Niskavuoren nuori emäntä @ Tampereen Teatteri

 mainos/kriitikkolippu saatu Tampereen Teatterilta

kuvat © Teppo Järvinen

Näin Niskavuoren nuoren emännän 27.9.

Loviisa (Annuska Hannula) on rikkaasta perheestä sukuun naitu nuori nainen, joka yhdessä miehensä Juhanin (Jussi-Pekka Parviainen) kanssa suunnittelee elämää eteenpäin. Onhan Juhani Niskavuori tuore valtiopäivämies, onhan Niskavuoresta tulossa nyt vaikutusvaltainen talo, onhan pian valta vaihtumassa ja Loviisasta tulossa talon emäntä Juhani-isännän rinnalle. Kunhan vielä saataisiin muut sisarukset, Heta (Eeva Hakulinen), Kustaava (Katriina Lilienkampf) ja Antti (Toni Harjajärvi), naitettua ja ulos talosta, saisivat Loviisa ja Juhani sitten elää juuri oman tahtonsa mukaan. Mutta auvo haihtuu ja unelmat sortuvat, kun Loviisalle selviää Juhanin kiihkeä pakko ja halu saada pitää meijerska Malviina (Pia Piltz) lähellään. Miten pidetään kaikki koossa, kun luottamus menee rikki?

Niskavuoren nuori emäntä oli Tampereen Teatterin päänäyttömän ensimmäinen ensi-ilta peruskorjauksen jälkeen, ja varsin hienoa on ottaa teatteritalo uudelleen käyttöön juuri tällä näytelmällä. Antti Mikkolan ohjaama esitys on komeaa, vahvasti tuntuvaa ja hienolla intensiteetillä tehtyä teatteria, Hella Wuolijoen kirjoittama klassikko elää ja hengittää väkevästi tämän työryhmän käsissä. Olen nähnyt Mikkolan ohjaamana vain klassikoita, Pyynikillä Täällä Pohjantähden alla pari vuotta sitten ja Tuntemattoman sotilaan tänä kesänä, ja nyt tämän Niskavuoren nuoren emännän. Mikkola on tuttujen ja rakastettujen, suomalaista mielenmaisemaa ja historiaa kuvaavien tarinoiden äärellä selvästi juuri oikeassa paikassa, sillä jokainen ohjaus on ollut todella vaikuttava, monitasoinen ja upeasti hahmoja, tarinaa ja kokonaisuutta ymmärtävä. Odotan mielenkiinnolla näkeväni Mikkolan ohjaamana myös jotain muuta kuin näitä suomalaisia merkkiteoksia, vaan mielelläni kyllä katsoisin vaikka kaikki teatterimaailman klassikot hänen tulkintoinaan. Niskavuoren nuoressa emännässä Mikkolan taito nähdä hahmoissa, tarinassa, tapahtumissa ja tunnelmissa niiden syvin olemus ja sen nyanssit tulee lavalle onnistuneesti. Esityksessä on vahvaa tunnetta, joka puhuttelee ja jossa on aitoa kiihkeyttä ja vimmaa sekä herkkyyttä ja arkisuutta. Pidin näytelmässä eniten juuri siitä, kuinka luontevasti ja konstailemattomasti se antaa tilaa hahmojensa tunteille ja kokemuksille, sille mitä tapahtumat eri hahmoille merkitsevät ja miten ne hahmoihin itseensä vaikuttavat. Perheenjäsenten ja perheen ulkopuolisten ihmisten välisissä suhteissa on erilaisia, uskottavia jännitteitä, latauksia ja kerroksia, joita esityksessä taidolla esiin nostetaan ja näytetään, ja jotka tarinan aikana elävät. Sellainen teatteri, joka uskaltaa ja osaa mennä tunteiden äärelle silloin kun ne ovat raaimmillaan, on tosi vaikuttavaa, ja juuri sitä, mistä itse pidän eniten. Ja sellaista tämä Niskavuoren nuori emäntä tosiaan on.

Teppo Järvisen suunnittelemaa lavastusta hallitsee lasiseinäinen Niskavuoren talo, jonka koristeelliset yksityiskohdat ja lämpimissä sävyissä hehkuva valaistus luovat kontrastia rakkaudenkaipuussaan, luottamuksenpuutteessaan ja kunnianhimossaan kärsivien hahmojen välille. Järvisen lavastus on tyylikäs ja onnistuneesti moderni ja perinteinen. On pirtinpöydät, puupintoja, vaatimattomia huonekaluja ja myöhemmin tyylikkäät mööpelit, ja niiden rinnalla veistoksellista näyttävyyttä, läpinäkyvät seinät ja valolla piirretyt koristukset seinissä. Samaa vanhan ja uuden yhteiseloa on Jaana Aron oivassa pukusuunnittelussa, jossa ajankuvaan osuvaan puvustukseen tulee pienten modernien yksityiskohtien kautta kivoja kulmia ja mainiota fiilistä. Riina Vänttisen kampaukset ja maskeeraukset ovat hahmojen tyyliin ja asemaan sopivia, ja erityisesti Loviisan upea lettinuttura on aivan upea. Myös kaikki pitkät kiharretut hiukset näyttävät ihanilta, ja useampia rooleja tekevien näyttelijöiden muutokset roolista toiseen ovat tosi onnistuneita, näissä hiuksilla, viiksillä ja muilla on tärkeä osa. Tiiti Hynnisen valosuunnittelussa on tunnelmaan sopivaa dramaattisuutta ja jämäkkyyttä, ja Harri Hauta-Ahon ja Jan-Mikael Träskelinin äänisuunnittelu sekä Niina Alitalon käsialaa oleva ensemblen äänisuunnittelu vahvistavat, luovat ja muuttavat näyttämöllä vallitsevia tunnelmia. Etenkin Alitalon suunnittelema ensemblen äänimaisema on erinomainen osa esitystä, se istuu kokonaisuuteen orgaanisesti ja saumattomasti. Esityksessä kuullaan myös Alitalon säveltämää musiikkia, sekä musiikkia Kaija Saariahon teoksesta Nuits, Adieux ja kansansävelmiä. Aina esitysten äänimaailma ei jää mieleen ja erotu selvästi omana kokonaisuutenaan, mutta nyt erottuu ja painuu mieleen, ja ansaitsee paljon kehuja.

Näytelmä ja etenkin sen hahmot ovat vahvoja, periksiantamattomia ja raakoja, kuitenkin välissä iloisia ja lämpimiä, ylpeitä vaikka väkisin. Ihmisiä, heillä on ihmisten tahto ja ihmisten virheet, pyrkimys hyvään ja huonot tavat. Wuolijoen teksti on tarkkaa ja hienosti kirjoitettua kaikkine yksityiskohtineen, ja vahvasti tuodaan lavalle kaikki näytelmän ihmiskohtalot. Miten perinpohjaisen inhimillisiä nämä hahmot ovatkaan! Annuska Hannula näyttelee Loviisaa vankkumattomalla voimalla ja kauniilla herkkyydellä, tämä nainen kestää hammasta purren mitä tahansa vaikka se kuinka sattuisi. Hannula näyttää roolityössään todella hienosti sen, mitä Loviisa käy läpi, miten tämän onni ja tulevaisuudeninto romahtavat ja miten tilalle tulee lähes pakkomielteinen pyrkimys olla kaikki langat kädessään pitävä emäntä, jota ei horjuta suurinkaan myrsky. Hannulan näyttelijäntyö on täynnä sävyjä ja vivahteita, hän kantaa hahmonsa tarinankaaren taitavasti ja tekee Loviisasta monitasoisen, kokonaisen ihmisen. Jussi-Pekka Parviainen tuo Juhanin rooliin onnistuneesti kunnianhimoisen suomalaisuusaatteen miehen älykkyyttä ja kielletyn rakkautensa kourissa riutuvan miehen epätoivoa. Parviaisen roolityössä tunne on rehellistä ja raakaa, perintöä vaalitaan ja jokainen ratkaisu on vaikea ja kyseenalainen, kun sydän haluaa yhtä ja järki toista. Parviainen on roolissaan läsnä taitavalla rauhalla ja kuitenkin räjähtävällä energialla, ja erityisen hienoja ovatkin kohtaukset, joissa Juhanin hillitty ulkokuori rakoilee tai rikkoutuu kokonaan. Pidän tässä näytelmässä tosi paljon siitä, miten monimutkaiset ja hankalasti setvittävät pääparin välit ovat, tai vaikka eivät olisikaan, niin sellaiseksi he ainakin ne itse tekevät. Ihmissuhteen dynamiikka, merkitykset ja kipukohdat ovat käsinkosketeltavia, ja miten hyvin Hannula ja Parviainen näitä kahta näyttelevätkään!

Heta oli minulle niskavuorelaisista tutuin, sillä näin keväällä Niskavuoren Hetan Lahden kaupunginteatterissa, ja se oli Niskavuori-näytelmistä ainoa, josta muistin tarinan ja hahmot kunnolla. Eeva Hakulinen on Hetan roolissa juuri niin tiukka ja terävä kuin muistinkin hahmon olevan, mutta Hakulisen roolityössä on myös sisarellista lämpöä ja lempeää ymmärrystä. Heta on kova ja ilkeäkin, mutta ei hän paha ole. Hakulinen tekee roolin vahvalla läsnäololla ja tarkalla silmällä, hän tuo hahmoonsa onnistuneesti yksityiskohtia. Pia Piltz näyttelee meijerska Malviinaa tasapainottaen taitavasti sitä, ettei Malviina halua aiheuttaa mitään säätöä tai häiritä ketään, ja sitä, kuinka tämä on kuitenkin turhautunut tilanteeseen ja pitää kiinni ylpeydestään. Piltzin roolityössä on hiljaista voimaa ja mainiota asennetta, Malviina osaa pitää tunteensa kurissa ja suhtautuu asemaansa yrittämättä muuttaa sitä, mutta ei hyväksy ihan millaista kohtelua tahansa. Katriina Lilienkampf on Kustaavan roolissa eloisa ja vahvasti tunteva nuori nainen, joka haluaisi vain pitää hauskaa, nauttia elämästä ja olla rauhassa – mutta kun ympärillä koko ajan draamaillaan, niin eihän siitä mitään tule. Lilienkampf tuo rooliinsa ihanasti lempeyttä ja huolenpitoa, Kustaava on aina huolehtimassa ja auttamassa kun tarvitaan, silloinkin, kun hänen sisaruksensa eivät sitä osaa arvostaa. Toni Harjajärvi näyttelee Anttia leppoisalla ja tarkkanäköisellä tavalla. Tämä on Kustaavan tapaan vähemmän vahvatahtoinen, tai ainakin vähemmän itsepäinen kuin sisaruksensa Juhani ja Heta, ja vaikuttaa varsin mukavalta ja ymmärtäväiseltä tyypiltä. Tuija Vuolle tekee vanhan emännän roolin karismaattisesti ja sekä pilkettä silmäkulmassa että jämäkästi koko taloa komennossaan pitävällä otteella. Useita pienempiä rooleja tekevät Elina Rintala, Matti Hakulinen, Mari Turunen, Jukka Leisti ja Ville Mikkonen tuovat tarinaan niin koskettavia, humoristisia kuin oivallisesti ihan tavallista maalaistalon arkea kuvaavia hetkiä.

Täytyy lopuksi sanoa, että ah sentään nämä Niskavuoret! Pakahduttavaa! En ole kuvitellut olevani suuri Niskavuori-fani, mutta nyt tämä Tampereen nuori emäntä ja Lahden Heta keväällä ovat osoittaneet että jep, olenhan minä. Myös vuosikausia sitten nähdyistä nuoresta emännästä Järvenpään kesäteatterissa ja Niskavuoren naisista Teatteri Päivölässä on jäänyt tosi lämpimät muistot, vaikka näytelmien tarinat ovatkin jo mielestäni hävinneet. Silti muistan, miltä ne tuntuivat. Ja ai että – tämä vahvatunnelmainen ja niskavuorelaista luonnetta ja ajatusmaailmaa huokuva esitys todellakin liimasi penkkiin, piti otteessaan ja latasi vahvaa tunnetta täysillä ja tyylillä. Tampereen Teatteriin kannattaa ehdottomasti suunnata, mikäli haluaa nähdä todella hyvin tehtyä teatteria, jossa kaikki osa-alueet toimivat yhdessä saumattomasti tarinan kannalta parhaalla tavalla. Ohjaus on väkevä ja hienovarainen, äänimaailma upea, visuaalisuus niin perinteistä, vanhaa, uutta kuin kekseliästä sekoittavaa, ja tuttu tarina koskettaa, iskee ja vaikuttaa. Koko näyttelijäjoukko tekee vakuuttavat roolityöt, ja etenkin pääroolit ovat väkevyydessään ja hienovireisyydessään ravistelevia. Syystä on klassikko tämä, ja klassikkoja nämä kaikki Niskavuori-näytelmät, kansan-, maaseudun- ja ihmiskuvauksessaan niin kovin tunnistettavia ja eläviä yhä edelleen. Hieno, hieno esitys!