Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos SUPER teatteri!
 |
| kuvat © Juha Peurala |
Tänään suunnattiin äidin kanssa Lahteen SUPER teatteriin katsomaan Minna Canthin Sylvi-näytelmää.
Meillä oli äidinkielen kurssilla luettavana Canthin Anna Liisa, joka oli minusta ihan hyvä mutta ei kuitenkaan jäänyt mitenkään erityisesti mieleen. Sylvistä huomasin heti samoja piirteitä, esimerkiksi samoja vuorosanoja/lauseita ja hahmojen piirteitä, mutta tarina oli mielenkiintoisempi tai sitten oli kivempi katsoa näytelmää kuin lukea se.
Orvoksi jäänyt Sylvi (Anni-Maija Koskinen) on mennyt nuorena naimisiin 18 vuotta vanhemman Akselin (Anssi Hyvönen) kanssa. Paikkakunnalle palaa Sylvin lapsuudenystävä Viktor (Petri Knuuttila), jonka kanssa lempi pian leimahtaa ja Sylvi on kahden miehen välissä. Aksel on hänen miehensä, mutta Viktor on Sylvin rakkaus. Viktorin sisko Alma (Roosa Vilèn) koettaa takoa järkeä kummankin päähän samalla kun Sylvi ja Viktor rakastuvat yhä enemmän.
Näyttämö on pieni ja siellä on lavasteena kaksi tuolia sekä pöytä. Katsomo on myös pieni, yleisö on lähellä näyttelijöitä ja tapahtumia. Se sopii tähän paremmin kuin hyvin, tuntuu kuin seuraisi vierestä jonkun tutun elämää. Ilmeet ja eleet erottaa hyvin, tunteet tulevat iholle ja hetkeksikään ei voi irrottaa katsettaan näyttämön tapahtumista. Tarina pysyy tiiviinä ja sujuvana, ei ole mitään turhia hitaita kohtia tai haparointia, vaan kaikki tehdään niin että se onnistuu.
Anni-Maija Koskinen on upea, Sylvistä tulee esiin monta puolta, rooli on herkkä ja voimakas sekä tyylikäs ja vivahteikas. Erittäin taitavasti tulkittu hahmo ja hieno roolisuoritus. Mahtavaa. Anssi Hyvösen Aksel ehtii muutamaan kertaan jo kauhistuttaa, vaikka kuinka etsin hahmosta jotain kivaa niin oli mies aika ikävä. Hyvönen tekee kuitenkin mainion roolin Akselina vaikka roolihahmo ei ollutkaan mieleeni, liian pelottava. Hyvösen toinen rooli, herra Hake, on myös hyvin tehty ja vähän jo miellyttävämpi hahmo tällä kertaa.
Viktor on minusta kiva tyyppi, vaikka vähän ehkä pelkuri tai hölmö mutta kuitenkin vaikuttaa ihan hyväntahtoiselta ja vähän väärinymmärretyltäkin jossain vaiheessa. Petri Knuuttila tekee onnistuneen roolin ja Viktorin tunteet ovat hyvin esillä. Roosa Vilènin Alma on toimiva hahmo, vähän hukassa ja turhautunut veljensä ja Sylvin rakkaudentunnustuksista. Hyvin tulkittu Alman harmitus ja huoli siitä, miten kielletty rakkaustarina päättyy.
Toivoin tälle onnellista loppua (kuten totta kai kaikille tarinoille, mitenkäs muutenkaan) mutta jäin vähän ristiriitaisiin ajatuksiin. Eihän se nyt ihan iloisesti loppunut, mutta silti jäi päällimmäiseksi hyvä fiilis näytelmän jälkeen. Vaikka esityksessä oli vähän ankeita kohtia ja kaikki toivo tuntui hetkittäin menetetyltä, jostain vain pääsi lupaus paremmasta pilkahtamaan tarinan sekaan ja kaikki kääntyi paremmin päin. Loppu jäi myös vähän auki, eihän sitä tiedä miten tarina tästä jatkui ja kuinka onnellisesti vielä kävikään.
Hieno esitys oli tämä, erittäin hyvät näyttelijät tekemässä ja kiva katsoa, oli parempi kuin odotinkaan! Vahva suositus Sylville, itse tykkäsin tästä kovasti.
Orvoksi jäänyt Sylvi (Anni-Maija Koskinen) on mennyt nuorena naimisiin 18 vuotta vanhemman Akselin (Anssi Hyvönen) kanssa. Paikkakunnalle palaa Sylvin lapsuudenystävä Viktor (Petri Knuuttila), jonka kanssa lempi pian leimahtaa ja Sylvi on kahden miehen välissä. Aksel on hänen miehensä, mutta Viktor on Sylvin rakkaus. Viktorin sisko Alma (Roosa Vilèn) koettaa takoa järkeä kummankin päähän samalla kun Sylvi ja Viktor rakastuvat yhä enemmän.
Näyttämö on pieni ja siellä on lavasteena kaksi tuolia sekä pöytä. Katsomo on myös pieni, yleisö on lähellä näyttelijöitä ja tapahtumia. Se sopii tähän paremmin kuin hyvin, tuntuu kuin seuraisi vierestä jonkun tutun elämää. Ilmeet ja eleet erottaa hyvin, tunteet tulevat iholle ja hetkeksikään ei voi irrottaa katsettaan näyttämön tapahtumista. Tarina pysyy tiiviinä ja sujuvana, ei ole mitään turhia hitaita kohtia tai haparointia, vaan kaikki tehdään niin että se onnistuu.
Anni-Maija Koskinen on upea, Sylvistä tulee esiin monta puolta, rooli on herkkä ja voimakas sekä tyylikäs ja vivahteikas. Erittäin taitavasti tulkittu hahmo ja hieno roolisuoritus. Mahtavaa. Anssi Hyvösen Aksel ehtii muutamaan kertaan jo kauhistuttaa, vaikka kuinka etsin hahmosta jotain kivaa niin oli mies aika ikävä. Hyvönen tekee kuitenkin mainion roolin Akselina vaikka roolihahmo ei ollutkaan mieleeni, liian pelottava. Hyvösen toinen rooli, herra Hake, on myös hyvin tehty ja vähän jo miellyttävämpi hahmo tällä kertaa.
Viktor on minusta kiva tyyppi, vaikka vähän ehkä pelkuri tai hölmö mutta kuitenkin vaikuttaa ihan hyväntahtoiselta ja vähän väärinymmärretyltäkin jossain vaiheessa. Petri Knuuttila tekee onnistuneen roolin ja Viktorin tunteet ovat hyvin esillä. Roosa Vilènin Alma on toimiva hahmo, vähän hukassa ja turhautunut veljensä ja Sylvin rakkaudentunnustuksista. Hyvin tulkittu Alman harmitus ja huoli siitä, miten kielletty rakkaustarina päättyy.
Toivoin tälle onnellista loppua (kuten totta kai kaikille tarinoille, mitenkäs muutenkaan) mutta jäin vähän ristiriitaisiin ajatuksiin. Eihän se nyt ihan iloisesti loppunut, mutta silti jäi päällimmäiseksi hyvä fiilis näytelmän jälkeen. Vaikka esityksessä oli vähän ankeita kohtia ja kaikki toivo tuntui hetkittäin menetetyltä, jostain vain pääsi lupaus paremmasta pilkahtamaan tarinan sekaan ja kaikki kääntyi paremmin päin. Loppu jäi myös vähän auki, eihän sitä tiedä miten tarina tästä jatkui ja kuinka onnellisesti vielä kävikään.
Hieno esitys oli tämä, erittäin hyvät näyttelijät tekemässä ja kiva katsoa, oli parempi kuin odotinkaan! Vahva suositus Sylville, itse tykkäsin tästä kovasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti