Pintaremontti @ Mäntsälän Teatteri

kuva © Arlo Karkman

Näin Pintaremontin ensi-illassa 19.4.

Lifestylebloggaaja Sinin (Riikka Holm) Pintaremontti-blogi tuo lukijoilleen iloa ja voimaantumista, tai ehkä sittenkin turhautumista ja paineita olla yhtä onnellinen ja täydellinen kuin Sini. Mutta miten astua onnellisuuden kehälle, kun oma elämä tuntuu lähinnä kaaokselta? Sisarukset Sami (Ville Virta) ja Henna (Johanna Kuittinen) haaveilevat molemmat, Sami parisuhteesta ja Henna lapsesta, mutta kumpikaan ei tunnu saavan unelmaansa toteen. Sisarusten äiti Seija (Terhi Paloheimo) on tuore leski, joka miettii, mitä elämä vielä pitkän avioliiton jälkeen tarjoaa. Samin paras kaveri Markus (Timo Lappeteläinen) on kolmen tytön yksinhuoltaja, jonka illan kohokohta on syödä sohvalla sipsejä, yksin. Mutta millaiset ihmiset löytävät onnen, ja mistä se löytyy? Imagon luomista ja ihmisiä imagonsa takana tarkasteleva näytelmä perustuu Miika Nousiaisen samannimiseen romaaniin ja sen on dramatisoinut Minna Leino. 

Olen nähnyt Pintaremontin aiemmin Kansallisteatterissa kolme vuotta sitten, ja muistin siitä vielä aika hyvin juonikuvioita ja asioista, joista tykkäsin. Tämän Mäntsälän Teatterin produktion on ohjannut Kalle Tahkolahti, jonka ohjauksista olen ennenkin pitänyt, ja niin pidän nytkin. Nousiaisen taitava tapa kuvata ihmisiä ja heidän elämäänsä pääsee Leinon dramatisoinnissa esiin sujuvasti, ja Tahkolahden ohjaukselliset ratkaisut antavat tilaa kaikille tarinalinjoille. Kulttuurimeijerin lava on tälle tarinalle vähän hankala, mutta tilankäytöllisiä haasteita taklataan melko sujuvasti. Sujuvasti rakennettu lavastus tarjoaa tapahtumapaikoille napakat raamit, joissa tarina pysyy hyvässä rytmissä ja etenee tasapainoisesti. Erityisesti hahmojen tilanteet ja kokemukset lavalla kohdataan lempeällä ymmärryksellä ja samalla niistä ilo ja tuttuus irti ottaen. Ohjauksessa on mainioita oivalluksia, kuten ensimmäisellä puoliskolla näyttelijöiden oleminen koko ajan lavalla, ja lääkärintarkastuskohtauksessa se, kuka kääntää päänsä pois ja kuka ei. Musiikki ja äänimaisema sopii kohtauksiin erinomaisesti, vaikkakin peittää parissa kohtaa repliikkejä hieman alleen. Hieman havaittavissa oli vielä ensi-iltajännitystä ja sen aiheuttamaa haparointia, mutta nyt kun enska on alta pois, eiköhän esitys vielä ennestään jouhevoidu ja löydä sujuvuutensa tuota pikaa. Mimi Henttisen ja työryhmän käsialaa oleva puvustus on mainiota, vaatekappaleita ja asukonaisuuksia on löytynyt näppärästi hahmojen persooniin sopiviksi yhdistelmiksi sekä komediallisiksi tehokeinoiksi. Toxic Mäntsälälle erikoismaininta!

Pintaremontin sydän ovat tarinan hahmot, joissa jokaisessa on sitä jotain, jokin ominaisuus, joka tekee heistä valloittavia tyyppejä. Ville Virta on loistava Sami, joka ajautuu tilanteeseen kuin tilanteeseen lähinnä siksi, että tekee ja sanoo ennen kuin miettii. Sarjaihastuja ei pääse alkuihastusta pitemmälle, ja sekös miestä syö, kun parisuhteesta haaveilee. Vaan aina tulee jokin möläytys tai väärinkäsitys tielle. Virta on roolissa juuri niin nopea ja tarkka kuin hahmo vaatii, ja tekee hienoa työtä tasapainoillessaan komedian ja vilpittömyyden välillä. Samille tosiaan sattuu ja tapahtuu, ja tilannekomiikka on hänen kohdallaan arkipäivää. Virta osaa olla samaan aikaan hauska ja koko ajan hahmonsa puolella, jolloin huumori tulee toimivasti läpi. Johanna Kuittisen roolityö Hennana on vahva, hän tavoittaa sujuvasti Hennan tunteet ja unelmat ja käsittelee teemoja taitavasti. Henna kulkee kohti unelmaa lapsesta välillä kuin kivirekeä kiskoen, sillä puoliso Esa (Sami Ratia) lähinnä räplää puhelinta ja miettii vielä. Kuittisella on hahmonsa tarinaan päättäväinen mutta herkkä ote, hänen käsissään sekä Hennan itsevarmuus että pelot ovat selviä. Roolityössä on myös mainiota pilkettä silmäkulmassa. Hennan ja Samin äitiä Seijaa näyttelevä Terhi Paloheimo tekee onnistuneen roolin myös. Lastensa juttuja ehkä aavistuksen turhan tarkasti seuraileva Seija on uuden tilanteen edessä leskeksi jäätyään, mutta ehkä elämä voi vielä jatkua yllättäväänkin suuntaan? Paloheimo tavoittaa roolissaan niin Seijan tilanteen komedian kuin inhimillisyyden, ja tekee hahmostaan monitasoisen tulkinnan.

Timo Lappeteläinen on Markuksen roolissa uskottavan väsynyt ja aavistuksen epätoivoinen yksinhuoltajaisä, joka rakastaa tyttöjään mutta kaipaa välillä hetken rauhaa. Markuksen tuskailut kaikenlaisten lapsiin liittyvien sattumusten hetkillä ovat herkullisia komedianlähteitä, ja Lappeteläinen ottaa niistä kaiken irti. Lapsiperhekaaoksen keskellä hän malttaa antaa tilaa hauskojen tilanteiden lisäksi myös hetkille, joissa Markus pohtii elämäntilannettaan syvällisemmin. Riikka Holm tekee Sinin roolin tavalla, joka nosti tämän tarinalinjan mielessäni ihan uuteen asemaan. Ensinnäkin muistin Pintaremontin blogiosuuden etukäteen huonommin kuin muut tarinalinjat, enkä pitänyt sitä tarinalle niin oleellisena osana. Mutta tässä versiossa sekä Tahkolahden ohjaus että varsinkin Holmin syväluotaava tulkinta roolista ja sen "kaksijakoisuudesta" tekee Sinin tarinasta tosi tärkeän kokonaisuuden kannalta. Sami Ratian Esa on kännykkäänsä tuijotteleva mihinkään kantaa ottamaton mies, joka viihtyy omissa jutuissaan eikä oikein tiedä, jakaako puolisonsa haaveet vai ei. Ratia tekee roolin näppärästi. Hilppa Lehto tuo Suvin rooliin juuri oikeanlaista energiaa ja on lavalla hienosti läsnä. Sari Hartikainen useassa roolissaan jää mieleen varsinkin Essin ja lapsen rooleista, Mimi Henttinen on myös monen roolin tulkitsija ja varsinkin Juuli-tätinä varsin komediallinen. Vesa Parkkisen Väänänen on mainio tyyppi, samoin Ari Lehdon Jukka-poliisi. Annariitta Helenius ahkeroi kuusi roolia, joista neuvolan täti ja Samin esimies tekevät erityisesti vaikutuksen. Osa roolitöistä kaipaa vielä hieman rauhaa tekemiseen, mutta tämänkin pistän vain ensi-illan piikkiin. Kun näyttelijät pääsevät hahmoihinsa entistä enemmän sisälle, ja se tapahtuu vain esittämällä esitystä useamman kerran, niin nämä juurtuvat lavalle vieläkin sujuvammin. Vaan hyvässä kuosissa on hahmojen tulkinta jo näin varhaisessa vaiheessa esityskautta, heidän tarinansa pääsevät lavalla oikeuksiinsa.

Mäntsälän Teatterin Pintaremontti tarjoaa oivan kuvauksen ihmisistä elämän suurten ja pienten kysymysten äärellä. Hyvässä rytmissä etenevä ohjaus ja sujuvat roolityöt tuovat hahmojen tarinat lavalle mainiolla yhdistelmällä lempeyttä, huumoria ja ymmärrystä. Tarinan komedia on lavalla hienosti läsnä, ja siitä saadaan paljon irti. Tarinan teemat eivät kuitenkaan huku naurun alle, vaan saavat myös lavalla tilaa. Meno on jo nyt mainiota, ja kun esitys ehtii yleisön edessä vielä vähän kypsyä, on se erinomainen versiointi tästä näytelmästä. Oman kunnan teatterissa on aina kiva käydä, ja kun vielä esityskin on onnistunut, on teatteri-ilta tuplasti mainiompi.

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Mäntsälän Teatteri!