mainos/pressilippu saatu Helsingin kaupunginteatterilta
![]() |
| kuvat © Julius Konttinen |
Näin Fretti Mercury etsii onnea-musikaalin 26.9.
Fretti Mercury (Tuomas Korkia-Aho) menee kylään ystävänsä Jänis Virtasen (Inkeri Hyvönen) luokse tärkeä kysymys mielessään: tietääkö Jänis, mistä onni löytyy? Mutta hetkinen, Jänishän tajuaa myös olevansa aivan onneton! Ei löydy onnea keittiön kaapista tai sohvatyynyjen välistä, ei kirjahyllystä eikä uunista. Mitäs ihmettä? Missä se piileksii? Kaksi onnea vailla olevaa ystävystä päättää uskaltautua seikkailuun ja lähteä selvittämään, mistä onni syntyy, missä se piilottelee, kenellä se on, ja voiko jollakulla olla liikaakin onnea? Matkallaan he kohtaavat monenlaista kulkijaa, enemmän tai vähemmän onnellisia tyyppejä, joista jokaisella on omanlaisiaan neuvoja jaettavana. Mutta kun matkaan tulee mutkia, työntävät Fretti ja Jänis vahingossa toisensa kauemmas. Pystyvätkö he löytämään onnen ihan itse? Tarvitseeko siihen sitten kuitenkin myös toista? Ja miten onnenetsintäretkeen liittyvät Pöllö Miljoona (Juha Jokela), Hiiri Äitee Rantanen (Sari Haapamäki), Jon Bon Ovi (Kai Lähdesmäki), Karitsa Mattila (Tiina Peltonen), Naula Vesala (Inka Tiitinen) tai Kettu-Masa (Sofia Hilli)?
No nyt ilotellaan! Voi että mikä aivan ihana, leikkisä, päätön ja suloinen musikaali tämä, hurjasti tunteita ja tunnelmia, ja mitkä biisit. Pidän suuressa arvossa sitä, että koko perheelle tehdään tällaista teatteria, kymmenen hengen esiintyjäjoukolla, isolla luovuudella ja paljon panostaen, sillä myös ja etenkin nuorempi yleisö ansaitsee uusia tarinoita, joissa heidän katsojuutensa tunnistetaan ja sitä arvostetaan. Fretti Mercury ei aliarvioi lasten kykyä ymmärtää, pysyä perässä, luoda yhteyksiä, huomata sävyjä tai tehdä päätelmiä, vaan on monitasoinen ja ehjä tarina, jossa menoa ja meininkiä sekä teemoja ja syvempiä oivalluksia riittää. Ja että tällainen tehdään kantaesityksenä – hurraa HKT! Miika Nousiaisen teksti ja Mariskan sanoitukset puhuttelevat eri-ikäisiä katsojia eri tavoin, ja huumorissa, viittauksissa ja sanaleikeissä on jokaiselle jotakin. Siinä missä Tunneli Jäätteenmäen "pyytämättä ja yllättäen" tapahtuneet onnenlöytymiset tai -häviämiset eivät lapsille ehkä aukea, saa (minua vanhempi) aikuisyleisö nauraa poliittisille viittauksille. Lapset (ja aikuiset) taas huvittuvat pierujen ja onnellisuuden välisistä yhteyksistä, ja nerokkaat sanalliset kiemurat saavat viihtymään itse kunkin. Tekijäporukka on vapauttanut mielikuvituksensa ja se näkyy loistavalla tavalla. Turhia rajoja ei ole, vaan kaikki on mahdollista ja kaikkea myös tarjoillaan. Kaiken revittelyn, hassuttelun ja seikkailullisen säätämisen ytimessä säilyy ihanasti ystävyyden teemat, ja toisaalta niistäkin löytyy valloittavaa ja yllättävää komediaa. Nousiaisen teksti, Mariskan sanat ja Marzi Nymanin sävellykset ovat täynnä hurmaavaa leikkiä ja oivalluksia, kielellistä ja musiikillista nokkeluutta tykitellään siihen tahtiin että hengästyttää. Jukka Nylundin ohjaus on vauhdikas ja valloittava, pitää homman kasassa ja päästää sen villiintymään. Nylundin ohjauksille tuttu tarkka ja herkkä ote tunteisiin, hahmojen sisäiseen maailmaan ja tarinan eri sävyihin näkyy myös tällaisessa huomattavasti vauhdikkaammassa, komediallisemmassa ja pöhkömmässä musikaalissa kuin mitä aiemmat näkemäni hänen ohjauksensa ovat olleet. Ja se osoittaa erinomaista kykyä nähdä iso kuva ja kertoa tarinaa, sillä täysin pitelemättömän koomisen ilotulittelun pohja on vakaa, kun se rakentuu aidoista tunteista. Siitä on sitten hyvä ponnistaa mielikuvitukselliselle seikkailulle, kun kaiken sydämellisen pöljäilyn rinnalla kulkee suloisen uskottava tarina ystävyydestä ja liikuttavat kysymykset onnesta. Vaan pöljäilylle jää yllin kyllin tilaa, ja siitä otetaan kyllä kaikki irti!
Visuaalisuudeltaan Fretti Mercury on yhtä suloinen, mielikuvituksellinen, valloittava ja hauska kuin tarinaltaankin, ja sekä lavastus ja puvustus (Aili Ojalo) että naamiointi (Ronja Nylund) leikittelevät ja toteuttavat visioita mahtavalla tavalla. Rakastin Jäniksen kotia ja sitä, että sillä pursuilee heinää joka paikasta, karvaisia kummallisia puita, jättimäistä pakastinta, yhtä jättimäistä tuulikonetta, anarkistilintujen lookkia, itse asiassa kaikkien hahmojen lookkeja, sitä miten kaikki yksityiskohdat ovat juuri oikein ja tämän tarinan maailma on täysin kohdilleen loksahtanut ja ihan omalaatuinen. Mitä oivalluksia! Kaikki on vallatonta ja kuitenkin yhteisessä linjassa, värejä, materiaaleja, inspiraatioita ja erilaisia tyylejä riittää, ja kokonaisuus on kuin sekoitus karkkikauppaa, satumaailmaa, eri aikakausia, erilaisia tarinagenrejä ja yhteen risteäviä mielikuvituksen purskahduksia. Mainitaan nyt vielä ainakin Haitaksi, Fretin korvat, koko Seiti Etsivä-kohtauksen visuaalisuus, kahden miehen orkesterin upea tyyli, kahlitsemattomana loiskuva suuri vesistö, Karitsa Mattilan puku reveal, Tunneli Jäätteenmäen olkatoppaukset ja Jon Bon Ovin kutrit. Teppo Saarisen valosuunnittelu revittelee ja riemastuttaa ja on oivallisesti tunnelmissa ja huumorin tasoissa kiinni. Ei ole näin monipuolista valomaailmaa ihan joka esityksessä, vaan nytpä on, ja valoissa riittää värejä, sävyjä, eri voimakkuuksia, sykettä, vilkkumista, spotteja ja seurantaa ja erilaisia kuvioita. Savukoneille myös pisteet, sekä kannettaville että niille, jotka savua tuprauttelevat verhojen takaa. Muutamakin ihastunut henkäisy kuului katsomosta, kun valkoista usvaa alkoi lavalle ilmaantua.
Musikaalin kahden hengen orkesterissa musisoivat Ville Myllykoski ja Timo Jurvelin, jotka heittäytyvät säveltaidetta tulkitsemaan erinomaisella meiningillä. Ihan mahtavaa, että kaksikko pääsee myös revittelemään kunnolla lavalle Pöllö Miljoonan kanssa, varsinkin, kun istumapaikalleni oikeassa reunassa ei ihan bändin paikka ylätasanteella näkynyt. Melkoinen kitarasoolo esimerkiksi kuullaan juuri Pöllön biisin aikana, ja koko esityksen ajan jos jonkinmoisen tyylistä ja rytmistä biisiä ja soittoa. Tuttu miinus tulee tällekin esitykselle siitä, ettei kappaleita ole käsiohjelmaan listattu, ja ehkä vähän pitempikin miinus nyt kun käsiohjelma on sähköinen. Sinne biisilistan saisi aika helposti mukaan. Omia suosikkejani olivat Jon Bon Ovi-biisi ja Fretin ja Jäniksen onnenetsintäreissulle innostava kappale alussa, Tessu Redfordin tarttuva renkutus, Fretin ja Jäniksen riita- ja sovintobiisit, Naula Vesalan kappale, Karitsa Mattilan oopperatykittely ja vika biisi. Musiikillisesti Fretti Mercury tarjoaa varmasti jokaiselle jotakin, sen verran monipuolisia ovat musiikkimateriaali ja kappaleiden teemat ja tunnelmat. Katrin Vaskelaisen koreografioissa riemua riittää, ja monenlaista tyyliä ja tepsutusta. Mieleen jäivät ainakin Tessu Redford tanssijoineen, hiihtosteppihiiret, anarkistilinnut loistavine ruutuineen, Pakastekalamazovin veljekset osoittelemassa kaloillaan ja viimeisen biisin koreot. Ja siis – steppiä suksilla hei!
Näyttelijät heittäytyvät herkullisiin hahmoihinsa hurmaavasti, mitä tyyppejä ja mitä tulkintoja! Lavalla nähdään viisaita, velmuja ja veikeitä hahmoja, jotka ohjaavat onnenetsintää enemmän tai vähemmän oikeaan suuntaan. Jotain perää taitaa olla yhden jos toisenkin ajatuksissa... Kun vaan ne hyvät neuvot sieltä tunnistaisi! Riemukas hahmogalleria ilahdutti aina vain uudelleen, ja niin teki sekin, kuinka ihanalla energialla näyttelijät lavalla ovat. Tuomas Korkia-Aho on ilmeikkäänä ja eläväisenä Frettinä aivan elementissään. Energinen liikekieli ja loistava tilannetaju tekevät Fretistä vastustamattoman valloittavan tyypin, ja sydämellisesti kaikkiin tunteisiin sukeltava Korkia-Aho tavoittaa hahmostaan niin rempseimmät kuin pehmoisimmat puolet. Inkeri Hyvönen tekee Jäniksen roolin suloisella yhdistelmällä suurta seikkailijaa ja vaaroja varovaa kulkijaa, joka pohtii ja heittäytyy sen mukaan, mitä uskaltaa ja mitä ei. Hyvösen tunneilmaisussa on paljon tasoja ja hän tuo hahmonsa lavalle hurmaavalla läsnäololla ja avoimuudella. Muut kuusi näyttelijää ahkeroivat jokainen melkoisen määrän hahmoja, ja ai että mitä hahmoja! Tiina Peltonen tulkitsee muun muassa niin koti-ikäväistä Poni Mitchelliä, paljon lupailevaa Tunneli Jäätteenmäkeä kuin diivailevaa Karitsa Mattilaa, ja on näyttelijäntyössään hämmästyttävän muuntautumiskykyinen ja hahmoissaan erinomaisesti sisällä. Kai Lähdesmäki on esimerkiksi Jon Bon Ovi, Tessu Redford ja Haitaksi, ja tuo jokaiseen rooliinsa ihanaa energiaa ja mainiota asennetta. Inka Tiitisen hahmoihin kuuluvat muun muassa Naula Vesala ja Kettu-Masa, ja hänen käsissään lavalle nousee hurmaavia tyyppejä. Etenkin Naula Vesalan terävä popparipersoona ihastutti. Sofia Hillin tulkitsemiin tyyppeihin kuuluvat esimerkiksi Ehkä-Kettu ja Nuudeli, ja Hilli loihtii lavalle roolitöitä oivallisella otteella. Ehkä-Kettu oli riemastuttava! Sari Haapamäen roolitöitä ovat muun muassa reipas huh hah-asenteella eteenpäin sivakoiva Hiiri Äitee Rantanen ja kaiken löytävä ja osaava, jäätävän tarkkasilmäinen Seiti Etsivä. Haapamäki ottaa rooleistaan kaiken irti, ja tuo jokaiseen onnistuneita oivalluksia. Juha Jokelan Pöllö Miljoona ottaa lavan haltuun täysillä, ja Kettu-Gether on veikeä ja valloittava. Jokela on lavalla läsnä oivalla asenteella. Koko porukka pelaa yhteen saumattomasti, ja näyttämöllä vaikuttaa olevan tosi hauskaa.
Fretti ja Jänis etsivät onnea vaikka mistä, mutta yleisössä ollaan niin hyvässä asemassa, että onnellisuutta saa suoraan lavalta, ei siis tarvitse etsiskellä yhtään! Tämä jos mikä hymyilyttää ja hyrisyttää, aina sanaleikeistä kekseliäisiin hahmoihin, monipuolisesta musasta isoihin tunteisiin, ja onnen olemuksesta elämän pienten ja suurten ilojen oivaltamiseen. Sanaleikeistä on varmaan puolet jo unohtunut ja se on ihan kamalaa, näitä herkullisia juttuja haluaisin mehustella vaikka ja kuinka. No ainakin siellä oli ihan mahtavia solvauksia, kuten "strutsin näköinen mutsi" ja "makkaran muotoinen faija" ja sitten tietty kamala luonnehdinta frettiydestä, "hilleristä kesytetty näätäeläin". Ja diivatulehdukset ja ranDomi Metsäketo, kaikki hahmojen nimet tietysti, intertekstuaaliset ja muut viittaukset, "havuja perhonen" ja niin edelleen. Aivan ihania juttuja! Vauhdikas tarina piti otteessaan isommat ja pienemmät katsojat, ja lapsiyleisön pulinaa ennen ja jälkeen esityksen – ja vähän sen aikanakin – oli hauska kuunnella. Väliajalla väännettiin Virtasta ihan kuin Jänis! Virrr-tha-neeen. Miten ihanaa, että pikkuihmiset pääsevät kokemaan tällaista teatteria, kenties ekana teatterikokemuksenaan. Pienten ihmisten iso innostus ja ihmetys ainakin tarttui, ja lapsiyleisöstä sain minäkin katsojana erilaista energiaa kuin teatterin katsomossa yleensä. Jotenkin virittyi katsomaan juttuja toisenlaisesta kulmasta, kuvittelemaan, millainen on tämä hahmo tai kohtaus sellaiselle, joka on katsomossa ihan eri ikäisenä ja eri kokemuksella kuin itse olen, ja eri tavalla tarinalle ja teatterille auki luultavasti myös. Olipa ihanaa nähdä tämä.



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti