Rikkomaton @ TTT-klubi

kuvat © Kari Sunnari

Näin Rikkomattoman 28.3.

Herätyskristillisessä yhteisössä kasvanut Sebastian (Oskari Jauhiainen) haaveilee saarnaajan urasta ja siitä, että hänestä tulee yhtä karismaattinen ja arvostettu kuin isästään Mikaelista (Jaakko Wuolijoki). Sebastianin paras ystävä Melinda (Sara Soikkeli) on uskoon tullessaan löytänyt seurakunnasta myös perheen, joka on turvallisempi kuin kotona on koskaan ollut. Pian kuusitoista täyttävät nuoret intoilevat tulevasta kasteestaan ja suunnittelevat tulevaisuuttaan. Kun lähetystyössä ollut Joosua (Pekko Hirvonen) palaa perheensä kanssa kotipaikkakunnalle, kaikki seurakunnan nuorista mummoihin ovat innoissaan. Sebastianille Joosuan paluu merkitsee paitsi lapsuuden parhaan leikkikaverin, myös selvittämättömien tunteiden paluuta. Kun huomaa, ettei sovi yhteisön arvoihin, ulkopuolisuus, häpeä ja tunne siitä, että tekee väärin, iskevät vahvoina. Miten olla uskollinen itselleen ja tunteilleen, ja samaan aikaan pitää kiinni siitä, mihin on kasvanut?

Uusi kotimainen musikaali – siinä kolme sanaa, jotka saavat minut aina hymyilemään. Ja Rikkomattoman kohdalla vielä monin verroin leveämmin, sillä olen nähnyt musikaalista workshop-version viime kesänä. Silloin jo tiesin, että nyt on tulossa jotain todella hienoa, kaunista ja tärkeää. Musikaalin kehittely on edennyt workshopista black box-versioon, jossa vielä keskeneräinen, mutta jo workshop-muotoaan valmiimpi ja kokonaisen tarinan kertova musikaali esitettiin kevyellä lavastuksella ja orkesterilla. On harvinaista herkkua päästä Suomessa näkemään musikaalia sen eri vaiheissa, sillä workshop-kulttuuri on kotimaassa erilainen kuin vaikkapa Iso-Britanniassa, jossa teokset käyvät rutiininomaisemmin läpi useamman vaiheen ennen valmista versiota. Workshoppaaminen ja teoksen testaaminen ja prosessinomainen työstäminen ovat kuitenkin (näin ajattelisin) äärimmäisen hyödyllisiä tapoja kulkea polkua kohti valmista kokonaisuutta. Ja onhan se myös katsojana hienoa, kun pääsee prosessia seuraamaan ja eri työvaiheita vähän kurkistamaan sen sijaan, että aina näkisi vain sen lopullisen version. Kirjoitankin tätä postausta siis black box-version pohjalta, tiedostaen, että tämä ei ole musikaalin lopullinen muoto vaan yksi työvaiheista kohti valmista versiota. Rikkomattoman konseptin ja sävellyksen takana on Jussi Lukács, jonka omiin kokemuksiin musikaali pohjautuu. Käsikirjoittaja on Anna-Maija Ihander ja sovittaja kapellimestarina TTT-klubin esityksissä toiminut Aleksi Laukkonen. Tämän black box-version musikaalista on ohjannut Inna Tähkänen.

