West End Live 2018 (suomeksi)

kuvat ja videot © Susanna Salmi / photos and videos © Susanna Salmi

Huh heijaa miten ihana viikonloppu Lontoossa takana! Kolme teatteria, joista lisää myöhemmin, ja tämän ulkomaanvisiitin pääkohde, eli kaksipäiväinen tapahtuma täynnä musikaaleja, West End Live. Nyt neljännettätoista kertaa järjestetty tapahtuma valtaa Trafalgar Squaren viikonlopuksi ja tuo Lontoon keskustaan kolmisenkymmentä esitystä, kymmeniä tuhansia ihmisiä ja paljon musikaaliesiintyjiä. Tällä kertaa sää oli oikein hyvä, aurinko paistoi melkein koko viikonlopun eikä satanut ollenkaan. Tunnelma pysyi korkealla, kunhan musiikki soi edes nauhalta niin yleisö lauloi tyytyväisenä mukana ja jaksoi hyvin odottaa tapahtuman alkua. Jonot olivat pitkät ja porukka tuli jonottamaan monta tuntia ennen porttien avautumista. Tapahtuma oli siis ilmainen, mutta kaikki halukkaat eivät paikalle varmastikaan mahtuneet, ainakin lauantaina jonoa alueelle oli koko tapahtuman ajan. Sain onneksi pressipassin tapahtumaan, olisin muuten ollut aivan liian myöhään jonottamassa, kun suunnittelin että menen puoli tuntia ennen porttien avaamista. Siinähän olisin ollut ihan jonon hännillä sitten. Vastaisuudessa siis vinkkinä, että jos joku suuntaa Lontoon musikaaleista nauttimaan West End Liveen, kannattaa olla paikalla ajoissa. Musiikki kuului kyllä hyvin myös alueen ulkopuolelle ja ainakin yksi screeni näkyi myös aitojen yli, eli tapahtuma-alueelle ei ole pakko päästä esityksiä nähdäkseen. Ja aitojen ulkopuolella on hyvä mahdollisuus bongailla tyyppejä eri musikaalien maailmasta, monet kävelivät teatterilta Trafalgar Squarelle puvut ja maskit päällään.

Lauantaipäivän aloitti viime Iso-Britannianvierailullani näkemäni Everybody's Talking About Jamie, jossa Jamien roolin understudy Luke Bayer pääsi esiintymään West End Liven yleisölle. Loistava energia porukalla ja hyvät biisivalinnat, jokainen musikaali esitti yhdestä kolmeen tai neljään biisiä, yleensä kaksi. Tämän haluaisin kyllä nähdä vielä joskus uudestaan, on sen verran hyväntuulinen ja mukava esitys ja hieno tarina. Niin, ja Everybody's Talking About Jamie taipuu myös elokuvaksi, jota ryhtyy tekemään Warp Films. Odotan innolla tätä, ja siitähän tulee siis musikaalielokuva, ihan mahtavaa!

Jamien jälkeen Disneyn Aladdin-musikaali saapui lavalle ja siitä kuultiin muutama biisi. Hienosti lauloi porukka ja heillä oli hyvä meno lavalla, varsinkin Somebody's Got Your Back-biisin aikana. Tämän haluaisin kovasti nähdä, rakastan Aladdin-leffaa ja musikaalina tarina on varmaan vieläkin hienompi. Motown-musikaalista en paljoa mitään tiennyt ennen West End Liveä (enkä kyllä vieläkään), mutta se kertoo siis Motown Records-levyfirmasta ja varsin hyväntuulinen ja taitavaa porukkaa täynnä vaikuttaa tämä olevan. Tämänkin voisin siis ehdottomasti mennä katsomaan.

Motownin jälkeen lavan valtasi toinen suosikkimusikaalini, jonka olen Lontoossa nähnyt kaksi kertaa, nimittäin Wicked. Yksi yleisön suuria suosikkeja oli tämä, hurrausta ja vislausta kuului väkijoukosta kovasti ja tuhannet kännykät nauhoittivat Defying Gravityn mahtipontiset sävelet. Wicked luultavasti pysyy West Endillä pitkään, joten sen ehtii siellä näkemään, jos yhtään kiinnostaa mennä. Tämäkin olisi kiva nähdä uudestaan, saa aina kylmät väreet aikaan. Seuraavana lavalla nähtiin syksyllä Suomi-versionsa ensi-iltaa juhliva Kinky Boots, jota katsoin suurella mielenkiinnolla. Lauantai-iltana menin katsomaan koko esityksen ja Suomen ensi-iltaakin odottelen jo innolla. Harryn roolissa normaalisti nähtävä Jordan Fox eli Charlien roolin understudy teki Charlien roolin West End Livessä ja komeasti vetäisikin Soul of a Man-biisin. Sen jälkeen lavalle saapui Simon-Anthony Rhoden eli Lola ja musikaalin finaalibiisi pärähti käyntiin. Kyllä oli korkeaa korkoa, mahtavaa meininkiä ja kimallusta lava täynnä, enpä malta odottaa miten Suomessa toteutetaan tämä tarina.

Matilda-musikaalista nähtiin seuraavaksi pätkä, ja ai että miten hurmaava se oli ja ihanasti nuori Matildan näyttelijä Lily-Mae Evans lauloi. Samoin sunnuntaina Sara Munday hurmasi minut, ja tytöt muuttivat myös mieleni koko Matilda-musikaalista, jota en ole ennen pitänyt mitenkään ihmeellisenä (toki varmasti hienona, mutta en kovin kiinnostavana), mutta kuten arvata saattaa, haluaisin nyt nähdä senkin. Niin kujeileva ja ihastuttava oli Naughty-biisi, joka lavalla kuultiin ja nähtiin. Matildan jälkeen lavalle rymisti Bat out of Hell-musikaali, jota olen kovasti ihaillut ja haaveillut sen näkemisestä, mutta vielä en ole ehtinyt katsomoon. Aivan mielettömän hyvä meno lavalla, valtavan hyvä läsnäolo koko porukalla ja kovin kiehtovan oloinen maailma musikaalissa. Yksi suosikeistani tältä viikonlopulta.

Seuraavana esiintyivät The Phantom of the Opera ja Les Misérables, joita vain kuuntelin sivukorvalla kun suuntasimme kohti ruokapaikkaa. Les Misérables on Lontoossa pisimpään pyörinyt musikaali (vuodesta 1985, eli vuosi numero 33 menossa) ja Oopperan kummitus tulee heti toisena, se avasi vuotta myöhemmin eli 1986 ja nyt on menossa 32. vuosi. Näiden jälkeen lavalla nähtiin Tina - The Tina Turner Musical ja Strictly Ballroom, mutta niiden ajan oltiin syömässä eli nämä jäivät näkemättä.

Dreamgirls oli ensimmäinen, josta kuultiin vähän loppua, kun tultiin syömästä. Tämä on kuulemma tosi hieno, siltä se myös kuulosti ja näytti. Chicagon esitys nähtiin kokonaan, se herätti muistoja Lahden kaupunginteatterin versiosta ja varsinkin All That Jazz vei musikaalin tunnelmiin. Hienoa tanssia lavalla ja taitavaa laulua. Mamma Mia! jäi Suomen versiona näkemättä, vaikka suunnittelinkin meneväni sen katsomaan. ABBA kuulosti tutulta ja Dancing Queen hymyilytti, se on niin kiva biisi. Hienosti porukka esiintyi ja energinen meno oli lavalla.

Little Shop of Horrors kiinnostaa kovasti, sen ensi-ilta on 3. elokuuta Regent's Park Open Air Theatressa. Musiikki kuulosti hyvältä, mutta eniten haluaisin nähdä tämän juurikin esityspaikan takia. Käytiin Regent's Parkissa katsomassa teatteria, mutta siellä oli kaikki portit kiinni ja aidat edessä, eli eihän sieltä mitään näkynyt. No, syksymmällä sitten jos ehditään katsomoon. Toivottavasti. Thriller Live sukeltaa popin kuninkaan, Michael Jacksonin, kappaleisiin. West End Livessä nähtiin moonwalkia, monenlaisia muitakin tanssiliikkeitä, kuultiin monta tunnettua biisiä ja nautittiin taitavan porukan esiintymisestä. Tämä menee Lontoossa jo kymmenettä vuotta, ja kiertää sekä Iso-Britanniaa että Saksaa ja menee myös Puolassa. Thriller Liven jälkeen lavalla kuultiin Six-musikaalin kuutta naista, siitä en ilmeisesti ottanut yhtään kuvaa. Valtavan hyvältä vaikuttaa tämä, olipas tyylikäs meno lavalla ja biisikin soi päässä yhden (tai no, kahden) kerran jälkeen, nähtiin näiden soundcheck perjantaina. Tämän haluaisin ehdottomasti nähdä, joskohan onnistuisi syksyllä... Kertoo siis Henrik VIII:n kuudesta vaimosta, tai vaimot kertovat itse oman tarinansa.

Kiss Me, Kate-musikaalista ei jäänyt kauheasti mitään mieleen, Shakespeareen se ilmeisesti liittyi mutta vähän meni ohi että mikäs oli homman nimi. Ihan hauska biisi lavalla kuultiin, mutta ei nyt kuitenkaan sytyttänyt tämä. Knights of the Rose on rokkimusikaali, jossa on esimerkiksi Bon Jovin, Musen ja Bonnie Tylerin biisejä. Komealta kuulosti laulu ja olin oikein iloinen, kun bongasin suosikki-Fiyeroni (joka ei enää tosin Lontoon Wickedissä mukana ole) eli Oliver Savilen lavalta. Harmi etten ehdi tätä katsomaan, vaikutti lupaavalta ja katsomisen arvoiselta.

Seuraavana lavalle astelikin eniten odottamani porukka, nimittäin Eugenius!-musikaalin jengi. Ja ai että kuinka ihanaa oli vihdoin kuulla tästä muutama biisi livenä, bongasin musikaalin kappaleet Spotifysta ehkä viikko sen jälkeen kun se oli loppunut Lontoossa ja olin toki harmissani siitä, että näin hienon kuuloinen ja oloinen juttu jäi nyt näkemättä. Mutta eipä huolta, Eugenius! nimittäin palaa syksyllä The Other Palaceen ja sinne yritän pästä. Vauhdikas, hauska ja energiaa täynnä ainakin näiden kolmen biisin perusteella. Ja porukalla vaikutti olevan lavalla tosi kivaa.

Brief Encounter avasi sunnuntaipäivän, ja tämähän oli varsin hurmaavan oloinen esitys. Varsinkin toka biisi jonka esittivät, siinä oli tunnelmaa, menoa ja meininkiä ja romantiikkaa. Ja porukka näytti tosi hyvältä. Seuraavana olikin sitten The Lion King-musikaali, joka on pyörinyt Lontoossa vuodesta 1999 asti, eli 19 vuotta. Olemme siis musikaalin kanssa saman ikäisiä. Energinen meno porukalla ja musiikki on hienoa. Tämänkin joskus haluaisin nähdä, ehkäpä esitys pyörii vielä seuraavat 19 vuotta niin ainakin on aikaa mennä katsomaan. Tällä hetkellä lippuja oli myynnissä ensi vuoden helmikuuhun asti. Leijonakuninkaan jälkeen lavalla nähtiin Matilda, joka oli siis aivan yhtä hurmaava kuin lauantainakin.

Seuraavaksi yleisö räjähti, alkoi sellainen kirkuminen ja hurraaminen että hyvä kun kuuloni vielä toimii. Lavalle asteli Heathers-musikaali, joka sai viikonlopun suurimmat aplodit ja joka selvästi nauttii yleisön suosiosta, se on nimittäin myyty kokonaan loppuun. Tämän olisin halunnut tällä Lontoonvierailulla nähdä, mutta esityksiin ei ollut kuin kaikista kalleimpia lippuja jäljellä, joten Heathers jäi nyt kokematta. Varsin taitavaa porukkaa lavalla, tämä high school-tunnelma vetoaa minuun aina. Jamie Descaton ja Carrie Hope Fletcherin Seventeen-duetto oli hienoa kuunneltavaa. Heathersin jälkeen esiintyi West End Kids-ryhmä, josta yleisö piti kovasti myös. Taitavia nuoria lavalla, tämä on siis 10-18-vuotiaille suunnattu teatteri- ja tanssiryhmä, johon pääsee vain pääsykokeiden kautta ja joka esiintyy kymmenille tuhansille ihmisille joka vuosi. Viimeinen esitys, joka katsottiin sunnuntaina, oli Circolombia joka nähtiin muuten tänä vuonna ensi kertaa Suomessa, Cirko-festivaalilla. Näiden tyyppien shown haluaisin kyllä nähdä joskus kokonaan, oli sen verran taitavaa, vauhdikasta ja energistä, ja sirkus on aina hienoa. Yleisö ei ihan tiennyt, että ketäs nämä ovat, mutta varsin suuresti arvosti näkemäänsä, ihailevia huokauksia ja paljon aplodeja saivat Circolombian esiintyjät.

Tämän jälkeen esittäytyi musikaaleja, jotka esiintyivät jo lauantaina, ja uusina esityksinä A Spoonful of Sherman ja Madagascar. Niitä ei nähty, koska suunnattiin teatteriin.

Kokonaisuudessaan tapahtuma täytti kaikki odotukset, se oli täynnä musikaaleja ja toinen toistaan hienompia esityksiä, tunnelma oli oikein hyvä ja hauskaa oli, ihmiset olivat ystävällisiä ja mukavia. Aika täyteen Trafalgar Square tuli, mutta silti siellä pääsi liikkumaan yllättävän hyvin. Järjestyksenvalvojan pitivät ihmiset järjestyksessä ja muutamaan kohtaan oli jätetty selkeä kuja, josta mahtui hyvin kävelemään. Kukaan ei kyllä töninyt (edes eturivissä seistessä!) vaan yleisö oli hyvin kohteliasta, kaikille tehtiin tilaa ja väistettiin jos pyydettiin, se oli tosi kiva huomata. Suuret aplodit sai, varsinkin sunnuntaina kun kaikki jo tiesivät hänet, viittomakielellä esitykset tulkkaava tyyppi, joka viittoi koko lauantain yksin. Sunnuntaina hänellä oli pari kollegaa mukana. Aivan mahtavaa, että tapahtumassa oli huomioitu tulkkausta tarvitsevat, ja viittojat eläytyivät biiseihin loistavasti.

Suosittelen siis varsinkin kaikille musikaalien ystäville, kannattaa käydä jos joskus on Lontoossa samaan aikaan. Jonottamaan on hyvä mennä ajoissa, reilut neljä tuntia oli vieressäni seissyt tyttö jonottanut ja hän pääsi eturiviin katsomaan, eli ilmeisesti neljää tuntia ennen porttien avaamista on sopiva jonotusaika. Ruokapaikkoja oli tapahtuma-alueella ilmeisesti vain yksi, ja sitten muutamasta pisteestä sai jäätelöä ja kahvia sekä vettä. Aitojen ulkopuolella oli sitten enemmän ruokakojuja, mutta sieltä onkin sitten hankalampi palata takaisin yleisöön kun jonottajia alueelle riittää.

Suunnittelen jo kovasti reissua West End Liveen ensikin vuonna, tällainen tapahtuma on juuri minun makuuni, livemusiikkia, musikaaleista nimenomaan, hienoja esityksiä, mahdollisuus bongailla musikaalitähtiä ja ostaa halpoja lippuja eri esityksiin. Nyt ei tosin ostettu kuin paita tapahtumasta muistoksi, mutta lipunmyyntipisteellä oli jopa -70% jotkin liput. Kannattaa siis tarttua tarjoukseen, jos ensi kerralla eksyy tapahtumaan ja lippukoju on siellä silloin. Muutama muukin näytteilleasettaja paikalla oli, ainakin English National Opera, Forbidden Planet ja Everything's Rosie. Plussaa myös siitä, että West End Liven käsiohjelman sai ilmaiseksi, siinä oli esimerkiksi pieni esittely jokaisesta esityksestä, alueen kartta, aikataulut ja tervetulokirjoitukset.

West End Liven tapainen tapahtuma olisi myös Suomessa tosi hieno! Tietysti tämä on helpompi järjestää Lontoossa, jossa on teattereita vieri vieressä ja esityksiä löytyy yhdestä kaupungista kymmeniä.