perjantai 5. joulukuuta 2014

Joululuukku 5

Tänään onkin vuorossa vähän niinkuin MyDay, kerron tästä päivästä muutaman kuvan kera.


Aamulla herättelin kameraa, katsoin että on muistikortit sun muut mukana ja pakkasin sen laukkuun. Vetäisin vaatteet niskaan ja söin aamupalan, sitten äiti kiharsi mun hiukset. Nakkasin loput kamat pusseihin ja lähdettiin koulua kohti.

Koulussa ensimmäisenä oli lipunnosto josta lähdettiin ysikulkueena sankarihaudoille. Siellä laskettiin seppele ja laitettiin kynttilät, sitten takaisin koululle ja vaatteiden vaihto. Sain mekon ilman taistelua, Vilman avustuksella, päälle ja olin valmis syömään. Ruuan jälkeen katsottiin Vuonna 85 elokuva ysien kesken. Leffan jälkeen vuorossa olikin itsenäisyyspäivän tanssit (yseille siis) ja sinne vei minunkin tieni. Tanssahtelin yhden valssin, teksasin ruusun ja letkiksen. Hauska koulupäivä oli, outoa ajatella että seiskalla on ihastellut ysejä jotka mekot ja puvut päällä liihottaa tapahtumasta toiseen ja nyt on itse siellä ysinä.

mekko on Haloselta
Koulun jälkeen tulin kotiin, söin ja otettiin hevoset sisälle. Sitten lähdettiin vielä keilaamaan Järvenpäähän. Keilaaminen ei ikinä ole ollut mikään mun juttu, eikä ollut nytkään. Keilausaikaa oli varattu kaksi tuntia, se oli hyvä, koska mulla sujui vasta viimeiset puoli tuntia :D Aluksi meinasin ärsyyntyä koko hommaan, typerät keilat pysyivät pystyssä kuin liimattuna eikä pallo ikinä päätynyt niiden luo. Lopulta sain kuitenkin vähän tuntumaa hommaan ja olihan se ihan mukavaa ajanvietettä. Kyllä varmasti uudelleen keilailen jos tulee tilaisuus.




Autossa matkalla kotiin kirjoittelin toiseen blogiini ja tuijottelin pimeää joulukuuta. Toivon, rukoilen ja uskon että valkoinen joulu tulee. Sen on vaan pakko tulla.

Hyvää viikonloppua, joulunodotusta ja itsenäisyyspäivää kaikille!


torstai 4. joulukuuta 2014

Joululuukku 4

Esittelyssä Viettelys 


Nimi Viettelys (Sinner)
Kirjailija Maggie Stiefvater
Ilmestymisvuosi 2014
Sivuja 348
Lukuja 53
Juoni Cole St. Clair ja Isabel Culpeper ovat joskus rakastaneet toisiaan. Nyt he kohtaavat uudelleen Los Angelesissa.  Cole on tekemässä tosi-tv:tä, Isabel opiskelee. Cole ei enää koske huumeisiin tai alkoholiin. Hän rakastaa Isabelia edelleen. Isabel ei halua että kukaan särkee hänen kuortaan. 

"Viettelys on Väristys- sarjasta tuttujen Colen ja Isabelin tarina."


»Soitin Isabelille. Sormeni tärisivät jo niin, että oli vaikea osua näppäimiin. Hänen äänensä oli yksi viileys lisää tässä hailakassa päivässä.
"Culpep-"
"Onko puoti tyhjä?"
"Cole, nyt ei -"
"Onko se tyhjä?"
Hänen oli vastattava myöntävästi, koska minä olin jo siellä. Kasvoni heijastuivat oven mustan jään peilistä, käteni painui ripaan. Minun piti painaa pää polviin, hengittää kosteaan paperipussiin, sulkeutua johonkin huoneeseen kaukana pilvistä ja maailmasta. Minun piti päästä pois kadulta.
"On. Hei, mitä -"
"Sori" sanoin ja lopetin puhelun.
Viskasin puhelimeni, lompakon ja avaimet kukkaruukkuun oven viereen. Näin ei käy. Kävi kuitenkin. Sillä hetkellä kun työnsin .blushin. oven auki, sillä hetkellä kun ilmastointi iski muutenkin viileään ihooni, kaikki oli ohi. 
Isabel seisoi vaatepöytien välissä ja tuijotti minuun. Hänen kasvonsa näyttivät jotenkin oudoilta, aivan kuin en olisi saanut selvää niiden kulmista.
Vatsaani viilsi. Ihoni repeili. Hengitykseni katkeili. En voinut kertoa Isabelille, mitä oli käynnissä, mutta ei hänelle tarvinnutkaan kertoa.
Hän sulki silmänsä, ihan vain hetkiseksi. Hän avasi silmät ja sanoi; "Ei, Cole, minä en voi -"
Mutta minä olin jo susi.«

Luin Väristys- sarjan jokunen vuosi sitten, enkä edes tiennyt että tällainen kirja oli tulossa. Bongasin Viettelyksen kirjakaupan hyllyltä ja tunnistin että se on Stiefvaterin kirja, niiden kansilla on tietty tyyli jonka olen oppinut tunnistamaan. Intoa kirjaan lisäsi se, että sen päähenkilö on COLE ST: CLAIR!! Ihan yks mun suurimpia rakkauksiani. Cole on vaan yksi ihanimpia kirjallisuuden henkilötä. 

Isabel oli erittäin ärsyttävä tuon Väristys- sarjan aikana, mutta. Mutta. Mitä ihmettä hänelle oli tapahtunut? Isabelhan oli mahtava! Kyyninen neitokainen isossa kaupungissa koulussa, josta hän ei pidä seuranaan äiti, täti ja täydellisyyttä tavoitteleva serkku. Isabel ja Cole yhdessä ovat kuin tulivuori. Lämmin, arvaamaton, voimakas ja räjähdysaltis paketti.

Viettelyksen pystyy kyllä lukemaan vaikkei olisi lukenut Väristys- sarjaa, onhan se itsenäinen jatko-osa sarjalle. Pidin tästä jopa enemmän kuin edellisistä lukemistani Stiefvaterin kirjoista, johtuen ehkä Colesta. Colen sudesta ei puhuttu paljoa, oli vain hetkiä jolloin hän tarvitsi sitä. Fantasiakirjaksi en Viettelystä sanoisi, vaikka onhan Cole ihmissusi. Sitä ei edes huomaa.

Kirjassa on juuri sopivasti kaikkea, draamaa, rakkautta, iloa, surua, kieroja, inhottavia ihmisiä ja ihania ihmisiä. Suosittelen vähän erilaisten rakkaustarinoiden lukijoille, niille jotka Väristys- sarjasta pitivät sekä myös sarkastisen, nerokkaan tyylin faneille.


keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Joululuukku 3

Esittelyssä Thor
 

Nimi Thor (Thor)
Ohjaaja Kenneth Branagh
Päärooleissa Chris Hemsworth, Natalie Portman
Käsikirjoitus Ashley Edward Miller, Zack Stentz, Don Payne
Kesto 114 minuuttia
Ikäraja K12
Juoni Asgard- nimisen maailman prinssi Thor (Chris Hemsworth) on valmis alstumaan valtaan, mutta kaiken pilaavat jääjättiläiset, jotka hyökkäävät kuninkaan linnaan kesken kaiken. Thor lähtee veljensä Lokin (Tom Hiddelston) ja sotajoukkonsa kanssa taistelemaan heitä vastaan. Jääjättiläiset ovat melkein voitolla, kun Thorin isä Odin (Anthony Hopkins) tulee ja pelastaa heidät. Thor karkotetaan ja hän joutuu asumaan maahan. Siellä hänet kohtaa avaruutta tutkiva Jane Foster (Natalie Portman). Tapahtuu kaikenlaista ja lopulta Thor on taas Thor, vasaroineen kaikkineen, ja hänellä on ihmiset pelastettavana.

 

Tykkäsin tästä paljon, vaikka supersankarit ei ole mun juttu. Chris Hemsworth on ihana (ja valittiin muuten People- lehdessä maailman seksikkäimmäksi mieheksi ) ja niin myös Tom Hiddelston varsin herkullisessa roolissaan. Visuaalisuus on huipussaan varsinkin Asgardin maailmassa. Jane Foster on vähän ärsyttävä hahmo mutta toimii kyllä leffan juonessa hyvin. Jääjättiläiset on hyvin toteutettu, niin myös kaikki Thorin vasarakohtaukset. Varsinkin silloin, kun hän on juuri saapunut Maahan ja hänen Mjölnir- vasara kaikkine supervoimineen nököttää hallituksen suojissa. Thor menee ja yrittää saada vasaransa, mutta mikä pettymys onkaan kun se ei irtoa, eikä Thor enää ole vasaransa arvoinen.

Plussaa Thorissa siis visuaalisuus, Chris Hemsworth, juonen nopea eteneminen, taistelukohtaukset, vasarakohtaukset, hyvin kuvattu ja jätti tarpeeksi kysymyksiä kakkososaan (Thor: The Dark World) 

Miinusta muutama kliseinen hahmo, oudot juonenkäänteet ja välillä se että oltiin ehkä menty helpomman kautta leffaa tehdessä.

Suosittelen kaikille supersankarifaneille, Chris Hemsworth- faneille, Marvel- faneille ja mytologiasta kiinnostuneille (vaikka Thor ja Loki eivät tässä ihan mene historian mukaan)


tiistai 2. joulukuuta 2014

Joululuukku 2

Esittelyssä Tähtiin kirjoitettu virhe (elokuva)


Nimi Tähtiin kirjoitettu virhe (The fault in our stars)
Ohjaaja Josh Boone
Päärooleissa Shailene Woodley, Ansel Elgort
Käsikirjoitus Scott Neustader, Michael H. Weber
Kirjailija John Green (kirja)
Kesto 2h 1min
Ikäsuositus K12
Juoni Hazel (Shailene Woodley) ja Gus (Ansel Elgort) tapaavat syöpäsairaiden tukiryhmässä. Heidän välilleen syntyy yhteys, heillä on hauskaa yhdessä ja molemmat viihtyvät toistensa seurassa. Elokuvassa seurataan Hazelin ja Gusin elämää syövän hallitessa taustalla. Käydäänpä seikkailemassa myös Amsterdamissa, maistellaan shampanjaa, lennetään ensimmäistä kertaa, koetaan sairaalareissuja, puretaan tunteita, rakastutaan, pelätään ja itketään. Elokuvaan mahtuu paljon onnea ja tunnetta sekä paljon tapahtumia.


Ihan ensimmäiseksi suosittelen kyllä Tähtiin kirjoitettua virhettä kaikille. Se on ihana. Surullinenkin, kyllä, mutta ihana.

Eniten pidän elokuvan huumorista, sekä näyttelijöistä. Monta hauskaa kohtaa, näyttelijät myös näyttelevät ne luonnollisesti, eivätkä yritä viedä hauskuutta äärimmilleen. Ansel Elgort pitää mainita erikseen, upea näyttelijä! Myös Shailene Woodley tekee hienon roolin, en tykännyt naisesta yhtään Outolintu- leffassa mutta tässä hän on mainio. Myös Elgort näyttelee outolinnussa, itseasiassa Woodleyn roolihahmon veljeä.

Luin tämän kirjanakin, mutta tällä kertaa ei leffa jäänyt kirjan varjoon. Ja tässä oli plussaa myös se, että pidin, oikeasti, päähenkilöstä. Yleensä ärsyynnyn päähenkilöihin, en tiedä miksi. 

Tähtiin kirjoitetussa virheessä kaikki tuntuu aikalailla suunnitellulta eikä mikään kohtaus ole irrallaan elokuvasta. Juoni kulkee eteenpäin sopivan rauhallisesti eikä kohtauksissa ole kiirehditty, niimpä leffaa on helppo seurata vaikka kirjaa ei olisikaan lukenut; tietää, mitä tapahtuu. Leffan loppu on aika kamala, en tykännyt koska se oli niin surullinen. Hyvin toteutettu kyllä. 

Katsokaa, katsokaa, Prismassa ja Citymarketissa ainakin on näitä hyllyssä, varmasti muuallakin ja kaikki leffavuokraamot yms. on hyviä paikkoja löytää katsomista.


Ihanaa katselukokemusta kaikille jotka tämän katsovat!

maanantai 1. joulukuuta 2014

Joululuukku 1

Seuraavat 24 päivää saatte nauttia joulukalenterista, joka sisältää 20 kalenteripostausta joissa esitellään jokin kirja, elokuva tms. Loput neljä ovat vähän spesiaalimpia, kuten tämä ensinmäinen. 

Tämä 1. joulukalenteripostaus sisältää kolme runoa jotka tähän illan ratoksi rustailen. Olkaa hyvät!


Ystävä 

Hymyilin ja vastasit hymyyn.
Olin tässä, nyt ja niinkuin aina.
Luulin että pidit minusta olit puolellani et ollutkaan.
Olin väärässä.

Kuulin kuiskauksesi, nimeni.
Jonkun toisen korvaan. Naurua. 
Sattui sisälle sattui sieluun.
En sanonut mitään. Hymyilin ja vastasit hymyyn.

Ihan kuin ennenkin olimme kavereita.
Näin miten katsoit kaukaa en muka huomannut.
Ivallinen hymy, en sanonut mitään, en.

Kerroitko juoruja huhuja juttuja?
Puhuitko pahaa minusta?
Mitä sanoit mitä kuulivat?
Pitääkö pelätä
jotakin?

En vastannut hymyysi.

( Sori tästä masentavasta startista mutta kun idea on pyörinyt päässä niin pitihän se purkaa sanoiksi :D )

Lumituiskis

Jäätä luistimen alla ja naurua,
Lunta lunta ja iloista huutoa.
Talvi on nyt nautitaan,
glögiä juodaan,
lahjoja tuodaan.
Luntakin luodaan.

Lumilinna Lumituiskis. Astu sisään, 
ylläty. On lumisohva,
lumituoli, pöytä.
Paljon kauniita kynttilöitä.
Lapsia, ylpeinä esittelevät,
Lumituiskiksen huoneissa kierrättävät 

Lumituiskis ja lumienkeleitä,
lapsi lapsi monta lasta.
Paljon on taivaalla tähtien teitä,

katso, joulu on lähellä.


Talvi.

Kuuset seisovat ylväänä männyt vierellään.
Urhea koivu roikottaa kuolleita lehtiään 
eikä luovu niistä. 
Lumihiutale eksyy sammalpeitteelle eikä sula pois. 
Tuleeko se?

Ketunlapsi hyppää ja kierii mäessä.
Se on nuori kaunis kiinni elämässä.
Valkoinen hiutale sulaa sen kuonoon ja se ottaa uusia kiinni.
Tuleeko se?

Kylmä yö ja miljoona tähteä. 
Revontulien loimotus punaista.
Vihreä hehku metsässä herättää ajatuksia. 
Herkkiä haaveita rakastan sinua.
Hän tulee ja sanoo haaveeni ääneen.
Hiuksissaan kevyitä hiutaleita.
Tuleeko se?

Se tuli, huomaamatta.
Pimeää kun menee nukkumaan. 
Valoisaa kun herää ja huomaa se on tullut. 
Menee ulos se on siellä.
Talvi.
Se tuli.

Valkoinen hiutale ja pakkasen henkäys. Talvi.

Mäntsälän kirkko tänään pakkasillan valossa.

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Seitsemän veljestä.

Aleksis Kivi -  Seitsemän veljestä



Kirjassa pidin eniten luonnon kuvauksista. Toisaalta kuvailuissa mentiin välillä liiallisuuksiin, kolmea sivua en olisi jokaisesta tiestä jaksanut lukea. Kuitenkin Kiven tyyli ja eläväinen kirjoitustapa värittivät kirjaa aina tasaisin välein, juuri silloin kun sitä tarvitsi.
Kirjassa en pitänyt siitä että juuri noissa kuvailuissa tarvittiin sitä viittä sivua. Myös kuvailevat sanat olivat välillä vähän käsittämättömiä, toki Seitsemän veljestä on vanhaa kieltä mutta kuitenkin.
Kirja oli kyllä kiinnostava, en ole ennen lukenut kiven tai muidenkaan suomalaisten menneen ajan kirjailijoiden kirjoja tms. klassikoita mutta tämän perusteella voisin lukea.
Lukukokemus oli haastava. Tylsyys meinasi voittaa välillä, ja kirjan kieli nyt oli senverran koukeroista että sai silmät ristissä tavata välillä. Kaksi viikkoa luin kirjaa, mutta sain sen kuitenkin luettua. Kokemusta rikkaampana.



Kirja opetti että klassikon, tai vanhanaikaisemman kirjan lukemiseen vaaditaan aikaa. Myös tuon ajan suomalainen maaseutu ihmisineen valottui kirjan myötä, sekä suomalainen kirjallisuus ja nimenomaan kiven kirjallisuus.
Päähenkilö(t) eli Juhani, Tuomas, Aapo, Simeoni, Timo, Lauri ja Eero. Selkeimmin kirjassa kuvattiin mielestäni Juhania ja Simeonia sekä Aapoa ja Lauria, muut tuntuivat vähän jävän välillä taka-alalle. Simeoni oli veljeksistä lempparini, en tiedä minkä takia mutta ihan mahtavan hieno ukkeli. Itsenäinen, uskovainen ja päättäväinen, kirjan lopussa tosin Simeonista tuli vähän ärsyttävä. Juhanista en pitänyt, liian juro ja sisupussi. Lauri taas oli ihana. Eeronkin muistelen olleen hauska tyyppi, muut menivät neutraali- linjalla.
Juoni oli ihan hyvä. Eteni välillä erittäin kankeasti mutta oli juonessa sellaisiakin kohtia jotka tempaisivat mukaansa.
Suosittelen kaikille jotka pitävät vanhemmasta kirjallisuudesta, ja joilla on aikaa lukea ja tahtoa selvitä kirjasta, välillä voi epätoivo iskeä kun samaa sivua lukee sen viisi minuuttia ja yrittää tajuta mitä Kivi yrittää kertoa,
Erityismaininta kirjan välistä löytyneelle lokki- kirjanmerkille. Se vaan hyppäsi esiin ja saikin merkata että missä mentiin :D

Lokki- kirjanmerkki ja koukeroista Kiven kieltä.

lauantai 8. marraskuuta 2014

Chigago.

vas. Maiju Saarinen oik. Hanna Vahtikari
kuvat: Sami Heiskanen
Eilen, perjantaina 7.11 suunnattiin Lahteen jossa odotti kaupunginteatteri ja Chigago. Itse en tiennyt Chigagosta paljoa mitään etukäteen, juonen pääpiirteitä ja pari laulua mutta en oikeasti melkein yhtään mitään. Astuin siis katsomoon avoimin ja odottavin mielin. Odotukset palkittiin kyllä totaalisesti, musikaali oli mahtava!

Chigagossa pääosassa ovat kaksi naista, Velma Kelly (Elsa Saisio/ Maiju Saarinen) sekä Roxie Hart (Laura Huhtamaa/ Hanna Vahtikari). He molemmat ovat murhaajia, mutta sitäkin tärkeämpää on se että molemmat haluavat päästä esille. Lehdet, radio, televisio, mikä tahansa käy kunhan on itse otsikoissa. Mukana häärää asianajaja Billy Flynn, (Mikko Pörhölä) joka hoitaa jutun kuin jutun hinnasta sovittaessa. Kilpailu naisten välillä on kovaa eikä vankilamaailmassa eläminenkään ruusuista ole. Toivo tähteydestä ajaa eteenpäin ja lehdistön huomiosta tapellaan. Mutta tuleeko kenestäkään tähteä, avaako vankila ovensa ja päästää ulos?

vas. Elsa Saisio oik. Laura Huhtamaa
Varsinkin puvustus (Jaana Kurttila) oli upea ja miellytti silmää. Samoin orkesterin sijoittaminen näkyville oli hyvä ratkaisu. Laulut olivat mahtavia ja vauhdikkaita, suosikkejani olivat Vankilatango ja Lasipää, mutta myös Kumpikin tavoitteli asetta oli hieno ja hauska. Elsa Saisio oli mahtava, Velma Kelly kiva hahmo ja vau miten hienosti näytelty! Hanna Vahtikarin Roxie Hart oli hurmaava, ihastuin heti ensi minuuteilla. Ihan mahtava, en keksi muuta sanottavaa. Oli myös kiva nähdä Tohtori Zivagossa näytellyt Markus Saari tanssimassa ja laulamassa mukana. Bongasin suosikikseni Panu Kankaan, joka näytteli Fred Caselyä, sekä tanssi ja hoiti reportterin hommia musikaalissa. Huikea nuori näyttelijä, tanssi upeasti myös. Muutkin roolit tehtiin hienosti, ammattitaitoista ja upeaa tanssia.  Seremoniamestarina nähty Tapani Kalliomäki oli ihana. Sopivan hauska ja tilanteessa mukana. Mikko Pörhölä oli huikean hyvä Billy Flynnin roolissa. Lahden kaupunginteatteri tarjoili mahtavan illan!

Hetken kyllä mietitytti esityksen aikana, että Mama palkitsee ja Vankilatango ovat käsiohjelmassa laitettu väärinpäin.  Ainakin jos nyt oikein huomioin. No, se ei vaikuttanut mitenkään mihinkään. 

Lavastus oli myös kiva, mutta ei nyt erityisesti herättänyt mitään vau-efektiä. Vankilan kalterit tosin olivat hienoja ja lavan nousevat ja laskevat osat myös. Valoja käytettiin myös taidokkaasti. Myös yleisön joukkoon tuleva "silta" oli kiva ja sitä hyödynnettiin koko esityksen ajan. Myös yleisön joukossa tai reunoilla näytteleminen toimi hyvin. Muutenkin lavalla ja katsomossa oltiin vuorovaikutuksessa ja aplodeja sateli tasaisin väliajoin, Niin minultakin.

Kiitos Lahden kaupunginteatteri, oli hieno ilta!