kuvat © Kapina Oy |
Näin Fannyn ja Alexanderin 17.3.
Ekdahlien värikkään suvun nuorimmat jäsenet, Alexander (Mikko Hyypiö) ja tämän pikkusisko Fanny (Lotta Leistola) ovat saaneet kasvaa kodissa, jossa tunteet ovat suuria, mielikuvitus leiskuvaa ja rakkaus, intohimo ja kiihkeys arkipäivää. Teatteria pyörittävien vanhempiensa Emilien (Lotta Häkkinen) ja Oscarin (Ari Toropainen) hellässä huomassa lapset ovat varttuneet rohkeiksi ja kaikesta kiinnostuneiksi, uteliaiksi ja elämäniloisiksi. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun Oscar-isä kuolee. Äidin uuden avioliiton myötä tuttu koti vaihtuu piispankartanoon ja lämmin muisto isästä isäpuolen, piispa Edward Vergeruksen (Juha Kalliolahti), kylmään, ankaraan kuriin. Kun kaikki toivo vähitellen katoaa, mitataan sekä rohkeutta että uskoa niin tulevaisuuteen kuin siihen, että myös epätoivoisimmista tilanteesta voi päästä pois.
Jälleen hatunnosto Järvenpään Teatterille, jossa ei tosiaan arkailla tarttua isoihin tarinoihin ja vaativiin näytelmiin! Näin Ingmar Bergmanin perhesaagan Fannyn ja Alexanderin Helsingin kaupunginteatterin jylhänä tuotantona parisen vuotta sitten, ja tässä Järvenpään versiossa on käytössä sama Paavo Westerbergin dramatisointi kuin HKT:llä. Siitä tarinan on Järvenpään Teatteriin oivasti sovittanut ja ohjannut Heini Tola. Tolan ohjaus on harkittu ja varma, hän onnistuu nostamaan tarinan kaikista pää- ja sivujuonista pinnalle tärkeimmät asiat ja tuomaan niihin latausta. Fanny ja Alexander on tarina, jossa julmuus ja lämpö, vaara ja turva, onnellisuus ja toivottomuus sekä mielikuvitus ja käytännöllisyys esiintyvät rinnakkaisina, samaan aikaan mahdollisina ja mahdottomina tapoina olla ja elää. Tolan ohjauksessa nämä kaikki näkyvät ja tuntuvat. Välillä fokus hieman harhautuu ja kohtauksen jännite rakoilee, mutta nämä pienet hetket eivät kokonaisuutta horjuta. Ia Ensterän tyylikäs skenografia kommentoi tarinan tunnelmaa ja syventää kohtausten tehoa yhdessä Mirkka Saaren onnistuneen valosuunnittelun kanssa. Lavastus toimii oikein hyvin tilan kuin tilan luomisessa, ja symmetrinen asetelma hivelee silmiä. Puvustuksessa tehdään selkeä ero Ekdahlien ja piispankartanon välille, kun värikäs, räiskyvä tyyli vaihtuu harmaaseen ja hillittyyn. Samanlainen ratkaisu jäi kirkkaasti mieleen HKT:n versiosta, ja toimii jälleen erinomaisesti. Värien katoaminen ei alleviivaa tunnelmaeroa, vaan on luonteva keino sen näkyväksi tuomiseen. Videoprojisoinnit toimivat pääosin mainiosti, yhdessä kohtauksessa vähän pohdin projisointien tarpeellisuutta, mutta muissa ne ovat iso osa onnistunutta kokonaisuutta. Salla Markkasen äänisuunnittelu ja musiikki aistivat ja luovat tunnelmaa hienosti, erityisesti synkimpien kohtausten äänisuunnittelu sekä musiikin käyttö niissä on varsin onnistunutta.
Nimirooleissa nähtävät Lotta Leistola ja Mikko Hyypiö hyppäävät sujuvasti sisarusten rooleihin. Isoveljeään ihaileva pikkusisko Fanny on Leistolan näyttelemänä tarkkaavainen ja fiksu, taitava seuraamaan tilanteita. Leistolan roolityössä on varmuutta, hän rakentaa roolinsa herkästi ja tuo Fannyyn hienosti periksiantamattomuutta ja voimaa. Fanny on samaan aikaan leikkisä ja huoleton lapsi, mutta varsinkin äitinsä uuden avioliiton myötä hän siirtyy ikäänkuin valmiustilaan. Leistola näyttelee tämän tosi taitavasti, näyttelijäntyössä on yksityiskohtia, jotka syventävät hahmon tarinaa onnistuneesti. Mikko Hyypiön Alexander on valloittava, kekseliäs ja rohkea poika, joka on saanut kasvaa perheessä, jossa hänen vilkas mielikuvituksensa on rikkaus. Kun Alexander sitten joutuu aivan erilaiseen ympäristöön, oman persoonan tukahduttaminen toisten mielivaltaisten käskyjen edessä ei ole yksinkertaista. Hyypiö näyttelee vaikuttavasti sen, miten Alexanderin tahto piispan edessä vähitellen murentuu. On sydäntäsärkevää, kun Alexander lopulta tekee ja sanoo, mitä Edward käskee, mutta minkä poika mahdottoman vastustajan edessä voi? Tosi hieno ja koskettava rooli! Lotta Häkkinen on loistava Emilie. Emilien romahdus ja raastava itku Oscarin kuoleman jälkeen on minulle yksi tarinan merkityksellisimpiä hetkiä, ja Häkkisen roolityö menee tässä hetkessä syvälle. Hän on hyvin tarkka näyttelemään tunteita myös muuten, ja vivahteikas näyttelijäntyö rakentaa Emiliestä monitasoisen kuvan. Häkkinen tuo Emilien tarinan monet käänteet, onnet ja vastoinkäymiset lavalle luontevalla otteella, inhimillisesti ja ymmärrettävästi. Juha Kalliolahti tekee piispa Edward Vergeruksen roolissa varmaa työtä, erittäin kylmäävä ja hieno rooli. Hänen korkea-arvoisuutensa ei tosiaan saarnaa Herran rakkautta ja lempeyttä, vaan otteet ovat kovat ja kuri ja järjestys elämässä tärkeintä. Kalliolahden roolityössä on mainiosti koko ajan vaaran tuntua, syvälle haudattua räjähdysherkkyyttä, jonka Kalliolahti sitoo rooliinsa vaivattomasti. Piispan ja Alexanderin väliset kohtaukset ovat latautuneita ja jäänite, joka piispankartanossa rätisee, on käsinkosketeltava.
Ekdahlin perheen meininki on minulle yksi esityksen parhaita juttuja, tämä räiskyvä joukko ihmisiä rakastaa, riitelee ja on aina toistensa puolella. Stalla Wnuk suvun matriarkkana on ihastuttavan melankolinen ja lämmin, tarvittaessa hyvinkin jämäkkä vanha rouva. Ari Toropaisen lempeä ja hassutteleva Oscar on lapsilleen mitä ihanin isä, ja intohimoisen teatterimiehen ystävällisyys ja kiltteys Edwardin julmuutta vastaan katsottuna muodostaa rajun kuvan kahdesta erilaisesta tavasta kohdella kanssaihmisiä. Make Häkkinen Gustenina on, kuten kaikki Ekdahlit enemmän tai vähemmän ovat, kiihkeä sielu. Häkkinen tekee roolinsa onnistuneella otteella, hän tuo Gustenin hahmoon hyvää sydäntä ja luotettavuutta. Samaa on Sami Karppisen näooärästi näyttelemässä Carlissa, joka tosin osaa olla erinomaisen ilkeä sille päälle sattuessaan. Kun on tosi kyseessä, sekä Carl että Gusten kuitenkin ovat valmiita auttamaan. Annu Kajanne ja Veera Uuttu kaksoisrooleissaan, Kajanne Almana ja Blendana ja Uuttu Lydiana ja Elsana rakentavat sujuvasti kaksi erilaista roolityötä ja tuovat hahmonsa lavalla elppn toimivalla otteella. Tiina Löytynojan Maj on hurmaava, Maj on yksi suosikkihahmoistani tarinassa ja Löytynoja näyttelee häntä tosi kauniisti. Heikki Simolin kertojana toimivan Ekdahlien perheystävän, Isac Jacobin roolissa on rauhallinen ja luotettava, ymmärtäväinen mies, joka tuntee Ekdahlien perheen hyvin ja jakaa heidän kanssaan monia muistoja ja vähän salaisuuksiakin. Kahdessa roolissa nähtävät Marjut Kamppinen, Päivi Käyhkö-Isomäki ja Sara Kääriäinen tekevät kaikki sujuvaa työtä. Kamppinen jää mieleen Justiinan roolista, mainio roolityö ja hyvin rakennettu tulkinta hahmosta. Käyhkö-Isomäen tiukka Henrietta on varmoin ottein näytelty, ja Kääriäinen tuo Aronin rooliin näppärästi huumoria. Monessa roolissa taiteileva Jim Rikkinen vakuuttaa erityisesti Ismaelina ja näyttelijä Mikael Bergmanina.
Järvenpään Teatterin Fanny ja Alexander on vastakohtien teos, joka näyttää ihmiselämän kaikessa julmuudessaan ja kauneudessaan. Vaikuttava kokonaisuus rakentuu tarkkojen näyttelijänsuoritusten varaan, hienovaraisen ohjauksen nostaessa näkyviin niin ilot kuin surut, mielikuvituksen ja rohkeuden ja näitä kahlitsemaan yrittävät kurin, kylmyyden ja ankaruuden. Tyylikäs visuaalisuus antaa perhesaagalle hienot raamit. Klassikon toteutus kasvaa koskettavaksi, inhimilliseksi ja monitasoiseksi tarinaksi, joka ehtii matkan varrella naurattamaan, lämmittämään, särkemään sydämen ja antamaan uskoa siihen, että aina on toivoa paremmasta.
Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Järvenpään Teatteri!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti