keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Cinderella

kuvat Cinderellan facebook-sivuilta
Hauskaa aprillipäivää kaikille!

Mäntsälässä alkoi muutaman päivän mittainen leffaputki, kun Story Hill Cinema alkoi näyttää kunnantalon valtuustosalissa elokuvia! Avausohjelmistoon kuuluu mm. Fast and Furious 7, Kaiken teoria sekä Cinderella - Tuhkimon tarina, jonka kävimme tänään katsomassa. Kiitokset Story Hillille, valtuustosali sopi hyvin myös leffasaliksi, vaikka kattoikkunoista tulvikin hieman valoa eivätkä penkit olleet elokuvateatteritasoa. Äänentoisto oli todella hyvää ja valkokangaskin hyvän kokoinen.

Cinderellan juoni on siis sama kuin Tuhkimossa, tämähän on näytelty, vähän nykyaikaisempi versio Disneyn piirretystä. Disneyn tuottama siis myös Cinderella. Ohjaajana toimi Kenneth Branagh ja käsikirjoituksen kirjoitti Chris Weitz


Ennen kaikkea Cinderella on todella kaunis elokuva. Piirrosversio ei ikinä ole iskenyt kovin paljoa, mutta toisin kävi tässä versiossa. Kaikki puvut, maisemat, kohtaukset ja yleisilme olivat elokuvan ajan upeita ja lähinnä jäi sellainen ihasteleva fiilis. Muutama puku tosin näytti vähän liiankin nykyaikaiselta, mutta suurin osa puvuista oli juuri sellaisia ihania prinsessamekkoja ja komeita prinssinpukuja. 

Pääosaa Ellana näytteli ihastuttava Lily James joka sopi kyllä rooliin täydellisesti. Alussa hän ei ihan vakuuttanut minua, sillä en ollut oikein kuullutkaan koko tyypistä eikä hän näyttänytkään kovin ihmeelliseltä. Leffan edetessä vakuutuin Jamesin näyttelijäntaidoista ja hän hurmasi minut kertaheitolla. Aika huikea tyyppi kyllä! Ja miten hienosti näytelty kaikki pienetkin eleet ja tunteet. Pahaa äitipuolta näytteli loistava Cate Blanchett jonka tiesinkin olevan hyvä näyttelijä. Hän tekikin hienon, eleettömän ja tyylikkään roolityön. Äitipuolen tyttäret jäivät vähän varjoon, mutta olivat tietysti mukana ja toivat lisänsä elokuvaan (heitä näyttelivät Sophie McShera ja Holliday Grainger). Prinssin roolissa nähtiin Richard Madden joka oli kyllä todella suloinen ja ihana ja näytteli hurmaavasti. Loistava kyllä, todella hyvä roolityö. Mahtava Helena Bonham Carter oli upea Haltijatarkummi, hän on aina ihastuttava ja hauska. Muitakin näyttelijöitä oli roppakaupalla, tasaisen hyvää, mahtavaa ja upeaa näyttelemistä ja jokunen loistavakin roolisuoritus mahtui mukaan.


Elokuvan puvustus ja lavastus saavat kyllä täyden kympin, oli värikästä, kaunista, herkkää ja nättiä. Kuvakulmat olivat kohtauksiin sopivia ja jäi kyllä jotenkin lempeä ja ihana ja rauhallinen tunne leffan jälkeen, ai että! Ihana! 

Oli kyllä mahtavaa katsoa Cinderellaa, kun tiesi että loppu tulee olemaan onnellinen, ei tarvinnut huolehtia siitä mitä tapahtuu. Muutaman kohtauksen toteutusta odottelin, ja hyvinhän ne oli toteutettu. Keskiyön tanssiaisista pako oli hieno, sitä odotin eniten enkä pettynyt. Myös lasikengän sovitus tanssiaisten jälkeen oli kiva kohtaus. Ainut vähän tyhmä oli siinä vaiheessa kun kurpitsaa alettiin muuttaa vaunuiksi.


Prinsessaleffoissa on aina niin, että prinsessa vaan hyppää hepan selkään ihan ilman suitsia ja satulaa ja laukkailee pitkin maita ja mantuja, ja se jos jokin on rasittavaa! Tuhkimon vielä ymmärtää, koska hän tulee muutenkin eläinten kanssa juttuun, mutta muita ei. Hei, ei se ole niin helppoa :D

Kannattaa käydä katsomassa, varsinkin jos on kauniiden pukujen ja lavastuksen ystävä, hienosti toteutettu Cinderellan kohdalla! Myöskin Disney- fanit tai prinsessa- fanit varmasti pitävät.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti