun niitä on puolisen vuotta tankannut alkuperäiskielellä. Nopeasti korva kuitenkin tottui tuttua tarinaa äidinkielelläkin kuulemaan. Mikko Koivusalon suomennos soljuu sujuvasti ja tavoittaa hyvin kohtausten tunnelmat ja tasot. Joitain vivahteita alkuperäistekstistä on jäänyt uupumaan, enkä kaikista sanavalinnoista ollut samaa mieltä, mutta tähän saattaa parissa kohdassa vaikuttaa myös se, että olen kuunnellut Broadwayn levytyksen puhki. Jotenkin kaipasin suomennokseen välillä enemmän arkisuutta, ei niin runollisia ilmaisuja vaan suorapuheisempaa otetta.

Annina Rubinstein on Dianan vaativassa, monitasoisessa roolissa herkästi läsnä, ja kuljettaa hahmonsa tarinan läpi kauniisti. Hän tuo roolityöhönsä hienoa epätoivoa, epätietoisuutta ja epävarmuutta, joka pitää Dianaa tiukasti otteessaan, mutta myös väkevää toivoa ja taistelunhalua, periksiantamattomuutta, joka kestää myös kolhut. Rubinstein on hahmossa sisällä jokaista yksityiskohtaa myöten, hän luovii tunnemyrskyjen läpi koskettavalla aitoudella, ja tavoittaa niin riemun ja ilon huiput kuin pelon, synkkyyden ja hädän alhot. Tosi vahva rooli. Petja Pulkkinen tekee Gaben roolin tosi hienosti, luontevasti ja tarkasti. Gabe on minulle ehkä musikaalin kiinnostavin hahmo, sillä hänen asemansa on niin ainutlaatuinen. Pidän Gabea vähän sellaisena tuhon enkelinä, joka ei tarkoita pahaa mutta jonka on pakko taistella olemassaolonsa puolesta. Pulkkisen tavassa tuoda hahmo lavalle on hienosti sekä Gaben omaa persoonaa että koko ajan kaiku siitä, millaisena Diana poikansa näkee. Tämä tasapaino on Gaben hahmolle tosi tärkeää, hän ei voi jäädä pelkäksi äitinsä rakentamaksi kuvitelmaksi, vaan hänen on saatava olla oma ihmisensä, joku, joka tuntee, kokee, ajattelee ja toimii. Pulkkisen roolityössä tämä "kahden Gaben tasapaino" on upeasti kunnossa, hän on näppärästi samalla aaltopituudella Dianaa näyttelevän Rubinsteinin kanssa ja näyttelee Dianan ja Gaben välisen dynamiikan onnistuneesti hieman eri kulmalla kuin Gaben kohtaamiset muiden hahmojen kanssa. Hahmon tulkinnassa on kuitenkin myös paljon sellaista, joka ei liity Dianaan, ja Pulkkinen tuo roolityöhönsä taitavasti yksityiskohtia, jotka antavat Gabelle syvyyttä. Kokonainen, onnistunut ja herkkävireinen roolityö. Erinomaisesti revitelty myös I'm Alive, makee veto!

Tiina Winter on Natalien roolissa tosi hyvä, hän tekee vahvaa työtä ja tuo lavalle raastavasti sen, miten Natalie kärsii veljensä varjossa ja äitinsä sairauden takia. Natalien ristiriitaiset tunteet, valtava rakkauden ja nähdyksi tulemisen kaipuu ja tarve etsiä itselleen tarkoitusta tulevat Winterin roolityössä erinomaisesti esille. Hänellä on ymmärtäväinen ja heittäytyvä ote rooliinsa, Winter tuo tosi kauniisti lavalle sen, mitä Natalie tuntee ja ajattelee. Kuten Gabe, myös Natalie on kiinnostava hahmo, ja ihan todella monitasoinen. Hänen asemansa perheessään on vaikea, ja teinitytön tavallisten teinidraamojen sijaan, tai enemmänkin lisäksi, Natalien huolet ylettyvät äidin sairauteen, kauan sitten tapahtuneeseen menetykseen, siihen, miten epävakaata elämä on, ja pelkoon siitä, että itsessä on liikaa samaa kuin äidissä. Winter tuo tämän kaiken mukaan rooliinsa, ja tasapainottelee Natalien kaikkien puolien välillä luontevasti. Hän tekee roolihahmostaan samaistuttavan ja inhimillisen, ja antaa tälle hienosti tilaa kasvaa musikaalin aikana. Sami Kosolan roolityö Danina on vahva ja varma, hän tavoittaa sujuvasti kaiken, mitä tämä käy läpi ja miten se Daniin vaikuttaa. Kosolan tapa tehdä roolia on rauhallinen ja vakaa, hän rakentaa Danista liiman, joka tekee kaikkensa pitääkseen perheensä kasassa ja suurin piirtein tolpillaan. Vaikeitakaan tunteita ei kuitenkaan vältetä, ja Kosolan näyttelijäntyössä on hienosti vivahteita. Markus Waara tekee mainion roolin Henrynä, Natalien poikaystävänä. Hän tekee hahmostaan tosi lempeän ja hyväsydämisen tyypin, joka ei vähättele Natalien huolia mutta on aina valmis auttamaan. Waaralla on sopivasti pilkettä silmäkulmassa, hän nappaa mainiosti kiinni tarinan kevyemmistä hetkistä ja antaa tilaa Henryn leikillisyydelle. Henryn hahmossa ja hänen ja Natalien suhteessa törmäävät kahta erilaista elämää eläneen teinin maailmat, jotka erilaisuudestaan huolimatta sopivat hyvin yhteen. Kumpikaan ei ole täydellinen, mutta se ei haittaa, eivätkä toisen isommatt huolet tee toisen pienemmistä huolista vähäpätöisempiä. Veli-Matti Karén on tohtorit Fine ja Madden, ja tekee roolinsa ymmärtäväisellä, sopivan jämäkällä otteella. Erityisesti tohtori Maddenin roolissa hän sekä repäisee riemukkaasti rokkitähtenä että tarjoaa lämpimästi neuvoja ja kertoo myös ikäviä totuuksia.

Oli tietysti kovin jännittävää nähdä uusi versio (ja tällä kertaa suomeksi) Next to Normalista sen version jälkeen, joka minut tähän musikaaliin rakastutti, sillä ensivaikutelma jää aina tarkasti mieleen ja siitä tulee väkisinkin mielessä se "oikea" tapa tulkita tiettyä teosta. Vaan turhaa oli jännittää, ja heti ekoista sävelistä olinkin jo pelkästään innoissani, että pääsen jälleen Goodmanin perheen tarinan äärelle. Kouvolassa Next to Normal on tuotu lavalle aidolla tunteella, uskalluksella mennä syvälle, ja vahvasti sydämellä. Lontoossa tämän musikaalin nähtyäni haaveilin, että voisin palata katsomoon vielä useamman kerran uudelleen. Silloin se ei toki onnistunut, kun välissä oli pari maata ja melkoisesti mertakin, vaan nyt on toisin. Siksi(kin) olen tosi onnellinen, että tämä Kouvolan versio on niin hieno, sillä en malta odottaa, että pääsen katsomaan tämän uudestaan. Olipa ilo, että tämä oli minulle ensimmäinen suomituotanto Next to Normalista.

Uusi Eden @ Helsingin kaupunginteatteri & Q-teatteri

 Näin esityksen medialipulla, kiitos HKT!

kuvat: Otto-Ville Väätäinen 

Näin Helsingin kaupunginteatterin ja Q-teatterin yhteistuotannon, Uusi Eden-musikaalin Studio Pasilassa 8.2.

Ydinsota on pyyhkäissyt maailman ylitse ja ihmiskunta kokenut loppunsa – paitsi että ei! Sattuman oikusta erään teatterin henkilökunta on selvinnyt, ja Thalian alttarille on perustettu yhteisö nimeltä Uusi Eden. Siellä ihmiskunnan viimeinen toivo, entiset teatteriammattilaiset, nyt puhkuvat rakkautta ja harmoniaa ja elävät onnellisena yhdessä. Paratiisin rutiinit kuitenkin järkkyvät, kun yhteisön johtohahmo Äiti (Tiina Peltonen) löytää retkillään Triplan raunioihin eloonjääneen. Konfliktikammoinen pizzakuski Petteri (Miiko Toiviainen) otetaan avosylin vastaan Uudessa Edenissä. Hän iskee silmänsä Sonjaan (Anna-Sofia Tuominen), nuoreen näyttelijään, jonka unelman pääroolista ydintuho murskasi. Kaikilla on Uudessa Edenissä paikkansa ja tehtävänsä, vaan ei Sonjalla – Äiti kun ei teatterille anna tilaa ennen kuin yhteisö seisoo vakaasti ja horjumatta. Vaan kuinka vahva on taiteen palo, ja mitä sen varjolla voikaan tehdä?

Juho Mantereen ohjaama ja kirjoittama, hänen ja Henri Lyysaaren sanoittama ja Lyysaaren säveltämä Uusi Eden on yksi niistä esityksistä, joita kaikista eniten odotin tänä keväänä. Maailmanlopun musikaalikomediaa groteskilla otteella ja Disney-hengessä, mikäs sen kiinnostavampaa! Maailmanloppu, komedia, groteskius ja sadunomaisuus törmäävätkin Uudessa Edenissä riemukkaasti, ja kun mukaan heitetään vielä Shakespearea ja teatteriviittauksia, on käsillä musiikkiteatteriteos, jossa tasoja riittää. Minä tosin jäin kaipaamaan vähän lisää tilaa hahmoihin tutustumiseen ja malttia pysähtyä joidenkin tunteiden äärelle, sillä tässä on monta herkullista kohtausta, joissa on aineksia tosi hienovireiseen draamaan. Vaan ei esityksen tyylilaji vakavaa draamaa ole, ja vaikka tämä paljon ajatuksia herättää ja on monikerroksinen teos, on meno pääosin riemukasta ja railakasta. Leikkisä, hauska ja timanttista mustaa huumoria raikkaasti viljelevä Uusi Eden ei kuitenkaan ole mitään pinnallista hassuttelua, vaan täynnä asiaa ja isoja yhteiskunnallisia teemoja. Tässä on paljon yksityiskohtia, nyökkäyksiä moneen suuntaan niin taiteen kuin politiikan ja vaikka minkä muunkin aiheen tasolla, ja napakasti tavoitettu ihmisyyden, itsekkyyden ja inhimillisyyden teemat. Samalla esitys on kuitenkin keveä ja koko ajan tarkasti perillä omasta tyylilajistaan ja kerronnan tavoista. Mantereen ohjaamista ja kirjoittamista jutuista olen aina pitänyt, eikä Uusi Eden ole poikkeus. Mantereen ote teatteriin on tunnistettava, hän kaivaa teemoista esiin kaikki puolet ja onnistuu joka kerta yllättämään. Uudessa Edenissä etenkin vähän vinksahtanut mutta täysin tunnistettava kuvaus yhteisöstä, yksilöistä, moraalista ja rakkaudenkaipuusta on terävästi hiottua ja toimivaa. Tässä tosiaan on sellaista sadunomaisuutta, joka tuntuu disneytarinoista tutuilta, se oli hauska huomata. Esitys myös etenee erinomaisella rytmillä, se vei täysin mukanaan heti ekasta kohtauksesta.

Lyysaaren säveltämä musiikki on loistavaa, ja pienellä bändillä on uskomattoman täysi soundi. Olen pitkin teoksen treenikautta kuunnellut innokkain korvin kaikki pienet pätkät, jota treeneistä on someen pistetty, ja odottanut malttamattomana että pääsen kuulemaan biisit kokonaisina. Osa tuntuikin jo tutuilta, kun pätkä melodiaa ja muutama lause oli jo somessa tullut vastaan. Kuulin myös huhua, että nämä olisi tarkoitus nauhoittaa... Upea juttu! Biiseistä suosikkejani olivat Tämä on Uusi Eden, Haluan olla kuin Äiti, Julius Caesar, 1. näytöksen finaali, Kaikki muuttuu ja Kyllä kansa tietää. Pidin kovasti myös repriisien käytöstä ja musiikkimateriaalin monipuolisuudesta, musikaalimaisuuden alla on kivoja oivalluksia jotka tuovat biiseihin vivahteita. Saa revitellä, ilmentää komediaa, ja vetää niin pienin kuin vähän suuremminkin sisäisin keinoin. Sanoitukset ovat oivaltavia myös, on riimeillä leikittelyä, tarinaa syventäviä, ennustavia ja kerrostavia sanoja, ja monessa biisissä tapahtuman tai hahmon ydin. William Ilesin lavastus- ja valosuunnittelu sekä Riina Leea Niemisen puvustus ovat kiinni maailmanlopun meiningeissä, ja mullistunut maailma näkyy visuaalisuudessa näppärästi. Pidin valaistuksessa ja lavastuksessa varsinkin siitä, miten valo tulee ylhäältä betonilaattojen läpi, tosi hienon näköistä. Myös Petterin huone on ihana, varsinkin valaistus. Niemisen pukusuunnittelussa on paljon kivoja ja merkityksellisiä yksityiskohtia, ja tilkuista koottujen asukokonaisuuksien fiilis on sopivan apokalyptinen. Kaikki puvut myös sopivat hahmoille ihan loistavasti!

Näyttelijät heittäytyvät kaikki täysillä Uuden Edenin tunnelmaan, ja heidän käsissään lavalle syntyy toinen toistaan hienompia hahmoja. Ihmisyys, itsekkyys ja inhimillisyys, nuo esityksen käsittelemät ajattomat teemat, näkyvät roolitöissä veikeästi, suurella sydämellä. Tiina Peltonen on Äitinä vahva johtajahahmo, viisas ja järkevä tyyppi, joka pitää ohjat käsissään ja ajattelee aina muiden parasta. Äiti ei kuitenkaan ole täydellinen, ja pidin kovasti siitä rosoisuudesta, jota Peltonen rooliin tuo. Hän tekee roolinsa jämäkästi, lukee taitavasti niin Äidin lempeyttä kuin kärsimättömyyttäkin, ja antaa tämän kasvaa myös muuksi kuin muita ohjaavaksi pomottelijaksi. Äiti on kiinnostava hahmo juuri siksi, että hän ei katsojan silmään vaikuta tietävän kaikesta kaikkea, vaan johtavan sen mukaan, miten itse kuvittelee kaiken menevän oikein. Ja monessa asiassa Äiti onkin oikeassa, mutta ei kaikessa. Anna-Sofia Tuomisen näyttelemä Sonja haaveilee suuresta tähteydestä ja isoista rooleista, mutta molemmat ovat Uudessa Edenissä nimenomaan pelkkiä haaveita. Sonja on turhautunut siihen, ettei yhteisössä löydy hänen taidoilleen käyttöä, ja puskee vastoinkäymisten läpi roihuavalla taiteen palolla. Tuominen näyttelee ilmeikkäästi Sonjan pyrkimykset tavoitteitaan kohti, ja tuo rooliin riemukkaasti suuria tunteita ja intohimoisen esiintyjän karismaa. Hän menee hienosti sisään Sonjan päämäärätietoiseen mieleen, ja löytää roolityöhönsä nyansseja. Miiko Toiviaisen Petteri on uuden edessä päätyessään yllättäen keskelle tiivistä yhteisöä, mutta nopeasti löytyy oma paikka, tai ainakin joku, jonka vuoksi elämä alkaa kunnolla innostaa. Petteri on vähän reppana, hän on ollut pitkään yksin, ja ennen sitäkin yksinäinen. Nyt on äkkiä ihastus Sonjaan ja ympärillä ihmisiä. Vaan kun Petteri on tottunut myötäilemään muiden suunnitelmia, niin ihan helppoa ei ole sitä kaavaa rikkoa... Varsinkaan kun perustelut ovat niin vakuuttavia. Toiviainen tekee roolinsa herkällä otteella kaikkeen siihen, mitä Petteri käy läpi, ja rakentaa hahmoaan sujuvasti. Roolityössä on paljon tasoja, samaan aikaan ujoutta ja veikeyttä, epävarmuutta ja valmiutta toimia, varovaisuutta ja kunnianhimoa. Mainio rooli, ja upeita sooloja!

Niki Rautén on valloittava Tuisku, Uuden Edenin kuopus, joka on tottunut jakamattomaan huomioon ja asemaansa yhteisön pikkuisena. Kun Petteri saapuu paikalle, iskee Tuiskuun mustasukkaisuus, kun hän ei olekaan enää huomion keskipiste. Rautén on roolissaan mainio temperamenttinen teini, joka on kasvanut turvallisesti Äidin huomassa, yhteisössä jossa hänen vahvatahtoisuutensa, uteliaisuuteensa ja nokkeluutensa ovat saaneet kukoistaa. Kun Tuisku joutuukin äkkiä monen mullistuksen eteen, hän joutuu etsimään uusia tapoja toimia. Rautén tekee roolinsa hienolla tarkkanäköisyydellä, hän antaa Tuiskulle tilaa käydä läpi paljon pienessä ajassa, ja tuo monimutkaiseen rooliinsa lämpöä ja sydäntä, asennetta unohtamatta. Unto Nuora on Kylän vanhimpana symppis ja hyväsydäminen heppu, jolla on pilkettä silmäkulmassa ja tarkka silmä sille, mitä ympärillä tapahtuu. Ushma Olavan hurmaavasti näyttelemä kokki on huumorinaisia, rempseä persoona joka pyörittää Uuden Edenin keittiötä varmoin ottein, raaka-aineita sen enempää kyseenalaistamatta. Pöperöä pöytään ja akkuja latinkiin! Leenamari Unho tekee sujuvan roolin Puvustajana, tämä on yhteisön innostaja ja innostuja, muita kuunteleva ja hyvin maailmanlopun jälkeiseen maailmaan sopeutunut nainen. Mikko Vihma näyttelee Roudaria, entistä dramaturgia, joka hyvällä energialla auttelee uusiedeniläisiä missä ikinä tarvitaankaan. Vetäisee Vihma myös Dorka-Marcon roolin, ja riemukkaasti vetäiseekin! Porukka pelaa yhteen loistavalla tarkkuudella, ja lavalla ollaan täysin läsnä tarinan äärellä.

Uusi Eden on raikasta, viihdyttävää, vinkeää ja taidolla tehtyä uutta musateatteria. Yhteen hiileen puhaltava, saumatonta yhteistyötä tekevä timanttinen esiintyjäjoukko hurmaa, ja mahtavia biisejä tykittelevää bändiä on ilo kuunnella. Minulla oli isot odotukset tätä teosta kohtaan, ja vaikka aivan kaikkiin se ei vastannut, niin kyllähän tämä kaiken odotuksen arvoinen oli - ja antoi vielä monta ihanaa yllätystäkin! Odotukseni olivat myös ehkä vähän ristiriidassa Uuden Edenin tyylilajin ja kerronnan tapojen kanssa, jolloin osa "toiveistani" olisi rikkonut esityksen harmoniaa. Toki Uusi Eden on monen tyylin ja tunnelman riemukas sillisalaatti, ja juuri siksi niin erinomainen. Studio Pasilassa tarjoillaan musikaalia täysillä, tunteella ja huumorilla, ja satumaisen groteski musiikkiteatteriseikkailu naurattaa, hämmentää ja ilahduttaa.

Teatterinna-palkinto 2025 – Voittajat

Teatterinna-palkinto tarkoittaa palkintoa, joka jaetaan teattereille, näyttelijöille ja esityksille. Palkinnon saajan päättävät katsojat. Teatterinna-palkintoprosessi etenee seuraavanlaisesti: ensin yleisö saa ehdottaa jokaiseen kategoriaan mieleistään ehdokasta, sitten kolme eniten ääniä saanutta ehdotusta siirtyvät seuraavalle kierrokselle, jossa niiden joukosta äänestetään voittaja.

Historian neljännet Teatterinna-palkinnot on nyt jaettu, ja tästä postauksesta löytyvät kaikki voittajat perusteluineen. Teatterinna-palkinnon ehdokkaat ja voittajat valitaan yleisöäänestyksen kautta, eli tämä on täysin yleisöpalkinto. Äänestäjiä oli tänä vuonna 1461 kappaletta, enemmän kuin koskaan ennen! Eniten ääniä annettiin Vuoden teatteri-kategoriassa (988 kpl). Suuri kiitos kaikille palkinnon saajia ehdottaneille ja äänestäneille. Ja suuret onnittelut kaikille finalisteille ja voittajille!

Arvontapalkintojen voittajille on lähtenyt sähköposti, tarkkailkaahan arvontaan osallistuneet siis postilaatikkojanne.

Rumpujen pärinää, kiitos, sillä tässä ovat Teatterinna-palkintovoittajat vuosimallia 2025!

 Vuoden teatteri

IN-Teatteri (43,2% äänistä)

Vuonna 2024 juhlavuottaan viettänyt ja 45-vuotta täyttänyt IN-Teatteri on iisalmelainen harrastajateatteri, jossa on vuosikymmenten varrella esitetty vaikka ja mitä klassikoista musiikkiteatteriin ja komediasta draamaan. Viime vuonna ohjelmistossa olivat Kari Hotakaisen näytelmä Ihmisen osa ja teatterin kantaesittämä nuortennäytelmä Shell's Angels 2 – Kalajoen hiekat, jotka molemmat kiinnostivat katsojia ja saivat innokasta ja hyvää palautetta. Yhteisöllisyydestä, hienoista esityksistä ja teatterin ilosta kiitelty, Iisalmen Työväentalolla toimiva IN-Teatteri saa katsojilta nyt Vuoden teatteri-tunnustuksen.

Äänestäjien perusteluja:

"Teatteri on tuonut valtavasti iloa ja elämää pienelle paikkakunnalle. Iisalmessa teatteria tehdään vain harrastuspohjalta. IN-teatterin esitykset ovat vetäneet paljon katsojia ja he ovat saaneet myös nuoret innostumaan teatterista sekä katsojina, että myös teatterintekijöinä."

"Timanttinen, paikallinen, osallistava, yhteisöllinen, ajankohtaisiin teemoihin pureutuva teatteri."

"IN-teatterin yhteisöllisyys on jotain käsittämätöntä ja sen näkee ja tuntee aina, kun on katsomossa tai lavalla."

"Lähellä ihmistä. Omaleimaista ja ennakkoluulotonta aihevalintaa ajassa. Osallistaa eri ikäisiä teatterin pariin sekä näyttämölle että katsomoon. "

"Niin laadukasta teatteria ja upea some! ❤️❤️"

Tampereen Työväen Teatteri 32,3% äänistä

"Tampereen Työväen Teatterissa on jotain kiehtovan kaunista ja sinne on aina ilo mennä!"

Tampereen Teatteri 24,5% äänistä

"Jatkuvasti laadukas, korkeatasoinen ja jokaiselle jotakin tarjoava ohjelmisto, joka ei kuitenkaan leviä laajuudessaan käsiin."

Vuoden musikaali

Moulin Rouge! (48,1% äänistä)

(Helsingin kaupunginteatteri)

Täysille katsomoille alusta saakka esitetty musikaalispektaakkeli Moulin Rouge! tarjoilee loistavia koreografioita, huikeita musiikkinumeroita, suuren rakkaustarinan ja sädehtivän kokonaisuuden. Anders Albienin ohjaama musikaali sai ensi-iltansa Helsingin kaupunginteatterissa syksyllä 2024, ja esityksiä on lähes loppuunmyydyn kevään 2025 lisäksi myös tämän vuoden syksyllä. Pääosissa ihastuttavat Martti Manninen ja Jennie Storbacka, ja mukana ovat myös muun muassa Risto Kaskilahti, Matti Leino ja Antti Lang. Popmusiikilla kuorrutettu klassikkoelokuvan musikaaliversio on hurmannut katsojat, ja nyt he ovatkin äänestäneet Moulin Rougen! Vuoden musikaaliksi.

Äänestäjien perusteluja:

"Musikaalin tunnelma imaisi mukaansa heti saliin astuttua, kaikkea tapahtui jo ennen varsinaista esityksen alkua. Mielettömän taitavat tanssijat ja laulajat. Mahtavia biisejä. Esitys vei täysin mukanaan ja meni tunteisiin."

"Mieletön esitys ja jokaiselta näyttelijältä todella fyysinen teos. Iso arvostus heitä kohtaan!"

"Itkin, nauroin, lauloin ja vähän tanssinkin mukana! Kansainvälisen musikaalituotannon tasoa!"

"Upea kokonaisuus täynnä käsittämätöntä ammattitaitoa eri taiteen osa-alueilta. Räjäytti tajunnan!"

"Upea kokonaisuus, koreografiat ja laulut loistavia!!"

"Eihän tällaista musikaalia ole aikaisemmin Suomessa nähty! Pelkkää ilotulitusta alusta loppuun. Ja mikä ammattitaito kaikilla! Liput varattuna jo toiselle kerralle. Can't wait!"

School of Rock 33,4% äänistä (Tampereen Työväen Teatteri)

"Todellinen elämys, jossa tunnetilat vaihtuvat  kutkuttavalla tavalla ja elät mukana koko esityksen ajan hurjassa tähtisateessa ❤️"

Minna Craucher 18,6% äänistä (& Espoon teatteri)

"Omaleimaista, kotimaista, uutta ja uudenlaista - ja näistä syistä valtavan voimakasta ja puhuttelevaa, mikä tuntuu taiteelle tärkeältä näinä aikoina."

Vuoden puhenäytelmä

Shell's Angels 2 – Kalajoen hiekat (56% äänistä)

(IN-Teatteri)

Iisalmelaisen kirjailijan Jyri Paretskoin samannimiseen kirjaan perustuva Shell's Angels 2 – Kalajoen hiekat on jo toinen IN-Teatterin toteuttama Shell's Angels-näytelmä. Mopojengistä, nuoruudesta, ystävyydestä, ihastumisesta ja hauskanpidosta kertova Kalajoen hiekat toi näyttämölle sekä aivan uusia teatterin harrastajia että kokeneempia konkareita, ja Satu Hukkasen ohjaamaa esitystä kehuttiin erityisesti mukaansatempaavuudesta, huumorista, musiikista ja nuorten roolisuorituksista. Olisinpa itsekin halunnut tämän nähdä, Shell's Angels-kirjasarja on nimittäin luettu ja tykätty! Ne, jotka ovat esityksen katsoneet, ovat melkoisella äänivyöryllä äänestäneet Kalajoen hiekat Vuoden puhenäytelmäksi.

Äänestäjien perusteluja:

"Tässä huikean hienossa näytelmässä nuoret tekevät teatteria nuorille - taidolla, tunteella ja ennennäkemättömällä draivilla! Ohjaus, musiikki ja näytteleminen ovat kaikki huipputasoa. Tekemisestä paistaa läpi työryhmän keskinäinen luottamus ja usko omaan tekemiseen."

"Upeita ja rohkeita nuoria!!"

"Nuoria aidosti tavoittava näytelmä, jossa mukana ovat niin nuoret kuin aikuisetkin. Nuoret pääosan näyttelijät todella taitavia. Musiikkivalinnat tukivat tarinaa ja olivat mukaansa tempaavia. "

"Humoristinen näytelmä, nauroin paljon!"

"Ihan loistava jatko-osa. Ei mitään merkkiä laimentumisesta tai että ensimmäisen "jakson" jälkeen olisi jäänyt puolitiehen. Huippu jatko, lisääkin voisi vielä tulla!"

"Hyvin rakennettu kokonaisuus. Hauska ja mukaansatempaava. Huippu esiintyjät ja taitavat soittajat. Ilo katsoa."

Tiranan sydän 23% äänistä (Turun kaupunginteatteri)

"Onnistunut näyttämösovitus! Myös pelkistetty ilme, onnistuneet tehosteet ja hieno valotyö vakuuttivat isosti. Yksi vuoden suosikeista, johon palaan ajatuksissa välillä edelleen."

Putoavat linnut 21% äänistä (KOM-teatteri)

"Ajankohtainen, hiljaiseksi vetävä mutta tragikoomisen hauska esitys upeilla näyttelijöillä. Jätti pitkäksi aikaa ajattelemisen aihetta."

Vuoden kesäteatteriesitys

Mies joka ei osannut sanoa ei (49,7% äänistä)

(Teatteri Vueremä)

Tuore toimija teatterikentällä, vuonna 2023 perustettu Teatteri Vieremä toi kesällä 2024 Kyrönniemen maisemiin oikean kesäteatteriklassikon, eli Jussi Kylätaskun kirjoittaman Mies joka ei osannut sanoa ein. Satu Hukkasen ohjaamaa esitystä kiiteltiin täysillä rooleihinsa heittäytyvistä näyttelijöistä, hauskuudesta ja siitä, miten hyvin se sopi esityspaikkaansa. Katsojat ovat viihtyneet esityksen parissa, ja sen osoittaa heidän Mies joka ei osannut sanoa eille äänestämänsä Vuoden kesäteatteriesitys-titteli.

Äänestäjien perusteluja:

"Esitys oli ihana."

"Näytelmä oli puitteiltaan huikea ja vanhaa pappilaa oli hyödynnetty oivaltavasti. Roolisuoritukset olivat taidokkaita ja tasapainossa toistensa kanssa. Esitys oli todella hauska olematta yhtään väkisin tehty."

"Taitoa, iloa ja hyvää mieltä tuottava kesäteatteri esitys kauniissa luonnon ympäristössä! Upea suoritus täysin harrastajaryhmältä!"

"Mies joka ei osannut sanoa ei on todellinen taidonnäyte suomalaisesta kesäteatterista. Lavalla loistavat harrastajanäyttelijät heittäytyvät täysillä rooleihinsa. Tässä tukena ja apuna on ollut palkittu ohjaaja Satu Hukkanen. Esitys sai ylistävää palautetta, eikä suotta, katsomo oli ääriään myöten täynnä jokaisessa esityksessä."

"Hienosti toteutettu hienossa miljöössä."

Bonnie & Clyde 26,9% äänistä (Samppalinnan kesäteatteri)

"Upposi heti ensimmäisestä kerrasta, mutta laadunvarmistus piti suorittaa vielä pariin kertaan sen jälkeenkin katsomosta käsin. Täysin pitelemätön omassa kategoriassaan ja todellinen nappisuoritus kaikilla osa-alueilla."

Heathers 23,4% äänistä (Teatteriyhdistys Kulissi)

"Aivan uskomattoman upea ja rohkea kantaesitys! Ihan jokaista aluetta voisi kehua kyseisessä teoksessa. Kävin katsomassa monta kertaa, eikä sekään riittänyt!"

Vuoden tanssiesitys

Macbeth (49,7% äänistä)

(Tampereen Työväen Teatteri, Tero Saarinen Company)

Keväällä 2024 Tanssin Talossa ja syksyllä sitten Tampereen Työväen Teatterissa esitetty, Tero Saarisen koreografioima ja ohjaama (näyttelijäntyön ohjaus Otso Kautto) Macbeth oli uudenlainen tulkinta Shakespearen klassikosta, ja hyvin onnistunut sellainen, mikäli katsojien kehuja on uskominen. Lähes puolet kategorian äänistä saanut Macbeth ilahdutti äänestäjiä muun muassa taidokkaiden esiintyjien saumattomalla yhteistyöllä sekä tanssin ja puheteatterin yhdistelmällä.

Äänestäjien perusteluja:

"Eri taustoista tulevien esiintyjien yhteistyö ja esiintyminen oli saumatonta. Esitys oli kaunis."

"Erikoinen, omalaatuinen ja upea teos. Fyysisen teatterin elementit sykähdyttää. Upea, erilainen tulkinta klassikosta."

"Yhteistyön voimaa ja uskallusta toteuttaa klassikosta tanssiesitys."

"Ihan paras kombo puheteatteria ja tanssia, kun sanat eivät riitä liike jatkaa."

"Upea puvustus ja lavastus, taidokkaat tanssijat."

Silence 33,5% äänistä (Helsinki Dance Company, Kinetic Orchestra, Tanssiteatteri Minimi)

"Silence oli mykistävä!"

Valkopesu 16,8% äänistä (Tanssiteatteri ERI)

"Oli todella hyvä."

Vuoden kotimainen kantaesitys

Shell's Angels 2 – Kalajoen hiekat (47,8% äänistä)

(IN-Teatteri)

Jo Vuoden puhenäytelmäksi valittu Shell's Angels 2 – Kalajoen hiekat pokkaa myös Vuoden kotimaisen kantaesityksen tittelin. Äänestäjät iloitsivat tämän esityksen kohdalla esimerkiksi siitä, että näytelmä on tuonut teatterintekijöiksi paljon nuoria, ja sen aiheet ja teemat sopivat niin nuorempien kuin vanhempienkin katsojien makuun. Harrastajateatterin panostus näytelmään on katsojien mielestä kannattanut, ja moni kertoikin käyneensä katsomassa esityksen useampaan kertaan.

Äänestäjien perusteluja:

"Ihmeen hyvää Iisalmesta. Kirjailijaa myöten paikallisin voimin toteutettu näytelmä. Huikeaa nuorta energiaa ja hienoja suorituksia. Ehjä ja viihdyttävä kokonaisuus."

"Shells Angles 2 – Kalajoen hiekat on vaikuttava ja naurun täyteinen tarina nuorista. Tarina ystävyydestä, nuoruuden tuomista haasteista ja ennen kaikkea ilosta.  Noin 60 henkisen työryhmän ja ohjaaja Satu Hukkasen käsissä, Jyri Paretskoin menestys kirjaan pohjautuva jatko-osa herää upeasti eloon. Katsomoon heijastuu yhdessä tekemisen ja ilon taika."

"Hienoa tekemistä pienen teatterin suurenmoisella porukalla!"

"Tämän esityksen avulla nuoret löysivät teatteriharrastuksen pariin ja saivat upean alun omalle esiintyjäpolulleen ❤️❤️"

Seili 27% äänistä (Seinäjoen kaupunginteatteri)

"Erittäin hienosti toteutettu esitys, jossa oli hienosti käytetty musiikki, laulu, tekniikka, videot, lavastus. Todella hyvät näyttelijät. Aihe tuotiin taidokkaasti esille."

Minna Craucher 25,2% äänistä (& Espoon teatteri)

"Upea ohjaus, taiturimainen käsikirjoitus, loistavat näyttelijät ja hieno musiikki. Esityksen jännite säilyi koko esityksen ajan ja tarina oli puhutteleva."

Vuoden näyttelijä (musikaali, päärooli)

Martti Manninen (39,2% äänistä)

(roolistaan musikaalissa Moulin Rouge!)

Helsingin kaupunginteatterin Moulin Rouge!-musikaalissa Christianin roolin tekevä Martti Manninen on saanut roolityöstään ansaitusti kehuja monesta suunnasta, ja nyt hän saa katsojilta myös Vuoden musikaalipäärooli-tunnustuksen. Monipuolisesti näyttelijäntöitä niin teatterissa, äänirooleissa kuin Pikku Kakkosen Nalle-sarjan Apinanakin tehnyt Manninen on viime vuonna nähty Christianin lisäksi muun muassa Pienen merenneidon Erik-prinssinä ja Forever Young-musiikkikomediassa. Mannisen hehkutettua roolityötä Moulin Rougessa pääsee näkemään vielä keväällä ja syksyllä 2025.

Äänestäjien perusteluja:

"Miten se jaksaakin olla aina niin pro!"

"Vaikka esitys on täynnä toinen toistaan loistavampia  esiintyjiä, nousee Manninen roolissaan kaiken kruunuksi. Kun kaikki loksahtaa paikoilleen, tulos on niin paljon enemmän kuin osiensa summa. Taustalla on rautaista ammattitaitoa ja paljon työtä, ja kun se tiivistyy aivan erityisellä tavalla, syntyy timantti. Tämä on teatterin taikaa."

"Mikä karisma, mikä valovoima! Uskomaton esitys!"

"Martti on mielettömän lahjakas ammattilainen, jonka roolitöitä on ollut ilo seurata. Olen aina uskonut kaiken mitä hän sanoo tai tekee, ammattilaisuudesta kertoo se, että katsomossa uskotaan kaikki lavalla tapahtuva todeksi. Hyvä Martti! ❤️"

"Ei oo riittäviä sanoja kehumaan! Uskomaton lahjakkuus."

"Martti kantoi täydellisen itkuisine surusilmineen musikaalia harteillaan, valtameren tunneskaala!"

Atte Antikainen 31,7% äänistä (musikaalista Veriveljet)

"Atte tekee vuodesta toiseen laadukkaita ja taidokkaita rooleja Kuopion kaupunginteatterin lavalla. Hänen heittäytymiskykynsä on aivan omaa luokkaansa, ja hauskana nostona on erityisen sympaattista seurattavaa kun hän näyttelee lasta. Veriveljissä Atesta nähdään oikeastaan kaikki parhaat puolet ja vähän enemmän, kun hän pääsee näyttelemään roolihahmonsa lapsuudesta aina aikuisuuteen asti. Rooli oli kaikkinensa äärimmäisen upea, koskettava ja taitavasti tehty!"

Jaakko Wuolijoki 29,1% äänistä (musikaalista School of Rock)

"Jaakon energinen ja mukaansatempaava Dewey pitää otteessaan. Wuolijoen kertakaikkiaan kaikki huomioiva lavapreesens on upeaa katsottavaa. Jaakko huomioi musikaalin lapsitähdet, sukkuloi läpi näytelmän käsittämättömän kovalla energialla, eikä pudota energiaansa, saati roolihenkilöään huikean vauhdikkaalla matkalla. Upeaa Jaakko! "

Vuoden näyttelijä (musikaali, sivurooli)

Risto Kaskilahti (43,5% äänistä)

(roolistaan musikaalissa Moulin Rouge!)

Moulin Rouge!-musikaalin seremoniamestari, yökerhon omistaja Harold Zidlerin roolin tekevä Risto Kaskilahti hurmaa katsojat karismallaan, ja saa hienosta roolityöstään kiitokseksi Vuoden musikaalisivurooli-tittelin. Kaskilahti on ehtinyt pitkällä näyttelijänurallaan tekemään rooleja monentyylisissä esityksissä, televisiossa ja valkokankaalla, ja hänet onkin voinut nähdä lavalla niin musikaaleissa, komedioissa kuin vakavissa draamoissakin. Viime vuonna Kaskilahti nähtiin Zidlerin roolin lisäksi muun muassa klassikkodekkari Hiirenloukussa. Moulin Rougen lisäksi Kaskilahden voi nähdä keväällä myös näytelmässä Sinun, Margot.

Äänestäjien perusteluja:

"Risto veti roolinsa pieteetillä ja hurmasi yleisön!"

"Karisma."

"Risto sopii rooliinsa Moulin Rougessa täydellisesti. Hänestä huokuu kokemus ja hän eläytyy rooliinsa niin hyvin!"

"Yllätti muuntautuvuudellaan ja erityisen positiivisesti Chandelierin tulkinnassa."

"Risto veti roolin niin hyvin. Sopivan lipevä, mutta silti niin huolehtiva."

"Aivan loistava energia ja mahtava laulullinen ilmaisu."

Katri-Maria Peltola 29,2% äänistä (musikaalista Veriveljet)

"Upea lauluääni, tasaisen varmaa roolisuoritusta näytelmästä toiseen. Veriveljissä sellainen rooli äitinä, että itsekin toivoisin kuuluvani hänen perheeseensä."

Anne-Mari Alaspää 27,3% äänistä (musikaalista School of Rock)

"Anne-Mari Alaspää on taitava roolissaan rehtorina. Alaspään lauluosuudet saa kyyneleet valumaan ja hänen roolihahmonsa kautta, yleisössä pystyy samaistumaan hahmon kipupisteisiin. Alaspää näyttelee taitavasti, lapsitähdet huomioon ottaen upeasti läpi musikaalin."

Vuoden näyttelijä (puhenäytelmä, päärooli)

Ella Mettänen (40,8% äänistä)

(roolistaan näytelmässä Taru Sormusten herrasta)

Rakastetun Frodo-hobitin roolin Tampereen Teatterin, Tampere Filharmonian ja Tampere-talon suurtuotannossa Taru Sormusten herrasta tehnyt Ella Mettänen on katsojien mielestä ansainnut Vuoden näytelmäpäärooli-tittelin, ja hänen onnistunut roolityönsä on saanut paljon kehuja. Niin musikaaleissa kuin näytelmissä vuosien varrella nähty Mettänen on Frodon roolin lisäksi esiintynyt viime vuonna KOM-teatterin Putoavat linnut-näytelmässä. Tänä keväänä hän on kertojan roolissa Tampere Filharmonian koko perheen Kuinkas sitten kävikään?-konsertissa.

Äänestäjien perusteluja:

"Hieno näyttelijä ja ihminen!"

"Mettänen tuntui löytävän jokaiseen kohtaukseen juuri oikean sävyn."

"Ella Mettänen toi Frodon hahmon loistavasti lavalle! Olemus oli juuri niinkuin kuuluisikin, pieni pilke silmäkulmassa kaiken keskellä."

"Mettänen herätti hahmon todella eloon ja tunteet välittyivät vahvasti katsomoon."

"Äärettömän suuri työ mutta sitäkin suurempi onnistuminen!"

Santeri Niskanen 37,1% äänistä (näytelmästä Kuolleista herännyt)

"Santerin näyttelijäntaiteesta olen pitänyt siitä asti, kun olen hänet ensi kertaa nähnyt Koljonvirta teatterissa. Hänen ilmeillä ilmaisu ja gestiikka on äärimmäisen mielekästä seurattavaa ja paikoin suupieliä ylös nostattavaa. Santeri tekee eri taitavasti roolin kuin roolin ja nyt oli varsin ilahduttavaa nähdä hänet pääroolissa kaupunginteatterin lavalla. Santeri jos kuka sopi Jönni Lumperin rooliin tähän vauhdikkaaseen näytelmään!"

Niki Rautén 22,1% äänistä (näytelmästä Tiranan sydän)

"Upea roolisuoritus Tiranan sydän -näytelmässä. Tosin tämä ei ole mikään ihme, sillä on aivan sama minkä roolin hän tekee, niin priimaa tulee joka tapauksessa!"

Vuoden näyttelijä (puhenäytelmä, sivurooli)

Sanna Majuri (42,8% äänistä)

(roolistaan näytelmässä Veljeni Leijonamieli)

Sofian roolin Helsingin kaupunginteatterin Veljeni Leijonamieli-näytelmässä tekevä Sanna Majuri saa katsojilta kiitosta kauniista roolistaan, ja ansaitsee siitä Vuoden näytelmäsivurooli-palkinnon. Monista musikaaleista, näytelmistä ja luetuista äänikirjoista tuttu Majuri on viime vuonna nähty Veljeni Leijonamielen lisäksi muun muassa Rakas Evan Hansen- ja Dancer in the Dark-musikaaleissa. Keväällä Majurin voi nähdä Veljeni Leijonamielessä sekä näytelmässä Sinun, Margot.

Äänestäjien perusteluja:

"Mieluinen."

"Veljeni Leijonamieli oli koskettava ja kauniilla tavalla sydäntä särkevä esitys. Sanna Majurin roolityöskentely tukee tarinan kulkua hienosti."

"Ihana näyttelijä!"

"Teki hyvää työtä roolissaan ja aina on kiva nähdä hänet lavalla."

Katariina Lantto 29% äänistä (näytelmästä Kuolleista herännyt)

"Loistava roolissaan!"

Heidi Herala 28,2% äänistä (näytelmästä Ilon aika)

"Koskettava ja kepeä samanaikaisesti."

Teatterinnan erityismaininnat!

Tuttuun tapaan jaan jälleen myös Teatterinnan erityismaininnat. En itse ehdota tai äänestä voittajia, vaan haluan sen sijaan jakaa maininnat niille teattereille, esityksille ja näyttelijöille, jotka ovat tehneet minuun isoimman vaikutuksen, tuoneet eniten iloa, saaneet ajatukset hyrräämään, tai muuten vain olleet niin hyviä, että tahdon ne nostaa esille.

Vuoden teatteri

& Espoon teatteri

Espoon teatteriin on aina ihana mennä, sillä teatteritila itsessään on lämmin, viihtyisä ja kotoisa, ja henkilökunta se vasta lämmintä ja ystävällistä onkin. & tarjoilee tosi monipuolista ohjelmistoa, sekä omaa tuotantoa että vierailuja, ja vaikka meikä on aika harvoin tässä teatterissa käynyt, on jokainen vierailukerta ollut tosi onnistunut. Minna Craucher-musikaalin myötä tie vei viime vuonna Espooseen kahdesti, ja tämä musikaalikantaesitys oli aivan upea. Korkeatasoista, kiinnostavaa ja taiteellisesti tinkimätöntä teatteria tekevä & on juuri sellainen teatteri, jonka ohjelmistojulkaisuja odottaa mielenkiinnolla, ja jonne mennessään tuntee itsensä tervetulleeksi heti ovella. Myös yleisötapahtumat, kuten tekijähaastattelut, ovat &:ssä runsaslukuisia ja kutsuvia.

Vuoden musikaali

Bonnie & Clyde – Samppalinnan kesäteatteri

Tämä nyt ei ole kellekään yllätys, mutta jos on, niin tässä pieni aikahyppy viime kesään: meikä katsoi Bonnien & Clyden kuudesti, ja rakastui tähän Samppiksen versioon täysin. Tästä Bonniesta & Clydesta tuli minulle yksi tärkeimmistä koskaan näkemistäni esityksistä, ja vaikka olinkin ihastunut musikaaliin jo aiemmin Lontoossa, en osannut arvata, että hahmot ja tarina pääsisivät näin lähelle sydäntäni. Paitsi että musikaali oli tunnetasolla tosi vahvasti tehty ja minulle yksi vuoden merkityksellisimmistä jutuista, oli se myös taiteellisesti kovatasoinen ja viimeistä yksityiskohtaa myöten hiottu juuri Samppalinnan maisemiin sopivaksi. Käsittämättömän upeaa työtä kaikilla osa-alueilla, parasta mitä olen Samppiksessa nähnyt. En tiedä, voiko mikään esitys koskaan olla oikeasti täydellinen, mutta mitä useammin tämän Samppalinnan Bonnieta & Clyden katsoin, sitä täydellisemmältä produktio näytti, kuulosti ja tuntui. Jos minulle nyt annettaisiin aikakone, se ylikuumenisi siitä määrästä matkoja, jotka tekisin Samppalinnanmäelle ja kesään 2024.

Vuoden puhenäytelmä

Uuteen nousuun – Q-teatteri

Uuteen nousuun oli yksi viime vuoden ehdottomista kohokohdista, aivan timanttinen teksti ja esitys. Tämä oli hauska, kauhea, kaunis, kipeä, yllättävä ja vaikuttava esitys, jonka liput ansaitusti vietiin käsistä. Koko tekijäporukka onnistui osa-alueillaan, ja näin hienoa teatteria oli suuri ilo nähdä. Tekniikka ja taiteellisuus olivat saumattomasti yhteistyössä, ja tätä esitystä katsoessa pääsi kyllä monenlaisiin tunnelmiin niin tarinan kuin sen kerrontatapojen kautta. Miten loistavia kohtauksia, joista moni jäi lähtemättömästi mieleen!

Vuoden kesäteatteriesitys

Heathers – Teatteriyhdistys Kulissi

Ihana, energinen, hauska ja viihdyttävä Heathers tarjoili Jyväskylässä sydämen täydeltä iloa. Mikä kulttuuriteko Kulissilta tuoda tämä nuorisokulttimusikaali vihdoinkin Suomeen. Ja millä tavalla! Taitavaa tykittelyä niin näyttelijöiden kuin bändin osalta, onnistunut lavastus ja puvustus, ja täysin Heathersin henkeä syleilevä toteutus. Yksi kesän kohokohtia, ennakkoluuloton ja ammattitaitoinen musikaali, josta ei puuttunut sen enempää mustaa huumoria kuin lavalta katsomoon huokunutta esiintymisen iloa.

Vuoden tanssiesitys

Silence – Helsinki Dance Company, Kinetic Orchestra & Tanssiteatteri Minimi

Tänä(kin) vuonna jäi meikän tanssiteatterireissut aika vähään (mutta oli useampi kuin yksi!), mutta vaikka olisin enemmänkin käynyt, niin luulen että Silence olisi silti saanut tämän maininnan. Tyylikäs, vauhdikas, tarkka, lumoava ja hengästyttävä kokonaisuus, jonka koreografinen monipuolisuus, liikekielen vivahteikkuus ja esiintyjien energia veivät täysin mukanaan. Tässä oli taidetta, iloa, fyysisyyttä, vakavuutta ja leikkisyyttä. Tosi mainio, taitavasti rakennettu kokonaisuus.

Vuoden kotimainen kantaesitys

Minna Craucher – & Espoon teatteri

Sähäkkä, tyylikäs, rokkaava, koskettava ja energinen uusi musikaali, jossa toimi kaikki. Kuuden näyttelijän saumaton yhteistyö lavalla näytellen, laulaen ja soittaen toimi erinomaisesti, vitsi mitä talentteja jokainen! Tuntemattomaksi jääneen historiallisen henkilön herättäminen eloon toi katsojien eteen melkoisen tunteiden vuoristoradan, ja modernilla otteella kirjoitettu, sävelletty ja visuaalisesti toteutettu esitys oli musiikkiteatteria parhaimmillaan. Hienoja ratkaisuja niin ohjauksellisesti, musiikillisesti kuin tekstillisesti, tarkasti toteutettu teatteritimantti oli tämä.

Vuoden näyttelijä, musikaali (päärooli)

Martti Manninen (Moulin Rouge!) ja Karlo Haapiainen & Marketta Tikkanen (Bonnie & Clyde)

Moulin Rougen Christianin rooliin on tosi vaikea kuvitella ketään muuta kuin Martti Mannista. Arvasin jo ennen kuin musikaalin näyttelijät julkaistiin, että hänen on oltava se, joka Christianin saappaisiin hyppää, ja niinhän Manninen teki. Ja millä tyylillä! On kyllä sellainen laulutaito, näyttelijäntyön hienovireisyys, komediantaju ja suurten tunteiden tulkinta suotu yhdelle ihmiselle, ettei voi kuin ihailla. Manninen on ottanut hahmonsa omakseen sydän auki, ja se näkyy, sillä Christianin tarina koskettaa aidosti ja vaivattomasti.

Karlo Haapiainen ja Marketta Tikkanen Clyden ja Bonnien roolissa ansaitsevat erityismaininnan nimenomaan kaksikkona, sillä tämä pääparin roolitus lienee yksi parhaista, joita tämän musikaalin kohdalla on missään koskaan tehty. Miten upeasti Haapiainen ja Tikkanen herättivätkään eloon nämä kaksi nuorta elämän kolhimaa rikollista, heidän kiihkeän ja suurten tunteiden värittämän rakkaustarinansa ja leiskuvan intohimon ja päättäväisyyden! Haapiaisen ja Tikkasen kohdalla sain seurata heidän roolitöidensä kasvua ensi-illasta viimeiseen esitykseen saakka, ja sama väkevä, vilpitön roolityö ihastutti ihan jokaisessa näkemässäni vedossa. Vaikka roolityö oli priimaa ihan joka hetkessä, niin erityisesti näyttelijäntyöllinen tarkkuus ja monitasoisuus sekä yhteistyön luontevuus biisien aikana oli erinomaisen upeaa. Miten nyt voin koskaan tottua kehenkään muuhun näitä rooleja vetämässä!

Vuoden näyttelijä, musikaali (sivurooli)

Miko Helppi – Bonnie & Clyde

Paitsi pääroolien, sain kuuden esityksen verran seurata myös Tedin roolin tehneen Miko Helpin roolityötä Bonniessa & Clydessa. Minulle aiemmin etäiseksi jäänyt hahmo kasvoi Helpin käsissä kokonaiseksi ihmiseksi, jolla on tärkeä rooli niin tarinassa kuin suhteessa muihin hahmoihin ja heidän kohtaloihinsa. Helppi antoi Tedille tilaa tuntea ja käydä asioita läpi, ja erityisesti hänen tapansa käsitellä Tedin ristiriitaisia tunteita, ääripäitä rakkautta ja vihaa, ja tämän asemaa lainvalvojana rakastamansa naisen perässä teki vaikutuksen.

Vuoden näyttelijä, puhenäytelmä (päärooli)

Niki Rautén – Tiranan sydän

Rautén tekee roolinsa aina hienosti, eikä Bujarin rooli ole poikkeus. Tämä on ehkä monitasoisin ja monimutkaisin roolihahmo, jona olen Rauténin nähnyt, ja kylläpä hänen roolityönsä meni syvälle. Rautén teki todella hienovireisen roolin, hän tavoitti väkevästi kaiken sen, mitä Bujar käy läpi, eikä päästänyt roolihahmoaan helpolla, vaikka koko ajan olikin tämän puolella. Bujarin rooli on iso, hän on lavalla tosi paljon, ja käy myös läpi tosi paljon. Rautén kantoi roolinsa varmoin ottein, ja hänet tässä roolissa nähtyäni on vaikea enää ketään muuta siihen kuvitella. Niin kaunis, haikea, inhimillinen ja ristiriitainen roolityö.

Vuoden näyttelijä, puhenäytelmä (sivurooli)

Ella Lahdenmäki – Thelma ja Loviisa

Lahden kaupunginteatterin hieno ja ajatuksia herättävä Thelma ja Loviisa on täynnä naisenergiaa, ja varsinkin Ella Lahdenmäen roolityö Luciana puhutteli minua. Hänellä on kohtauksiinsa hieno ote, taito tulkita sekä draamaa että komediaa, ja lavalla vahva läsnäolo. Lahdenmäki puhaltaa roolityöhönsä lämpöä ja asennetta, ja on ilmeikäs, taitava näyttelijä.

Kuvien tiedot:

Vuoden teatteri © ?
Vuoden musikaali © Otto-Ville Väätäinen
Vuoden puhenäytelmä © Heikki Sarkala
Vuoden kesäteatteriesitys © Miia Lahtinen
Vuoden tanssiesitys © Mikki Kunttu
Vuoden kotimainen kantaesitys © Heikki Sarkala
Vuoden näyttelijä, musikaali, päärooli © Otto-Ville Väätäinen
Vuoden näyttelijä, musikaali, sivurooli © Otto-Ville Väätäinen
Vuoden näyttelijä, puhenäytelmä, päärooli © Mikko Karsisto
Vuoden näyttelijä, puhenäytelmä, sivurooli © Otto-Ville Väätäinen
Teatterinnan erityismaininnat © ? / Otto-Ville Väätäinen / Pate Pesonius / Riku Montonen / Petra Kuha / Darina Rodionova / Otto-Ville Väätäinen / Otto-Ville Väätäinen / Otto-Ville Väätäinen / Otto-Ville Väätäinen / Mitro Härkönen

Teatterinna-palkinto 2026: Ehdotusten jättäminen alkaa 1.1.2026. Ja ensi vuonnahan palkinnot jaetaan jo viidettä kertaa!