tiistai 2. joulukuuta 2014

Joululuukku 2

Esittelyssä Tähtiin kirjoitettu virhe (elokuva)


Nimi Tähtiin kirjoitettu virhe (The fault in our stars)
Ohjaaja Josh Boone
Päärooleissa Shailene Woodley, Ansel Elgort
Käsikirjoitus Scott Neustader, Michael H. Weber
Kirjailija John Green (kirja)
Kesto 2h 1min
Ikäsuositus K12
Juoni Hazel (Shailene Woodley) ja Gus (Ansel Elgort) tapaavat syöpäsairaiden tukiryhmässä. Heidän välilleen syntyy yhteys, heillä on hauskaa yhdessä ja molemmat viihtyvät toistensa seurassa. Elokuvassa seurataan Hazelin ja Gusin elämää syövän hallitessa taustalla. Käydäänpä seikkailemassa myös Amsterdamissa, maistellaan shampanjaa, lennetään ensimmäistä kertaa, koetaan sairaalareissuja, puretaan tunteita, rakastutaan, pelätään ja itketään. Elokuvaan mahtuu paljon onnea ja tunnetta sekä paljon tapahtumia.


Ihan ensimmäiseksi suosittelen kyllä Tähtiin kirjoitettua virhettä kaikille. Se on ihana. Surullinenkin, kyllä, mutta ihana.

Eniten pidän elokuvan huumorista, sekä näyttelijöistä. Monta hauskaa kohtaa, näyttelijät myös näyttelevät ne luonnollisesti, eivätkä yritä viedä hauskuutta äärimmilleen. Ansel Elgort pitää mainita erikseen, upea näyttelijä! Myös Shailene Woodley tekee hienon roolin, en tykännyt naisesta yhtään Outolintu- leffassa mutta tässä hän on mainio. Myös Elgort näyttelee outolinnussa, itseasiassa Woodleyn roolihahmon veljeä.

Luin tämän kirjanakin, mutta tällä kertaa ei leffa jäänyt kirjan varjoon. Ja tässä oli plussaa myös se, että pidin, oikeasti, päähenkilöstä. Yleensä ärsyynnyn päähenkilöihin, en tiedä miksi. 

Tähtiin kirjoitetussa virheessä kaikki tuntuu aikalailla suunnitellulta eikä mikään kohtaus ole irrallaan elokuvasta. Juoni kulkee eteenpäin sopivan rauhallisesti eikä kohtauksissa ole kiirehditty, niimpä leffaa on helppo seurata vaikka kirjaa ei olisikaan lukenut; tietää, mitä tapahtuu. Leffan loppu on aika kamala, en tykännyt koska se oli niin surullinen. Hyvin toteutettu kyllä. 

Katsokaa, katsokaa, Prismassa ja Citymarketissa ainakin on näitä hyllyssä, varmasti muuallakin ja kaikki leffavuokraamot yms. on hyviä paikkoja löytää katsomista.


Ihanaa katselukokemusta kaikille jotka tämän katsovat!

2 kommenttia:

  1. Minä en aio leffaakaan katsoa, kun en tykännyt kirjasta yhtään. Kirja ahdisti minua kauheasti. Voi olla, että voisin tykätäkin tästä elokuvasta, mutta ei silti houkuttele. Kiva kun sä olet tykännyt:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi moni on sanonut että oli ahdistava (niin kirja kuin leffakin) Leffa on aika samalla kaavalla toteutettu kuin kirjakin ja oli kyllä pari kohtausta jotka oli vähän kauheita. Onneksi tässä oli sentään iloakin mukana :)

      Poista