lauantai 30. syyskuuta 2017

Vanja-eno @ Järvenpään teatteri

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Järvenpään teatteri!
kuvat © Jarkko Antikainen
Järvenpään teatterissa sai 9.9. ensi-iltansa Anton Tšehovin Vanja-eno.

Ollaan Venäjällä, maatilalla, jossa Vanja-eno (Heikki Simolin) ja sisarentytär Sonja (Maiju Tuovila) tekevät töitä. Loman viettoon saapuu eläköitynyt professori Aleksandr (Seppo Pirskanen) nuoren vaimonsa Jelenan (Outi Pippuri) kanssa. Maatilalla vierailee ahkerasti lääkäri Astrov (Kalle Tahkolahti) ja siellä ovat myös Vohveli (Jyri Pekonen), vanha lastenhoitaja Marina (Elina Mustonen) ja professorin ensimmäisen vaimon äiti Maman (Elina Mustonen).

Heti alkuun sanon, että tykkäsin tästä tosi tosi paljon ja minusta tämä oli hieno ja tyylikkäästi ja mielenkiintoisella tavalla toteutettu. Yhtään en tiennyt mistä tarina kertoo enkä siis tiennyt mitä odottaa, mutta oikein hyvällä tavalla täytettiin ne odotukset, mitä minulla vähän jossain ajatuksissa oli. En ollut myöskään käynyt Järvenpään Kellariteatterissa ennen, mutta olipas se kiva tila ja sopi hyvin tähän esitykseen.

Suosikkihahmoni oli Kalle Tahkolahden lääkäri Astrov. Tahkolahti tekee onnistuneen roolin ja hänen hahmostaan on helppo pitää. Erityisesti Jelenan ja lääkärin yöllinen kohtaus sekä Vanjan, Astrovin ja Vohvelin viinoittelu näyteltiin luontevasti ja toimivasti. Outi Pippurin Jelenasta pidin myös, hän oli oikein valoisa ja hurmaava, huolettoman oloinen hahmo, mutta turhautunut ja päättäväinenkin pariin otteeseen. Seppo Pirskasen professori ja Heikki Simolinin Vanja jäivät myös mieleen. Kaikissa hahmoissa oli jotain, mistä pidin, ja jokaisessa oli myös mielenkiintoisia yksityiskohtia, jotka saivat miettimään, että mitäs tämä hahmo ajattelee tästä tai tästä jutusta ja miten hän suhtautuu erilaisiin tilanteisiin.

Samuli Reunasen ohjaus on taitava ja oikein mainio. Lavalla on vauhtia, ääntä ja liikettä, mutta myös hiljaisuutta, pieniä eleitä ja merkitseviä katseita. Jokaissa näytöksessä on oma "teemabiisi" tai miksi sitä sanoisi, ja erityisesti Can't Help Falling in Love ja Fever toimivat loistavasti. Höyhenten heittely, puhaltelu ja muu viskominen sopii esityksen tunnelmaan hyvin, samoin liidulla piirtely. Valot ovat monessa kohtaa sopivasti suunnatut, näyttelijöiden varjot nousevat seinille ja elävät siellä omaa elämäänsä. Lavastusta ei ole kovin paljoa, mutta se on harkittua ja käytännöllistä ja toimii hyvin tarinan tukena.

Tämä oli kiva. Tyylikäs ja hieno, vauhdikas, hauska, vähän hämmentävä mutta ajatuksia herättävä. Viihdyttävä, taitavasti toteutettu ja huolella tehty, onnistunut kokonaisuus.


1 kommentti:

  1. Olen nähnyt 1993 Kolmen sisaren ja 2007 Lokin. Tällä kertaa Vanja eno oli niin kaukana Tsehovista kuin mahdollista.
    Kelle versio oli tehty ? Ei ainakaan tavalliselle yleisölle. Eivät kaikki yleisöstä ole tehneet väitöskirjaa Tsehovista.
    Otetaan vaikka esimerkiksi ohjelmalehtinen. Miksi siinä ei kerrottu, mitä näytelmässä tapahtuu? Täysin yleisöä aliarvioiva. Mitä tekemistä musiikilla ja englanninkielisellä tekstillä oli?
    Nyt olisi ohjaajan mietittävä, kuka on kohderyhmä. Yleisö vai ohjaajan kaverit?
    Tunnen näytelmän alkuperäisen tekstin ja voin vakuuttaa, että votkalla ei ole sellaista osaa kuin ohjaaja yrittää suomalaiselle yleisölle tyrkyttää. Halpaa kosiskelua.

    Nim. Tsehovin ystävä

    VastaaPoista