Rikkomaton käsittelee isoja ja tärkeitä aiheita, kuten homoutta uskonnollisessa ympäristössä ja eheytyshoitoja, sekä rakkautta, perhettä, nuoruutta, ystävyyttä ja oman paikkansa löytämistä. Musikaali on osoitus siitä, miten taide voi tarjota erinomaisen tavan käsitellä asioita. Rikkomaton avaa teemojaan tunnistettavasti ja inhimillisesti, ja kertoo tarinaa äärimmäisen taitavasti. Musikaali näyttää hyvän ja pahan ja kaiken siinä välissä ilman, että esittää asioita mustavalkoisesti. Tarina ei tee uskonnosta tai seurakuntayhteisöstä ikävää, kylmää ja torjuvaa paikkaa, vaan nostaa esiin lämmön, rakkauden ja turvan, jota usko ja yhteisö voi tarjota. Viesti siitä, miten yksinkertaisesti väärin uskonnollinen väkivalta ja eheytysterapia ovat, on kuitenkin kirkas eikä epäselväksi jää, kuka tilanteissa toimii väärin. Ja se ei ole kuusitoistavuotias nuori, joka rakastuu. Workshop-versiosta kirjoitin viime kesänä seuraavaa: "Huumoria, lämpöä, rakkautta, mustasukkaisuutta, hämmennystä, liikutusta, itsensä kanssa kamppailua, koskettavia hetkiä ja valtavasti sydäntä, sitä kaikkea Rikkomaton sisältää. Tekstin vahvuus on siinä, miten sujuvasti tarina etenee ja miten aidoilta hahmot tuntuvat. Vaikka aihe on tärkeä, raskas ja raastavakin, on musikaalissa paljon hauskoja juttuja ja sellaista rentoa meininkiä ja huumoria. Varsinkin nuorten hahmojen nuoruus tuntuu hyvin samaistuttavalta, ja heidän tekemänsä päätökset ymmärrettäviltä." Kaiken tämän toistan nyt, ja iloitsen siitä, miten paljon kaikkea tarinaan on tullut lisää, lähtien jo siitä, että musikaali esitettiin nyt kokonaisena. Workshop-versiossa esitettiin ensimmäinen puoliaika, joka jätti odottamaan sitä, miten tarina jatkuu. Olenkin malttamattomana odottanut, että saan tietää tarinasta ja hahmoista lisää.

Tarinan nuoret hahmot ovat valloittavia, samaistuttavia ja niin uskottavan teinejä, että heidän elämänsä suuria tunteita, ihmissuhteita ja asioita seuratessa väkisinkin liikuttuu. Anna-Maija Ihanderin käsikirjoitus tekee hahmoista erehtyväisiä ja vilpittömiä, nuoruuden innolla kohti uutta meneviä ja elämässään suuntaa etsiviä, ystävistään kiinni pitäviä ja itsekkäitä, rakastuneita, mustasukkaisia, ja ihmisiä. Nuorison lisäksi isossa roolissa ovat perheet, jotka on myös kirjoitettu tosi onnistuneesti. Erityisesti Sebastianin perheessä dynamiikka on aidonoloista, ja esimerkiksi ruokapöydässä tunnelma on mainio. Myös kohtaus, jossa muistellaan Sebastianin ja Joosuan leikkejä lapsena on ihan huippu kaikkine tunnelmineen ja jännitteineen. Tekstissä on aivan mahtavia oivalluksia ja yksityiskohtia, ja se on kiinni ajassa. Tiktokista löytyneet reseptit, rukouspiiristä kuvattu live, Jeesus-äpit ja -räpit ja eheytyskeinojen googlailu tuo tarinan vahvasti 2020-luvulle ja tekee sen ajankohtaisuudesta entistä selvemmän. Inna Tähkäsen ohjauksessa mennään rohkeasti syvälle tunteisiin ja niille myös annetaan tilaa. Ohjaus on herkkävireistä ja sujuvaa, niin teoksen ihastuttava huumori kuin synkemmät sävyt ja suloinen rakkaustarina nousevat lavalle tasapainossa. Monitasoinen ohjaus on napakka, mutta osaa antaa tilaa ja rauhoittua tarpeen mukaan. Energisyys ja nuoruuden into on ohjauksessa yhtä läsnä kuin tekstissäkin, ja Tähkäsen tapa tulkita tarinaa tuo näyttämölle paljon lämpöä ja iloa. Ohjaus tunnistaa tunnelman muutokset hienosti, ja luo sujuvasti myös hetkiä, joissa moni tunnetila on vahvasti läsnä samaan aikaan. Riikka Lifländerin onnistunut koreografia jäi mieleen erityisesti Peloton ja Tervetuloa helvettiin-biisien kohdalla. Koreografia ja liikekieli on läpi esityksen kohtauksiin sopivaa, ja pidin siitä, miten lakanoita käytettiin useammassa kohdassa tanssin tukena.

Ensimmäinen asia, johon Rikkomattomassa rakastuin, on sieluun saakka soiva musiikki. Lukácsin sävellykset ovat upeita, ja Aleksi Laukkonen pianossa, Camilla Azzola viulussa ja Elias Mannonen sellossa soittavat niitä kauniisti ja vahvasti. Miten upealta biisit tulevatkaan kuulostamaan kokonaisen orkesterin soittamina... Kolmen muusikon voimin soitettuina kappaleet soivat jo niin hienosti, että useampi jäi päähän soimaan, ja Laukkosen sovitukset tekevät kolmesta soittimesta kokoaan suuremmalta kuulostavan kokoonpanon. Yhden musikaalin kappaleen, Täydellistä rakkautta, pääsee kuuntelemaan ja videon katselemaan YouTubesta. Kappaleista suosikkejani ovat Peloton, Tulkoon mitä vaan, Jesus Freak, Ota tää taakka pois, Täydellistä rakkautta, Naimisiin, Tervetuloa helvettiin, Mikset sä vastaa?, Miten mä korjaan tän? ja Lennän. Eli näköjään melkeinpä kaikki kappaleet. No, tämä on juuri sellaista musikaalimusaa, josta pidän, joten ei ole yllätys, että se iskee. Peloton jäi workshop-versiosta soimaan päähän, ja muistui vahvasti mieleen heti ensisävelistä. Se on musikaalin biiseistä suurin suosikkini, valtavan kaunis sävellys ja upea koko ensemblen kappale. Jesus Freak räjäyttää pankin ja on sanoitukseltaan aivan loistava, huh mikä sisääntulo Joosualle on tämän kappaleen kautta rakennettu. Ei ihme että kaikki seurakuntamummot intoilevat! Naimisiin on riemastuttava myös, Sara Soikkeli Melindan ja Minnie Alasimi Annen roolissa esittävät sen loistavalla otteella. Tervetuloa helvettiin on aivan täyttä tykitystä, ja Luukas Sihvonen Saatanan roolissa pirullisen timanttinen. Huh heijaa sentään. Mikset sä vastaa? on ehkä musikaalin koskettavin kappale, valtavasti tunnetta lataa siihen Oskari Jauhiainen. Miten mä korjaan tän? on voimakas biisi, tässä vaiheessa vielä vähän muita lyhyempi, mutta ehkä keskeneräinen ja vielä kasvamassa valmiiseen muotoonsa, kuten koko musikaali. Lennän jäi myös workshopista mieleen ja se kosketti jälleen. Voisin kuunnella tätä musiikkia tosi tosi monta kertaa läpi, sopisi hyvin muiden suurkuluttamieni musikaali-cast recording-listojen joukkoon.

Rooleissa nähdään Tampereen Ammattikorkeakoulun musiikkiteatterilinjan opiskelijoita, jotka tuovat lavalle aimo annoksen energiaa, taitoa ja herkkyyttä. Sebastianina nähtävä Oskari Jauhiainen on roolityössään avoin ja herkkä, ja tuo valtavan hienosti lavalle kaiken sen, mitä Sebastian tarinan aikana käy läpi. Jauhiaisen roolityössä on vaivattomuutta, jonka kautta roolihahmosta rakentuu sujuvasti kokonainen, monitasoinen kuva. Sebastian on samaistuttava ja helposti pidettävä päähenkilö, hänessä on kiinnostavuutta ja särmää sekä ihailtavaa rohkeutta. Pidän Sebastianista hahmona kovasti, hänen kasvutarinansa on koskettava ja puhutteleva, mutta hahmo ei määrity pelkästään sen kautta, vaan hänessä on niin kovin paljon muutakin, kuten ihmisissä yleensäkin on. Jauhiainen tekee roolinsa sydämellisesti ja lämmöllä, hänen tekemistään on ilo katsoa. Pekko Hirvonen Joosuana saa käsiinsä yhtä kiinnostavan hahmokaaren kuin Sebastianilla on, vain toisenlaisen. Joosua on tosi cool ja rento hahmo, hänessä on herkkyyttä ja epävarmuutta eri tavalla kuin Sebastianissa, ja se tekee pääparista toimivan. Hirvonen vetäisee Jesus Freak-biisillä sellaisen sisääntulon että oksat pois, mutta vakuuttaa vielä enemmän läsnäolollaan lavalla ja sillä, miten hienovaraisesti näyttää hahmonsa ajatukset ja tunteet. Sara Soikkeli on roolissaan tosi hyvä, hän uskaltaa tehdä selväksi, miten rakastunut Melinda Sebastianiin on, mutta tekee sen niin, että se on vain yksi hahmon ominaisuuksista. Pidän siitä, miten Soikkeli hahmoaan tulkitsee, hänen roolityössään on läsnä kaikki se, mitä Melinda on kokenut, kuten isän lähtö ja äidin poissaolevuus, sekä se, miten seurakuntayhteisöstä on löytynyt uusi perhe. Melinda on, kuten kaikki nuoret kaikkialla ja myös tässä tarinassa, epävarma, mutta myös tosi vahva. Tämän Soikkeli näyttelijäntyöllään kauniisti välittää.

Jaakko Wuolijoki Sebastianin isän Mikaelin roolissa on tosiaankin hyvin karismaattinen ja ystävällinen seurakunnan johtohahmo, eikä ole vaikea uskoa, että Sebastian ihailee isäänsä. Leppoisa ja kannustava Mikael on pojastaan ylpeä, kuuntelee tämän juttuja ja on tukena. Mitä muuta voisi lapsi vanhemmaltaan toivoa? Kun Mikael saa kuulla Sebastianin ja Joosuan suhteesta, ääni kellossa kuitenkin muuttuu. Mikael ehkä haluaakin tosissaan auttaa, mutta hän ei pääse irti siitä, miten uskoo oman uskontonsa velvoittavan toimimaan. Wuolijoki tekee ristiriitaisen roolinsa vakuuttavasti, ja mikä hienointa ja vähän surullistakin, hän säilyttää alusta loppuun Mikaelissa sen olemuksen, joka tällä on ensimmäisessä kohtauksessa. Mikael on kuka on, loppuun saakka. Vaikka omien arvojen tarkasteleminen saattaisi olla paikallaan, hän ei sitä tee (ainakaan musikaalin tarinan rajoissa). Minnie Alasimi Annen roolissa on hurmaavan päämäärätietoinen ja energinen nuori nainen, joka tietää mitä haluaa ja keksii keinot mennä tavoitteitaan kohti. Alasimi on valovoimainen esiintyjä, joka tekee roolinsa varmasti ja tavoittaa näppärästi sekä Annen päättäväisyyden että sen, miten tyttö menee kohti elämää, josta haaveilee. Anne on suoraviivainen, hauska ja itsevarma, mutta ei ärsyttävällä tavalla, kuten tämäntyyppiset hahmot joskus saattavat olla, vaan Alasimin roolityössä tunnistettavalla ja tasapainoisella tavalla esitettynä. Annessa on myös ilahduttavaa komiikkaa!

Eveliina Nevala Sebastianin äidin Hannan roolissa, Viljami Rosvall Joosuan isänä Jarnona ja Nathalia Hyvärinen Kanerva Joosuan äitinä Saarana tekevät kaikki onnistunutta työtä. Nevalan esittämä Miten mä korjaan tän? käy sydämeen, ja hänen roolityössään on hienoa rauhaa. Rosvall on erinomainen varsinkin komediallisissa hetkissä, ja varastaa shown sipsityyppinä rukouspiirikohtauksessa. Hyvärinen Kanerva tekee varman roolin, ja mainio hetki on varsinkin se, kun hänen näyttelemänsä Saara ja Nevalan näyttelemä Hanna ovat ruokapöydässä yhdessä miestensä kanssa, ja jakavat tietäväisiä katseita toistensa kanssa miesten intoillessa vanhoja hyviä aikoja muistellessaan. Luukas Sihvosen Saatanan jo mainitsinkin, mutta voi että sentään miten tämä roolityö ja ylipäätään helvettipainajainen ilahdutti ja riemastutti. Upea. Koko muu ensemble tekee hienoa työtä ja on valloittavan energinen, taitava ja upeasti läsnä esityksessä ja tarinassa. TAMKin musiikkiteatteriopiskelijat ovat olleet yhteistyössä workshoppaamassa Rikkomatonta keväästä 2023 saakka, ja yhteistyö lienee varsin hedelmällistä niin musikaalin taiteelliselle työryhmälle kuin musateatteriopiskelijoille. Pisteet siis heille, jotka ovat keksineet tämän yhteistyön aloittaa, hieno tapa tehdä musikaalia. On aina kiva nähdä vielä koulussa olevia esiintyjiä lavalla, ja Rikkomattomassa nähtyjen nuorten lahjakkuuksien seuraavia roolitöitä odotan innolla. Taitavia, tarkkanäköisiä ja energisiä tulevia musiikkiteatteriammattilaisia koko porukka.

Rikkomaton on hieno, hieno musikaali, ja tunnen itseni etuoikeutetuksi, kun olen jo kahteen kertaan saanut ihailla sitä. Kokonaisuus ja tarina on kasassa jo erinomaisesti, vaikka teos ei vielä lopullisessa muodossaan olekaan. Ensimmäinen puoliaika alkaa mielestäni olla jo mainiossa vaiheessa, toisessa puoliskossa on vielä vähän epätasaisuutta kohtausten rytmityksen ja osan kappaleista kohdalla. Keskeneräisyys kuitenkin kuuluu työvaiheeseen, eikä se katsomiskokemusta haittaa ollenkaan. Viihdyin katsomossa loistavasti, liikutuin, nauroin ja ihailin. Tarinassa, hahmoissa ja kohtauksissa on monta todella toimivaa yksityiskohtaa ja toinen toistaan mainiompia juttuja, joita kaikkia en voi tähän listailla, ettei postaus veny venymistään. Joitakin suosikkijuttujani mainitakseni tässä kuitenkin epätäydellinen lista asioista, joista Rikkomattomassa eniten pidän: huumori ja vitsit, erityisesti tilannekomiikka ja one linerit. Rukouspiiri koulussa, Sebastianin Joona valaan vatsassa-tarina ja sipsien syöminen. Annen somepersoona. Keskustelu perunoista, autoista ja Raamatusta. Sebastianin ja Joosuan lapsuuden muistelu ja vanhempien suorittama teinien hyväntahtoinen nolaaminen kavereidensa edessä. Naimisiin-biisin sanoitus. Sebastian ja Joosua Rakkausmontaasin aikana, sienimetsällä ja lumisodassa. "Haluaisin naimisiin pastorin pojan kanssa." "Sama." Saatana. Suloisuus, synkkyys, riemu ja suru. Rohkeus. Pelottoman käyttö Finaalissa ja lyriikoiden muutos siinä. Loppuratkaisu. Ja moni moni muu juttu, mutta mennään tällä erää näillä. Vaan sanokaa minun vielä tähän loppuun sanoneen, että Rikkomaton tulee vielä valloittamaan isoja lavoja. Sen tämä musikaali todella ansaitsee.

Näin esityksen kutsuvieraana, suurkiitos Rikkomaton-työryhmä!