perjantai 11. elokuuta 2017

Hel-YA!

Pääsin tapahtumaan kutsuvieraana, kiitoksia kutsusta!
kuvat Susanna Salmi
Helsingissä, ravintola Lämmössä, järjestettiin viime lauantaina eli 5.8. Hel-Ya! - Helsinki Young Adult Literary Convention. Ohjelma alkoi kello 13.15 englanniksi keskustelulla tarinamaailmojen syntymisestä ja keskustelemassa olivat Mintie Das, Emmi Itäranta, Salla Simukka, Johanna Valkama ja Erika Vik. Täytyy myöntää että ensimmäinen paneeli meni minulta vähän oli, saavuin paikalle juuri ohjelman alkaessa enkä heti ehtinyt keskittymään panelistien jutteluun. Muutama kiinnostava lause hahmojen rakentamisesta kuitenkin tavoitti korvani.

Seuraava paneeli koski sitä, kuka kirjoittaa ja kenelle, mutta tämän paneelin aikana keskityin lähinnä maistelemaan kahvilan antimia ja ostamaan kirjoja (vaikkei minun pitänytkään ostaa mitään, hups), joten osa jutuista meni hieman ohi. Kiinnostavalta vaikutti keskustelu kuitenkin, ja hyviä puheenvuoroja. Keskustelemassa siis Antti Halme, Siri Kolu, Aki Parhamaa, Anders Vacklin, Elina Rouhiainen ja Anri Väre Lukufiilis-lehdestä.


Kello 14.45 Mintie Das haastatteli brittikirjailija Holly Bournea Skypen välityksellä. Ääni pätki paikoitellen, mutta suurin osa asioista tuli selväksi ja tästä haastattelusta inspiroituneena ostin eilen Bournen Oonko ihan normaali?-kirjan.

15.15 alkoi minua eniten kiinnostavin osuus, eli Haluatko kirjailijaksi?-kokonaisuus. Minähän muuten haluan, olen aina halunnut ja varmasti aina tulen haluamaankin, joten kuuntelin suurella mielenkiinnolla mitä aiheeseen liittyen puhuttiin. Kiinnostavaa ja kannustavaa, tarinaideoita hahmottuu päässäni koko ajan ja ehkäpä joskus joku niistä pääsee kirjan sivuille asti.


Seuraavaksi ohjelmassa oli pidempi tauko, jolloin tutustuin ostamiini kirjoihin ja mutustelin kahviosta ostamaani omenapiirakkaa. Ohjelma jatkui englanniksi keskutelulla siitä, mikä YA:ssa on parasta. Keskustelemassa olivat Mintie Das, Emmi Itäranta, Juuli Niemi, Elina Rouhiainen, Salla Simukka ja Salla Juntunen. Kiinnostavaa keskustelua tässä(kin) paneelissa ja osittain samoja ajatuksia YA:sta ja kirjallisuudesta ylipäätään kuin minullakin.

Viimeisenä keskusteltiin fantasiasta tänään, ja siitä puhuivat Katri Alatalo, Sini Helminen, Elina Pitkäkangas, Erika Vik ja Nea Ojala. Hyviä pointteja ja mielenkiintoisia juttuja nousi esiin, keskustelu olisi jatkunut varmaan pitempäänkin mutta paljoa ehti paneelissa tulla nytkin asiaa. Tämän jälkeen olisivat vielä olleet Elina Rouhiaisen Muistojenlukijan julkkarit, mutta minun täytyi suunnata kirjojentäyteisen päivän jälkeen kohti kotia ennen niitä.

Kokonaisuutena kiva ja mielenkiintoinen tapahtuma, kaikkea oli sopivasti ja ohjelma oli kiinnostavaa koko ajan. Salin takaosaan ei ihan kaikki kuulunut, mutta jos keskittyi pelkästään panelistien puheeseen niin keskusteluja oli helppo seurata. Kirjailijavieraat oli valittu hyvin ja paneeleissa ei ollut hiljaisia hetkiä vaan juttua riitti ja olisi välillä riittänyt enemmänkin kuin mitä rajatun ajan sisään mahtui. Hauska päivä kirjojen parissa, toivottavasti tapahtumaa vietetään vielä monta kertaa.

3 kommenttia:

  1. Mukava lukea näitä juttuja tapahtumasta, kun en itse päässyt paikalle :)

    Minua jäi vaivaamaan, mikä sinun mielestäsi ya:ssa on parasta. Kerroit vain olevasi samaa mieltä kirjailijoiden kanssa. Mutta mikä mielipide heillä sitten oli? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai että kun muistaisi, mitä kaikkea paikan päällä puhuttiin :D En kirjoittanut mitään ylös ja nyt muistan vaan, että samanlaisia ajatuksia minullakin oli, mutta mitähän ne sitten olivatkaan. Ainakin se, että (ya-)kirjallisuudella voi vaikuttaa, herättää tunteita ja koskettaa, ja ylipäätään kirjallisuuden mahdollisuudet vaikka mihin. Ja ya:ssa minun itseni mielestä parasta on vahvat tarinat ja hahmot, joiden ajatuksiin ja tunteisiin voi samastua :)

      Poista
    2. Tuo on kyllä totta. Yleensä kirjat ovat tunteita herättäviä ja niissä on vahvoja hahmoja.

      Poista