Liisa Ihmemaassa @ Ohkolan kesäteatteri

kuvat © Kimmo Virtanen

Näin Liisa Ihmemaassa-esityksen ensi-illassa 14.7.

Liisa (Lilja Omenainen) ei ole koskaan käynyt teatterissa, eikä katsomoon huvittaisi nytkään sisko Lotan (Essi Tapper) houkuttelusta ja painostuksesta huolimatta istua. Näyttämöllä ihmiset teeskentelevät olevansa puhuvia eläimiä ja hyppelevänsä ties missä, tosi hienoa hei. Mutta lavalta kuuluukin yllättävä kutsu – haluaisiko Liisa astua sisään teatterin ihmemaahan?

Kalle Tahkolahden dramatisoima ja ohjaama Liisa Ihmemaassa ottaa inspiraationsa ja juonikuvioitaan Lewis Carollin samannimisestä klassikkoromaanista. Tarina kuitenkin sijoitetaan alkuperäisestä poiketen teatterin maailmaan, ja kaikki tutut hahmot seikkailevat lavasteissa "kaksoisagentteina", niin Ihmemaan otuksina kuin näyttelijöinä. Sopivan reippaassa tahdissa etenevä näytelmä nappaa mukaansa heti ensihetkistä, ja mielenkiinto pysyy yllä kohtauksesta toiseen. Dramatisoinnissa on tehty nokkelia ratkaisuja, Liisan kekseliäisyys, mielikuvitus ja hieman pöhkö huumori sekä lämmin tunnelma välittyvät tästä versiosta ja sopivat teatterin lavalle erinomaisesti. En ole tainnut Liisa Ihmemaassa-tarinasta nauttia kuin yhden elokuvan verran (edit. 18.7. olenhan minä tämän teatterissakin nähnyt, yhdeksän vuotta sitten Suomenlinnassa, ja blogiinkin muutaman lauseen kirjoittanut, mutta kaikki muistikuvat ovat vuosien varrella kadonneet). Sen sijaan on tuo elokuva (Tim Burtonin Liisa vuodelta 2010) on tullut katsottua useaan kertaan, ja se määrittääkin Liisa-fiilistelyjäni nyt ja tulevaisuudessa. Edellisestä katselukerrasta on kuitenkin jo sen verran aikaa, että pystyin katsomaan esitystä vertaamatta sitä elokuvaversioon. Tämä on tosin niin kekseliäs, hauska ja valloittava esitys, että ei lainkaan kalpene Burtonin elokuvan rinnalla. Tahkolahden ote niin tarinaan kuin sen ohjaukseen antaa esitykselle liikkumatilaa ja luo lavalle rennon ja vapautuneen tunnelman, sellaisen fiiliksen, että näyttämöllä saa pitää hauskaa. Myös neljättä seinää rikotaan, enemmän rivien välistä kuin suoraan, ja teatterista lajina löydetään riemukasta huumoria. Koko ajan tapahtuu ja esitys pitää otteessaan alusta loppuun, moneen otteeseen saa nauraa, ihmetellä, ihastua, hämmästyä ja huvittua. Onnekkaita he, joille tämä on ihka ensimmäinen teatterikokemus – olen varma, että tämä sukellus ihmeelliseen teatterimaailmaan jää mieleen.

Tahkolahti on myös suunnitellut esityksen lavastuksen, jossa on onnistuneita satumaailman yksityiskohtia, yllätyksiä ja näyttäviä ratkaisuja. Shakkilauta-lattia on hieno, ja pöydistä saa näppärästi niin tavallisia pöytiä, keilaradan kuin oikeudenkäynnin syytetyn paikankin. Liisan kasvaminen ja kutistuminen on myös hauskasti toteutettu lavastuksen ja näyttelijöiden voimin. Puvustuksesta ja tarpeistosta vastaa iso joukko tekijöitä, jotka ovat loihtineet upeita visuaalisia ilmestyksiä. Mielikuvituksellisille hahmoille mielikuvituksellisia asuja, aina Hatturin (Anja Veck) ihanasta hatusta Valkoisen Kanin (Alisa Marjakangas) tyylikkääseen asukokonaisuuteen ja Herttakuningattaren (Manti Koli) mustapunaiseen vaatetukseen. Hatturin, Hupsujussin (Anna Tapper) ja Unikeon (Anu Päivinen) teekutsujen pöytä on lastattu toinen toistaan makoisamman näköisillä kakuilla, hedelmillä ja muilla herkuilla, ja kekseliäästi tehdyt linnut ja pilvet vievät hetkessä taivaalle. Laura Simulan maski- ja kampaussuunnittelu on tosi onnistunutta, ja erityisesti maskeerauspuoli ansaitsee kiitosta, monipuolista ja taitavasti hahmoja rakentavaa maskisuunnittelua. Esityksen visuaalisuus on ihanan värikästä ja ihmeellistä, kaikenlaista hauskaa on hahmoille ja lavasteisiin keksitty ja kaikki myös toimii. Näyttämökuvat ovat hienoja, leikkisiä ja vähän kummia, ja luovat ratkaisut onnistuneita. Jussi Hongiston musiikki soi satumaailmassa soljuvasti ja sopii tarinan tunnelmiin.

Hahmojoukko on ihastuttava, jengiä on jos jonkinlaista ja kaikki mielikuvituksellisia ja hurmaavia. Lilja Omenainen tekee todella hyvän roolin Liisana, hän kasvattaa tylsistyneestä teinihahmostaan seikkailijan, joka esityksen aikana huomaakin viihtyvänsä ihmemaassa nimeltä teatteri. Omenaisen roolityö on sujuvaa ja hahmonrakennus vaivatonta, eikä häneltä puutu komediantajua. Annariitta Helenius on ilmeikäs Virnukissa, jonka virne leviää koko naamalle ja joka putkahtelee salaperäisesti esiin milloin mistäkin. Alisa Marjakangas tuo näyttämölle uskottavaa kiirettä ja hätäisyyttä sujuvasti tulkitun Valkoisen Kanin roolissa. Anja Veck, Anna Tapper ja Anu Päivinen ovat veikeä teehetki-kolmikko Hatturin, Hupsujussin ja Unikeon roolissa, ja Päivinen ja Riikka Holm tekevät synkassa mainiot roolit Tiluliina ja Tiluleinä. Holm tekee myös hyvän roolin Herttakuninkaana. Terhi Paloheimo on ylpeä ja arvonsa tunteva Dodo, ja Aino Perttilä hauska, ilmaisuvoimainen ja nokkelasti tulkittu Hiiri. Muuntautumiskykyinen Manti Koli tekee erinomaiset roolit Toukkana ja Herttakuningattarena, hän löytää rooleistaan taitavasti komediaa. Kaksi hyvää roolia tekee myös Essi Tapper Lottana ja Puluna, joista varsinkin jälkimmäinen käpyjenheittelijä jäi mieleen. Aura Ikävalko tekee roolinsa Herttajätkänä hienolla otteella ja saa mainiosti hahmostaan paljon irti. Tenho Oinonen Kasi-Pasina, Ari Lehto Seiturana ja Leo Siljander Nelkkinä ovat koominen kolmikko, ja Aapo Johansson, Terhi Paloheimo ja Aino Perttilä Pakkapoikina tekevät hyvää työtä. Koko näyttelijäjoukko pelaa yhteen hienosti ja tekee toisiaan tukevia roolitöitä. Lavalla näkyy yhdessä tekemisen voima, kun porukka niin näyttämöllä kuin kulisseissa tuo Ihmemaan ja sen asukkaat katsojien eteen erinomaisella yhdistelmällä huumoria, sadunomaisuutta, teatterin taikaa ja seikkailua.

Tämä on vallan ihastuttava ja riemukas esitys, pidin kovasti! Hupsut, hauskat ja vähän pelottavatkin hahmot, sujuvassa tahdissa etenevä esitys ja värikäs visuaalisuus sekä esityksen leikkisä, sadunomainen fantasiatunnelma sopivat kaikille ikään katsomatta, vaikka jotkin kohdat saattavat ihan pienimmille olla jänniä. Tässä riittää huumoria, seikkailua ja kekseliäitä sananvaihtoja, jotka naurattavat kaikkia, lapsia ja aikuisia ehkä eri syistä, mutta yhtä kaikki katsomossa viihtyy ja nauttii. En etukäteen ajatellut, että Liisa Ihmemaassa + teatteri ovat toimiva pari, siis sillä tavalla, että alkuperäistä tarinaa aletaan sovittelemaan teatterin ihmeelliseen maailmaan, mutta tämähän toimi kuin olisi alun perinkin näin tarkoitettu. Teatteria niin lämmöllä ja rakkaudella kuin välillä mainion ironisesti katsova Liisa Ihmemaassa tarjoaa sukelluksen maailmaan, jossa kaikki on mahdollista – teatterissa kun voi tehdä, tapahtua, olla ja kuvitella mitä vain! 

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Ohkolan teatteri!