lauantai 18. heinäkuuta 2020

Viikon teatterivinkit: Virtual West End LIVE


Tämän viikon vinkkinä on jokavuotinen West End LIVE-tapahtuma, joka perinteisesti on järjestetty Lontoossa kymmenille tuhansille ihmisille, mutta joka tänä vuonna siirtyi virtuaaliseen muotoon koronapandemian vuoksi. Pari vuotta sitten olin itse paikalla Lontoossa samaan aikaan kun tapahtuma järjestettiin, ja täytyy kyllä sanoa, että viikonloppu oli musikaalifanin parasta aikaa. Tänäkin vuonna olisi Lontoonreissu sattunut samalle viikonlopulle, mutta se jäi välistä ja muuttui virtuaalisten esiintymisten ihasteluun ja edellisten vuosien muisteluun. Nämä Virtual West End LIVE-videot ovat tosin oikein mainioita ja täynnä energiaa ja iloa, joten hyvälle tuulelle tulee myös näin. Suosittelen virtuaalisen tapahtuman lisäksi tutustumaan livetapahtumaankin, sekä vanhoja videoita katsomalla että mahdollisesti vierailemalla joskus tulevaisuudessa paikan päällä. Tämä kannataa kyllä kokea, tunnelma oli ainakin vuoden 2018 tapahtumassa mahtava ja esitykset loistavia.

Official London Theatre-sivusto tarjoaa kuitenkin West End LIVE-tunnelmaa nettisivuillaan, sieltä löytyvät muun muassa Mamma Mia! ja Come From Away-musikaalien virtuaaliset esitykset, parhaita paloja menneiltä vuosilta sekä musikaalivisailuja. Esitykset löytyvät myös YouTubesta, OfficialLondonTheatre-kanavalta, lisäksi siellä on paljon videoita menneiden vuosien esityksistä.

Six-musikaalin esitys, loput videot löytyvät YoTubesta OfficialLondonTheatre-kanavalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti