lauantai 19. elokuuta 2017

Risto Räppääjä ja villi kone @ Taivallahden kesäteatteri

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Taivallahden kesäteatteri!
kuvat © Taivallahden kesäteatteri
Risto Räppääjä ja villi kone valloittavat Taivallahden kesäteatterissa 30.8. asti.

Rauha-täti (Birgitta Taussi) on huolissaan, kun kaikki nuoret ovat kuulemma Messengerissä vai mikä Kissingeri se nyt oli ja Risto (Valtteri Gunev) ei siellä vielä ole. Niinpä Rauha hankkii Ristolle tietokoneen ja on varma, että runojahan se poika siellä huoneessaan rustaa, kun kerran viihtyy omissa oloissaan. Vähän toisenlainen meno kyllä Ristolla on. Naapurin Nelliä (Kreetta Kiviniemi) suututtaa kun Risto ei tahdo lähteä hänen kanssaan uimaan tai aikaa viettämään. Tämäpä ei kuitenkaan haittaa, sillä teinitähti-laulajapoika Ville Pyry (Pietari Panula) ihastuttaa niin Nelliä kuin muitakin fanityttöjään. Rauha-tätiä taas ihastuttaa herra Lindberg (Taneli Läykki).

Tässä oli juuri oikeanlaista menoa ja meininkiä, joka upposi varsinkin yleisössä esitystä ihastelleisiin lapsikatsojiin sekä myös minuun ja varmasti muuhunkin vähän vanhempaan katsojakuntaan. Laulua oli paljon, tanssia myös, ja lavalla tapahtui koko ajan. Hahmoista oli helppo pitää ja esityksen huumori sai sekä lapset että aikuiset nauramaan. Lavastus toimi hyvin ja hyvin mahtuivat samalle lavalle sekä tukkilaiset että Riston tyypit.

Olen nähnyt ehkä yhden tai kaksi Risto Räppääjä-leffaa enkä yhtään tiedä, mitä kaikkea Ristolle ja muille onkaan tapahtunut, mutta juonta oli helppo seurata kun periaatteessa tiesi ketä nämä tyypit ovat. Ja vaikka ei olisikaan tiennyt, niin tarinan kannalta oleellinen tuli nopeasti selväksi, vaikkei hahmojen aikaisempia sattumuksia tietäisikään. Juonessa riitti tapahtumia ja se kulki sujuvasti eteenpäin, hetkeksikään ei tullut tylsää ja juonenkäänteitä odotti innolla. Onneksi meikäläinen ei sentään noin innoissaan ole tietokoneista, vaikka välillä saatan jämähtää pidemmäksi aikaa ruudun ääreen.


Ville Pyryn konsertissa oli kyllä sellaista meininkiä, että se olisi voinut olla kenen tahansa (teini)tähden keikalta. Sä oot kiva (tai mikä hänen hittibiisinsä nimi onkaan) taas kuulosti vähän niiltä hiteiltä, joita radioissa aina soi. Minuun iski eniten biisin koreografia, jonka Pietari Panula hienosti tanssi muutaman kerran. Ja olipa muuten taitavia ja vauhdikkaita tanssikohtauksia muutama muukin, ilo katsella kun lavalla mennään eikä meinata. Ja volttikin heitettiin, siitä vastasi herra Lindberg.

Lavalla oleva porukka tekee hyvää työtä, Kreetta Kiviniemi ja Valtteri Gutev saavat hahmoistaan esiin monta puolta ja ovat lavalla varman ja rennon oloisia. Birgitta Taussin Rauha on sympaattinen ja hauska hahmo, jonka teknologiatietämys tai siis sen puuttuminen muistuttavat minua arkielämän Rauha-tädeistä. Taneli Läykki on mainio herra Lindberg, jonka tietokoneinnostus kruunaa hahmon onnistumisen. Pietari Panulan Ville Pyryllä riittäisi taatusti faneja oikeassakin elämässä.

Kokonaisuutena siis oikein onnistunut ja viihdyttävä, lapsiyleisö näytti olevan haltioissaan ja vieressäni istuneiden pikkukatsojien suusta kuului vähän väliä kehuja. Näyttelijöiden ääni, varsinkin lauluissa, kuului eturiville huonommin kuin viidennelle riville, josta katsoin tukkilaisia, mutta eturiviin vauhti ja energia välittyivät selvästi. Mistä tahansa katsottuna tätä on varmasti kuitenkin hauska ja mukava seurata.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti